Stressi lisää kipuja

Olen taas kertaalleen kokenut miten stressi ja paha mieli lisäävät kipuja ja lääkkeiden käyttöä. En ole edes varma otanko Tramalia enää hermosärkyyn, vaan ihan itseni turruttamiseen. Olen siitäkin todella huolissani, että minkälainen tsombi todellisuudessa olen, mutta en vaan itse huomaa. Tosin olisi avomieheni siitä kyllä sanonut. Hän osaa aina sanansa asettaa niin nätisti, kun jostain minulle huomauttaa. Siitä taidosta olisi minulle paljon opittavaa, etten aina äkäisesti möläyttele kaikkea. Ilmeisesti alan sietämään jo niin korkeaa annosta ilman, että se näkyy päälle mikä on todella huolestuttavaa. Alan olla varsinainen Rasputin, kun myrkky ei enää minuun tehoa. Se, että lääkeannos nousee saa minut halveksimaan itseäni ja tekee minut superväsyneeksi. Olen aika pelottavassa kierteessä kipulääkitykseni kanssa. Jos aion vähentää Tramalia tiedän kokevani helvetin tuskat vieroitusoireina. Jos jatkan näin annos vaan nousee ja kierre pahenee. Suomessahan ei ole hoitoa niille ihmisille, jotka ovat tulleet riippuvaisiksi ihan tarpeellisista lääkkeistään. Pitäisi mennä A-klinikalle ja siellä olen joskus viitisen vuotta sitten käynytkin apua hakemassa. Se on kuitenkin ihan turha paikka istuskellasamassa jonossa narkkareiden kanssa. En mitenkään narkkareita halveksi, päinvastoin, mutta koen tarvitsevani ihan muuta hoitoa. Suomessa on noin 200.000 potilasta jotka ovat koukussa virallisiin kipulääkkeisiin. Suurin osa siksi, että heitä on alunperin hoidettu väärin ja on ollut helppoa heittää, vaan resepti eteen. Itselläni ei ollut kymmenen vuotta sitten mitään tietoa lääkekoukusta, mutta nyt on. Asiaan liittyy myös niin paljon häpeää ettei siitä kukaan uskalla puhua ääneen. Yleensähän ihmiset jää koukkuun mielialalääkkeisiin ja diapamiin, mutta ihan todella koukuttavaa on opiaatit mihin ryhmään Tramalkin kuuluu. Minun täytyy, vain ryhdistäytyä ja yrittää pikkuhiljaa mieheni avustuksella vähentää annosta.

Lääkitystä

Luin tuolta muualta blogeista ihmisistä jotka kärsivät kiputiloista. Useimmilla oli fibromyalgia. Ei ole mitenkään pois suljettu, etteikö minullakin olisi fibromyalgia, mutta viimeisin diagnoosi on Ohutsäie neuropatia. No, jokatapauksessa kivut on minulle arkipäivää.

Fibromyalgiasta kärsivät kertoivat jatkuvasta väsymyksestä ja nukkumisesta joka ei virkistä. Tunnistan niistä itseni täysin ja helpottaa, kun joku muukin on kokenut samat oireet. Lääkityksiä minulla on viimeisen kymmenenvuoden aikana ollut vaikka millä mitalla. Tällä hetkellä en käytä, kuin Tramalia ja olen tyytyväinen, kun ei ole monia lääkkeitä. Triptyliä käytin pitkään ja suurimmillaan annos oli 50mg vuorokaudessa. Sehän on vielä pieni määrä, moni lääkäri olisi sen vielä tuplannut tai triplannut. Triptylistä alkoi kuitenkin tulla lihasheikkoutta joka oli aivan kamalaa. Jalat tuntui tärisevältä hyytelöltä ja pääkoppakin oli aika tokkurainen pitkään aamupäivään. Alkoholi on aina pahentanut kipujani ja viimeksi käytin Triptyliä niin, että, kun olin ottanut illalla alkoholia ja heräsin aamuyöstä kipuihin otin Triptyliä. Sitten lihas heikkous oli jo niin voimakasta, että hyvä kun sain itseni sängyssä käännettyä.

