Psykoanalyysi

Näin jälkeenpäin voin sanoa, etten olisi ikinä selvinnyt syvästä masennuksestani ellen olisi käynyt säännöllisesti psykiatrin vastaanotolla. Näin maallikon on vaikea selvitellä termejä mikä on terapiaa, mikä psykoanalyysianja voihan olla, että psykoanalyysi on niin vanha nimitys ettei sitä enää käytetä. Joka tapauksessa kävin 2-3 viimeistä vuotta tapaamisissa 3 kertaa viikossa ja aloitin käynnit aikanaan käynnillä pari kertaa kuussa.

Siinä vaiheessa, kun selvisi, että aviomiehelläni on toinen perhe muualla ja hän itse makasi hengityskoneessa teholla sovittiin, että alan käymään kolme kertaa viikossa vastaanotolla. Uskoisin, että tuo tiuha käynti auttoi myös minua pysymään työelämässä. Tiedän, että se kuulostaa ihan tosi suurelta käynti määrältä ja ystäväni kyllä sitä kritisoi. Kalliiksihan se tuli,koska maksoin kaiken itse. Siitä olenkin katkera, että miksi psykiatrini ei ikänä kertonut, että voisin hakea Kelan maksamaa terapiaa ainakin vuodeksi.

En kuitenkaan koskaan kokenut turhaksi käydä psykiatrilla niin usein. Jos nyt ravaisin siellä kolme kertaa viikossa en varmaan keksisi mitään puhuttavaakaan. Silloin se siis oli erittäin tarpeellista, joka kerta mennessäni olin ihan täynnä asiaa. Se oli loistava tapa purkaa pahaaoloa ja se piti minut työkykyisenä. Opin myös niin paljon itsestäni ja samalla myös ihmisestä yleensä, että se terapia oli varsinainen elämän yliopisto.

Avioliittoni tarina lyhyesti

Pompin varmaan ihan epäloogisesti tapahtumista ja muistikuvista toiseen. Ajattelinkin tehdä lyhyesti selvityksen avioliitostani narsistin kanssa eli expuolisoni Ilkan. Tässä siis tapahtuneet faktat, kerron tunteista lisää myöhemmin.

Menin naimisiin 90-luvun lopulla ja olin ollut yksin jo viitisen vuotta avoliittoni jälkeen. Kun tapasin Ilkan hän oli armeijan palveluksessa, hyvin urallaan edennyt sotilas. Hän manipuloi ja painosti minua alusta pitäen saadakseen minusta taloudellista hyötyä. Hän muutti talooni suorastaan väkisin ja puhui rakastamisesta parin viikon jälkeen. Minulle selvisi vasta pari vuotta sitten, että hän luuli minua ja vanhempiani varakkaisi ja uskoi voivansa huijata meiltä rahaa. En ollut mitenkään hurmaantunut häneen, vaan olin kai niin kyllästynyt yksin oloon ja halusin palavasti lapsia.

Menimme naimisiin noin parin vuoden seurustelun jälkeen. Koko ajan tunsin ettei kaikki ole kohdallaan, mutta en vaan halunut uskoa sitä todeksi. Hän ei suostunut avioehtoon ja perusteli sitä mormooniuskonnollaan. Alusta lähtien Ilkka varasti minulta ja yritykseni kassasta rahaa. Ilkka jätti armeijan ja siirtyi matkatöihin reissaten Euroopassa pitkin poikin. Seksielämä loppui meiltä hääpäivään eikä lasta tietenkään kuulunut. Päädyimme hedelmöityshoitoihin, minä yritin kertoa seksielämän puutteesta, mutta miesgynekologi halusi mieluummin kuunnella Ilkaa joka vihjaili minun olevan ihan nymfomaani.

Mormooniuskonto ei muuten näkynyt Ilkan elämässä, siitä hän oli jo päässyt irti, mutta asenne naista kohtaan oli keskiaikainen. Osa mormooneistahan hyväksyy moniavioisuuden ja se kai oli Ilkankin maailmankuva. Naista hän piti jotenkin alempi arvoisena, kun miehiä. Sitten hoksasin, että Ilkka oli lääkeriippuvainen, hän oli välillä aivan sekaisin. Hän käytti sekä unilääkkeitä, että kipulääkkeitä ja joutui myös psykiatriseen hoitoon. Psykiatrian osastolla hän vedätti henkilökuntaa täysin ja kaatoi kaiken minun syyksi. Minä olin se narkkari ja paholainen joka kiusasi pientä miestä. Ei ihme, että minäkin alkuun häneen sorruin, kun ammattilaisiakin vietiin, kun kuoriämpäriä.

