Rumeliini

Avomiehenu Aarne sai minut uskomaan, että olen aika ruma ja aloin hävetä itseäni. Hän puuttui todella paljon ulkonäkööni, minun piti aina laittautua viimeisen päälle, jos menimme, vaikka ruokakauppaan. Välillä en olisi jaksanut meikata, mutta hän ei kehdannut lähteä minun kanssani, jos olin meikittä.

Hän myös häpesi sitä, että olen niin lyhyt, alle 160cm ja hän itse oli 182cm. Se pituus oli hänelle suurin ongelma ulkonäössäni. Hän ei halunnut koskaan kävellä kadulla rinnakain ettei pituuseromme näkyisi. Muutenkin hän usein häpesi minua niin paljon, että vaati meidän kävelevän niin erillään ettei vastaantulijat tienneet meidän olevan yhdessä. Nykyään pidän sitä ihan omituisena, miksi hänelle oli niin tärkeää mitä ihan vieraat vastaantulijat meistä ajatteli. Se,että hän häpesi pituuttani oli myös yksi aihe mistä mielessäni häntä halveksin. Päälisin puolin se loukkasi ja satutti minua, mutta sisimmässäni tiesin sellaisen ihmisen arvioinnin olevan halveksittavaa.

Hän häpesi myös silmälasejani ja vaati alkuvuosina etten saa niitä käyttää, kun menimme ulos. Onneksi silloin näin vielä sen verran hyvin, että en aina laseja tarvinnutkaan. Sekin oli aivan kummallinen häpeän aihe. En tiedä miten hänen olisi käynnyt, jos olisi itse joutunut käyttämään laseja. Hänelle oli aivan kohtuuttoman rankka paikka, kun eräässä pienessä työtapaturmassa häneltä meni korvasta palanen. Tietenkin se näkyi siinä vaiheessa, kun sitä tikattiin ja hoidettiin, mutta ei sitä muuten huomannut. Hän ei käynnyt kertaakaan ulkona sinä aikana, kun korvassa näkyi tikit. Se oli minusta täysin käsittämätöntä. Onkohan se näin,että kun narsisti pitää itseään ylivoimaisena hän ei pysty sietämään, kun itselle tulee joku vajavaisuus.

Henkinen väkivalta

Olen kummassakin liitossani kokenut sen, että toinen ihminen voidaan latistaa täysin. Sekä avomieheni, että aviomieheni Ilkka osasivat kyllä haukkua minua. Samaa on ikänsä tehnyt äitini. En osaa sanoa kenenkä haukkuminen ja vähättely on pahinta äidin vai puolison. Avopuolisoni Aarne alkoi jo tosi aikaisessa vaiheessa luhistamaan minua, olinhan vain kuudentoista, kun aloimme seurustella. Hänellä oli hyvä mahdollisuus muokata minua ja saada minut kiinni itseensä. Ensimmäiset vuodet hän pelotteli minua koko ajan, että jättää minut ellen tee niin kuin hän haluaa. Olin niin lapsi ja tarvitsin rakkautta, että se oli kauhun paikka, jos hän minut olisi jättänyt.

Ilkka haukkui taas minussa aivan kaiken. Ulkonäköni ei miellyttänyt kumpaakan miestäni ja siihen myös äitini ja isäni ovat ilkeästi puuttuneet. Se on sinänsä kummallista,että tällä tietoa mitä minulla nyt on tiedän olevani ihan hyvän näköinen nainen ja nuorena jopa kaunis. Koskaan en kuitenkaan saanut yhtään hyvää sanaa ulkonäöstäni. En ennen, kuin nyt nykyisen puolisoni suusta. Ajattelenkin, että kun hän nytkin kehuu ulkonäköäni, niin mitä hän olisi sanonut minusta kolmekymppisenä. Eihän ulkonäkö ole maailman tärkein asia, mutta se kyllä latistaa ihmisen, kun haukutaan rumeliiniksi.

Se on varmaan ihan yleinen piirre persoonahäiriöisillä, että he mollaavat toisia nostaakseen itseään. Näen sen erittäin selvästi vanhempieni suhteessa, he jaksavat haukkua toisiaan jatkuvasti ja todella ilkeästi. Se kuulostaa ulkopuolisesta aivan kamalalta, kun toista mollataan jatkuvalla syötöllä. Heidän persoonastaan en koskaan ole oikein ollut selvillä, kumpi heistä on pahempi. Voiko olla niin, että kumpikin vanhemmistani olisi narsisti. Tiedän, että nykyinen puolisoni suorastaan kauhistelee miten isäni ja äitini kohtelee toisiaan ja minua.

