Jatkuva kipu

Nyt kun sain tuon lääkärintodistuksen kymmenen vuotta kestäneestä syvästä mesennuksesta ajattelin heti, että sairastinhan saman aikaisesti ohutsäieneuropatiaa. Samapa tuo mikä minut teki työkyvyttömäksi, mutta ohutsäieneuropatia ei ole mikään vähättelyn aihe. Tietysti nämä kaksi sairautta masennus ja ohutsäieneuropatia pahensivat toinen toistaan. Minähän sai kipuklinikan fysiatrilta diagnoosin ohutsäieneuropatia vasta 2008, vaikka se vaivasi minua jo 2000- vuodesta lähtien. Tauti on kuitenkin vasta nyt tullut tunnetuksi, niin sain vaivoilleni nimen vasta paljon jälkeenpäin.

Ohutsäieneuropatia aiheuttaa lähes jatkuvaa kovaa kipua ja hermosärkyä sekä väsymystä. Minulle jalat ovat olleet pahimmat ja onneksi en ole ylävartalossa ja käsissä kokenut kipuja juuri ollenkaan. Jalkasäryt oli aluksi joka öisiä ja valvoin aina aamuyön kivussa ja kuumotuksessa. Jalat olivat todella levottomat ja tuskaiset. Onneksi nykyään Tramal lääkitys aika hyvin tehoaa kipuun.

Jatkuva kipu kuluttaa ja masentaa joten se edes auttoi syvän masennuksen lisääntymistä. Samalla masennus ja väsymys lisäsi kipuja ja särkyjä. Se oli aika kamala kierre ja jossain välissä uskoin etten ikinä voi siitä selvitä. Kipuunkin alkaa jotenkin tottua, etten enää pidä sitä niin dramaattisena. En enää jaksa huomioida sitä ja ajatella sitä, vaan se alkaa automaattisesti työntyä takaalalle. Nyt kun tiedän, että tuskin kipu loppuu koskaan ja vietän lopun elämääni näin. Niin ajattelen, että särje sitten perkele, kun et puheesta huoli. He halua antaa sille valtaa ja voin vakuutta, että kipuunkin voi tottua ja sen kanssa oppii elämään.

Muistikuvia hyperstimulaatiosta

Nostan vielä esiin tämän kokemukseni hyperstimulaatiosta haluaisin, että mahdollisimman moni itse sen saaneena kommentoisi juttua. Minusta nämä lapsettomuushoitojen kääntöpuolet saavat aivan liian vähän julkisuutta ja niistä ei klinikoilla kerrota. Halu rahastaa saa klinikat tekemään hoitoja aina, vaan lisää ja lisää eivätkä he välitä potilaan terveydestä. Tiedän, että paikallinen gynekologini vaihtoi myöhemmin yhteistyökumppania koska tuo minuakin hoitanut klinikka ei huolehtinut potilaiden terveydestä. Myös se aiheuttaa mielestäni ongelmia, että me jotka asumme kaukana lapsettomuushoitoklinikoista olemme osaksi myös paikallisen gynekologin hoidossa. Näin ei kukaan oikein ota vastuuta, omalla kohdallani koin ettei kumpaakaan osapuolta kiinostanut tipan vertaa mitä minulle tapahtui. He suorittivat vaan kylmästi tuon alkioiden siirron yms. mutta ketään ei kiinnostanut miten potilas voi.

Ihminen on myös niin heikoilla ja kipeä silloin ettei mitenkään jaksa taistella omista oikeuksistaan. Hormoonit jo vievät sen verran sekaisin ettei kaikkea edes osaa kysyä. Minulle myös jäi sellainen muistikuva, että tällaista hyperstimulaation vaaraa myös vähäteltiin. Kaikissa niissä hormoonipakkauksissa luki kyllä tästä ja sehän oli sana mitä en ikinä ollut kuullutkaan. Kysyin siitä tuon ensimmäisen tapaamisen yhteydessä klinikalla, mutta minun kohdallani oli myös se ongelma, että hoitava gynekologi oli portugalilainen ja puhui hyvin huonosti suomea. Hän vähätteli koko hyperstimulaatiota, että se mainitaan lääkkeissä vaan siksi, että on pakko mainita. Hän ei kuulemma ollut ikinä edes nähnyt kenelläkään hyperstimulaatiota. No, ehkei hän juuri siksi sitä kohdallani tunnistanut.

Itsetutkiskelun paikka

Iän tuoma elämänkokemus ja ennen kaikkea pitkään kestänyt psykoanalyysi on antanut minulle aika hyvän kuvan oman itseni vioista ja hyvistä puolista. En missään nimessä halua tässä blogissa korostaa omaa hyvyyttäni, päin vastoin minulla on paljon vikoja. Psykoanalyysi kuitenkin toi sen selvyyden, että persoonani on aika terve.

