Kiusaaja työpaikalla

Hyppään, nyt varsinaisesta aiheestani sivuun, mutta olen niin monen ihmisen kanssa viime aikoina puhunut työpaikkakiusaamisesta, niin voisin siitäkin kirjoittaa kokemuksiani.
Itse olen ollut niin kauan työnantajan roolissa ja muualla työkokemukseni on niin vähäinen, että tietämykseni työyhteisöistä on hyvin vähäinen. Oman firmani työssa viihtyvyys on aina ollut minulle sydämen asia. Panostan kaikkeni työntekijöideni hyväksi ja olisin kauhuissani ellei heillä olisi hyvä olla. Uskon, että suurimmalle osalle pienyrittäjistä on kunnia asia olla hyvä työnantaja.

Yhden kerran minulla on ollut tilanne, että työpaikalla ei enää ollut kivaa ja itse pelkäsin mennä töihin, kun ei tiennyt mitä vastaan tulee. Meille oli tullut uusi myyjä kahden pitkäaikaisen työntekijän lisäksi, tämä tapahtui noin 10v sitten. Ensin kakki meni ihan hyvin, hän oli iloinen ja puhelias, vaikka jo alkuun selvisi, että hän oli usein sairaana. Sitten pikkuhiljaa hän alkoi terrorisoida koko meitä kolmen naisen porukkaa. Alkuun hän oli joka viikonloppu jotain vailla, milloin piti lainata vaatteita, milloin autoa, joskus hän pyysi lapsenvahdiksi, joskus tarvitsi äkkiä kyydin jonnekin. Meidän kaikkien olisi pitänyt olla valmiina palvelemaan hänen mielijohteitaan. Hän oli yksinhuoltaja ja vapaa nainen, mutta työpaikan maine jo kärsi, koska joka viikko oli uusi mies odottamassa häntä töistä.

En ole ikinä tavannut niin ahnetta ihmistä, kun hän oli. Koska myyjäni saavat myös pienen provikan, niin häntä se kannusti aivan liikaa. Asiakkaat valittivat, että he pakotetaan ostamaan jotain. Moni toi seuraavana päivänä ostokset takaisin. Hänen mielialansa vaihteli yhtenää yhden päivän hän nauroi, toisen itki. Järjestelin työterveyshuoltoa ja psykologia hänelle, jouduin koko ajan puolustamaan toisia naisia hänen haukuiltaan ja hyökkäyksiltään. En voi sanoa, että hän nyt mikään narsisti olisi ollut, vaan ihminen jolla oli ilkeä ja ahne luonne.

Hänenkin kohdallaan tein sen virheen, etten ollut ottanut hänen entisiin työnantajiinsa yhteyttä. Jälkeenpäin selvisi, että joka paikasta hän lähti ovet paukkuen ja jätti savuavat rauniot jälkeensä. Onneksi hän ei ehtinyt meilläkään olla, kuin vuoden, kun hän jo totesi mitä paskapäitä hänen työnantajansa ja työkaverinsa ovat. Pääsin siis aika siististi hänestä eroon. Tilanne oli siksi kauhea, että hän hyökkäsi työkavereidensa kimppuun, jotka ovat kilttejä ja hyväluontoisia ihmisiä. Sen ei olisi ollut väliä, jos hän minua olisi mollannut, työnantajan pitää kaikenlaista sulattaa. Hän kuitenkin teki koko työyhteisön olotilan vaikeaksi. Kukaan ei uskaltanut enää puhua vapaasti ja kaikki oli väsyneen ahdistuneita ja sen varmasti asiakkaatkin huomasi. Onneksi moni tuttu, pitkäaikainen asiakas sanoikin huomanneensa, että ongelma oli tässä yhdessä henkilössä eivätkä suuttuneet koko firmalle. Noloa se kuitenkin on jos asiakaskin näkee, miten huonosti minun yrityksessäni voidaan. Mutta en tiedä mitä olisin pystynyt tekemään ellei hän olisi itse lähtenyt. Jos olisi hänet irtisanonut, niin en olisi pitkään aikaan voinut ottaa uutta työntekijää.

Kertokaa hyvät lukijat omia kokemuksia työyhteisön vaikeuksista.

