Avioliittoni tarina lyhyesti

Pompin varmaan ihan epäloogisesti tapahtumista ja muistikuvista toiseen. Ajattelinkin tehdä lyhyesti selvityksen avioliitostani narsistin kanssa eli expuolisoni Ilkan. Tässä siis tapahtuneet faktat, kerron tunteista lisää myöhemmin.

Menin naimisiin 90-luvun lopulla ja olin ollut yksin jo viitisen vuotta avoliittoni jälkeen. Kun tapasin Ilkan hän oli armeijan palveluksessa, hyvin urallaan edennyt sotilas. Hän manipuloi ja painosti minua alusta pitäen saadakseen minusta taloudellista hyötyä. Hän muutti talooni suorastaan väkisin ja puhui rakastamisesta parin viikon jälkeen. Minulle selvisi vasta pari vuotta sitten, että hän luuli minua ja vanhempiani varakkaisi ja uskoi voivansa huijata meiltä rahaa. En ollut mitenkään hurmaantunut häneen, vaan olin kai niin kyllästynyt yksin oloon ja halusin palavasti lapsia.

Menimme naimisiin noin parin vuoden seurustelun jälkeen. Koko ajan tunsin ettei kaikki ole kohdallaan, mutta en vaan halunut uskoa sitä todeksi. Hän ei suostunut avioehtoon ja perusteli sitä mormooniuskonnollaan. Alusta lähtien Ilkka varasti minulta ja yritykseni kassasta rahaa. Ilkka jätti armeijan ja siirtyi matkatöihin reissaten Euroopassa pitkin poikin. Seksielämä loppui meiltä hääpäivään eikä lasta tietenkään kuulunut. Päädyimme hedelmöityshoitoihin, minä yritin kertoa seksielämän puutteesta, mutta miesgynekologi halusi mieluummin kuunnella Ilkaa joka vihjaili minun olevan ihan nymfomaani.

Mormooniuskonto ei muuten näkynyt Ilkan elämässä, siitä hän oli jo päässyt irti, mutta asenne naista kohtaan oli keskiaikainen. Osa mormooneistahan hyväksyy moniavioisuuden ja se kai oli Ilkankin maailmankuva. Naista hän piti jotenkin alempi arvoisena, kun miehiä. Sitten hoksasin, että Ilkka oli lääkeriippuvainen, hän oli välillä aivan sekaisin. Hän käytti sekä unilääkkeitä, että kipulääkkeitä ja joutui myös psykiatriseen hoitoon. Psykiatrian osastolla hän vedätti henkilökuntaa täysin ja kaatoi kaiken minun syyksi. Minä olin se narkkari ja paholainen joka kiusasi pientä miestä. Ei ihme, että minäkin alkuun häneen sorruin, kun ammattilaisiakin vietiin, kun kuoriämpäriä.

Yritin vielä uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi ja menimme adoptio neuvotteluihin. Ei Ilkalla koskaan ollut mitään adoptio tarkoitusta, mutta sekin oli yksi temppu siihen, että pysyin hänen elättäjänään. Loppujen lopuksi hänellä oli tarkoitus hakea sairaseläkkeelle mielenterveysongelmista ja saada avioerossa minulta hyvät rahat. Sehän oli ihan hieno suunnitelma, ei tarvinnut tehdä töitä ja rahaa tuli. Taloustilanteemme oli ihan katastrofaalinen Ilkka ei koskaan osallistunut sentilläkään talouteemme. Hänellä oli maaninen kiinnostus kaikkia tekniikkaa kohtaan, hän osteli tietokoneita, televisioita, musiikkilaitteita yms. Kaikki kaatui minun maksettavaksi. Sitten jossain vaiheessa hänen avovaimonsa soitti minulle, hän oli saanut selville, että mies olikin naimisissa. He olivat olleet yhdessä pari vuotta eli Ilkka eli täydellistä kaksoiselämää. Hänellä oli ilmeisesti paljon muitakin naisia, mutta minä en ollut mustasukkainen luonne enkä osannut edes epäillä häntä. Tällä avovaimolla oli ihailtavaa selkärankaa ja hän pystyi jättämään Ilkan heti. Ja voi sitä Ilkan itkua, kun hänet niin hylättiin. Täysin uskomaton tilanne, minä yritin lohduttaa, kun tyyppi syyteli minua siitä, että menetti elämänsä naisen. Kyllä minäkin olen yksi ääliö.