Yritin vielä uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi ja menimme adoptio neuvotteluihin. Ei Ilkalla koskaan ollut mitään adoptio tarkoitusta, mutta sekin oli yksi temppu siihen, että pysyin hänen elättäjänään. Loppujen lopuksi hänellä oli tarkoitus hakea sairaseläkkeelle mielenterveysongelmista ja saada avioerossa minulta hyvät rahat. Sehän oli ihan hieno suunnitelma, ei tarvinnut tehdä töitä ja rahaa tuli. Taloustilanteemme oli ihan katastrofaalinen Ilkka ei koskaan osallistunut sentilläkään talouteemme. Hänellä oli maaninen kiinnostus kaikkia tekniikkaa kohtaan, hän osteli tietokoneita, televisioita, musiikkilaitteita yms. Kaikki kaatui minun maksettavaksi. Sitten jossain vaiheessa hänen avovaimonsa soitti minulle, hän oli saanut selville, että mies olikin naimisissa. He olivat olleet yhdessä pari vuotta eli Ilkka eli täydellistä kaksoiselämää. Hänellä oli ilmeisesti paljon muitakin naisia, mutta minä en ollut mustasukkainen luonne enkä osannut edes epäillä häntä. Tällä avovaimolla oli ihailtavaa selkärankaa ja hän pystyi jättämään Ilkan heti. Ja voi sitä Ilkan itkua, kun hänet niin hylättiin. Täysin uskomaton tilanne, minä yritin lohduttaa, kun tyyppi syyteli minua siitä, että menetti elämänsä naisen. Kyllä minäkin olen yksi ääliö.

Sitten hän eräänä päivänä häipyi, jätti käytetyn kirjekuoren päälle viestin ettei tule enää kotiin ja vei vähäiset tavaransa. Hän löysi itselleen uuden elättäjän. Tämä uusi nainen tuli tutuksi sairaalassa, koska Ilkka oli hänen kuolevan miehensä huonetoveri. Siinä taas manipuloitiin kumpaakin ja kunnolla. Kuoleva mies piti Ilkaa ihmeenä, joka auttaa hänen vaimoaan ja vaimo taisi rakastua. Siinä löytyi taas uusi uhri. Narsistit ovat aivan uskomattomia tekemisissään.

Väkivaltainen nainen

Tänään tuli MOT:ssa juttu väkivaltaisista naisista ja se herätti monia tunteita menneisyydestä. Todella hieno asia, että uskalletaan ottaa esille naisten väkivaltaisuus. Uskon, että aivan yhtälailla naiset, kuin miehetkin voivat olla kykenemättömiä hallitsemaan vihaansa. Tämä ei kuitenkaan ole se asia minkä tuo ohjelma herätti muistoistani, vaan se, että exmieheni Ilkka syytti minua väkivaltaisuudesta.

Se oli yksi niistä kummallisuuksista mitä tällainen persoonahäiriöinen keksii tehdä, kaikki keinot käytetään. Olimme avioliittomme loppusuoralla perheterapiassa, kun minä halusin vielä kerran ymmärtää miestäni. Siinä vaiheessa oli jo tullut esiin hänen toinen vaimonsa ja se etten tule koskaan saamaan lasta hänen takiaan. Syitä minulla vihaani oli ja myönnän, että melkein halkesin vihasta ja pahasta mielestä. En kuitenkaan koskaan käynyt Ilkaan käsiksi enkä heitellyt millään esineillä. Minun tapani raivota oli itkeä ja huutaa ja kysyä miksi helvetissä hän teki minulle näin. Miksi hän rikkoi minun elämäni ja teki minusta pysyvästi lapsettoman. Varmaan pari kuukautta heräsin joka aamuyö ja itkin ja ulisin tuskaani.

Ilkka otti tämän esille terapiassa siten, että hän pelkää minua ja ei uskalla nukkua, koska herätän hänet huutamalla. Katsoin häntä suu auki enkä yhtään ymmärtänyt mistä hän puhui. Hän käänsi minun suuren tuskan itselleen pisteiksi, hän keräsi sääliä sillä, että vaimo on ihan kauhea, pelottava hakkaaja. Olin aivan lyöty ja näin jälkikäteen vasta tajuan, kuinka paljon hän ihmisiä huijasi kääntämällä kaikki asiat omaksi edukseen. Näin hän myös sai lääkäreiltä lisää unilääkettä johon hän oli koukussa. Hänellä oli hyvä syy käyttää unilääkkeitä, kun vaimo ei kamaluuksissaan anna hänen nukkua rauhassa. Voi miten tekopyhästi hän selitti olevansa niin rauhan mies ettei mitenkään kykene lyömään naista tai uskalla minua vastustaa, kun olen niin pelottava. Voi kuinka raivostuttavaa se olikaan!

Onko flunssankin jälkeen elämää?

