Masennus

Tarvitsin lääkärintodistusta todistamaan työkuntoani viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Palasin pitkästä aikaa tutun psykiatrini luo joka sen pystyi kirjoittamaan. Kävinhän hänen vastaanotollaan kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Hän kirjoitti todistukseen, että olen ollut vuodesta 1999-2010 hänen hoidossaan vaikean masennuksen vuoksi. Lisäten vielä, että olisin tarvinnut useita ja pitkiä sairaslomia, mutten yrittäjyyteni takia voinut niitä vastaan ottaa.

Tuntui aika kamalalta lukea lyhyt, tyly todistus, että olen ollut kymmenen vuotta työkyvytön. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että minkähänlaista olisi, jos olisin työkykyinen. Tiedän voivani jo paljon paremmin, mutta terve en missään tapauksessa ole vieläkään. En ymmärrä miten olen kyennyt roikkumaan työelämässä siinä tilanteessa, kun suurin osa muista syvän masennuksen kokeneista eivät ehkä koskaan enää pysty työelämään. En oikeastaan vieläkään tajua mitä kaikkea minulle on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Elämä on ollut niin sekavaa ja olen ollut kuin unessa etten oikeastaan osaa vielä edes analysoida mitä minulle oikein on tapahtunut.

Psykiatrini puhui myös pitkään siitä, että minun kannattaisi tehdä kirja elämästäni tai tulla muuten julki kertomaan narsismin puolison tarinaa. Tarinani on niin erikoinen ja uskomaton, että yli kolmekymmentävuotta psykiatrinani toiminut lääkärikään ei ole koskaan vastaavaan törmännyt. Nythän olen jo hiukan kirjoittamisen alussa, kun tämä blogi on aloitettu. Se jää nähtäväksi mitä muuta tästä syntyy.

Ainakin voin todistettavasti sanoa ettei syvä masennus aina johda työkyvyttömyyteen eikä sairauseläkkeeseen. Työhön kykeneminenkin on mahdollista riippuen tietenkin työstä ja monesta muusta tilanteesta. Omalta kohdaltani on ollut ehdottomasti parempi, että olen pysynyt työelämässä. Jos olisin kymmenen vuoden sairastamisen jälkeen palaamasta työelämään en tiedä miten se onnistuisi. Meidän yhteiskunnassa ihminen myös leimattaisiin niin sekopääksi, jos olisi ollut masennuksen takia pois työstä, että sekin tekisi palaamisen vaikeaksi.

Joulurauhaa

Hyvää joulun jälkeistä elämää kaikille lukijoilleni!

Olen pitänyt hiukan kirjoitustaukoa. Tämä asiani on niin rankka, etten haluasi muistella menneitä näin jouluna. Tokihan niitä muistoja yhtenään vilahtaa mieleen. Joulu sisältää, niin paljon tunnetta, että myös narsistin tunnevyöryt tulee esiin nimenomaan jouluna. Valitettavasti muistoisani siis on ennemmän huonoja muistoja, kuin hyviä.
Ainakin avopuolisoni Aarnen kanssa joulu laukaisi jonkun trauman, koska hän alkoi automaattisesti aattoaamuna noin klo 10.00 riehumaan ja raivoamaan. Sitten hän lähti ajelemaan tuhatta ja sataa, tuli parin tunnin päästä takaisin ja mökötti lopun iltaa. Kaava oli niin selvä, että sen hyvinkin oppi muutamassa vuodessa.

Erikoista suhtautumista

Osaan sen verran katsoa näitä bloggerin tilastoja, että näen jos jostain sivuilta tulee kovasti liikennettä minulle päin. Nyt on tuolla Suomi24 keskusteluissa menossa useampi keskustelu eri aihe alueilla, missä on mainittu tämä blogi.

Suurin osa on ihan myönteistä asiaa ja blogia lukeneet suosittelee tätä toisille ja kertoo omia näkemyksiään narsismista. Osa vastauksista näihin aloituksiin on ihan omituisia, siinä mielessä omituisia, että he sanovat ettei nämä elämäni tapahtumat ole totta. Se saa aikaan minussa moninaisen tunneryöpyn. Tuntuu pahalta, että joku pitää elämääni niin kamalana ettei se voi olla totta. Heidän mielestä ei ole mahdollista kohdata niin montaa narsistia elämän aikana. Toisaalta on tietysti ihanaa, että on vielä ihmisiä jotka ovat pysyneet siinä luulossa ettei elämässä tapahdu paljoa pahaa. Varmaan on todella paljon ihmisiä joita ei ole koskettanut elämän synkät asiat ja niin pitääkin olla, koska muutenhan maailma olisi ihan kamala. Heidän on tietysti vaikea uskoa muita tapahtumia, kuin niitä mistä on oma elämän kokemus.