Se on oikeastaan yksi vaarallisin piirre yhteiselossa narsistin kanssa, että hän pikkuhiljaa musertaa toisen itsetunnon. Jatkuva vähättely ja ilkeys alkaa lopulta tuntua todelta ja sitä uskoo olevansa juuri niin surkea, kun sanotaan.

Yövalvomisia

Yksi tapa kiusata minua avioliitossani oli jatkuva valvottaminen. Ilkan vuorokausirytmi oli ihan sekaisin. Hän käyttäytyi, kuin pikkupoika ja pelasi netissä aamuviiteen saakka ja sitten lähti töihin parin tunnin yöunien jälkeen. En ymmärtänyt sitä koskaan miten hän kykeni menemään työhön, kun ei nukkunut kunnolla. Moneen kertaan yön aikana hän herätti minut rämistelemällä ja kolistelemalla, niin että varmasti sai minut hereille. Sitten, kun hän oli jo sairaslomalla, niin hän katseli yökaudet elokuvia tai soitti musiikkia. Joka yö hänelle sattui muutaman kerran " vahinko", että volyyminappi kierrettiinkin väärään suuntaan. Se oli ihan kamalaa kidutusta, uskon, että se vaikutti paljon masennukseeni ja kipuihini.

Jossain vaiheessa sairaslomiaan hän yritti nukkua öisin ja silloin piti olla TV koko ajan päällä. Nukuin varmaan pari vuotta niin , että valot paloi ja TV pauhasi. Ei ihme etten ollut työkykyinen. Sairaslomallaan ei Ilkalle ollut tietenkään väliä milloin hän nukkui, kun yö riehuttiin, niin sitten hän nukkui koko päivän. Siinäkin hän oli jotenkin rajaton, että hän ei kyennyt pysyttelemään normaalissa vuorokausi rytmissä. Hän käyttäytyi, kuin edesvastuuton teinipoika, ei mitään huolta huomisesta.

Väkivaltainen nainen

Tänään tuli MOT:ssa juttu väkivaltaisista naisista ja se herätti monia tunteita menneisyydestä. Todella hieno asia, että uskalletaan ottaa esille naisten väkivaltaisuus. Uskon, että aivan yhtälailla naiset, kuin miehetkin voivat olla kykenemättömiä hallitsemaan vihaansa. Tämä ei kuitenkaan ole se asia minkä tuo ohjelma herätti muistoistani, vaan se, että exmieheni Ilkka syytti minua väkivaltaisuudesta.

Se oli yksi niistä kummallisuuksista mitä tällainen persoonahäiriöinen keksii tehdä, kaikki keinot käytetään. Olimme avioliittomme loppusuoralla perheterapiassa, kun minä halusin vielä kerran ymmärtää miestäni. Siinä vaiheessa oli jo tullut esiin hänen toinen vaimonsa ja se etten tule koskaan saamaan lasta hänen takiaan. Syitä minulla vihaani oli ja myönnän, että melkein halkesin vihasta ja pahasta mielestä. En kuitenkaan koskaan käynyt Ilkaan käsiksi enkä heitellyt millään esineillä. Minun tapani raivota oli itkeä ja huutaa ja kysyä miksi helvetissä hän teki minulle näin. Miksi hän rikkoi minun elämäni ja teki minusta pysyvästi lapsettoman. Varmaan pari kuukautta heräsin joka aamuyö ja itkin ja ulisin tuskaani.

Ilkka otti tämän esille terapiassa siten, että hän pelkää minua ja ei uskalla nukkua, koska herätän hänet huutamalla. Katsoin häntä suu auki enkä yhtään ymmärtänyt mistä hän puhui. Hän käänsi minun suuren tuskan itselleen pisteiksi, hän keräsi sääliä sillä, että vaimo on ihan kauhea, pelottava hakkaaja. Olin aivan lyöty ja näin jälkikäteen vasta tajuan, kuinka paljon hän ihmisiä huijasi kääntämällä kaikki asiat omaksi edukseen. Näin hän myös sai lääkäreiltä lisää unilääkettä johon hän oli koukussa. Hänellä oli hyvä syy käyttää unilääkkeitä, kun vaimo ei kamaluuksissaan anna hänen nukkua rauhassa. Voi miten tekopyhästi hän selitti olevansa niin rauhan mies ettei mitenkään kykene lyömään naista tai uskalla minua vastustaa, kun olen niin pelottava. Voi kuinka raivostuttavaa se olikaan!