Nyt on ollut aika pitkä tauko kirjoittamisessa, kun olen tehnyt kuolemaa elämäni kamalammassa räkätaudissa. En ole vuosiin sairastanut flunssaa ja toivottavasti en ihan äkkiä sairastakaan uudestaan. Pää on vieläkin ihan puuroinen ja räkää täynnä. Onneksi oli niin hieno tilanne, että sain olla neljä päivää pois työstä, koska työntekijäni sisar lupautui auttamaan kaupassa. Yleensä yrittäjän on pakko sairastaa pystyssä, mutt amitä vanhemmaksi tulen sitä heikommin kestän rasitusta. Kymmenen tunnin työpäivä jaloillaan 38 asteen kuumeessa ei oikein enää onnistu. Eikä tarvikkaan onnistua, en ole yli-ihminen, mutta sairastaminen on niin jumlattoman kallista yrittäjälle.

Sängyssä makoillessa tuli mieleen ne lukemattomat kerrat, kun olen ollut sairaana ilman, että kukaan auttaa. Jo lapsena huomasin, että äitini lähti suorastaan karkuun jos olin kipeä. Onneksi olen sairastanut erittäin vähän, en ole ollut edes missään lastentaudissa. Toisaalta hiukan epäilen sitä, etten olisi saanut tuhkarokkoa ja vesirokkoa, kun hyvin muista koulukavereideni sairastaneen. En varmaan lapsena aina itse hoksannut olevani kipeä ja äitini leikki viimeiseen asti, että olin terve. Se on kummallinen taito kieltää täysin kaikki tosiasiat ja käyttäytyä niin, kuin totuutta ei olisikaan.

Lapsettomuushoitojen aikana olin usein tosi kipeä ja tuskainen. Varsinkin silloin, kun hyperstimulaatio vaivasi, mutta Ilkka ei minua mitenkään auttanut. Hän tuli yhden ainoan kerran sairaalaan minua katsomaan sen viikon aikana. Vanhempani eivät tulleet kertaakaan, olin aivan yksin. Muistan miten usein makasin vessan lattialla kotona ja oksensin, Ilkka oli pois kotoa. Luulin hänen olleen työmatkalla, mutta nyt tiedän, että hän oli tyttöystävänsä luona. Ainoastaan rakkaat kissani pitivät minusta huolta, puskivat ja nuolivat. Kissoiltani olen aina saanut ainoata vilpitöntä myötätuntoa.

Nyt, kun oli flunssassa oli suuri onni, kun puolisoni kantoi jaffaa ja keitti teetä. Eikä hermostunut, vaikka yskin ja niistin yökaudet ja hänenkin uni kärsi. Toivottavasti itse osaan olla yhtä hyvä ja myötätuntoinen hoitaja, sitten kun hän on kipeä. On paljon helpompaa olla kipeänä, kun voi jättää kaikki koti-ja työasiat toisten huoleksi ja keskittyä vaan omaan paranemiseen.

Nyt loppui valitus flunssasta, taas iski kirjoittamis into päälle.

Tuhoavaa käytöstä

Koko yhdessä olomme ajan Ilkka teki kaiken sen eteen, että vahingoitti minua. Ihan pienissäki asioissa hän kaivoi maata jalkojeni alta. Jälkeenpäin ajatellen en ymmärrä miten kestin sitä, hän manipuloi minua täysin ja yritti kaikin tavoin tuhota minut. Pidän suorastaan ihmeenä ettei hän saanut minua sekoamaan tai tekemään jotain tyhmää, oli ihme, että pysyin koossa senkin vertaa kun pysyin.

Hän varasti minulta jatkuvasti, en edes tajunnut sitä ensimmäisinä vuosina, kun en voinut uskoa, että puoliso varastaa toiselta. Minulla oli aina iltaisin putiikkini kassa käsilaukussa, koska en uskaltanut viedä sitä yösäilöön iltaisin, vaan vein sen vasta aamulla. Yleensä en ollut ehtinyt laskea rahoja ennen, kuin aamulla, mutta usein ihmettelin, kun rahaa tuntui puuttuvan.

Myöhemmin tajusin sen, että useita satoja markkoja katosi viikossa kassasta ja omasta rahapussistani. En enää voinut tuoda rahapussiani kotiin, koska Ilkka tyhjensi sen aina yön aikana. Jätin aina rahat auton hansikaslokeroon ja auton ovet lukkoon. Sitten varastaminen loppui, mutta jos vaan tilaisuus tuli niin kaikki vietiin. Oli se mies sellainen varas ja hamsteri, etten voi näin jälkikäteen, kuin ihmetellä, että sellaisia ihmisiä on edes olemassa.

Suhtaudun kielteisesti lahkoihin

Toivottavasti en loukkaa ketään, kun kerron oman mielipiteeni uskonnoista. Ilkka oli kuulunut mormooneihin teini-ikäisestä lähtien ja ehkä liittynyt heihin päästäkseen karkuun kontroloivaa äitiään. Heidän perheensä ei kuulunut mormooneihin vaan hän oli ainoa. Asuin myös opiskeluaikana erään lestaadiolaisen kanssa yhdessä asuntolassa ja jo silloin sain yliannoksen uskovaisten ihme hömpötyksistä.