Lyricaakin käytin pitkään ja siinäkin ilmeni, vaikka mitä sivuvaikutuksia. Heti alkuunsa, noin viikon käytön jälkeen turposin ihan älyttömästi. Paino nousi parissa päivässä 8kg eikä kengät mahtuneet jalkaan. Silloin lääkärit kielsivät ettei se missään tapauksessa johtunut Lyricasta. Nykyäänhän tiedetään, että turvotus ja lihoominen on tyypillisin Lyrican sivuvaikutus. Kun jätin Lyrican pois, noin kolmen vuoden käytön jälkeen painoni putosi 7kg. Lyrica aiheutti myös ummetusta ja suunkuivumista, mutta niin teki Triptylkin. Sen käytössä minulla meni aina ääni ilatpäivisin, kun suu kuivui niin pahasti.

Tässä nyt pari sivuvaikutusta, lisää seuraa tuonnenpana. Niitä meinaan on koettu.

Masennusta ilmassa

Nyt alkaa tuntua siltä, että marraskuun pimeys alkaa viedä mielialaa pelkkää alamäkeä. Voihan se johtua siitäkin, että kaikki asiakkaat ja tuttavat puhuvat omasta masennuksestaan. Mitään tämä ei kuitenkaan ole siihen verrattuna, mitä viime marraskuun masennus oli. Silloinhan olin lopettanut Cymbaltan elokuussa ja syksy oli aivan kamala. Tietysti sitä ei olisi pitänyt niin äkkiseltään lopettaa, mutta kun se hikoilukin oli niin sietämätön sivuvaikutus.

Olin viime syksynä todella vaikea ihminen, masennus toi myös kiukkuisuuden ja toisaalta itse pahoitin mieleni joka asiasta. Olimme Lissabonissa mieheni kanssa viikon verran viime itsenäisyyspäivänä ja se matka oli aika epäonnistunut hankalan mielialani takia. Onneksi kumppanini taas jaksoi senkin. Tunsin itseni niin huonoksi, että itkin koko ajan. Koin, että hyvät ystäväni halveksivat minua ja eivät halua enää olla kanssani. Tunsin jääneeni täysin yksin.

Ne ei ollut todellisia asioita, vaan aivojen kemian tuomia juttuja joka kesti niin kauan kunnes toivuin Cymbaltasta. Tämä aina pitäisi muistaa, että lääkkeet voivat vääristää kaikkia tunteita. Kuinkahan moni on tehnyt itsemurhan näiden kemiallisten aineiden sekoittavan vaikutuksen takia. Sitä sekavuutta on myös vaikea tunnistaa ellen olisi sitä itse kokenut. Onneksi minulla oli turvallinen ja hyvä kumppani joka auttoi jaksamaan viim esyksyn huonon elämän.

Siihen verrattuna tämä alakulon tunne on ihan normaalia pimeänajan väsymystä. Olemme tänä itsenäisyyspäivän lähdössä Teneriffalle. Sitä vaan ei oikein kehtaisi edes sanoa, kun tuntuu, että niin monella menee nykyään huonosti eikä ole varaa tavallisiinkaan asioihin. Itsekin olen tätä säästänyt pitkään ja joutunut monesta tinkimään. Tosin ei tässä iässä oikein enää mitään tavaroita haluakkaan mieluummin satsaa matkustamiseen.

Stressiä ja hätäännystä

Eilen kerroinkin, että äitini vanheneminen alkaa jo näkyä ja hän entistä enemmän turvautuu minuun ja puolisooni. Tällä viikolla olen selvästi huomannut ettei hän oikein kestäisi enää stressiä. Vanhenmillani on ollut kissaongelmia, he ovat kissaihmisä niin, kuin minä ja puolisonikin. Heillä on kaksi vanhaa kissaa jotka ovat jo yli kaksikymmentä ja pari nuorempaa.

Toinen noista vanhuksista nimeltään Paavo oli satuttanut häntänsä ulkona, vanhempani asuvat maalla ja vanhuskissat ulkoilevat vapaasti. Ilmeisesti joku toinen kissa oli purrut hännän tyveen. Tietysti oli sunnuntai-ilta ja lääkäriä yleensä vaikea löytää. Onneksi tuonne Kuopion lähelle on tullut isompi eläinlääkäriasema, joka on auki jatkuvasti. Vanhemmillani oli sunnuntai-iltana paljon vieraita eikä he pystyneet itse lähtemään kissaa viemään. Äitini oli ihan poissa tolaltaan, kun hän soitti minulle. En millään saanut selvää mitä oli tapahtunut, oliko he itse satuttaneet itsensä vai kissoistako oli kysymys.