Läheisriippuvuus on hankalin luonteenpiirteeni, joka on tuonnut minulle paljon surua ja murhetta. Ilman riippuvuuttani, en olisi koskaan edes mennyt yhteen Aarnen tai Ilkan kanssa. Olin nuorena jäänyt niin paitsi äitiyttä ja turvaa, että hain Aarnesta itselleni sekä isää, että äitiä. Ihminen joka saanut elää hyvän lapsuuden ja kasvannut itsenäiseksi persoonaksi sanoo helposti, että mitäs jäit niihin suhteisiin, olisit lähtenyt pois. Silloin, kun itsellä on kaikki hyvin, on vaikea kuvitella miten toimii ihminen joka on jäänyt vaille rakkautta ja tullut ripustuvaksi ihmiseksi. Määrätynlaisen lapsuuden jälkeen meistä kenestä tahansa olisi tullut läheisriippuvainen ja jokaisen kohdalla se on pitkä tie kasvaa siitä pois. Riippuvuus ei katoa sillä, että sen tiedostaa, vaan vahvistuakseen ihmisen pitää tehdä paljon työtä.

Riippuvuuden lisäksi olen aika naivi ja hyvä uskoinen. En vieläkään ole tarpeeksi varovainen ihmisten kanssa ja tulen saamaan aina nenälleni. Olen myös hyvin herkkä loukkaantumaan ja minun on vaikea ottaa vastaan kritiikkiä. Itsetunnosta puhutaan nykyään myös paljon ja kai harvan itsetunto on ihan kunnossa. Muuten olen aika sinut itseni kanssa, mutta pahoitan mieleni helposti. Tosin se on sanottava, että masennus joka minuun iski, kun jätin Cymbaltan pois, vääristi niin paljon tuntemuksiani, että on vaikea sanoa onko herkkätunteisuuteni minua, vai kemian tuomaa muutosta.

Olen myös hyvin mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta uskoisin kuitenkin, että huonot puoleni on ihan kohtuuden rajoissa. En ole sen huonompi tai parempi ihminen, kuin kukaan muukaan. Hyvinä ominaisuuksina pidän ehdotonta oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja moraalisuutta. Olen myös empaattinen ja pidän ihmisistä ja haluan auttaa toisia. En myöskään koskaan käytämketään hyväkseni tai yritä taloudellisesti tai muutenkaan hyötyä kenestäkään.

Minusta kuitenkin tuntuu, niin kuin varmaan monista muistakin ihmisistä, etten koskaan ole saanut riittävästi myönteistä palautetta. Näiden narsististen läheisteni kanssa olen negatiivista palautetta ja haukkumista kuullut kymmenen ihmisen edestä.

Lääkitystä

Luin tuolta muualta blogeista ihmisistä jotka kärsivät kiputiloista. Useimmilla oli fibromyalgia. Ei ole mitenkään pois suljettu, etteikö minullakin olisi fibromyalgia, mutta viimeisin diagnoosi on Ohutsäie neuropatia. No, jokatapauksessa kivut on minulle arkipäivää.

Fibromyalgiasta kärsivät kertoivat jatkuvasta väsymyksestä ja nukkumisesta joka ei virkistä. Tunnistan niistä itseni täysin ja helpottaa, kun joku muukin on kokenut samat oireet. Lääkityksiä minulla on viimeisen kymmenenvuoden aikana ollut vaikka millä mitalla. Tällä hetkellä en käytä, kuin Tramalia ja olen tyytyväinen, kun ei ole monia lääkkeitä. Triptyliä käytin pitkään ja suurimmillaan annos oli 50mg vuorokaudessa. Sehän on vielä pieni määrä, moni lääkäri olisi sen vielä tuplannut tai triplannut. Triptylistä alkoi kuitenkin tulla lihasheikkoutta joka oli aivan kamalaa. Jalat tuntui tärisevältä hyytelöltä ja pääkoppakin oli aika tokkurainen pitkään aamupäivään. Alkoholi on aina pahentanut kipujani ja viimeksi käytin Triptyliä niin, että, kun olin ottanut illalla alkoholia ja heräsin aamuyöstä kipuihin otin Triptyliä. Sitten lihas heikkous oli jo niin voimakasta, että hyvä kun sain itseni sängyssä käännettyä.

Lyricaakin käytin pitkään ja siinäkin ilmeni, vaikka mitä sivuvaikutuksia. Heti alkuunsa, noin viikon käytön jälkeen turposin ihan älyttömästi. Paino nousi parissa päivässä 8kg eikä kengät mahtuneet jalkaan. Silloin lääkärit kielsivät ettei se missään tapauksessa johtunut Lyricasta. Nykyäänhän tiedetään, että turvotus ja lihoominen on tyypillisin Lyrican sivuvaikutus. Kun jätin Lyrican pois, noin kolmen vuoden käytön jälkeen painoni putosi 7kg. Lyrica aiheutti myös ummetusta ja suunkuivumista, mutta niin teki Triptylkin. Sen käytössä minulla meni aina ääni ilatpäivisin, kun suu kuivui niin pahasti.