Narsisti työpaikalla

Nyt kevättalven aikana on ollut paljon puhetta työpaikkakiusaamisesta ja narsismista työpaikalla. Hilkka Ahteen ja AKT:n tapahtumat ovat nostaneet aiheet pinnalle. Talvemmalla kirjoitinkin asianajaja Markku Salon narsismikirjasta ja nyt tuo Markku Salo on Hilkka Ahteen asianajaja tässä työpaikkakiusaamisjutussa. Minähän en ketään asianosaista tunne ja kaikki minun tietoni on peräisin lehdistöstä. Jotenkin tuo Timo Räty vaikuttaa erittäin tiukalta ihmiseltä, mutta hänen narsismistaan ei kai kukaan tiedä.

Työelämässä vaan on todella paljon narsistisia persoonoita ja he pääsevät muita helpommin johtaja asemaan. Itse en koskaan ole ollut vastaavassa tilanteessa, joten en puhu omasta kokemuksesta. Olen kuitenkin monelta tutultani kuullut, kuinka ikäviä tilanteita työpaikalla syntyy. Näin pienyrittäjänä on vaikea kuvitella, että omistaja ainakaan haluaisi huonoja välejä työpaikalle, koska työntekijän tuottavuus on suoraan verrannollinen siihen miten hän viihtyy työpaikkassaan. Pienyrittäjän ensi sijainen velvollisuus on huolehtia työntetekijöiden hyvinvoinnista. Varmaan isoissa virastoissa ja laitoksissa, missä omistaja on kaukana, on "pikkupomojen" helppoa sortaa toisia ja hyvitellä toisia.

Voin kuvitella, ettei mikään rusenna ihmistä niin, kuin kokemus ettei hänestä pidetä ja joku haluaa hänelle pahaa. Eräs ystäväni kertoi, että heidän työpaikallaan käydään ilkeää sähköpostikeskustelua toisten naisten pukeutumisesta. Siis niin pienikin asia, kun jonkun vaatetus voi olla aikuisillakin ihmisillä pilkan aiheena. En voi, kun kauhistella miten huonosti me ihmiset toisiamme kohtelemme.

Häpeä ahdistaa

Tuo lääkärintodistus syvästä masennuksesta ja työkyvyttömyydestä vaivaa mieltäni jatkuvasti. Se on saanut aikaan myös syvän häpeän. Eikä tuon verottajan suhtautuminen ollenkaan parantanut tilannetta. Päinvastoin, koen suurta mielipahaa, kun joudun tekemisiin sellaisen ihmisen kanssa. Tunnen itseni perinpohjin huonoksi, mietin onko minussa mitään hyvää.

En kestäisi tätä tunnetilaani ilman puolisoni rauhallista suhtautumista minuun ja asioihini. Jos olisin nyt yksin tämän paineen alla voisin jopa päätyä itsemurhaan. Olen joskus ollut masennuksessani niin syvällä, että olen itsemurhaa miettinyt ja tiedän sen mekanismin miten sellainen halu ihmisessä syntyy. Siksi ihmettelenkin syvästi miten tuo verottaja uskaltaa ladata sellaista painetta ihmisen niskaan, siinä on suuri vaara sortaa toinen itsemurhaan asti. Se kohtelu mitä olen saanut on uskomatonta nykypäivän Suomessa.

Se kaikki saa minut lamaantumaan ja pyörimään, vain oman mitättömyyteni ympärillä. Koen itseni täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi, minun verorahanikaan eivät kelpaa. En voi ketään muuta elämästäni syyttää, olen tehnyt pelkkiä vääriä ratkaisuja. Ilman avioliittoani Ilkan kanssa en olisi tässä tilanteessa, yritykseni voisi hyvin ja minä voisin ainakin paremmin. Oli ihan omaa hulluuttani sekaantua sellaiseen ihmiseen, kun Ilkka oli. Toisaalta kaikki jotka ovat narsistin kohdanneet tietäävät, että parisuhteessa toinen osapuoli voi joutua täysin pois raiteiltaan ja lopuksi ikää sairauseläkkeelle. Pahimmillaan narsisti sairastuttaa ympäristönsä.