Hän oli ihan hengästynyt ja sekava, että tulkaa heti tänne ja hakekaa Paavo, hän laittaa sen kantokoriin jo odottamaan. Tottakai minäkin olin huolissani ja ilman muuta lähdimme avuksi ja siitä taas kiitos nykyiselle puolisolleni, että hän lähti mukaan ilman mitään jupinoita enkä joutunut ajamaan yksistäni. Paavo käyttäytyi automatkan tosi hyvin ja hän ei ollut ollenkaan kivuloinen. Tietysti pelkäsin mitä tästä oikeen tulee kestääkö parikymppinen katti enää hoitoja.

Onneksi kaikki meni hyvin, eläinlääkäri kehui Paavon hyvää kuntoa, nukutti hänet ja tikkasi hännän. Nyt pitää antaa viikon verran antibioottia ja kipulääkettä ja suihkuttaa häntää. Äitini on aivan selvästi täysin pois tolaltaan kissan hoidon takia. Meille kissan hoitaminen pitäisi olla jo niin rutiinia, kun sitä on aina tehty. Tosin onhan se huoli ja suru, kun rakas kaveri sairastaa. Äitini on kuitenkin ihan stressaantunut, hän ei muista mitään ja kuvaillee Paavon olotilaa ihan ahdistuneeksi ja kamalaksi eli hän puhuu itsestään, koska Paavon vointi on hyvä ja hän on esimerkillisen rauhallinen potilas. Aina kun autan lääkkeiden annossa äitini ihan tärisee hermostumisesta ja hengästyy, kuin maratoonari. Mihinkään hän ei uskalla lähteä, vaikka Paavo nukkuu suurimman osan päivää aivan rauhallisesti.

Äitini ei ilmeisesti uskalla oikein nukkua, kun hän pelkää, että Paavolle sattuu yön aikana jotain. Hän myös syyllistää itseään koko ajan, ettei hän osaa hoitaa Paavoa kunnolla ja pelkää, että se kärsii hänen hoidossaan. Ihan epärealistisia ajatuksia, Paavo saa ihan ylenpalttista huomiota ja hoitoa. Äitini ei ole koskaan suhtaunut tällaisessa tilanteessa näin, kissojen kanssa on ollut paljon vakavampiakin tilanteita ja kissan lääkitseminen on meille rutiinia, vaikka ei ihan helppoa. Jotenkin äitini on tullut todella lapselliseksi.

Rikottu ruumis

Niiden hedelmöityshoitojen jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt. En tiedä onko kyse reumasta vai lääkkeiden sivuvaikutuksista, mutta taas kun tulee syksyn kosteat ilmat olen ihan kankea ja kipeä. Voihan se olla reumaoireitakin, mutta en enää jaksa asiaa selvitellä. Olen ravannut niin paljon lääkäreissä ja kokeissa rääkättävänä, eikä niistä tule hullua hurskaammaksi.

Jos tekisin jotain työtä missä tarvittaisiin sorminäppäryyttä, niin varmaan joutuisin ammattia vaihtamaan. Aamuisin ei tahdo viilipurkkia auki saada ja sormet on jäykät ja särkevät. Sen olen vuosien aikana huomannut, että käyttämäni Tramal lääkitys voi myös lisätä särkyjä ja kipuja. Määrätynlaiset jalkasärkyni jo tiedän Tramalin sivuvaikutuksiksi. Annoksen kanssa pitää olla todella tarkka, jos unohtaa ottaa lääkkeen niin vierotusoireet alkavat heti.

Syytän itseäni narkkariksi ja tunnen huonommuutta, kun ole jäänyt lääkekoukkuun. Toisaalta tiedän, että lääkeet koukuttavat kenen tahansa  keskushermoston jossain vaiheessa. Ehkä minä olen tavallista alttiimpi lääkeriippuvuudelle. Inhottavin vieroitusoire Tramalista on levottomuus, ymmärrän hyvin, että jotkut huumeiden käyttäjät tekevät mitä vaan saadakseen lisää. Levottomuus ja tuskaisuus on niin kamala tunne, että itsekin olisin valmis tekemään mitä vaan.

Onneksi minulla on nyt erittäin fiksu ja ymmärtäväinen lääkäri, joka tietää riippuvuuteni ja osaa tukea minua myös ihmisenä. Eikä anna minun liikaa itseäni asiasta syyllistää.

Masentavaa

Sitä en ole vielä kertonut, että itsellänikin on selvä taipumus masennukseen. Se voi olla ihan periytyvä ominaisuus, tai johtuu traumaattisesta lapsuudestani. Olen kärsinyt siitä ihan lapsesta asti, mutta nyt aikuisena ja terapian jälkeen kykenen erittelemään sitä.