Olisihan joku voinut valita sen, että tekee blogistaan mielenkiintoisen tarinan ilman todellisuuspohjaa. Sekin olisi ollut hyvä vaihtoehto jollekin, kirjoittaa romaani. Minulle siitä ei olisi ollut hyötyä, koska haluan kirjoittaa itsestäni ulos pahanolon. Silloin ei auta jos kirjoittelisin keksittyjä tarinoita. Kaikki asiathan tässä blogissa on kuitenkin minun näkökulmastani kirjoitettu. Se ei koskaan ole koko totuus, koska jokaisella ihmisellä on oma totuutensa tapahtumista.

Yhdessä keskustelussa joku mainitsi saaneensa blogin osoitteen terapeutiltaan ja se sai muut repeämään. Voin ihan uskoa, että näin saattaa olla. Oma psykiatrini ja eräs toinen psykiatri tietää tästä blogista. Keskustelin kummankin kanssa ennen, kuin aloitin ja kysyin heidän mielipidettään. Kumpikin on kovasti kannustanut minua ja kertoneet sanoneensa blogista joillekin, joka kaipaisi tällaista "vertaistukea". Myös eräs paikkakuntani terapeutti yrittäjä tietää tästä eli tällä hetkellä seitsemän ihmistä.

Ihmettelin myös, kun keskusteluissa väitettiin, että rahastan tällä blogilla. Siitä en nyt oikein ymmärtänyt, vaikka yrittäjä olenkin, että miten voi rahastaa blogilla. Tässä on kaksi mainosta, joista en ole saanut penniäkään rahaa, niillä on aivan muu tarina. Ja muita mainoksia ei tule ja ei kai niistä mainoksista makseta, kuin siinä tapauksessa, että kävijöitä on satojatuhansia. Mielenkiintoista vaan se, että moni luulee ettei ihmisellä ole muuta motiivia, kun raha. Se kertoo tietenkin heidän ajatusmaailmasta ja on aika surullista ja henkisesti köyhää.

Herätän keskustelua

Sattumalta katsoin tuota Suomi24 keskustelupalstaa, kun blogin tilastojen mukaan sieltä tulee paljon lukijoita. Aika jännä juttu, että parissakin keskustelussa oli suositeltu blogiani. Yksi keskustelu oli sitten pitenpikin ja siinä oli siteerattu sanomisiani ja epäily vaikuttimiani. Myös sitä kritisoitiin, että syytän vain toista, enkä näe omia vikojani. Haluan selittää omaa näkökulmaani vastaukseksi tähän. Olen myös hyvin kiitollinen, että blogini herättää keskustelua, koska se on ollut tarkoitukseni ja olisin toivonut enemmän kommentteja suoraan tähän blogiini.

Kun aloitin tämän blogin yritin tehdä selväksi lukijoilleni, etten lähde nimittelemään ketään narsistiksi pelkän mutu-tuntuman perusteella. Olen käynyt läpi psykoanalyysin joka kesti lähes kymmenen vuotta ja kävimme pitkään Ilkan kanssa perheterapiassa. En ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, kun Ilkka joutui psykiatrianosastolle, mutta myös ammattilaiset diagnostoi hänet narsistiksi.

En missään tapauksessa syytä tässä blogissa muita ja pese itseäni vastuusta. Olen yrittänyt kertoa mahdollisimman rehellisesti mitä virheitä ihminen tekee, kun ajautuu narsistin puolisoksi. Syy siihen oli aivan minun itseni,mutta en vaan osannut sitä välttää, koska itse olin niin ripustuvainen. Koska oma persoonani ei ole täysin terve, ja kenenkähän meidän olisi, minun oli helppo tunte vetoa narsistiin. Sitä myös yritän kertoa, että on olemassa tällainen ihmistyyppi, kun minä joka ajautuu kerta toisensa jälkeen suhteeseen narsistin kanssa. Vaikka heitä on vain muutama prosentti Suomen kansasta, on ihmisiä joka tuntee vetoa heihin ja minä olen sellainen.

Kerron näitä asioita siksikin, että joku voisi ottaa opiksi niistä omassa elämässään. Kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut puhettakaan narsiteista ja minä en tiennyt siitä mitään, joten miten edes olisin osannut välttää Aarnea. Myös se, että lapsuuden kodissani oli narsisti saa aikaan sen, että tunnen vetoa narsisteihin. Narsistin tavat on niin tuttuja ja turvallisia, kun olen niihin aina tottunut, etten osannut nuorempana niitä varoa.

