Kiusaaja työpaikalla

Hyppään, nyt varsinaisesta aiheestani sivuun, mutta olen niin monen ihmisen kanssa viime aikoina puhunut työpaikkakiusaamisesta, niin voisin siitäkin kirjoittaa kokemuksiani.
Itse olen ollut niin kauan työnantajan roolissa ja muualla työkokemukseni on niin vähäinen, että tietämykseni työyhteisöistä on hyvin vähäinen. Oman firmani työssa viihtyvyys on aina ollut minulle sydämen asia. Panostan kaikkeni työntekijöideni hyväksi ja olisin kauhuissani ellei heillä olisi hyvä olla. Uskon, että suurimmalle osalle pienyrittäjistä on kunnia asia olla hyvä työnantaja.

Yhden kerran minulla on ollut tilanne, että työpaikalla ei enää ollut kivaa ja itse pelkäsin mennä töihin, kun ei tiennyt mitä vastaan tulee. Meille oli tullut uusi myyjä kahden pitkäaikaisen työntekijän lisäksi, tämä tapahtui noin 10v sitten. Ensin kakki meni ihan hyvin, hän oli iloinen ja puhelias, vaikka jo alkuun selvisi, että hän oli usein sairaana. Sitten pikkuhiljaa hän alkoi terrorisoida koko meitä kolmen naisen porukkaa. Alkuun hän oli joka viikonloppu jotain vailla, milloin piti lainata vaatteita, milloin autoa, joskus hän pyysi lapsenvahdiksi, joskus tarvitsi äkkiä kyydin jonnekin. Meidän kaikkien olisi pitänyt olla valmiina palvelemaan hänen mielijohteitaan. Hän oli yksinhuoltaja ja vapaa nainen, mutta työpaikan maine jo kärsi, koska joka viikko oli uusi mies odottamassa häntä töistä.

En ole ikinä tavannut niin ahnetta ihmistä, kun hän oli. Koska myyjäni saavat myös pienen provikan, niin häntä se kannusti aivan liikaa. Asiakkaat valittivat, että he pakotetaan ostamaan jotain. Moni toi seuraavana päivänä ostokset takaisin. Hänen mielialansa vaihteli yhtenää yhden päivän hän nauroi, toisen itki. Järjestelin työterveyshuoltoa ja psykologia hänelle, jouduin koko ajan puolustamaan toisia naisia hänen haukuiltaan ja hyökkäyksiltään. En voi sanoa, että hän nyt mikään narsisti olisi ollut, vaan ihminen jolla oli ilkeä ja ahne luonne.

Hänenkin kohdallaan tein sen virheen, etten ollut ottanut hänen entisiin työnantajiinsa yhteyttä. Jälkeenpäin selvisi, että joka paikasta hän lähti ovet paukkuen ja jätti savuavat rauniot jälkeensä. Onneksi hän ei ehtinyt meilläkään olla, kuin vuoden, kun hän jo totesi mitä paskapäitä hänen työnantajansa ja työkaverinsa ovat. Pääsin siis aika siististi hänestä eroon. Tilanne oli siksi kauhea, että hän hyökkäsi työkavereidensa kimppuun, jotka ovat kilttejä ja hyväluontoisia ihmisiä. Sen ei olisi ollut väliä, jos hän minua olisi mollannut, työnantajan pitää kaikenlaista sulattaa. Hän kuitenkin teki koko työyhteisön olotilan vaikeaksi. Kukaan ei uskaltanut enää puhua vapaasti ja kaikki oli väsyneen ahdistuneita ja sen varmasti asiakkaatkin huomasi. Onneksi moni tuttu, pitkäaikainen asiakas sanoikin huomanneensa, että ongelma oli tässä yhdessä henkilössä eivätkä suuttuneet koko firmalle. Noloa se kuitenkin on jos asiakaskin näkee, miten huonosti minun yrityksessäni voidaan. Mutta en tiedä mitä olisin pystynyt tekemään ellei hän olisi itse lähtenyt. Jos olisi hänet irtisanonut, niin en olisi pitkään aikaan voinut ottaa uutta työntekijää.

Kertokaa hyvät lukijat omia kokemuksia työyhteisön vaikeuksista.