Lisää hyperstimulaatiosta

Tulen aina muistamaan sen kivun ja henkisen tuskan mikä hyperstimulaatiosta syntyi. Minulle siirrettiin alkiot torstaina ja aikaisemmin oli poimittu talteen lähes parikymmentä munasolua. Torstaina minulle sanottiin, että vatsaonteloon on alkanut kerääntyä nestettä ja verta vuotaa edelleen munasarjoista. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa sanan hyperstimulaatio gynekologin suusta. Hän varoitti minua aika tiukasti etten saa viikonloppuna liikkua yhtään, ei saa edes tehdä ruokaansa ainoastaan sängyn ja vessan väliä saa kävellä.

Niin kuin kerroin Ilkka oli häipynyt omille teilleen ja minä olin yksin kotona. Soitin äidilleni ja kerroin olevani pahassa tilanteessa, että jos hän voisi tuoda ruokaa, koska en saa yhtään liikkua. Hän ei suostunut auttamaan ja soitti parin tunnin kuluttua ja kysyi lähdenkö kävelylle hänen kanssaan. Siinä taas tuo ihmeellinen tosi asioiden kieltäminen, kun minä kerron etten saa liikkua yhtään, niin hän pyytää kävelylle.

Tuo viikonloppu oli kamala ja ihan painajainen. Kivut oli niin kummallisia etten osannut niitä paikallistaa mihinkään. Tunsin myös hengitykseni hankaloituvan, mutta luulin kuvittelevani, mutta sehän kuuluu hyperstimulaatioon. Kun vettä kerääntyy vatsaonteloon keuhkot työntyy kasaan ja hengitys vaikeutuu. Koska olin aivan yksin, läheiset ystävänikin oli matkoilla tilanne oli kamala. Pelkäsin ja olin kai niin sekaisin hormooneista, että tuli kaikkia kummallisia mielikuvia. Ihmisen ei missään tapauksessa tulisi jäädä yksin siinä tilanteessa. Voin myös ymmärtää, että puolisolle tuo tilenne on kamala kenellä on kunnollinen puoliso. Varmaan tuo hormooneista sekaisin oleva nainen vaikuttaa ihan hullulta. Ainakin koin itseni ihan sekavaksi ja itkuiseksi.

En yleensä ole mikään itkeskelijä, mutta kun maanantaina päädyin sairaalaan itkin koko ajan. Oli pelottavaa huomata ruumiissaan tapahtuvat muutokset, kun kaikki neste alkaa kerääntyä vatsaan. Minulta loppui sunnuntaipäivän aikana jo virtsan tulo ja jo silloin olisi pitänyt älytä tilata ambulanssi. Yksin ollessa on niin vaikea tehdä päätöksiä ja ajattelin koko ajan vain kuvittelevani oireeni, koska niitä ei oltu mitenkään yksityiskohtaisesti selitetty minulle. Se ainoastaan sanottiin, että jos virtsan tulo loppuu niin sitten sairaalaan.

Olisi kiva tietää miten nykypäivänä neuvotaan näissä asioissa. Kerrotaanko hedelmöityshoitojen alussa, että tällainen vaara on ja pahimmassa tapauksessa se johtaa kuolemaan. Olisi hienoa, jos joku toimittaja alkaisi tekemään tästä juttua. Tämäkin puoli pitää tulla ihmisten tietoon.

Muistikuvia hyperstimulaatiosta

Nostan vielä esiin tämän kokemukseni hyperstimulaatiosta haluaisin, että mahdollisimman moni itse sen saaneena kommentoisi juttua. Minusta nämä lapsettomuushoitojen kääntöpuolet saavat aivan liian vähän julkisuutta ja niistä ei klinikoilla kerrota. Halu rahastaa saa klinikat tekemään hoitoja aina, vaan lisää ja lisää eivätkä he välitä potilaan terveydestä. Tiedän, että paikallinen gynekologini vaihtoi myöhemmin yhteistyökumppania koska tuo minuakin hoitanut klinikka ei huolehtinut potilaiden terveydestä. Myös se aiheuttaa mielestäni ongelmia, että me jotka asumme kaukana lapsettomuushoitoklinikoista olemme osaksi myös paikallisen gynekologin hoidossa. Näin ei kukaan oikein ota vastuuta, omalla kohdallani koin ettei kumpaakaan osapuolta kiinostanut tipan vertaa mitä minulle tapahtui. He suorittivat vaan kylmästi tuon alkioiden siirron yms. mutta ketään ei kiinnostanut miten potilas voi.