Tunnen myös itse vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että toinen ihminen leimataan pikkujutun perusteella narsistiksi. Itse en siihen lähde missään nimessä, minulla ei ole mitään syytä mollata toisia turhan takia. Ne ihmiset, jotka eivät ole olleet tekemisissä vaikeiden ihmissuhteiden kanssa, eivät oikein pysty ymmärtämään mistä on kyse. Loppujen lopuksi hyvin pieni ihmisryhmä on ollut narsistin puolisona, koska heitä on niin vähän. Silloin, kun itsellä ei ole kokemusta asiasta neuvoisin pidättäytymään tuomitsemisesta. On ihan eriasia sanoa, että miksi et tehnyt niin ja niin, kun toteuttaa se tosielämässä.

Narsismin uhrit ry

Kävin ensimmäistä kertaa katsomassa Narsismin uhrit ry:n sivuja ja vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Enää en koe tarvitsevani itse apua, vaan mietin voisinko auttaa toisia. Tosin löysin sieltä paljon mielenkiintoisia kirjavinkkejä, jotka aion ostaa. Vielä pari vuotta sitten oli todella hankalaa saada kirjallisuutta narsismista, mutta nythän niitä jo näyttää olevan.

Toivon kovasti, että tämä blogini voisi olla avuksi toisille. Itselleni olisi todella tärkeää, että tarinani auttaisi jotakuta muuta, sitten en olisi kärsinyt ihan turhaan. Nyt jotenkin tuntuu kammottavalta miten paljon olen elämässäni kokenut pahuutta ja kärsimystä ja aivan turhaan.

Ajattelin, että jos kehtaisin niin vinkkaisin tuolle ry:lle, että tällainenkin blogi on olemassa. Tosin kuulosti aika pelottavalta, että heidän sivuillaan oli keskustelu palsta lopettu, kun siellä oli niin paljon epäasiallisuuksia. En haluaisi itse joutua epäasiallisen kritiikin tainhäirinnän kohteeksi.

Osoitteet katosi

Juuri kun pääsin kehumasta, että olen niin kehittynyt tietsikan käyttäjä, niin eikös tuosta edellisestä tekstistä pudonnut nuo osoitteet. Eli yritän uudestaan.

Dermalogican kosmetiikkaa olen siis ostanut tuttava yrittäjän verkkokaupasta kauneushoitola.mycashflow ja lukenut kosmetologin blogia osoitteessa:purkkiarmeija.blogspot.com

Blogeihin hurahtanut

Tämä blogin avaaminen oli hyvä idea, kirjoittaminen on helpottanut oloani kovasti. Sitä en olisi uskonut, että alan myös lukemaan muiden blogeja. Nyt kuitenkin selailen iltalukemisena blogilistaa ja haen mielenkiintoisia blogeja.

En olisi ikinä uskonut, että minä viehätyn tietokoneesta, tähän asti olen sitä hiukan pelännyt, niin kuin varmasti lähes kaikki ikäiseni. Joka asian on joutunut aikuisena opettelemaan ja yrittäjänä ei todellakaan voi enää toimia ilman tietokonetta. Koko ikäni olen aina iltaisin lukenut sängyssä ja olen kirjojen suurkuluttaja. Nyt useampana iltana otankin lämppärin syliini ja luen blogeja, niihin jää koukkuun.

Jonkin verran tätä ennen olen ostanut verkkokaupoista tavaraa, lähinnä kirjoja ja kosmetiikkaa. Käytän Dermalogica ihonhoitosarjaa, eikä sitä myydä meidän paikkakunnalla. Olen tilannut sitä yrittäjäkollegani verkkokaupasta, laitetaan nyt nimikin, niin saa toinen pienyrittäjä mainosta eli hänellä on myös erittäin hyvä blogi osoitteessa

Muita lukemiani blogeja olenkin kerännyt listaan tuohon alasivulle, lähinnä muotiblogeja ja erilaisia elämäntarinoita. Sen huomaa, että yleisimmin blogeja kirjoittaa alle kolmekymppiset ja heidän nämä elämän tarinat ovat aika ahdistavia. Nuorilla menee ilmeisen huonosti meidän yhteiskunnassa. Nyt olen ihan kiitollinen omasta iästäni, koska aivan selvästi elämä tulee helpommaksi vanhetessa. On jo kokenut niin monia asioita ettei pienet hätkäytä, eikä enää jännitä ja pelkää muita ihmisiä.