Kuka on työkykyinen

Olen pohtinut monta päivää tuota työkyvyttömyyttäni syvän masennuksen takia. Ensin tunsin iloa ja ylpeyttä, että olen pystynyt sietämään sairauttani niin hyvin, että jaksoin työelämässä koko ajan. Sitten mieleeni on hiipinyt kauhukuva, että minä itse olen yritykseni pomo, kuka minulle tulee sanomaan, että et kykene työhösi. Voihan olla, että jos olisin ollut isossa työyhteisössä ja toisella työssä joku olisi kiinnittänyt huomiota sairauteeni ja todennut etten kuulu työelämään.

Toisaalta, jos olisin ollut ihan onneton työpaikallani, niin asiakkaat olisi kaikonnut ja niin ei ole käynnyt. Mietin niiden vuosien aikana usein, etten oikein jaksa mennä töihin ja nukuin kaikki vapaa-ajan, mutta aina kuitenkin menin. Ehkä pitkä yrittäjäura teki minusta niin sitkeän etten edes osannut ajatella sairauslomalle jääntiä. Toisaalta tiesin sen myös, että jos jään pitkälle sairauslomalle yritykseni on mennyttä ja minulta menee työpaikka. Jos muutkin sairastuneet olisivat sen asian edessä aika moni yrittäisi vain raahautua työhön.

En missään nimessä tarkoita, että ihmisten pitäisi kestää sairaana työelämässä. Sen kuitenkin haluan tuoda esiin miten eriarvoisessa asemassa yrittäjä on, kuin työntekijä. Kun Suomessa siirtyy yrittäjäksi menettää tavallaan sosiaaliturvastaan osan, pienen yrityksen toimibta on niin paljon kiinni yrittäjän omasta työpanoksesta ettei yritys pärjää ilman omistajaansa. Tietysti tämä on ammatinvalinta kysymys ja minä itse olen sisäistänyt sen jo vuosia sitten, mutta uudelle yrittäjälle se saattaa olla aika yllätys. Nyt, kun olen ongelmissa verottajan kanssa huomaan myös ettei yrittäjällä ole todellakaan oikeutta sairastaa. Olen saanut kuulla niin epämiellyttäviä ja loukkaavia kommentteja tuon miehen suusta jonka kanssa olen verojen maksusopimuksesta keskustellut. Eli verottajan silmissä yrittäjällä ei ole ihmisarvoa.

Psykoanalyysi

Näin jälkeenpäin voin sanoa, etten olisi ikinä selvinnyt syvästä masennuksestani ellen olisi käynyt säännöllisesti psykiatrin vastaanotolla. Näin maallikon on vaikea selvitellä termejä mikä on terapiaa, mikä psykoanalyysianja voihan olla, että psykoanalyysi on niin vanha nimitys ettei sitä enää käytetä. Joka tapauksessa kävin 2-3 viimeistä vuotta tapaamisissa 3 kertaa viikossa ja aloitin käynnit aikanaan käynnillä pari kertaa kuussa.

Siinä vaiheessa, kun selvisi, että aviomiehelläni on toinen perhe muualla ja hän itse makasi hengityskoneessa teholla sovittiin, että alan käymään kolme kertaa viikossa vastaanotolla. Uskoisin, että tuo tiuha käynti auttoi myös minua pysymään työelämässä. Tiedän, että se kuulostaa ihan tosi suurelta käynti määrältä ja ystäväni kyllä sitä kritisoi. Kalliiksihan se tuli,koska maksoin kaiken itse. Siitä olenkin katkera, että miksi psykiatrini ei ikänä kertonut, että voisin hakea Kelan maksamaa terapiaa ainakin vuodeksi.

En kuitenkaan koskaan kokenut turhaksi käydä psykiatrilla niin usein. Jos nyt ravaisin siellä kolme kertaa viikossa en varmaan keksisi mitään puhuttavaakaan. Silloin se siis oli erittäin tarpeellista, joka kerta mennessäni olin ihan täynnä asiaa. Se oli loistava tapa purkaa pahaaoloa ja se piti minut työkykyisenä. Opin myös niin paljon itsestäni ja samalla myös ihmisestä yleensä, että se terapia oli varsinainen elämän yliopisto.