Mormoonithan hyväksyvät moniavioisuuden, vaikka se ei ole Suomessa hyväksyttyä ja ilmeisesti Suomen mormoonit sitä joten kieltävät, mutta ilmapiiri on salliva miesten moniavioisuudelle. Tämä oli hyvin nähtävissä Ilkan elämäntavassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli ollut mormooni myös ja heidät oli vihitty Ruotsissa tai Sveitsissä mormoonimenoin, totuutta en saanut selville koskaan. Kaikki mitä sain yhteiselomme aikan selville Ilkan meneisyydestä tuli julki pieninä paloina vuosien varrella, mitään hän ei suostunut suoraan kertomaan.

Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkokunta oli miesten uskontokunta. Miehet hallitsivat ja he olivat hyvin sisäänlämpiävä porukka. Ilmeisesti Ilkka oli ollut aika korkealla hierarkiassa, siitä hänen oli pakko leuhkia minulle. En voi kuitenkaan väittää, että hän olisi minua jotenkin käännyttänyt tai uskonto olisi meidän elämässämme näytellyt suurta osaa. Minun näkemykseni mukaan tuo uskonto oli ollut omiaan ruokkimaan Ilkan narsismia, siellä hän saattoi olla yli muiden ja alistaa naisia.

Avioliittomme aikana minulle kävi selväksi, että hän yritti kaikin tavoin kostaa muille naisille äitinsä teot häntä kohtaan. En tiedä oliko minussa jotain samaa, kuin hänen äidissään, koska hän oli valinnut minut koston kohteeksi. Hän loppuaikoina kertoi suoraam aikovansa tuhota minut ja yritykseni ja vanhempieninkin elämän täysin.

Rahastamista

Heti suhteemme alkuajoista saakka Ilkka hyväksi käytti minua taloudellisesti. Hän ei koskaan kysynyt, että miten voisi osallistua asumiskustannuksiin ja minä olin tyhmä enkä vaatinut mitään. Koko kahdeksan vuotisen yhdessä asumisen aikana hän ei maksanut penniäkään asumiskuluja. Hän oli ilmeisesti kertonut heti alusta lähtien ystävilleen käyttävänsä minua vai hyväksi, koska kuulin siitä avioliittomme jälkeen. Koen, että huijauksessa oli mukana paljon ihmisiä. Eräs puolituttu pariskunta omalta paikkakunnaltani jotka tunsivat Ilkan työn kautta, kertoivat asiasta eromme jälkeen. He olivat jotenkin syyllisen oloisia ja myönsivätkin ihan yllyttäneensä Ilkkaa. Ihmiset on kummallisia, kun toiselle halutaan niin helposti pahaa. Ilkka teki suorastaan rikoksen minua kohtaan, mutta näinhän on sattunut monelle muullekin.

Eniten minua harmittaa se etten ollut edes erityisen rakastunut Ilkkaan. Olin vaan niin kylöästynyt yksin elämiseen ja säälin Ilkkaa, pidin häntä jotenkin reppanana. Tunsin kuitenkin itseni koko ajan jotenkin yksinäiseksi, Ilkka ei päästänyt minua mitenkään lähelleen hän eli jotenkin omissa maailmoissaan. Hän oli myös paljon työmatkoilla, ensimmäisinä vuosina lähes 150 yötä hotelleissa.

Minä en ole ollut koskaan mustasukkainen enkä nytkään osannut ajatella, että Ilkalla olisi muita naisia. Vasta nyt jälkeenpäin osaan yhdistää asioita ja ilmeisesti hänellä oli pohjaton ihailun ja iskemisen tarve. Hän piti yllä ihan naisverkostoa meitä huijattavia oli varmaan, vaikka kuinka monta. Hän oli henkisesti niin kylmä ihminen ettei hän kyennyt kiintymään kehenkään.

Suuri huijaus

Ilkan ja minun avioliitossa oli kysymys suuresta huijauksesta. Olin joutunut huijarin kynsiin jolla oli tarkoitus hyötyä minusta. Alkuun en asiaa voinut uskoa, koska eihän pienellä yrittäjällä ole mitään rahoja huijattavaksi. Hän oli kuitenkin niin hölmö, että kuvitteli minulla olevan rahaa, koska asuin isossa omakotitalossa ja oli oma yritys.