Kirjoittaminen auttaa

Nyt alan huomata, etä tämä kirjoittamien todella auttaa asioiden sulattelemisessa. Tähän asti ole vaivannut nykyistä puolisoani vanhoilla muistoillani. Aina, kun TV:stä esimerkiksi tulee jotain mikä herättää muistoja, niin olen alkanut kauhistelemaan menneisyyttäni. Onneksi puolisoni on ollut ymmärtäväinen, mutta tajuanhan minä sen ettei ole kiva kuunnella yhtä ja samaa ja samoja juttuja moneen kertaan.

Olen selvästi lakannut kertoilemasta juttujani ääneen, vaan se on riittänyt, kun ajattelen, että kirjoitampa taas tuostakin. Tänään tuli mieleeni, kun katselimme telkusta jännäriä, miten monella tavoin avomieheni Aarne uhkaili minua. Ihan jo seurustelumme alkuviikkoina hän uhkasi minua ilmakiväärillä ja vuosien varrella hän kertoi lukemattomia tapoja millä minusta saisi hengen pois. Jos olisin ollut vähäkin järkevä, olisin heti ensimmäisen aseella uhkailun jälkeen häipynyt hänen elämästään. Olin silloin vain kuusitoista, enkä kehdannut kertoa kenellekään mitä Aarne teki.

Hän oikein hekumoi sillä, että keksii niin monia tapoja tappaa minut. Ensimmäisenä oli, että hän tukehduttaa minut tyynyllä, kun nukun. Usein hän kertoi vetävänsä muovipussin päähäni ja jättävänsä minut tukehtumaan pikkuhiljaa. Tukehduttaminen oli ilmeisesti hänen tapansa tappaa, koska kun hän vihdoinkin viidentoista seurusteluvuoden jälkeen yritti tappaa minut, niin se tapahtui kuristamalla.

Blogin lukijat ovat tärkeitä

Olen aivan ihmeissäni, kun katson tämän blogin tilastoja, että lukijoita on jo monta sataa. Voi kun saisin sen jotenkin näkyviin, että lukijatkin sen näkisivät. Pidän sitä suurena voittona, koska haluan nimenomaan levittää tietoa narsismin uhriksi joutumisesta.

Tämä blogi on kunnianosoitus niille ihmisille, jotka ovat kärsineet narsistin läheisyydessä eivätkä koskaan ole saaneet siihen myötätuntoa. Narsistin puolisona eläminen murtaa ihmisen itsetunnon ja omanarvontunteen täysin. Jos ei yhtään tiedä mistä on kysymys jää, vaan entistä pahemmin jumiin tilanteeseen. Haluaisin, että nämä kirjoitukseni auttaa jotakin pääsemään helpommalla, kun minä olen  päässyt.

Se, että lukijoita on jo nyt näin paljon kertoo, että on tarvetta puhua julki näitä asioita. Toivoisinkin, että nykyiset lukijani levittävät sanaa tästä blogista ja laittavat, vaikka linkin omasta blogistaan. Toivoisin myös, että tähän tulisi kommentteja ja vuorovaikutusta, että muutkin saman kokeneet kertoisivat kokemuksistaan.

En myöskään halua pahaa kenellekään jolla on narsistinen persoonallisuus häiriö, ei ihminen tahallaan kasva sellaiseksi. Omien läheisteni kohdalla näen selvästi, että heidän lapsuutensa on ollut niin traumaattinen, että heillä ei ollut aineksia terveeseen persoonaan.

Tuntematon nainen

Nyt minuun iskee pelko, että joku tunnistaa minut. En haluaisi julkisuutta henkilökohtaisista asioistani. Olen ottanut riskin, koska tämä tarina ansaitsee tulla kerrotuksi. Olen käsinyt aivan turhaan ellei tästä koskaan koidu mitään hyvää. Toivoisin voivani antaa muille samassa asemassa oleville toivoa paremmasta, ja toivon, että joku ottaisi opikseen, ja varoisi tämän kaltaisia ihmisiä.

Uskaltauduin tähän kirjoitus prosessiin, koska luotin siihen, että hukun tähän valtavaan netin maailmaan niin ettei kukaan tunnista tarinaani. Tiedän, että yksi luokkakaverini on pitänyt blogia jo pitkään tuntemattomana. Hän kertoo perhe-elämästään myös, ja mukana on valokuvia paljon, missä hän on itsekin. Niillä sivuilla on 30.000 kävijää eikä kukaan ole vielä hänen lähipiiristään tunnistanut häntä.