Verovelka

Olen nyt keskustellut parinkin rahoitusalan ammattilaisen kanssa tästä ettei verottaja tee maksusopimusta kanssani, vaan haluaa myydä kaiken omistamani. He ovat aivan ihmeissään verottajan päätöksestä ja jokainen epäili voiko siinä olla kysymys henkilökohtaisesta ajojahdista. Tunnenko jotenkin ennestään tämän verovirkailijan ja en todellakaan tunne. Nimi on ainakin ihan vieras, mutta häntähän minä en ole koskaan nähnyt koska hän kieltäytyy tapaamisesta. Voihan olla, että tunnistaisin, jos tapaisin.

En voi uskoa, että nykysuomessa on verottajalla tällainen käytös. Hän haluaa ajaa erittäin hyvin menestyvän yrityksen konkurssiin ja siinä menettäisi työpaikan minä ja moni muu. Verovelathan on kertyneet pitkästä sairastamisestani ja Ilkan jättämistä suurista veloista. Pystyisin kahdessa vuodessa maksamaan verovelat pois ja sitten jatkamaan puhtaalta pöydältä yritykseni rakentamista. Tuntuu ihan kamalalta, kun yritykseni todistettavasti menestyy erinomaisesti tästä taloustilanteesta huolimatta, mutta verottaja ei jousta tippaakaan.

Uskomaton tarina

Blogin kirjoittaminen on jäänyt hiukan vähemmälle, kun olen joutunut niin paljon hoitamaan muita asioita. Minulle jäi myös näiden narsistimiesteni jäljiltä pankkilainaa muutama satatuhatta. Se on pienyrittäjän palkoilla kova maksettava, mutta olen aikonut siitä selviytyä. Tyhmyydestä sakotetaan ja niin on käynyt myös minulle.

Vasta avioliittoni purkautumisen jälkeen minulle selvisi, että Ilkka oli mennyt kanssani naimisiin hyötyäkseni minusta rahallisesti. Hän luuli saavansa vanhempani manipuloitua siirtämään omaisuuttaan minulle ja sitten avioerossa hän olisi saanut niistä osansa. Hän kieltäytyi avioehdosta vedoten jumalaan ja ties mihin. Onneksi tämä ei ihan onnistunut, mutta suuren summan rahaa hän ehti minulta vuosien varrella huijata.

Olen siis selvitellyt verottajan yms. viranomaisten kanssa laina-asioitani ja joutunut tekemään kirjallisen selvityksen viimeisetä 15vuodesta, miten lainat ovat muodostuneet. Tutuimmat ihmiset kirjanpitäjä ja pankkiväki sanoi suoraan, että tarinani on aivan uskomaton, mutta kun ovat sitä sivusta seuranneet, niin pakkohan se on uskoa. Veroviranomainenpa ei uskonutkaan ja vaikutti muutenkin töykeältä epämiellyttävältä mieheltä. Nyt jää nähtäväksi miten todistan, että elämäni on sellainne mitä sen kerron olevan.

Koen, että minulla on alkamassa viimeien vääntö päästäkseni eroon menneisyydestä. Kun nuo velat on maksettu, tyydyn elelemään pikkumökissä kissojeni ja rakkaan puolisoni kanssa.

Erikoista suhtautumista

Osaan sen verran katsoa näitä bloggerin tilastoja, että näen jos jostain sivuilta tulee kovasti liikennettä minulle päin. Nyt on tuolla Suomi24 keskusteluissa menossa useampi keskustelu eri aihe alueilla, missä on mainittu tämä blogi.

Suurin osa on ihan myönteistä asiaa ja blogia lukeneet suosittelee tätä toisille ja kertoo omia näkemyksiään narsismista. Osa vastauksista näihin aloituksiin on ihan omituisia, siinä mielessä omituisia, että he sanovat ettei nämä elämäni tapahtumat ole totta. Se saa aikaan minussa moninaisen tunneryöpyn. Tuntuu pahalta, että joku pitää elämääni niin kamalana ettei se voi olla totta. Heidän mielestä ei ole mahdollista kohdata niin montaa narsistia elämän aikana. Toisaalta on tietysti ihanaa, että on vielä ihmisiä jotka ovat pysyneet siinä luulossa ettei elämässä tapahdu paljoa pahaa. Varmaan on todella paljon ihmisiä joita ei ole koskettanut elämän synkät asiat ja niin pitääkin olla, koska muutenhan maailma olisi ihan kamala. Heidän on tietysti vaikea uskoa muita tapahtumia, kuin niitä mistä on oma elämän kokemus.