Tapasimme Helsingissä ravintolan baaritiskillä ja aloimme juttelemaan. Hän oli myyntimies joka matkusti paljon sekä Suomessa, että ulkomailla. En pitänyt häntä hyvännäköisenä ja jotenkin hän vaikutti lapsenomaiselta. Seuraavalla viikolla hän tuli työreissulle kotipaikkakunnalleni ja tapsimme uudestaan. Jo sillä kerralla hän ihmetteli miten paljon minulla oli käteistä rahaa mukanani. Kun maksoin osuuteni ruuasta hän kurkisteli pussiini, silloin pidin sitä vaan epäkohteliaana. Hänen taustastaan oli vaikeaa saada selvää, hän oli eronnut reilu vuosi sitten ja samoihin aikoihin heidän lapsi oli kuollut auto-onnettomuudessa. Hän oli myös muuttanut asuinpaikka ja työpaikkaa vuoden sisällä. En osannut sitä ihmetellä, koska avierohan ajaa ihmisiä muutoksiin.

Jotain outoa hänessä kuitenkin oli mitä en ottanut tarpeeksi vakavasti, lähinnä säälin häntä. Usein hän otti esiin raha-asiat ja aina kun oli tilaisuus hän maksatti minulla kaikki. Se oli tuttua minulle koska Aarne oli samanlainen, jos minulla vain oli rahaa, niin hän ei koskaan käyttänyt omiaan. Sama ilmiö on äitini kohdalla, minusta on helppo tehdä maksumies. Parin kuukauden tuntemisen jälkeen hän alkoi painostaa yhteen muutamista. Minä asuin yksin isossa omakotitalossa, josta olin velkaa kurkkua myöden, mutta eihän hän sitä tajunnut. Hän suorastaan väkisin tuli tavaroinen kotiini ja sanoi vanhan asuntonsa irti. Silloin ihan oikeesti luulin hänen olevan rakastunut.

Hänellä oli ollut paljon työmatkoja Tallinnaan ja ilmeisesti vakionainen tai naisia siellä. Siitäkin olin niin naivi, että ajattelin ettei fiksu suomalainen mies käytä mitään huoria, mutta hänpä ei ollutkaan fiksu. Heti alkuunsa huomasin ettei hän paljoakaan välitä kotihommista ja muutenkaan ei ole ahkerammasta päästä ihmisiä. Hän tuli hyvin toimeen vanhempieni kanssa ja kissojeni kanssa mikä oli merkittävää ja aika pian hän esitteli minut vanhemmilleen ja ystävilleen. Silloin huomasin, että hän käytti nykyään eri etunimeä, kuin aikaisemmin eli hänen vanhempansa kutsuivat häntä hänen toisella nimellään. Kaikissa hänen tavaroissaan oli myös tämä toinen nimi eli hän oli muuttanut etunimensä. Hän ei myöskään halunnut osoitetietojaan väestörekisteriin julkisesti. Syyksi hän kertoi, että oli kuulunut uskonnolliseen lahkoon ja lähtenyt siitä ja heillä on tapana käydä käännyttämässä näitä karkulaisia joten hän ei halunnut tulla löydetyksi.

Hänellä oli tavaroissaan raamattu ja paljon uskonnollista aineistoa, joten niin varmaan olikin. Tämänkin olisi pitänyt minua hälyttää, koska itse olen melkein ateisti en todellakaan kaivannut mitään lahkolaista elämääni.

Aloittamisen vaikeus

Olen nyt pitkään kirjoitellut nuoruuden avoliitostani ja Aarnesta, mutta en tahdonpäästä aiheesta eteenpäin. Haluaisin jo Aarnesta irti, ei hänestä ole paljon enempää sanottavaa tässä vaiheessa. Jotenkin en saa ottetta seuraavasta elämänvaiheestani, avioliitosta Ilkan kanssa.

Se oli niin kauheaa ja sekaista aikaa elämässäni etten oikein halua sitä näköjään muistella. Varmaankin myös häpeän sitä ja se aiheuttaa itseinhoa, koska olin siinä liitossa ihan omaa naivia tyhmyyttäni. Tein niin monia asioita väärin, että muistelemalla sitä vaihetta elämässäni joudun muistamaan omat mokani. Olisi aina paljon helpompaa, kun voisi vaan syyttää toista, mutta enhän minä ollut mikään tahdoton uhri, vaan aikuinen ihminen jonka olisi pitänyt osata huolehtia itsestään.

Suhteessani Aarneen voin aina vedota siihen, että olin viisitoistavuotias lapsi, kun tapasimme ja helppo manipuloitava. Ilkan kanssa naimisiin mennessä olin kolmekymmentäviisi ja jo paljon kokenut aikuinen nainen. En vaan halunut uskoa kenestäkään mitään pahaa, enkä kai oikeasti edes tiennyt, että niin pahoja ihmisiä olikaan, kun Ilkka oli. Hän erosi Aarnesta siinä, että hän oli joissakin asioissa äärettömän älykäs. Hän myös tuhosi minua suunnitelmallisesti, mikään ei ollut sattumaa, vaan hän oli etukäteen suunnitellut kaikki tekemisensä.