Häpeän kuitenkin sitä, että olen ollut niin hölmö, että joku ihminen on päässyt tuhoamaan elämääni niin pahasti. Jos olisin työntänyt hänet pihalle heti, kun näin miten sekopää hän oli, niin olisin säästynyt paljolta. Mutta joku hiivatin moraali kielsi minua eroamasta heti, vaan halusin yrittää loppuun asti. Hyvä ettei minulle tullut siinä loppu.

Kuka on työkykyinen

Olen pohtinut monta päivää tuota työkyvyttömyyttäni syvän masennuksen takia. Ensin tunsin iloa ja ylpeyttä, että olen pystynyt sietämään sairauttani niin hyvin, että jaksoin työelämässä koko ajan. Sitten mieleeni on hiipinyt kauhukuva, että minä itse olen yritykseni pomo, kuka minulle tulee sanomaan, että et kykene työhösi. Voihan olla, että jos olisin ollut isossa työyhteisössä ja toisella työssä joku olisi kiinnittänyt huomiota sairauteeni ja todennut etten kuulu työelämään.

Toisaalta, jos olisin ollut ihan onneton työpaikallani, niin asiakkaat olisi kaikonnut ja niin ei ole käynnyt. Mietin niiden vuosien aikana usein, etten oikein jaksa mennä töihin ja nukuin kaikki vapaa-ajan, mutta aina kuitenkin menin. Ehkä pitkä yrittäjäura teki minusta niin sitkeän etten edes osannut ajatella sairauslomalle jääntiä. Toisaalta tiesin sen myös, että jos jään pitkälle sairauslomalle yritykseni on mennyttä ja minulta menee työpaikka. Jos muutkin sairastuneet olisivat sen asian edessä aika moni yrittäisi vain raahautua työhön.

En missään nimessä tarkoita, että ihmisten pitäisi kestää sairaana työelämässä. Sen kuitenkin haluan tuoda esiin miten eriarvoisessa asemassa yrittäjä on, kuin työntekijä. Kun Suomessa siirtyy yrittäjäksi menettää tavallaan sosiaaliturvastaan osan, pienen yrityksen toimibta on niin paljon kiinni yrittäjän omasta työpanoksesta ettei yritys pärjää ilman omistajaansa. Tietysti tämä on ammatinvalinta kysymys ja minä itse olen sisäistänyt sen jo vuosia sitten, mutta uudelle yrittäjälle se saattaa olla aika yllätys. Nyt, kun olen ongelmissa verottajan kanssa huomaan myös ettei yrittäjällä ole todellakaan oikeutta sairastaa. Olen saanut kuulla niin epämiellyttäviä ja loukkaavia kommentteja tuon miehen suusta jonka kanssa olen verojen maksusopimuksesta keskustellut. Eli verottajan silmissä yrittäjällä ei ole ihmisarvoa.

Verottajan mielivaltaa

En olisi ikinä uskonut, että Suomen maassa voi joutua vielä nykyäänkin kokemaan verottajan täysin mielivaltaista käytöstä. Jos asia tehtäisiin, niin kuin minä ehdotan olen maksanut koko verovelkani kahdessa vuodessa pois. Jos taas tehdään hänen haluamallaan tavalla, verottajalta jää saamatta noin 40.000€ ja työpaikka menee minulta ja työntekijöiltäni. Kumpi vaihtoehto on järkevämpi. Kun jatkan yritystäni, niin tuota vuosien aikana vielä useat veroeurot, mutta jos nyt lopetan syntyy ainoastaan työttömyyttä.

Ei ihme ettei Suomessa verorahat riitä, jos verottaja tekee paljon näin mielivaltaisia päätöksiä. Tähän pitäisi puuttua koko yhteiskunnan, verottajan velvollisuus on mielestäni tehdä yhteiskunnalle parhain ratkaisu. Otankin seuraavaksi yhteyttä lakimieheen ja Suomen Yrittäjiin koska oikeudentuntoni ei salli sitä, että yksi ihminen voi tehdä näin tuhoavia päätöksiä. Hän kohtelee myös minua erittäin huonosti ja on hyvin ilkeä. En saa puhua lauseitani loppuun ja hän suhtautuu halveksivasti hymähdellen ehdotuksiini.