Olisihan joku voinut valita sen, että tekee blogistaan mielenkiintoisen tarinan ilman todellisuuspohjaa. Sekin olisi ollut hyvä vaihtoehto jollekin, kirjoittaa romaani. Minulle siitä ei olisi ollut hyötyä, koska haluan kirjoittaa itsestäni ulos pahanolon. Silloin ei auta jos kirjoittelisin keksittyjä tarinoita. Kaikki asiathan tässä blogissa on kuitenkin minun näkökulmastani kirjoitettu. Se ei koskaan ole koko totuus, koska jokaisella ihmisellä on oma totuutensa tapahtumista.

Yhdessä keskustelussa joku mainitsi saaneensa blogin osoitteen terapeutiltaan ja se sai muut repeämään. Voin ihan uskoa, että näin saattaa olla. Oma psykiatrini ja eräs toinen psykiatri tietää tästä blogista. Keskustelin kummankin kanssa ennen, kuin aloitin ja kysyin heidän mielipidettään. Kumpikin on kovasti kannustanut minua ja kertoneet sanoneensa blogista joillekin, joka kaipaisi tällaista "vertaistukea". Myös eräs paikkakuntani terapeutti yrittäjä tietää tästä eli tällä hetkellä seitsemän ihmistä.

Ihmettelin myös, kun keskusteluissa väitettiin, että rahastan tällä blogilla. Siitä en nyt oikein ymmärtänyt, vaikka yrittäjä olenkin, että miten voi rahastaa blogilla. Tässä on kaksi mainosta, joista en ole saanut penniäkään rahaa, niillä on aivan muu tarina. Ja muita mainoksia ei tule ja ei kai niistä mainoksista makseta, kuin siinä tapauksessa, että kävijöitä on satojatuhansia. Mielenkiintoista vaan se, että moni luulee ettei ihmisellä ole muuta motiivia, kun raha. Se kertoo tietenkin heidän ajatusmaailmasta ja on aika surullista ja henkisesti köyhää.

Tyhmäkö?

Minulla on koko ikäni ollut pelko siitä, että olen keskimääräistä tyhmempi, tai omaan tavallista enenmän huonoja ominaisuuksia. Se voi liittyä huonoon itsetuntoon tai masennukseen. Toisaalta itsetuntoni korjaantui paljon pitkässä psykoterapiassa. Varmaan myös narsististen ihmisten läheisyys on luhistanut itsetuntoani. Sehän on naristin perustarkoitus, alentaa toista, jotta voi tuntea itsensä ylivertaiseksi. Narsistithan myös ilman muuta uskovat, että kaikki muut on heitä tyhmempiä.

Viimeisinä vuosina äitini on paljon vaikuttanut minäkuvaani. Hän hokee, että minä en itse näe ollenkaan omia vikojani, vaan minä pidän itseäni ylivertaisena. Hän on saanut minut uskomaan, että en vaan itse ole huomannut huonoja puoliani. Hän ei myöskään ole koskaan löytänyt minusta yhtään hyvää puolta, eikä kehujen aihetta. Isäni on aivan samaa mieltä, olen ihan epäonnistunut yksilö heidän silmissään. Voi olla, että he ovat oikeassa tai sitten he ovat vaan saaneet minut niin uskomaan.

Muistan, myös kerran, että hyvä lapsuuden ystäväni hermostui minuun totaalisesti ja kauhisteli moneen kertaan tyhmyyttäni. Se on jäänyt mielleeni erittäin hyvin, koska hän on ainoa joka on suoraan minulle sanonut, että olen tyhmä. Pelkään aina erilaisissa yrittäjäkoulutuksissakin, että en ymmärrä asioita, niin kuin muut enkä opi yhtä hyvin. Kielitaitoni on myös erittäin huono ja minun on vaikea oppia kieliä. Missään muussa en olekaan konkreettisesti huomannut, että en pärjäisi siinä, kuin muutkin ihmiset.