Ihminen on myös niin heikoilla ja kipeä silloin ettei mitenkään jaksa taistella omista oikeuksistaan. Hormoonit jo vievät sen verran sekaisin ettei kaikkea edes osaa kysyä. Minulle myös jäi sellainen muistikuva, että tällaista hyperstimulaation vaaraa myös vähäteltiin. Kaikissa niissä hormoonipakkauksissa luki kyllä tästä ja sehän oli sana mitä en ikinä ollut kuullutkaan. Kysyin siitä tuon ensimmäisen tapaamisen yhteydessä klinikalla, mutta minun kohdallani oli myös se ongelma, että hoitava gynekologi oli portugalilainen ja puhui hyvin huonosti suomea. Hän vähätteli koko hyperstimulaatiota, että se mainitaan lääkkeissä vaan siksi, että on pakko mainita. Hän ei kuulemma ollut ikinä edes nähnyt kenelläkään hyperstimulaatiota. No, ehkei hän juuri siksi sitä kohdallani tunnistanut.

Verottajan mielivaltaa

En olisi ikinä uskonut, että Suomen maassa voi joutua vielä nykyäänkin kokemaan verottajan täysin mielivaltaista käytöstä. Jos asia tehtäisiin, niin kuin minä ehdotan olen maksanut koko verovelkani kahdessa vuodessa pois. Jos taas tehdään hänen haluamallaan tavalla, verottajalta jää saamatta noin 40.000€ ja työpaikka menee minulta ja työntekijöiltäni. Kumpi vaihtoehto on järkevämpi. Kun jatkan yritystäni, niin tuota vuosien aikana vielä useat veroeurot, mutta jos nyt lopetan syntyy ainoastaan työttömyyttä.

Ei ihme ettei Suomessa verorahat riitä, jos verottaja tekee paljon näin mielivaltaisia päätöksiä. Tähän pitäisi puuttua koko yhteiskunnan, verottajan velvollisuus on mielestäni tehdä yhteiskunnalle parhain ratkaisu. Otankin seuraavaksi yhteyttä lakimieheen ja Suomen Yrittäjiin koska oikeudentuntoni ei salli sitä, että yksi ihminen voi tehdä näin tuhoavia päätöksiä. Hän kohtelee myös minua erittäin huonosti ja on hyvin ilkeä. En saa puhua lauseitani loppuun ja hän suhtautuu halveksivasti hymähdellen ehdotuksiini.

Tulee jopa mieleen olenko taas vastatusten jonkun häiriöisen kanssa, vai onko kyseessä vaan pieni ilkeä ihminen, joka on valtansa huipulla.

Mahdoton ihminen

Markku Salon kirjassa tulee esille myös eri nimityksiä narsistiselle ihmiselle. Olen itse pohtinut näitä nimityksiä koska koen, että voi sanoa ketään narsistiksi, kun en ole lääkäri eikä sellaista virallista diagnoosia ole tehty. Salo käyttää termiä häiriöinen ja minusta se kuulostaa neutraalimmalta. Lakimiespiireissä kirjan mukaan käytetään suorasukaista nimitystä mahdoton ihminen.

Minusta tuo kuvaus mahdoton ihminen osuu naulan kantaan kummankin expuolisoni kohdalla. Joulun pyhinä, kun on aikaa ollut miettiä niin moni asia tuli taas uudelleen mieleeni. Kuvaisin kokemusta Ilkan kanssa ihan, kuin olisin ollut pesukoneen rummussa. Asiat vaan tapahtui, kauhea vauhti eteen ja taakse, mistään ei saanut otetta. Täydellinen sekamelska elämässä ja mistään ei saanut otetta. Juuri, kun oli jotain sovittu ja elämä alkoi rullaamaan taas Ilkka teki jotain katastrofaalista ja elämä meni ihan rikki. Ihmettelen, että olen vielä näinkin terveenä ja tasapainoisena hengissä.

