Joulurauhaa

Hyvää joulun jälkeistä elämää kaikille lukijoilleni!

Olen pitänyt hiukan kirjoitustaukoa. Tämä asiani on niin rankka, etten haluasi muistella menneitä näin jouluna. Tokihan niitä muistoja yhtenään vilahtaa mieleen. Joulu sisältää, niin paljon tunnetta, että myös narsistin tunnevyöryt tulee esiin nimenomaan jouluna. Valitettavasti muistoisani siis on ennemmän huonoja muistoja, kuin hyviä.
Ainakin avopuolisoni Aarnen kanssa joulu laukaisi jonkun trauman, koska hän alkoi automaattisesti aattoaamuna noin klo 10.00 riehumaan ja raivoamaan. Sitten hän lähti ajelemaan tuhatta ja sataa, tuli parin tunnin päästä takaisin ja mökötti lopun iltaa. Kaava oli niin selvä, että sen hyvinkin oppi muutamassa vuodessa.

Itsetutkiskelun paikka

Iän tuoma elämänkokemus ja ennen kaikkea pitkään kestänyt psykoanalyysi on antanut minulle aika hyvän kuvan oman itseni vioista ja hyvistä puolista. En missään nimessä halua tässä blogissa korostaa omaa hyvyyttäni, päin vastoin minulla on paljon vikoja. Psykoanalyysi kuitenkin toi sen selvyyden, että persoonani on aika terve.

Läheisriippuvuus on hankalin luonteenpiirteeni, joka on tuonnut minulle paljon surua ja murhetta. Ilman riippuvuuttani, en olisi koskaan edes mennyt yhteen Aarnen tai Ilkan kanssa. Olin nuorena jäänyt niin paitsi äitiyttä ja turvaa, että hain Aarnesta itselleni sekä isää, että äitiä. Ihminen joka saanut elää hyvän lapsuuden ja kasvannut itsenäiseksi persoonaksi sanoo helposti, että mitäs jäit niihin suhteisiin, olisit lähtenyt pois. Silloin, kun itsellä on kaikki hyvin, on vaikea kuvitella miten toimii ihminen joka on jäänyt vaille rakkautta ja tullut ripustuvaksi ihmiseksi. Määrätynlaisen lapsuuden jälkeen meistä kenestä tahansa olisi tullut läheisriippuvainen ja jokaisen kohdalla se on pitkä tie kasvaa siitä pois. Riippuvuus ei katoa sillä, että sen tiedostaa, vaan vahvistuakseen ihmisen pitää tehdä paljon työtä.

Riippuvuuden lisäksi olen aika naivi ja hyvä uskoinen. En vieläkään ole tarpeeksi varovainen ihmisten kanssa ja tulen saamaan aina nenälleni. Olen myös hyvin herkkä loukkaantumaan ja minun on vaikea ottaa vastaan kritiikkiä. Itsetunnosta puhutaan nykyään myös paljon ja kai harvan itsetunto on ihan kunnossa. Muuten olen aika sinut itseni kanssa, mutta pahoitan mieleni helposti. Tosin se on sanottava, että masennus joka minuun iski, kun jätin Cymbaltan pois, vääristi niin paljon tuntemuksiani, että on vaikea sanoa onko herkkätunteisuuteni minua, vai kemian tuomaa muutosta.

Olen myös hyvin mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta uskoisin kuitenkin, että huonot puoleni on ihan kohtuuden rajoissa. En ole sen huonompi tai parempi ihminen, kuin kukaan muukaan. Hyvinä ominaisuuksina pidän ehdotonta oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja moraalisuutta. Olen myös empaattinen ja pidän ihmisistä ja haluan auttaa toisia. En myöskään koskaan käytämketään hyväkseni tai yritä taloudellisesti tai muutenkaan hyötyä kenestäkään.

Minusta kuitenkin tuntuu, niin kuin varmaan monista muistakin ihmisistä, etten koskaan ole saanut riittävästi myönteistä palautetta. Näiden narsististen läheisteni kanssa olen negatiivista palautetta ja haukkumista kuullut kymmenen ihmisen edestä.

Narsistiksi ei saa nimitellä turhaan

Muutamassa kommentissa on ollut hyvä muistutus siitä, että toista ihmistä ei saa sanoa narsistiksi ilman syytä ja, että narsismi nimityksestä on tullu muotisana. Se on aivan totta, ei koskaan saa nimitellä ketään heiveröisin perustein ja on myös aina katsottava itseään. Jokaisessa ihmisessä on osa narsistia, emme pysyisi muuten elossa jollemme osaisi pitää puoliamme. Ihminen voi olla ilkeä ja paha muutenkin, eikä kyse ole narsismista.