Tämä elämäni poliisi, Mikko myös yleensä korosti omaa älykkyyttään ja naureskeli minua, etten pääse Mensan jäseneksi. Aina, kun oli tilaisuus hän mollasi minun ammattiani ja koulutustani. Olen käynyt, vaan keskikoulun ja hän mielellään toi julki ettei ihmisellä ole juurikaan älyä jos ei edes lukioo ole suorittanut. Ne puheet loukkasivat minua, mutta toisaalta tiedän, että hän itse oli sivistymätön moukka. Häneltä puuttui sydämen sivistys ja hän narsistisesti uskoi olevansa ehdottomasti viisaampi ja parempi, kuin muut.

Joudun vielä usein miettimään tätä tyhmyys aihetta. Senhän olen sanonut, että ensimmäinen avopuolisoni Aarne ei ollut mikään ruudinkeksijä ja sekin teki hänen ilkeydestään niin pahaa. Suhteessa häneen tiesin olevani älykkäämpi. Tyhmyyden pelko on heikko kohtani ja joudun varmaan joka elämänvaiheessa miettimään sitä. Pelkään myös, että joku kerta minulle itselleni todella paljastuu miten hionoja luonteen piirteitä minulla on. Olen jo pitkään yrittänyt kasvattaa itseäni paremmaksi ihmiseksi, ehkä se joskus tuo jotain hedelmääkin.

Yrittäjyyden iloja

Olen ollut yli kymmenenvuotta itsenäinen yrittäjä ja olen tyytyväinen työhöni ja elämääni. Ei yrittäjä koskaan rikastu, mutta työni koen mielekkääksi ja minulla on hyvä motiivi tehdä sitä. Rakastan kauniita vaatteita ja minusta on ihana olla tekemisissä ihmisten kanssa. On hienoa huomata miten asiakkaat ilahtuu, kun löytyy joku asu mikä sopii heille oikein hyvin.

Yrittäjänä kuitenkin on aivan varmaa ettei neljänkymmenentunnin työviikolla selvitä. Sen kun on tiedostanut eikä haikailekkaan muuta, niin asiat sujuu. Tietysti jos on terve se ei olekaan ongelma, mutta yrityäjyys ja sairastaminen on mahdoton yhtälö. Minulla on näiden vuosien aikana ollut aina 1-3 työntekijää, riippuen vähän työtilanteesta. Onneksi olen löytänyt ihmiset jotka ovat olleet minulla jo pitkään, yksi ihan vakituisena ja kaksi tuntityössä. Nyt ennen joulua teen taas itse seitsemän päivää viikossa ja loppuviikon aukiolo pidennetään kello 21 saakka. Se tietää sitä, että en paljoakaan ole kotona enää tämän vuoden puolella.

Silloin, kun elin pahinta aikaa Ilkan kanssa ja olin koko ajan ihan rikki, en olisi mitenkään jaksanut 50 tuntista työviikkoa. Silloin ajattelin, että kuolen työpaikalleni ja olin varmaan sen näköinenkin. Taloustilanne oli kuitenkin niin paha,että en olisi voinut mitenkään olla sairaslomalla. Hyvä, kun ylipäänsä silloin selvisin kuiville Ilkan tekemistä veloista. Enkä tietenkään ole niistä vieläkään kuivilla, ajattelen näin, että noin kymmenen vuotta vielä joudun maksamaan erehdystäni avioitua Ilkan kanssa.

Saan itseäni psyykata useinetten tulisi siitä katkeraksi, että monet ikäiseni jo voivat vähentää työtekoa ja yrittäjätkin pitää kunnon kesälomia. En usko, että vuosiin uskallan pitää enempää, kuin kahden viikon kesäloman. Yritän kuitenkin työntää ajatuksistani pois katkeruudet, koska se ei muuta tilannetta, kuin pahemmaksi.

Osoitteet katosi

Juuri kun pääsin kehumasta, että olen niin kehittynyt tietsikan käyttäjä, niin eikös tuosta edellisestä tekstistä pudonnut nuo osoitteet. Eli yritän uudestaan.