Tulee jopa mieleen olenko taas vastatusten jonkun häiriöisen kanssa, vai onko kyseessä vaan pieni ilkeä ihminen, joka on valtansa huipulla.

Verovelka

Olen nyt keskustellut parinkin rahoitusalan ammattilaisen kanssa tästä ettei verottaja tee maksusopimusta kanssani, vaan haluaa myydä kaiken omistamani. He ovat aivan ihmeissään verottajan päätöksestä ja jokainen epäili voiko siinä olla kysymys henkilökohtaisesta ajojahdista. Tunnenko jotenkin ennestään tämän verovirkailijan ja en todellakaan tunne. Nimi on ainakin ihan vieras, mutta häntähän minä en ole koskaan nähnyt koska hän kieltäytyy tapaamisesta. Voihan olla, että tunnistaisin, jos tapaisin.

En voi uskoa, että nykysuomessa on verottajalla tällainen käytös. Hän haluaa ajaa erittäin hyvin menestyvän yrityksen konkurssiin ja siinä menettäisi työpaikan minä ja moni muu. Verovelathan on kertyneet pitkästä sairastamisestani ja Ilkan jättämistä suurista veloista. Pystyisin kahdessa vuodessa maksamaan verovelat pois ja sitten jatkamaan puhtaalta pöydältä yritykseni rakentamista. Tuntuu ihan kamalalta, kun yritykseni todistettavasti menestyy erinomaisesti tästä taloustilanteesta huolimatta, mutta verottaja ei jousta tippaakaan.

Uskomaton tarina

Blogin kirjoittaminen on jäänyt hiukan vähemmälle, kun olen joutunut niin paljon hoitamaan muita asioita. Minulle jäi myös näiden narsistimiesteni jäljiltä pankkilainaa muutama satatuhatta. Se on pienyrittäjän palkoilla kova maksettava, mutta olen aikonut siitä selviytyä. Tyhmyydestä sakotetaan ja niin on käynyt myös minulle.

Vasta avioliittoni purkautumisen jälkeen minulle selvisi, että Ilkka oli mennyt kanssani naimisiin hyötyäkseni minusta rahallisesti. Hän luuli saavansa vanhempani manipuloitua siirtämään omaisuuttaan minulle ja sitten avioerossa hän olisi saanut niistä osansa. Hän kieltäytyi avioehdosta vedoten jumalaan ja ties mihin. Onneksi tämä ei ihan onnistunut, mutta suuren summan rahaa hän ehti minulta vuosien varrella huijata.

Olen siis selvitellyt verottajan yms. viranomaisten kanssa laina-asioitani ja joutunut tekemään kirjallisen selvityksen viimeisetä 15vuodesta, miten lainat ovat muodostuneet. Tutuimmat ihmiset kirjanpitäjä ja pankkiväki sanoi suoraan, että tarinani on aivan uskomaton, mutta kun ovat sitä sivusta seuranneet, niin pakkohan se on uskoa. Veroviranomainenpa ei uskonutkaan ja vaikutti muutenkin töykeältä epämiellyttävältä mieheltä. Nyt jää nähtäväksi miten todistan, että elämäni on sellainne mitä sen kerron olevan.

Koen, että minulla on alkamassa viimeien vääntö päästäkseni eroon menneisyydestä. Kun nuo velat on maksettu, tyydyn elelemään pikkumökissä kissojeni ja rakkaan puolisoni kanssa.

Jatkuva väsymys

Suurin ongelmani tällä hetkellä on jatkuva väsymys. Syytän siitä Tramal lääkitystäni, mutta voihan sen aiheuttaa myös tämä reuma. Olen aina tarvinnut paljon unta ja nauttinut päivätorkuista. Nykyään kuitenkin elämäni pyörii nukkumisen ympärillä. Yleensä nukun noin kymmenen tuntia yössä, menen työhönkin vasta klo 10 ja yleensä herään klo 9. Se ei kuitenkaan riitä minulle, ainakin parina iltana viikossa, kun tulen työstä noin kello kahdeksan, saatan illan maata puoliunessa sohvalla.