Olenkin lähtenyt kirjoittamaan tätä blogia lähes kymmenen vuoden itsetutkiskelun jälkeen. Käydessäni läpi psykoanalyysia opin näkemään omat huonot puoleni ja opin itsestäni paljon. En kirjoita tätä blogia vihan vallassa tai kostaakseni. Kirjoitan siksi, että haluan purkaa pois itsesyytöstäni, miksi en huomannut ajoissa. Haluan myös kertoa tarinani esimerkiksi muille, jos joku muu saisi siitä apua. Se, että sanotaan narsisteja olevan todella vähän ei sulje pois sitä, että jokuhan on ne vähätkin kohdannut. Syyllistin itseäni vuosia siitä, että minussa on jotain vikaa, kun lähelläni olevat ihmiset käyttäytyvät näin. Jos ihminen on terve persoonaltaan yleensähän aletaan ensiksi miettimään mitä minä voin tehdä. Pitkän kokemuksen kautta opin, etten minä voi tehdä muuta, kun pysyä kaukana kyseisistä ihmisistä. Mikään muutos omassa käyttäytymisessäni ei auta narssistin kanssa.

Lähes aina avioeron jälkeen tulee tilanne, että syyttelee toista ja näkee vain huonot puolet. Se vaihe minulla meni ohi jo liittojeni aikana, mietin sekä avoeroa, että avioeroa niin perusteellisesti ettei minun tarvinnut jälkikäteen enää spekuloida mitään.

Toivon todellakin, että ketään ei sanottaisi narsistiksi ilman selvää perustetta tai syytä. Varmaan myös narsisti nimityksestä on tullut hiukan muotisana, koska se on tullut vasta hiljattain suuren yleisön tietoon. Yleensä uuden asia edessä tapahtuu ensin ylilyöntejä ennen, kuin asia putoaa normaaliin uomiinsa.

Onko flunssankin jälkeen elämää?

Nyt on ollut aika pitkä tauko kirjoittamisessa, kun olen tehnyt kuolemaa elämäni kamalammassa räkätaudissa. En ole vuosiin sairastanut flunssaa ja toivottavasti en ihan äkkiä sairastakaan uudestaan. Pää on vieläkin ihan puuroinen ja räkää täynnä. Onneksi oli niin hieno tilanne, että sain olla neljä päivää pois työstä, koska työntekijäni sisar lupautui auttamaan kaupassa. Yleensä yrittäjän on pakko sairastaa pystyssä, mutt amitä vanhemmaksi tulen sitä heikommin kestän rasitusta. Kymmenen tunnin työpäivä jaloillaan 38 asteen kuumeessa ei oikein enää onnistu. Eikä tarvikkaan onnistua, en ole yli-ihminen, mutta sairastaminen on niin jumlattoman kallista yrittäjälle.

Sängyssä makoillessa tuli mieleen ne lukemattomat kerrat, kun olen ollut sairaana ilman, että kukaan auttaa. Jo lapsena huomasin, että äitini lähti suorastaan karkuun jos olin kipeä. Onneksi olen sairastanut erittäin vähän, en ole ollut edes missään lastentaudissa. Toisaalta hiukan epäilen sitä, etten olisi saanut tuhkarokkoa ja vesirokkoa, kun hyvin muista koulukavereideni sairastaneen. En varmaan lapsena aina itse hoksannut olevani kipeä ja äitini leikki viimeiseen asti, että olin terve. Se on kummallinen taito kieltää täysin kaikki tosiasiat ja käyttäytyä niin, kuin totuutta ei olisikaan.

Lapsettomuushoitojen aikana olin usein tosi kipeä ja tuskainen. Varsinkin silloin, kun hyperstimulaatio vaivasi, mutta Ilkka ei minua mitenkään auttanut. Hän tuli yhden ainoan kerran sairaalaan minua katsomaan sen viikon aikana. Vanhempani eivät tulleet kertaakaan, olin aivan yksin. Muistan miten usein makasin vessan lattialla kotona ja oksensin, Ilkka oli pois kotoa. Luulin hänen olleen työmatkalla, mutta nyt tiedän, että hän oli tyttöystävänsä luona. Ainoastaan rakkaat kissani pitivät minusta huolta, puskivat ja nuolivat. Kissoiltani olen aina saanut ainoata vilpitöntä myötätuntoa.

Nyt, kun oli flunssassa oli suuri onni, kun puolisoni kantoi jaffaa ja keitti teetä. Eikä hermostunut, vaikka yskin ja niistin yökaudet ja hänenkin uni kärsi. Toivottavasti itse osaan olla yhtä hyvä ja myötätuntoinen hoitaja, sitten kun hän on kipeä. On paljon helpompaa olla kipeänä, kun voi jättää kaikki koti-ja työasiat toisten huoleksi ja keskittyä vaan omaan paranemiseen.

Nyt loppui valitus flunssasta, taas iski kirjoittamis into päälle.