Uhrin oireita

Pahasta olosta ihmiselle tulee monenlaisia oireita, jokainen reagoi jollain tavalla. Omalla kohdallani mietin onko nämä jatkuvat nivelkivut osittain psyykeperäisiä. Parhaille ystävillenikään en kehtaa enää valittaa, kun tuntuu, että olen valittanut samoja kipuja jo kymmenenvuotta.

Minulla oli menneisyydessä yksi hyvä esimerkki siitä miten ihminen sairastaa pahaamieltä ruumiillaan. Pidin muutama vuosi sitten tyylikursseja paikallisessa kansalaisopistossa ja samoihin aikoihin oli opettajana yksi puolituttu rouva. Tapasimme pari kertaa viikossa muutaman vuoden ja juttelimme usein. Tiesin, että hänellä oli erittäin vaikea perhe-elämä, hänen aviomiehensä oli ihan tunnettu pissapää kylässämme. Mies, joka eli kuin poikamies ja rillutteli kaikkien muiden naisten kanssa, kyllähän te tyypin tiedätte.

Tämä rouva, joka oli noin neljäkymmentä sairasti jatkuvasti, se oli jo ihan yleinen vitsin aihe. Aina, kun hänen kanssaan jutteli tuli sairauskertomusta tauotta ja koskaan hän ei ehtinyt edes kysyä mitä muille kuului. Hän oli ihan kiva ja sydämellinen ihminen, mutta ottanut jotenkin sairastajan roolin. Hänellä oli vaikka mitä vaivoja ja kukaan ei oikeastaan uskonut hänellä mitään olevankaan. Milloin hänen selkänsä oli niin kipeä ettei voinut istua, milloin taas ei voinut seistä. Aina tuntinsa aluksi hän selitteli oppilailleen kymmenisen minuuttia miksi hän ontuu tänään vasenta jalkaa ja taas seuraavalla viikolla oikeaa nilkkaa. Mukana hänellä oli aina runsaasti tyynyjä millä hän tuki itseään tuolissa milloin mitenkin.

Sen tiedän ettei hän ollut pahoinpitelyn uhri ja diagnoosinsa hän teki aina itse. Joku kansanparantaja oli hänen uskottunsa, joka joutui mitä kummallisempiin vuorokauden aikoihin häntä auttamaan. Hän oli kaikille hiukan naurun aihe, mutta se oli äärettömän surullista. Monia asioita hän jätti tekemättä, koska kohteli itseään invalidina ilman syytä. Monet matkat jäi tekemättä, kun ei uskaltanut lähteä, jos vaikka kompastuu ja satuttaa itsensä. Hän oli erikoisin oireilija mitä olen narsistin puolisoissa tavannut.

Jatkuva mielipaha voi aiheuttaa myös kivun tunteita elimistössä, eikä niitä pidä väheksyä. Jos kerran ihminen kokee kipua, niin se on todellista johtuu se sitten mistä hyvänsä. Tämä kertomani rouva ei ilmeisesti ollut sillä tavoin kivulias, koska hän ei koskaan käyttänyt kipulääkkeitä. Enemmänkin kyse oli siitä, että hän sai huomiota tällä tavoin ja ehkä hänen miehensäkin huomio häntä enemmän, kun hän tekeytyi lähes invalidiksi. Ihminen on kummallinen otus, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihminen on tosi ovela keksimään kaikenlaisia sijaistoimintoja ettei oikeaa asiaa tarvitse kohdata.

Painajaisia osa 2

Toinen painajainen koskee Mikkoa ja sekin on aina samanlainen. Unessa näen, että olemme taas yhdesänja olemme tosi onnellisia keskenään ja kaikki on hyvin. Sitten hän jättääkin minut taas yllättäen, tai jättää tulematta johonkin luvattuun paikkaan ja hukkuu minulta täysin. Etsin häntä hätääntyneenä ja sitten tajua, että hän onkin hylännyt minut.

Se painajainen on niin totaalinen muistutus hylätyksi tulemisen ahdistuksesta ja selvä muistuma mennesstä suhteestani. Mikon kanssa kävi aina juuri näin, että aina, kun tuntui elämä hyvältä hän katosi omille teilleen emmekä nähneet pitkään aikaan. Sitten hän taas ilmestyi muina miehenä elämääni muutaman viikon jälkeen. Painajainen siis toistaa mennyttä elämääni ja siitäkin jää kamalan paha olo.

Usein sen unen jälkeen tunnen syyllisyyttä, että olen tyhmä, kun unessa ensin uskoin häntä niin kuin tein tosi elämässäkin, vaikka minun pitäisi tietää, että hän huijaa. Tätä unta nään vielä nykyäänkin useamman kerran vuodessa. Ihmettelen lakkaako painajaiseni koskaan minua piinaamasta, en haluaisi olla loppuelämääni kiinni näissä menenisyyden kauhuissa.