Viikonlopun nykyään nukun lähes kokonaan. Lauantaina saatan olla hereillä noin neljä tuntia, sunnuntaina ehkä kuusi. Vihaan itseäni ja laiskuuttani, eihän minulle jää aikaa tehdä mitään muuta, kuin nukkua. Vai olenkohan ottanut liikaa esimerkkejä kissoiltan?

Pelkään, että rakas mieheni vielä hermostuu minuun, koska ei ole ollenkaan kiva hänelle, että kumppani nukkuu kaikki vapaa-ajat. Tähän asti hän on suhtautunut ymmärtäväisesti, eikä ole mitään pahaa nukkumisestani sanonut, mutta tottakai ymmärrän miten kurjaa se on. Sitä vastoin äitini huutaa siitä todella usein ja jaksaa muistuttaa, ettei miheni minua kauaa siedä, kun vaan makoilen.

Väsymys on niin suuri, että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna ja, kun väsymys menee tarpeeksi pitkälle tuntuu, että aivoni kulkee puurossa. En yksinkertaisesti saa itseäni nostettua sohvalta, vaikka kuinka haluaisin. Ystävättäreni eivät enää halua matkoille kanssani, koska olen niin huonoa seuraa. Ymmärrän sen hyvin, miten sitä seurustelee nukkuvan naisen kanssa. Toivon sydämestäni, että tämä joskus helpottaa, mutta en vaan keksi mikä sen voisi muuttaa. Ehkä pitäisi hakeutua taas kipuklinikalle, mutta olen lääkäreissä niin paljon ravannut, etten enää jaksa. Ja viimeksi sieltä jäi käteen, vaan Cymbalta resepti, mikä teki olon entistä kamalammaksi.

Minun pitäisi omatoimisesti vähentää Tramalia, ja kokeilla miten se auttaa. Mutta olen siinä ihan kierteessä, ilman vahvaa lääkitystä en pysty tekemään yli kymmentuntista työpäivää. Työni on myös niin raskasta, painavien laatikoiden purkamisia ja vaate pinkkojen kantamisia ja jaloillaan koko päivä. Olen niin kivulias, etten pysty työhöni, jos lääkitystä pienennetään. En myöskään voi vähentää työmäärääni, koska tällaisessa taloustilanteessa, en mitenkään voi ottaa lisää työvoimaa. Olen myös vielä niin velkainen, että senkin takia on pakko ponnistella. Vaikea yhtälö, on vaan yritettävä jaksaa päivä kerrallaan.

Yrittäjyyden iloja

Olen ollut yli kymmenenvuotta itsenäinen yrittäjä ja olen tyytyväinen työhöni ja elämääni. Ei yrittäjä koskaan rikastu, mutta työni koen mielekkääksi ja minulla on hyvä motiivi tehdä sitä. Rakastan kauniita vaatteita ja minusta on ihana olla tekemisissä ihmisten kanssa. On hienoa huomata miten asiakkaat ilahtuu, kun löytyy joku asu mikä sopii heille oikein hyvin.

Yrittäjänä kuitenkin on aivan varmaa ettei neljänkymmenentunnin työviikolla selvitä. Sen kun on tiedostanut eikä haikailekkaan muuta, niin asiat sujuu. Tietysti jos on terve se ei olekaan ongelma, mutta yrityäjyys ja sairastaminen on mahdoton yhtälö. Minulla on näiden vuosien aikana ollut aina 1-3 työntekijää, riippuen vähän työtilanteesta. Onneksi olen löytänyt ihmiset jotka ovat olleet minulla jo pitkään, yksi ihan vakituisena ja kaksi tuntityössä. Nyt ennen joulua teen taas itse seitsemän päivää viikossa ja loppuviikon aukiolo pidennetään kello 21 saakka. Se tietää sitä, että en paljoakaan ole kotona enää tämän vuoden puolella.