Samoin toinen tuttavani pitää meikki-ja muotiblogia, joka on ollut toiminassa jo usean vuoden, siinäkin on kuvia hänestä itsestään. Kuitenkin hän on saanut pysyä tuntemattomana. Toivon todellakin, että se onnistuu myös minun kohdalla, koska en kerro näitä tarinoita ihmisten juorua varten.

Toivon, että jos vähäkin epäilet tuntevasi minut, kunnioittaisit toivomustani, ja et kerro sitä muille. Toivon, että vihjaisisit minulle, että olen ehkä tunnistettu, niin osaan siihen varautua.

Minun eka blogi

Sen verran pyydän apua lukijoiltani, että laittakaa kommenttia, jos on jotain mitä pitää muuttaa blogin ulkoasussa tms. Olen todella tumpelo tietokoneen kanssa, räpelsin varmaan viikon, että sain tämän blogin tähän kuntoon.

Aikomukseni oli avata tämä blogi 11.9 suuren katastrofin vuosipäivänä, mutta eihän se niin vaan käynyt. Luin noita bloggerin ohjeita pari tuntia, ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan. Muutama ystävättäreni kirjoittaa blogia, esimerkiksi yksi kosmetologi, ja ajattelin, että ne voisin laittaa listaksi tuohon sivulle. Varmaan pienyrittäjille olisi apua, jos heidän bloginsa olisi jollain listalla.

Olen jonkin verran käynyt lukemassa blogeja, mutta aika paljon on jotain "hömppä" aiheita, eli meikkausta, biletystä yms. En enää vapaa aikaani haluaisi sellaiseen käyttää, niin vinkatkaa, jos tiedätte hyviä asiapitoisia blogeja.

Valokuvia en osaa vielä siirtää, mutta olen suunnitellut, että voisin ottaa kissani kuvauskohteeksi. Nyt olenkin kuvannut kissoja erityisesti, koska naapurissa on kolme kolmekuista kissanpentua. Katsotaan nyt, miten tässä edistyn ja opin.

Pahoittelen myös kirjoitusvirheitä. Tiedän tekeväni paljon pilkkuvirheitä, ja käytän liian pitkiä lauserakenteita. Isot kirjaimet, ja yhdyssanat ovat myös vaikeita. Antakaa ne kuitenkin anteeksi, ja lukekaa vain asiasta. Yritän siihenkin hankkia jonkun kirjan, että korjaan tuota äidinkielen taitoa.

Elämä on aina riski

Otan suuren riskin, kun tulen näin julkiseen välineeseen kertomaan elämästäni. En edes pystyisi tähän, jos ei nykyinen puolisoni kannustaisi minua.

Sen avun olen ainakin saanut psykoanalyysistä, että olen loppujen lopuksi kyennyt luomaan terveen parisuhteen. Pystyin välttämääm houkutukset luottaa vääriin ihmisiin, ja uskaltauduin vielä kerran rakastua. Totuushan kuitenkin on, että persoonallisuushäiriöisiä on todella vähän, en tiedä tutkittua prosenttia, mutta uskon, että kyse on korkeintaan parista prosentista. On paljon todennäköisempää osua ihmissuhteessa ihan terveeseen persoonaan. Parisuhteeni on nyt sen verran vanha, että jo tiedän osuneeni oikeaan, terveeseen ihmiseen. Nyt tiedän myös, että minä itse osaan olla terveessä parisuhteessa, ja osaan arvostaa toista ihmistä.

Yleensä käy niin, että kun ihminen on useamman kerran ajautunut suhteeseen narsistin kanssa, menee luottamus itseen, ja ihmisiin, eikä enää uskalla rakastua, tai edes ystävystyä. Yksi kirjoittamiseni tarkoitus on vakuuttaa toiset saman kokemuksen läpikäyneet uskomaan, että joskus voi käydä hyvinkin. Rakastuminen on kuitenkin aina riski, kun uskaltaa rakastua, sen mukana tulee aina menettämisen pelko. Voit menettää rakastettusi monella tavalla, myös kuoleman kautta.

Itse sain terapian, ja ajan myötä eheyttä, ja vahvuutta ottaa jälleen riski rakastua. Olen pohtinut puolisoni kanssa, olenko hölmö, kun uskallan lähteä niistä asioista kirjoittamaan. Luotan kuitenkin, että pysyn anonyyminä, ja en tee tätä ketään panetellakseni. Koen vain sen, että kirjoittaminen on aina auttanut minua, ja sanotaan, että kaikki jotka kirjoittavat päiväkirjaa, kirjoittavat sitä kuitenkin jollekulle. Nyt minä kirjoitan teille lukijani.