Häpeälamaannus

Olen useaan otteeseen tuntenut niin syvää häpeää elämästäni, että lamaannun enkä oikein pysty mitään tekemään. Tässä haluan tarkentaa, että minun kohdallani lamaannus ei tarkoita sitä, että voisin jäädä sairauslomalle ja lepäämään. Yrittäjälle on aika mahdottomuus jäädä sairauslomalle, vaikka sen tarpeessa olisikin. Minun kohdallani se merkitsisi sitä, että vaateputiikkini olisi parissa viikossa pois tämän kylän katukuvasta. Jos jää sairauslomalle, niin yritystoiminta loppuu ja saat sanoa hyvästi firmallesi.

Tuo sana häpeälamaannus kuvaa erittäin hyvin sitä tunnetta mikä minulla on ollut. Sanan opin terapeutiltani. Sitä tuntee itsensä niin huonoksi, että tekesi mieli lyyhistyä häpeästä. Hartiat menee kasaan ja pää roikkuu. Minulle häpeä tulee siitä, että tunnen itseni todella tyhmäksi etten tajunnut exaviomieheni käyttävän minua hyväksi alusta asti. Minun olisi pitänyt jättää hänet ajat sitten, heti siinä vaiheessa, kun tajusin hänen metsästävän rahaa. Tässäkin kohtaa vetoan lamaannukseen, olin niin tunteideni syövereissä etten nähnyt ulos pääsyä.

Pelkäsin myös jäädä yksin. Se varmaan oli suurin syy miksi avioliitossa roikuin, pelkäsin yksinäisyyttä ja sitä ettei kotona ole ketään odottamassa. Exmieheni oli myös luhistanut itsetuntoni niin, että hän sai minut uskomaan ettei kukaan koskaan voisi minua rakastaa. Tunsin olevani aivan yksin maailmassa.

Hyperstimulaatio

Kamalampia elämäni vaiheita on lapsettomuushoitojen aika. Olin yksityisellä klinikalla hoidossa ja se maksoi mansikoita, mutta minua hoidettiin todella huonosti. Pidän ihan sen klinikan virheenä, että sain hyperstimulaation. yritän selittää mikä se on niin kuin itse sen ymmärrän. Hyperstimulaatio on hormoonien yliannostustilanne, mikä on vaarallinen tilanne ja voi johtaa kuolemaan. Elimistö menee täysin epätasapainoon ja eri elimet eivät enää toimi yhteen.
Vatsaonteloon alkaa kerääntyä nestettä mikä voi mennä niin pahaksi, että se alkaa painaa keuhkoja ja ihminen alkaa tukehtumaan. Pahassa tapauksessa joudutaan tekemään reikä vatsaan ja valuttamaan neste ulos. Muuta hoitoa ei ainakaan kymmenen vuotta sitten ollut, kuin laittaa nestettä suoneen ja piti juoda litratolkulla. Samalla pistettiin nesteenpoistolääkettä lihakseen ja tavallaan huuhdellaan elimistöä. Muuta ei voi, kun antaa kipulääkettä ja toivoa, että elimistö palaa raiteelleen.

Kivut siinä on kovat, mutta minulle se ilmeisesti laukaisi reuman koska silloin alkoi pahimmat nivelkivut. Yleensä kun muut valittavat kovia kipuja vatsassa ja kohdussa, minulla oli sietämätön jalkasärky. Muistan aina sen päivän, kun jouduin sairaalaan. Olin senkin asian kanssa hyvin yksin, mieheni oli työmatkalla tai varmaankin taas jonkun naisen luona.

Minulle oli torstaina siirretty alkiot kohtuun ja silloin jo sanottiin, että minun on oltava täysin paikallani, koska nestettä oli kertynyt vatsaonteloon. Näin jälkeenpäin tiedän ettei niitä alkioita olisi edes saanut siirtää siinä tilanteessa. Kipuilin koko viikonlopun yksin kotona, sain ihan paniikin omaisia pelkotiloja, kun kivut oli niin ylivoimaisia. Sunnuntaina loppui jo virtsan tulo ja maanantai aamuna menin sairaalaan. Muistan miten jokainen auton nykäisy aiheutti repivän tuska-aallon.

Sairaalassa minun määrättiin heti paikalleen, koska tilanne oli jo hengenvaarallinen. Olin aivan puulla päähän löyty, en ollenkaan tiennyt mistään hyperstimulaatioista ja en ollut koskaan kuullutkaan, että hedelmöityshoidot  voisivat olla vaaraksi hengelle. olin ihan poissa tolaltani, en tiennnyt miten olisin ollut, itkin vaan. En myöskään ymmärtänyt kaikkea mitä hoitajat minulle sanoivat, jotkut olivat hyvin vihaisia, kun pyysin lisää kipulääkettä.