Silloin, kun elin pahinta aikaa Ilkan kanssa ja olin koko ajan ihan rikki, en olisi mitenkään jaksanut 50 tuntista työviikkoa. Silloin ajattelin, että kuolen työpaikalleni ja olin varmaan sen näköinenkin. Taloustilanne oli kuitenkin niin paha,että en olisi voinut mitenkään olla sairaslomalla. Hyvä, kun ylipäänsä silloin selvisin kuiville Ilkan tekemistä veloista. Enkä tietenkään ole niistä vieläkään kuivilla, ajattelen näin, että noin kymmenen vuotta vielä joudun maksamaan erehdystäni avioitua Ilkan kanssa.

Saan itseäni psyykata useinetten tulisi siitä katkeraksi, että monet ikäiseni jo voivat vähentää työtekoa ja yrittäjätkin pitää kunnon kesälomia. En usko, että vuosiin uskallan pitää enempää, kuin kahden viikon kesäloman. Yritän kuitenkin työntää ajatuksistani pois katkeruudet, koska se ei muuta tilannetta, kuin pahemmaksi.

Tuhoavaa käytöstä

Koko yhdessä olomme ajan Ilkka teki kaiken sen eteen, että vahingoitti minua. Ihan pienissäki asioissa hän kaivoi maata jalkojeni alta. Jälkeenpäin ajatellen en ymmärrä miten kestin sitä, hän manipuloi minua täysin ja yritti kaikin tavoin tuhota minut. Pidän suorastaan ihmeenä ettei hän saanut minua sekoamaan tai tekemään jotain tyhmää, oli ihme, että pysyin koossa senkin vertaa kun pysyin.

Hän varasti minulta jatkuvasti, en edes tajunnut sitä ensimmäisinä vuosina, kun en voinut uskoa, että puoliso varastaa toiselta. Minulla oli aina iltaisin putiikkini kassa käsilaukussa, koska en uskaltanut viedä sitä yösäilöön iltaisin, vaan vein sen vasta aamulla. Yleensä en ollut ehtinyt laskea rahoja ennen, kuin aamulla, mutta usein ihmettelin, kun rahaa tuntui puuttuvan.

Myöhemmin tajusin sen, että useita satoja markkoja katosi viikossa kassasta ja omasta rahapussistani. En enää voinut tuoda rahapussiani kotiin, koska Ilkka tyhjensi sen aina yön aikana. Jätin aina rahat auton hansikaslokeroon ja auton ovet lukkoon. Sitten varastaminen loppui, mutta jos vaan tilaisuus tuli niin kaikki vietiin. Oli se mies sellainen varas ja hamsteri, etten voi näin jälkikäteen, kuin ihmetellä, että sellaisia ihmisiä on edes olemassa.

Rahastamista

Heti suhteemme alkuajoista saakka Ilkka hyväksi käytti minua taloudellisesti. Hän ei koskaan kysynyt, että miten voisi osallistua asumiskustannuksiin ja minä olin tyhmä enkä vaatinut mitään. Koko kahdeksan vuotisen yhdessä asumisen aikana hän ei maksanut penniäkään asumiskuluja. Hän oli ilmeisesti kertonut heti alusta lähtien ystävilleen käyttävänsä minua vai hyväksi, koska kuulin siitä avioliittomme jälkeen. Koen, että huijauksessa oli mukana paljon ihmisiä. Eräs puolituttu pariskunta omalta paikkakunnaltani jotka tunsivat Ilkan työn kautta, kertoivat asiasta eromme jälkeen. He olivat jotenkin syyllisen oloisia ja myönsivätkin ihan yllyttäneensä Ilkkaa. Ihmiset on kummallisia, kun toiselle halutaan niin helposti pahaa. Ilkka teki suorastaan rikoksen minua kohtaan, mutta näinhän on sattunut monelle muullekin.

Eniten minua harmittaa se etten ollut edes erityisen rakastunut Ilkkaan. Olin vaan niin kylöästynyt yksin elämiseen ja säälin Ilkkaa, pidin häntä jotenkin reppanana. Tunsin kuitenkin itseni koko ajan jotenkin yksinäiseksi, Ilkka ei päästänyt minua mitenkään lähelleen hän eli jotenkin omissa maailmoissaan. Hän oli myös paljon työmatkoilla, ensimmäisinä vuosina lähes 150 yötä hotelleissa.