Nytkään minulla ei ole mitään erityistä syytä masentua. Syksy ja sateet aiheuttaa aina enemmän kipuja ja särkyjä, mutta niitäkin osaan lääkitä. Varmasti kyseessä on pimeän ajan masennus. Minulla on yksi kamala kokemus masennuslääkkeestä, sain Cymbalta nimistä lääkettä lähinnä kivunpoistoon. Se tiedettiin ettei se oikein sovi yhteen nykyisen reumalääkitykseni kanssa, vaan vaarana on saada serotoniinisyndrooma. Ihan siihen asti tilanne ei mennyt, kai elimistöni lääkesekoitukseen tottui. Hikoilu ja sydämentykytys oli kyllä raivostuttavaa.

Kun olin pari kuukautta syönnyt Cymbaltaa se vähän helpottikin masennustani, mutta en tajunnut sen sivuvaikutuksia. Ihmettelin, miksi vatsani on koko ajan niin täyden tuntuinen etten pystynyt nukkumaan pitkälläni, kuin muutaman tunnin. Aamuyöstä oli pakko mennä nojatuoliin nukkumaan,sitä tein pari vuotta. Sitten tuli tämä edellinen helle kesä ja melkein tukehduin hikoiluuni. Lämmönsäätely oli aivan sekaisin.

Jätin tosi nopealla aikataululla lääkkeen pois, tiesin, että se pitää tehdä pikkuhiljaa, mutta hikoilu oli niin sietämätöntä. Kun olin ollut syömättä Cymbaltaa muutaman viikon, pystyin taas nukkumaan pitkälläni. Eli lääke aiheutti vatsaani sen täyttävän tunteen, joka teki hengenahdistusta.

Adoptio

Siinä vaiheessa, kun en vielä tiennyt mieheni kaksoiselämästä, ja ruumiini ei enää kestänyt hedelmöityshoitoja, niin suunnittelimme adoptiota. Ihan järjetöntä, että mieheni tuli Pelastakaa Lapset ry:n tilaisuuksiin, ja terapeutin kanssa keskusteluihin, vaikka hänellä ei ollut aikomustakaan adoptoida.

Siinä oli taas kohta josta voin sanoa jälkeenpäin, että narsisti pettää ammattilaisiakin ihan helposti. Eniten käytiin keskustelua miten minä jaksan ja pystyn sitoutumaan adoptioon, koska yrittäjän työ on niin raskasta ja reuma vaati silloin rankkaa lääkitystä. Terapeutti piti Ilkkaa ihanteellisena isänä, koska hän oli jo kertaalleen kokenut elämän vauvan kanssa.

Minulla oli haave pienistä kiinalaisista kaksostytöistä. Olin jo aivan varma, että ne oli jo syntyneet Kiinassa, ja odottivat vain, että me saamme adoptio prosessin loppuun. Siitä tunsinkin kamalaa syyllisyyttä jälkeenpäin, koska koin, että olin jo luvannut näille lapsille, että haen heidät. Ajattelin pitkään, ja ehkä joskus vielä nytkin, että Kiinassa on lapset, jotka olisivat kuuluneet minulle.

Minulle oli täysin käsittämätöntä, että mieheni oli niin selkärangaton, ja tunteeton, että hän kävi minun kanssa adoptio neuvonnassa, ja suunnitteli ihan toisen naisen kanssa lapsia. Sitten, kun tilanne selvisi minulle, ajattelin, että jatkaisin adoptioprosessia yksin. Sekin katkesi siihen, että Ilkka meni selittämään minua hoitavalle lääkärille, että en sovellu äidiksi, ja toivoi, että hän ei antaisi minulle lääkärintodistusta adoptioon.

Minä olin tässä kohtaa heiteltävänä, kuin räsynukke, kukaan ei uskonut minun puheitani, vaan mieheni esitti niin hienosti rooliaan, että vaan häntä kuunneltiin. Hoitava lääkäri ilmeiseti piti häntä kovin vastuullisena miehenä, kun hän tuli kertomaan miten huonossa kunnossa vaimo on liian työn ja rankan reumalääkityksen takia.

Toivon, että tätä blogia lukee mielenterveystyön ammattilaiset ja ottaisivat opikseen, etteivät olisi niin helposti huijattavissa. Tulen vielä moneen otteeseen kertomaan kummallisia tapahtumia, jotka menee täydestä hoitoalan ihmisille.