Tuossa Markku Salon kirjassa sanottiin, että valvottaminen on myös yksi narsistien konsti kiusata. Sen kyllä huomasin Ilkan kanssa, varmaan 3-4 viimeistä vuotta avioliitostani en nukkunut koko yötä yhteen menoon.Onneksi Ilkka oli niin paljon matkatöissä, muuten en olisi kestänyt. Hän itse ei pystynyt mitenkään kontroloimaan vuorokauden aikoja, vaan välillä valvoi parikin vuorokautta peräjälkeen. Joka yö heräsin siihen, että musiikki kai TV rämäytettiin täysillä päälle. Meteli oli niin kova ettei hän kuullut, vaikka kuinka käskin hiljentää. Oli pakko aina nousta sängystä ja käydä itse vääntämässä volyymit pienemmälle. Ja sama toistui tunnin päästä. Pari vuotta hän ei kestänyt nukkua hiljaisuudessa ja pimeässä ollenkaan. Me siis nukuimme telvisio päällä ja valot palaen.

Luojan onni ettemme saaneet koskaan lapsia, en ikinä olisi pystynyt suojelemaan heitä tältä mahdottomalta ihmiseltä.

Markku Salon kirja narsismista

Löysin kirjakaupasta viime viikolla asianajaja Markku Salon kirjan Narsisti parisuhteessa, työpaikalla, naapurina, oikeussalissa. Olin jo pitkään etsinyt hänen kirjojaan, mutta syksyllä ymmärsin, että niiden painos oli loppu. Nyt kuitenkin minulla on kirja käsissäni ja parikymmentäsivua luettuna. Ja miten siinä kirjassa kuvataankin juuri minun tuntemaa elämää.

Tämä on kuulemma tyypillistä, että narsistien tapa piinata puolisoaan on niin samankaltainen kaikilla, että jokainen narsistin puoliso löytää yhtymäkohtia tarinoiden ja oman elämänsä välillä. Vaikka en ole lukenut, kuin parikymmentäsivua jo moni asia on selventynyt. Nyt ymmärsin, että narsisteille on tyypillinen tapa kiusata perhettään vaarallisella liikenne käyttäytymisellä. Se myös oli uutta, että jos tämän pystyisi todistamaan, niin se katsottaisiin pahoinpitelyksi. Omalla kohdallani nimenomaan auto oli se vallan väline millä Aarne minua kiusasi. Kirjassa kuvattiin juuri samankaltaisia mielettömiä ralliretkiä pikkuteillä, ilman valoja ja täysin holtittomasti kaasutellen. Luulin, että tuo valojen sammuttaminen ja minun pelotteleminen sillä ettei autosta edes nähnyt mihin ajoi oli Aarnen ihan oma keksintö, mutta se onkin ihan tyypillistä. Auto ilmeisesti tuo vallan tunteen ja kokemuksen siitä, että minun henki oli hänen käsissään.

Jatkan lukemista ja kerron lisää jutuista mitä löydän.

Itsetutkiskelun paikka

Iän tuoma elämänkokemus ja ennen kaikkea pitkään kestänyt psykoanalyysi on antanut minulle aika hyvän kuvan oman itseni vioista ja hyvistä puolista. En missään nimessä halua tässä blogissa korostaa omaa hyvyyttäni, päin vastoin minulla on paljon vikoja. Psykoanalyysi kuitenkin toi sen selvyyden, että persoonani on aika terve.

Läheisriippuvuus on hankalin luonteenpiirteeni, joka on tuonnut minulle paljon surua ja murhetta. Ilman riippuvuuttani, en olisi koskaan edes mennyt yhteen Aarnen tai Ilkan kanssa. Olin nuorena jäänyt niin paitsi äitiyttä ja turvaa, että hain Aarnesta itselleni sekä isää, että äitiä. Ihminen joka saanut elää hyvän lapsuuden ja kasvannut itsenäiseksi persoonaksi sanoo helposti, että mitäs jäit niihin suhteisiin, olisit lähtenyt pois. Silloin, kun itsellä on kaikki hyvin, on vaikea kuvitella miten toimii ihminen joka on jäänyt vaille rakkautta ja tullut ripustuvaksi ihmiseksi. Määrätynlaisen lapsuuden jälkeen meistä kenestä tahansa olisi tullut läheisriippuvainen ja jokaisen kohdalla se on pitkä tie kasvaa siitä pois. Riippuvuus ei katoa sillä, että sen tiedostaa, vaan vahvistuakseen ihmisen pitää tehdä paljon työtä.