Minä en ole ollut koskaan mustasukkainen enkä nytkään osannut ajatella, että Ilkalla olisi muita naisia. Vasta nyt jälkeenpäin osaan yhdistää asioita ja ilmeisesti hänellä oli pohjaton ihailun ja iskemisen tarve. Hän piti yllä ihan naisverkostoa meitä huijattavia oli varmaan, vaikka kuinka monta. Hän oli henkisesti niin kylmä ihminen ettei hän kyennyt kiintymään kehenkään.

Suuri huijaus

Ilkan ja minun avioliitossa oli kysymys suuresta huijauksesta. Olin joutunut huijarin kynsiin jolla oli tarkoitus hyötyä minusta. Alkuun en asiaa voinut uskoa, koska eihän pienellä yrittäjällä ole mitään rahoja huijattavaksi. Hän oli kuitenkin niin hölmö, että kuvitteli minulla olevan rahaa, koska asuin isossa omakotitalossa ja oli oma yritys.

Tapasimme Helsingissä ravintolan baaritiskillä ja aloimme juttelemaan. Hän oli myyntimies joka matkusti paljon sekä Suomessa, että ulkomailla. En pitänyt häntä hyvännäköisenä ja jotenkin hän vaikutti lapsenomaiselta. Seuraavalla viikolla hän tuli työreissulle kotipaikkakunnalleni ja tapsimme uudestaan. Jo sillä kerralla hän ihmetteli miten paljon minulla oli käteistä rahaa mukanani. Kun maksoin osuuteni ruuasta hän kurkisteli pussiini, silloin pidin sitä vaan epäkohteliaana. Hänen taustastaan oli vaikeaa saada selvää, hän oli eronnut reilu vuosi sitten ja samoihin aikoihin heidän lapsi oli kuollut auto-onnettomuudessa. Hän oli myös muuttanut asuinpaikka ja työpaikkaa vuoden sisällä. En osannut sitä ihmetellä, koska avierohan ajaa ihmisiä muutoksiin.

Jotain outoa hänessä kuitenkin oli mitä en ottanut tarpeeksi vakavasti, lähinnä säälin häntä. Usein hän otti esiin raha-asiat ja aina kun oli tilaisuus hän maksatti minulla kaikki. Se oli tuttua minulle koska Aarne oli samanlainen, jos minulla vain oli rahaa, niin hän ei koskaan käyttänyt omiaan. Sama ilmiö on äitini kohdalla, minusta on helppo tehdä maksumies. Parin kuukauden tuntemisen jälkeen hän alkoi painostaa yhteen muutamista. Minä asuin yksin isossa omakotitalossa, josta olin velkaa kurkkua myöden, mutta eihän hän sitä tajunnut. Hän suorastaan väkisin tuli tavaroinen kotiini ja sanoi vanhan asuntonsa irti. Silloin ihan oikeesti luulin hänen olevan rakastunut.

Hänellä oli ollut paljon työmatkoja Tallinnaan ja ilmeisesti vakionainen tai naisia siellä. Siitäkin olin niin naivi, että ajattelin ettei fiksu suomalainen mies käytä mitään huoria, mutta hänpä ei ollutkaan fiksu. Heti alkuunsa huomasin ettei hän paljoakaan välitä kotihommista ja muutenkaan ei ole ahkerammasta päästä ihmisiä. Hän tuli hyvin toimeen vanhempieni kanssa ja kissojeni kanssa mikä oli merkittävää ja aika pian hän esitteli minut vanhemmilleen ja ystävilleen. Silloin huomasin, että hän käytti nykyään eri etunimeä, kuin aikaisemmin eli hänen vanhempansa kutsuivat häntä hänen toisella nimellään. Kaikissa hänen tavaroissaan oli myös tämä toinen nimi eli hän oli muuttanut etunimensä. Hän ei myöskään halunnut osoitetietojaan väestörekisteriin julkisesti. Syyksi hän kertoi, että oli kuulunut uskonnolliseen lahkoon ja lähtenyt siitä ja heillä on tapana käydä käännyttämässä näitä karkulaisia joten hän ei halunnut tulla löydetyksi.