Dermalogican kosmetiikkaa olen siis ostanut tuttava yrittäjän verkkokaupasta kauneushoitola.mycashflow ja lukenut kosmetologin blogia osoitteessa:purkkiarmeija.blogspot.com

Blogeihin hurahtanut

Tämä blogin avaaminen oli hyvä idea, kirjoittaminen on helpottanut oloani kovasti. Sitä en olisi uskonut, että alan myös lukemaan muiden blogeja. Nyt kuitenkin selailen iltalukemisena blogilistaa ja haen mielenkiintoisia blogeja.

En olisi ikinä uskonut, että minä viehätyn tietokoneesta, tähän asti olen sitä hiukan pelännyt, niin kuin varmasti lähes kaikki ikäiseni. Joka asian on joutunut aikuisena opettelemaan ja yrittäjänä ei todellakaan voi enää toimia ilman tietokonetta. Koko ikäni olen aina iltaisin lukenut sängyssä ja olen kirjojen suurkuluttaja. Nyt useampana iltana otankin lämppärin syliini ja luen blogeja, niihin jää koukkuun.

Jonkin verran tätä ennen olen ostanut verkkokaupoista tavaraa, lähinnä kirjoja ja kosmetiikkaa. Käytän Dermalogica ihonhoitosarjaa, eikä sitä myydä meidän paikkakunnalla. Olen tilannut sitä yrittäjäkollegani verkkokaupasta, laitetaan nyt nimikin, niin saa toinen pienyrittäjä mainosta eli hänellä on myös erittäin hyvä blogi osoitteessa

Muita lukemiani blogeja olenkin kerännyt listaan tuohon alasivulle, lähinnä muotiblogeja ja erilaisia elämäntarinoita. Sen huomaa, että yleisimmin blogeja kirjoittaa alle kolmekymppiset ja heidän nämä elämän tarinat ovat aika ahdistavia. Nuorilla menee ilmeisen huonosti meidän yhteiskunnassa. Nyt olen ihan kiitollinen omasta iästäni, koska aivan selvästi elämä tulee helpommaksi vanhetessa. On jo kokenut niin monia asioita ettei pienet hätkäytä, eikä enää jännitä ja pelkää muita ihmisiä.

Minun eka blogi

Sen verran pyydän apua lukijoiltani, että laittakaa kommenttia, jos on jotain mitä pitää muuttaa blogin ulkoasussa tms. Olen todella tumpelo tietokoneen kanssa, räpelsin varmaan viikon, että sain tämän blogin tähän kuntoon.

Aikomukseni oli avata tämä blogi 11.9 suuren katastrofin vuosipäivänä, mutta eihän se niin vaan käynyt. Luin noita bloggerin ohjeita pari tuntia, ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan. Muutama ystävättäreni kirjoittaa blogia, esimerkiksi yksi kosmetologi, ja ajattelin, että ne voisin laittaa listaksi tuohon sivulle. Varmaan pienyrittäjille olisi apua, jos heidän bloginsa olisi jollain listalla.

Olen jonkin verran käynyt lukemassa blogeja, mutta aika paljon on jotain "hömppä" aiheita, eli meikkausta, biletystä yms. En enää vapaa aikaani haluaisi sellaiseen käyttää, niin vinkatkaa, jos tiedätte hyviä asiapitoisia blogeja.

Valokuvia en osaa vielä siirtää, mutta olen suunnitellut, että voisin ottaa kissani kuvauskohteeksi. Nyt olenkin kuvannut kissoja erityisesti, koska naapurissa on kolme kolmekuista kissanpentua. Katsotaan nyt, miten tässä edistyn ja opin.

Pahoittelen myös kirjoitusvirheitä. Tiedän tekeväni paljon pilkkuvirheitä, ja käytän liian pitkiä lauserakenteita. Isot kirjaimet, ja yhdyssanat ovat myös vaikeita. Antakaa ne kuitenkin anteeksi, ja lukekaa vain asiasta. Yritän siihenkin hankkia jonkun kirjan, että korjaan tuota äidinkielen taitoa.