Sitten hän eräänä päivänä häipyi, jätti käytetyn kirjekuoren päälle viestin ettei tule enää kotiin ja vei vähäiset tavaransa. Hän löysi itselleen uuden elättäjän. Tämä uusi nainen tuli tutuksi sairaalassa, koska Ilkka oli hänen kuolevan miehensä huonetoveri. Siinä taas manipuloitiin kumpaakin ja kunnolla. Kuoleva mies piti Ilkaa ihmeenä, joka auttaa hänen vaimoaan ja vaimo taisi rakastua. Siinä löytyi taas uusi uhri. Narsistit ovat aivan uskomattomia tekemisissään.

Vikaa on myös minussa

En oikein osaa aian ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi kirjoittamalla. Kun kirjoitan nopeasti ja inspiraation vallassa ei kaikki ole niin tarkkaan harkittuabja lukija voi saada väärän käsityksen. Voi myös olla, että lukija joka ei ole lukenut juttujani alusta saakka saa väärän käsityksen, kun hyppää mukaan keskenkaiken. Toivon, että jos joku asia kuulostaa ihan epäloogiselta laittaisitte siitä kommentin. Jos olette erimieltä johtopäätöksistäni nekin viestit ottaisin mielelläni vastaan, koska blogien tarkoitus on käydä keskustelua.

On myös syytä muistaa, että kirjoitan tätä juttua jälkiviisaana. On paljon helpompi kertoa jälkikäteen mitä tapahtui. Moni asia jäi huomaamatta silloin, kun se tapahtui, mutta pitkän miettimisen tuloksena se on nyt selvää. Olen myös paljon vanhempi ja pakko myöntää, että myös viisaampi.

Joku voi ajatella, että olin kamala ihminen, kun menin naimisiin Ilkan kanssa, vaikka en ollut sokeasti rakastunut. Ne on kuitenkin elämän tosiasioita, loppujen lopuksi harva menee naimisiin ihan terveen ja pyyteettömän halun takia. Suurella osalla on takana yksin jäämisen pelko, niin kuin minullakin oli. Enhän minä sitä silloin tajunnut, vaan sekin on tullut ilmi, vasta psykoanalyysin tuloksena, kun olen pystynyt miettimään omia vaikuttimiani. Halusin myös epätoivoisesti lapsia, sekin on monen syy avioitumiseen. Jos minulle olisi sanottu viisitoistavuotta sitten, etten tule saamaan koskaan lapsia, en tiedä miten olisin jaksanut elää. Sekin asia on pitänyt käsitellä pikku hiljaa pala palalta.

Kummassakin parisuhteessa olen tehnyt monia virheratkaisuja. Paras ja viisain ratkaisu olisi ollut, kun olisin älynnyt lähteä kauas niiden miesten lähettyviltä. En kuitenkaan osannut tehdä viisaita ratkaisuja ja jäin narsistin manipuloitavaksi. Erittäin harva pystyy näkemään läpi narsistin manipuloinnista, siihen lankaan menemisestä en itseäni syytä, koska he ovat uskomattoman taitavia toisten pyörittäjiä. Ilkka huijasi koko psykiatrianosaston henkilökuntaa, kun puhuin asian läpi oman psykiatrini kanssa hänkin ihmetteli miten ammattilaisetkin on välillä niin höynäytettävissä.