Tunsin niin syvää yksinäisyyttä ja kuoleman pelkoa, etten varmaan sitä ikinä unohda. Se oli niin epäoikeuden mukaista, ettei mieheni edes tullut katsomaan minua, eikä kukaan muukaan, ei edes äitini vaivaitunut. Olin ihan shokissa, ajattelin, että minähän olin vaan halunnut lasta ja nyt makaankin kuoleman kielissä sairalassa. En pystynyt ymmärtämään miksi niin kävi.

Jälkikäteen ajateltuna klinikan olisi pitänyt kertoa hoitojen aloituksen yhteydessä, että tällainenkin mahdollisuus  voi olla. Sairaalan lääkäri paheksui kovasti sitä mitä minulle oli tehty, hänen mukaansa tilanne oli ollut jo näkyvissä silloin, kun alkion siirto tehtiin. Sitten, kun otin asian puheeksi klinikalla, niin he kielsivät kaiken.

Nyt en enenpää jaksa kertoa tästä aiheesta jatkan sitten tunnempana.

Pikkukaupungin ongelmat

Asun sydänsavossa, ja olen koko ikäni asunnut. Vanhempani ovat aikoinaan muutaneet pohjanmaalta tänne työn perässä, ja minä synnyin jo täällä. Ehkä minulla on sen verran pohjalaista perimää, etten oikein jaksaisi savolaista uteliaisuutta, ja toisten asioihin sekaantumista. Tai voihan se olla samanlaista kaikkialla pikkupaikkakunnilla.

Julkinen häpeä ottaa koville, ja sen koin varsinkin erottuani. Tuntui, että kaikki tiesivät mitä oli tapahtunut. Mieheni oli hyvin sosiaalinen, ja ilmeisesti hän käytti aikaansa pyörimällä ympäriinsä valittelemassa miten kamala vaimo hänellä oli. Hän halusi jotenkin julkista myötätuntoa, ja kertoi asiat juuri päinvastoin, kun ne olivat. Psykiatrini sanoi niitä projektioiksi, eli hän kertoi itsestään, kun puhui minusta.

Kun hän esimerkiksi kertoi ympäriinsä, ettei hänen vaimonsa halunut lapsia, niin hän puhui itsestään, mutta käänsi mielessään asiat toisin päin. Näin hän sai ihan läheisetkin ystäväni ihan sekaisin, että kuka teki mitäkin. Hän kertoi auliisti kaikille, etten minä pysty saamaan lapsia, ja lopulta etten edes niitä halunnut. Hän jotenkin unohti, että tilanne oli ihan päinvastoin.

Pienellä paikkakunnalla kaikki tuntee kaikki, ja jonkun avioero on mehevä juoru. Savolaiseen tapaan sillä pitää oikein mässäillä, ja aika moni kysyi suoraan, että olen kuullut sitä, ja sitä, mietn se oikein menikään.

Sain kovettaa itseäni todella, että pystyin kulkemaan pääpystyssä. Ei ole kiva olla julkisesti säälittävä. Jokainen haluaa kantaa petetyksi tulemisen ihan rauhassa, eikä käydä siitä julkista keskustelua.

Lapsettoman tunteet

Nyt joku voisi luulla, että olen syvästi katkera siitä, että jäin lapsettomaksi. En sitä kuitenkaan ole. Senkin asian sain vaan jotenkin purettua itsestäni ulos.

Kun tapasin nykyisen mieheni, olisimme halunneet lasta yhdessä. Olin kuitenkin jo sen ikäinen, ja reuman takia huonokuntoinen, ettemme sitten enää lähteneet mihinkään hoitoihin. Ja nyt on hyvä näin, kummallekin, meillä on kolme kissaa, jotka korvaavat lapset. Ymmärrän myös, että jos olisin hankkinut vielä yli nelikymppisenä lapsen, ja olisin nyt leikki-ikäisen äiti en oli todellakaan jaksanut. Oma sairauteni, kuluttaa sen verran voimia, että vaikka se ei muussa näykkään, niin tiedän itse etten olisi ollut enää hyvä äiti.

Silloin, kun tuo kaikki oli vielä tuoretta tuskaa, ennen avioeroani, olisi halunut hakata, ja potkia miestäni, Ilkkaa. En koskaan käynyt häneen käsiksi, ja hän ei ollut fyysisesti väkivaltainen, mitä hän aina kyllä muisyi korostaa. Minun raivoni oli niin tukehduttava, etten ymmärrä miten pystyi olemaan lyömättä häntä. Hän eli koko avioliittomme ajan kaksoiselämää, enkä ollenkaan hoksannut, että hänellä oli vakio tyttöystävä muualla, eikä tuo tyttöystävä tiennyt minusta. Että sellainen sankari.