Hänellä oli tavaroissaan raamattu ja paljon uskonnollista aineistoa, joten niin varmaan olikin. Tämänkin olisi pitänyt minua hälyttää, koska itse olen melkein ateisti en todellakaan kaivannut mitään lahkolaista elämääni.

Nainen on susi toiselle naiselle

Olen aika usein joutunut siihen tilanteeseen, että toinen nainen lyö minua lapsettomuudellani. Nainen kenellä on lapsia tuntee olevansa lapsettomannaisen yläpuolella. Toimin aktiivisesti hyväntekeväisyysjärjestöissä ja olen ollut hyvin korkeissakin luottamustehtävissä. Tällaisten tehtävien valintatilanteissa vedetään aina esiin viimeisenä valttina, ettei minulla ole lapsia.

Monella naisella on se käsitys, että hän on parempi ihminen, kun on äiti. Luottamustehtävistä puhuttaessa vedotaan siihen, että äidin tehtävät ovat harjaannuttaneet naisen paremmaksi organisaattoriksi ja empaattisemmaksi, kuin lapseton nainen olisi. Joka kerta hätkähdän, kun tällaisiin asioihin vedotaan, mutta ilmeisesti se on ihan asiaa muiden äitien mielestä, koska heidän taholtaan ei lausumia paheksuta.

Minulla ei tietääkseni ole mitään vihamiehiä, mutta ihmiset jotka eivät pidä minusta nostavat usein mairean ja keinotekoisen myötätuntoisesti keskusteluun lapsettomuuden. Voisin antaa neuvoksi, että yleensä ei kannata ottaa lapsettomuutta esiin silloin, kun seurassa on joku lapseton henkilö. Hän kyllä itse ottaa asian keskusteluun, jos siitä haluaa puhua. Ihmisellä on erilaisia mielentiloja ja välillä alkaa suorastaan itkettää pienetkin vihjaukset lapsettomuuteen.

Koskaan ei kannata tehdä johtopäätöksiä mikä kenenkin lapsettomuuden takana on. Itse olen useinkin saanut kuulla, että ihmiset ajattelevat minun olevan lapseton sen takia, että olen niin turhamainen etten halunnut pilata vartaloani raskaudella. Tietämättömyys aiheuttaa vaan väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä.

Joskus luullaan, että lapseton nainen on valmis rakastamaan kaikkia ympärillä olevia lapsia, olisi aina valmis lapsenhoitajaksi, tai ostelemaan leluja. Olen myös kokenut, että minua hyväksi käytetään taloudellisesti, joskus vihjataan aika selvästikin, että sinulla, kun ei ole niin paljon menoja niin ostapa meidän Villelle uusi polkupyörä.

Suuri puhallus

Avioeroni jälkeen olen saanut selville, että exmieheni menikin alunperin kanssani naimisiin rahan takia. Aivan sekopään ajatus, että suomalainen pienyrittäjä olisi rikas. Muistan ensimmäisistä tapaamisista lähtien hän seurasi rahojani.

Ensimmäisillä treffeillämme hän ihmetteli miten minulla oli rahapussissa niin paljon rahaa. Hän oli niin hölmö, että kun maksoin oma osuuteni ravintolalaskusta hän kurkisti kukkarooni. En edes tajunnut, että joku voisi olla kiinnostunut vähistä rahoistani. Pistin kiinnostuksen merkille koko seurustelumme ajan, aina kun meni pankkiautomaatille hän kurkki selkäni takana. Kaupassa hän keräsi kärryn täydeltä tavaraa, mutta ei koskaan maksanut mitään. Ensimmäisellä etelämatkalla puoli viikkoa meni ennen kuin kehtasin sanoa, että nyt on sinun vuoro maksaa. Hän ei ollut siihen mennessä kertaakaan maksanut mitään.

Avopuolisoni kanssa olin jo oppinut sen, että minä olen perheen rahasampo ja yleensä maksan kaiken. Kun menin avioliittoon en osannut asiaa vastustella, kun olin tottunut, että miehiä aina elätetään. Minua käytettiin taloudellisesti hyväksi tosi rankasti. Kärsin siitä koko lupun ikääni.

Vihaan itseäni, kun annoin suhteen mennä siihen.