Riippuvuuden lisäksi olen aika naivi ja hyvä uskoinen. En vieläkään ole tarpeeksi varovainen ihmisten kanssa ja tulen saamaan aina nenälleni. Olen myös hyvin herkkä loukkaantumaan ja minun on vaikea ottaa vastaan kritiikkiä. Itsetunnosta puhutaan nykyään myös paljon ja kai harvan itsetunto on ihan kunnossa. Muuten olen aika sinut itseni kanssa, mutta pahoitan mieleni helposti. Tosin se on sanottava, että masennus joka minuun iski, kun jätin Cymbaltan pois, vääristi niin paljon tuntemuksiani, että on vaikea sanoa onko herkkätunteisuuteni minua, vai kemian tuomaa muutosta.

Olen myös hyvin mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta uskoisin kuitenkin, että huonot puoleni on ihan kohtuuden rajoissa. En ole sen huonompi tai parempi ihminen, kuin kukaan muukaan. Hyvinä ominaisuuksina pidän ehdotonta oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja moraalisuutta. Olen myös empaattinen ja pidän ihmisistä ja haluan auttaa toisia. En myöskään koskaan käytämketään hyväkseni tai yritä taloudellisesti tai muutenkaan hyötyä kenestäkään.

Minusta kuitenkin tuntuu, niin kuin varmaan monista muistakin ihmisistä, etten koskaan ole saanut riittävästi myönteistä palautetta. Näiden narsististen läheisteni kanssa olen negatiivista palautetta ja haukkumista kuullut kymmenen ihmisen edestä.

Onko flunssankin jälkeen elämää?

Nyt on ollut aika pitkä tauko kirjoittamisessa, kun olen tehnyt kuolemaa elämäni kamalammassa räkätaudissa. En ole vuosiin sairastanut flunssaa ja toivottavasti en ihan äkkiä sairastakaan uudestaan. Pää on vieläkin ihan puuroinen ja räkää täynnä. Onneksi oli niin hieno tilanne, että sain olla neljä päivää pois työstä, koska työntekijäni sisar lupautui auttamaan kaupassa. Yleensä yrittäjän on pakko sairastaa pystyssä, mutt amitä vanhemmaksi tulen sitä heikommin kestän rasitusta. Kymmenen tunnin työpäivä jaloillaan 38 asteen kuumeessa ei oikein enää onnistu. Eikä tarvikkaan onnistua, en ole yli-ihminen, mutta sairastaminen on niin jumlattoman kallista yrittäjälle.

Sängyssä makoillessa tuli mieleen ne lukemattomat kerrat, kun olen ollut sairaana ilman, että kukaan auttaa. Jo lapsena huomasin, että äitini lähti suorastaan karkuun jos olin kipeä. Onneksi olen sairastanut erittäin vähän, en ole ollut edes missään lastentaudissa. Toisaalta hiukan epäilen sitä, etten olisi saanut tuhkarokkoa ja vesirokkoa, kun hyvin muista koulukavereideni sairastaneen. En varmaan lapsena aina itse hoksannut olevani kipeä ja äitini leikki viimeiseen asti, että olin terve. Se on kummallinen taito kieltää täysin kaikki tosiasiat ja käyttäytyä niin, kuin totuutta ei olisikaan.

Lapsettomuushoitojen aikana olin usein tosi kipeä ja tuskainen. Varsinkin silloin, kun hyperstimulaatio vaivasi, mutta Ilkka ei minua mitenkään auttanut. Hän tuli yhden ainoan kerran sairaalaan minua katsomaan sen viikon aikana. Vanhempani eivät tulleet kertaakaan, olin aivan yksin. Muistan miten usein makasin vessan lattialla kotona ja oksensin, Ilkka oli pois kotoa. Luulin hänen olleen työmatkalla, mutta nyt tiedän, että hän oli tyttöystävänsä luona. Ainoastaan rakkaat kissani pitivät minusta huolta, puskivat ja nuolivat. Kissoiltani olen aina saanut ainoata vilpitöntä myötätuntoa.

Nyt, kun oli flunssassa oli suuri onni, kun puolisoni kantoi jaffaa ja keitti teetä. Eikä hermostunut, vaikka yskin ja niistin yökaudet ja hänenkin uni kärsi. Toivottavasti itse osaan olla yhtä hyvä ja myötätuntoinen hoitaja, sitten kun hän on kipeä. On paljon helpompaa olla kipeänä, kun voi jättää kaikki koti-ja työasiat toisten huoleksi ja keskittyä vaan omaan paranemiseen.

Nyt loppui valitus flunssasta, taas iski kirjoittamis into päälle.