Narsisti voi naamioitua auttajaksi

Tutustuessani Narsismin uhrit ry:n sivuihin, niin tuli myös mieleeni etten ihan helposti uskoisi kaikkien avuliaiden kuuntelijoiden olevan niin vilpittömiä. Usein olen huomannut, että itse narsisti voi nostaa suurenkin metelin siitä, että häntä kiusataan ja hän on ainoa hyvä ja muut on pahoja. En todellakaan tarkoita, että Narsistin uhrit yhdistyksessä olisi näin, mutta ihan mielenterveystoimistossa voi työntekijä olla itse narsisti.

Samoin myös epäilen, kun luen lehdistä jotain työpaikkakiusaamisen tarinaa, että kuka se oikeastaan onkaan se kiusaaja. Joku persoonahäiriöinen voi vaihtaa työtä ja paikkaa, vaan sen takia ettei itse tule kenenkään kanssa toimeen. Työpaikalta, jos löytyy tarpeeksi jämäköitä tyyppejä, jotka eivät suostu narsistin temppuihin saattaa tämä itse narsisti nostaa hulabaloon, että häntä kiusataan. Narsistin toimintatavat ovat niin moninaisia ja kieroja, että olen alakanut epäillä kaikkea.

Se on tietenkin pahasta, että olen menettänyt uskon ihmiseen, mutta olen niin monta kertaa elämässäni luottanut väärin ja ihan kuin en oikein ottaisi edes opikseni. Olen muutaman kerran myös palkannut itselleni työntekijäksi persoonahäiriöisen ja jälkikäteen ihmetellyt miksi ihmeessä olin niin sokea. En uskalla luottaa omaan ihmistuntemukseeni enää ollenkaan, koska automaattisesti viehätyn näistä tuhoavista persoonoista. Ehkä minun pitäsikin ajatella, niin, että jos joku tuntuu oikein mukavalta, niin se on juuri se ketä minun olisi syytä varoa.

Kohtaaminen psykiatrian osastolla

Nyt, kun olen päättänyt kirjoittaa kaikki ulos, niin luulin, että se tapahtuisi helposti, olenhan sitä kauan jo suunnitellut. Nyt kuitenkin tulee tunne, että en kaikkea haluakaan muistaa. Pelkään muistojen mukanaan tuomaa ahdistusta.

Avioliitossani olin hyvin paljon tekemisissä psykiatrian poliklinikan henkilökunnan kanssa, koska mieheni oli pariin otteeseen siellä sisällä. Se vaihe tuntuu jotenkin hyvin tuskaiselta, koska mieheni valehteli, vaikka mitä minun tekemisistäni ja en ollenkaan silloin tajunnut mistä puhuttiin. Olin useaan otteeseen omaisen ja hoidettavan neuvottelussa missä oli hoitohenkilökuntaa paikalla. Ihmettelin aina sitä kummallista ilmapiiriä, että ihmiset joita en koskaan ollut edes tavannut suhtautuivat minuun tosi negatiivisesti.

He olivat otollista maaperää miehelleni, joka oli taitava narsisti ja osasi kääntää kaiken omaksi hyödyksi. He eivät kuunnelleet minua ollenkaan, vaan väittivät minun mielipiteeksi sen mitä mieheni oli minusta sanonut ja sivuuttivat omat sanomiseni. Jos en silloin olisi jo ollut aika vahva ja minulla oli tuki omasta terapeutistani niin kokemus oli kamala. Toivon, että muutkin lukijat kommentoisivat asiaa, ovatko muut kohdanneet samaa, vai oliko se vain minun kohdalla näin.

Se tuntuu vieläkin tosi pahalta, monta kertaa tulee mieleen, että otanko yhteyttä sinne sairaalaan ja puhun niiden ihmisten kanssa nyt jälkikäteen. Mitä he nyt ajattelevat, kun on osoittutunut, että mieheni oli supervalehtelija. Hävettikö heitä koskaan jälkeen päin miten he ovat kohdelleet minua? Olisin siinä vaiheessa myös itse kaivannut myötätuntoa eikä minua kuunneltu ollenkaan. Se tuntuu niin täysin uskomattomalta, että miten ammattilaiset voivat toimia näin. Oliko heidän ammattitaito niin vähäinen etteivät he kyenneet edes näkemään, että minä halusin rauhallista yhteistyötä. He olivat aina jo valmiiksi niin ärsyyntyneitä, että kun menin keskusteluun he suorastaan kihisivät.

Joudun tätä asiaa vielä useasti pohtimaan mielessäni miten siinä tapahtui sillä tavoin. Olen aina ollut hyvä, sopuisa neuvottelija yrittäjän työssänikin. Mutta miksi se neuvottelu ei ollenkaan onnistunut psykiatrianosaston henkilökunnan kanssa. Olen niin ilkeä, että ajattelen kysymyksessä olleen myös osin kateutta. Pienessä kaupungissa kaikki tiesi minun olevan yrittäjä, vaikka se on kovaa työtä, niin aina löytyy ihmisiä jotka ovat siitä kateellisia. Mieheniboli myös loistava ruokkimaan tälläisiä ihmisten heikkouksia.

Myönnän olevani edelleen hyvin katkera sille henkilökunnalle.

Adoptio

Siinä vaiheessa, kun en vielä tiennyt mieheni kaksoiselämästä, ja ruumiini ei enää kestänyt hedelmöityshoitoja, niin suunnittelimme adoptiota. Ihan järjetöntä, että mieheni tuli Pelastakaa Lapset ry:n tilaisuuksiin, ja terapeutin kanssa keskusteluihin, vaikka hänellä ei ollut aikomustakaan adoptoida.

Siinä oli taas kohta josta voin sanoa jälkeenpäin, että narsisti pettää ammattilaisiakin ihan helposti. Eniten käytiin keskustelua miten minä jaksan ja pystyn sitoutumaan adoptioon, koska yrittäjän työ on niin raskasta ja reuma vaati silloin rankkaa lääkitystä. Terapeutti piti Ilkkaa ihanteellisena isänä, koska hän oli jo kertaalleen kokenut elämän vauvan kanssa.

Minulla oli haave pienistä kiinalaisista kaksostytöistä. Olin jo aivan varma, että ne oli jo syntyneet Kiinassa, ja odottivat vain, että me saamme adoptio prosessin loppuun. Siitä tunsinkin kamalaa syyllisyyttä jälkeenpäin, koska koin, että olin jo luvannut näille lapsille, että haen heidät. Ajattelin pitkään, ja ehkä joskus vielä nytkin, että Kiinassa on lapset, jotka olisivat kuuluneet minulle.

Minulle oli täysin käsittämätöntä, että mieheni oli niin selkärangaton, ja tunteeton, että hän kävi minun kanssa adoptio neuvonnassa, ja suunnitteli ihan toisen naisen kanssa lapsia. Sitten, kun tilanne selvisi minulle, ajattelin, että jatkaisin adoptioprosessia yksin. Sekin katkesi siihen, että Ilkka meni selittämään minua hoitavalle lääkärille, että en sovellu äidiksi, ja toivoi, että hän ei antaisi minulle lääkärintodistusta adoptioon.

Minä olin tässä kohtaa heiteltävänä, kuin räsynukke, kukaan ei uskonut minun puheitani, vaan mieheni esitti niin hienosti rooliaan, että vaan häntä kuunneltiin. Hoitava lääkäri ilmeiseti piti häntä kovin vastuullisena miehenä, kun hän tuli kertomaan miten huonossa kunnossa vaimo on liian työn ja rankan reumalääkityksen takia.

Toivon, että tätä blogia lukee mielenterveystyön ammattilaiset ja ottaisivat opikseen, etteivät olisi niin helposti huijattavissa. Tulen vielä moneen otteeseen kertomaan kummallisia tapahtumia, jotka menee täydestä hoitoalan ihmisille.