Tässä nyt pari sivuvaikutusta, lisää seuraa tuonnenpana. Niitä meinaan on koettu.

Huonoa seuraa

Olen mnettänyt uskon itseeni ja pelkään ettei kukaan halua seuraani. En ole enää varma, että haluaako parhaat ystäväni lähteä kanssani edes matkoille. Sen tiedän, että olen reumakipujen vuoksi väsynyt, enkä jaksa kävellä yhtä kovaa, kuin muut. Joudun myös yleensä lähtemään iltapäivällä hotelliin, kun on pakko päästä lepäämään. Pelkään myös etten ole muutenkaan mieleistä seuraa. En ole mikään hienostunut ja rauhallinen ihminen, olen äänekäs, näkyvä ja enkä kontroloi koko aikaa käytöstäni. Olen aina ollut hyvin huumorintajuinen ja se puoli on vaan korostunut, koska nykyisen puolisoni kanssa verbaalinen huumori on yhteinen juttu. Ehkä huumorini vaikuttaa rahvaanomaiselta ja seurassani ei viihdytä.

Se olisi minulle kuoleman vakava paikka jos menettäisin ainoat ystäväni. En kuitenkaan voi itseäni muuttaa, vaan minut pitää hyväksyä sellaisena, kun olen. Olen aivan liikaa joutunut elämäni varrella luopumaan omasta persoonastani. Viime syksynä olimme Lontoossa ja käytin nopea vaikutteista Tramalia, joka aiheutti pahoinvointia koko ajan. Oksensin lentoasemalla pois lähtiessä, mutta onneksi oli sentään oksenuspussi taskussa. Ei varmaankaan ole mukavaa, kun yksi yrjöilee melkein päälleen. Tietysti olin myös erittäin väsynyt, kun ruoka ei pysynyt kunnolla sisällä. No, onneksi se vaiva katosi, kun vaihdoin pitkävaikutteiseen Tramaliin. Sellaistahan ne myrkyt aiheuttaa.

Koen myös, että nykyään ystäväni helposti hermostuvat minuun, ehkä olen heidän mielestään harmittavan veltto ja luuserimainen. Tiedän, että he eivät pidä väsymystäni muuna, kuin huonona kuntona ja liikunnan puutteena. Onhan se tietysti sitäkin, mutta suurin merkitys on reumalla ja Tramalilla. Vaan minä itse tiedän miltä minusta tuntuu, ne makaa laiskuuttani, vaan en yksinkertaisesti jaksa lähteä liikkeelle. Olen myös aina inhonnut liikuntaa ja se ei minua viehätä, siksikään ei ole edes motivaatiota lähteä harrastamaan jotain liikuntaa.

Jatkuva väsymys

Suurin ongelmani tällä hetkellä on jatkuva väsymys. Syytän siitä Tramal lääkitystäni, mutta voihan sen aiheuttaa myös tämä reuma. Olen aina tarvinnut paljon unta ja nauttinut päivätorkuista. Nykyään kuitenkin elämäni pyörii nukkumisen ympärillä. Yleensä nukun noin kymmenen tuntia yössä, menen työhönkin vasta klo 10 ja yleensä herään klo 9. Se ei kuitenkaan riitä minulle, ainakin parina iltana viikossa, kun tulen työstä noin kello kahdeksan, saatan illan maata puoliunessa sohvalla.

Viikonlopun nykyään nukun lähes kokonaan. Lauantaina saatan olla hereillä noin neljä tuntia, sunnuntaina ehkä kuusi. Vihaan itseäni ja laiskuuttani, eihän minulle jää aikaa tehdä mitään muuta, kuin nukkua. Vai olenkohan ottanut liikaa esimerkkejä kissoiltan?

Pelkään, että rakas mieheni vielä hermostuu minuun, koska ei ole ollenkaan kiva hänelle, että kumppani nukkuu kaikki vapaa-ajat. Tähän asti hän on suhtautunut ymmärtäväisesti, eikä ole mitään pahaa nukkumisestani sanonut, mutta tottakai ymmärrän miten kurjaa se on. Sitä vastoin äitini huutaa siitä todella usein ja jaksaa muistuttaa, ettei miheni minua kauaa siedä, kun vaan makoilen.

Väsymys on niin suuri, että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna ja, kun väsymys menee tarpeeksi pitkälle tuntuu, että aivoni kulkee puurossa. En yksinkertaisesti saa itseäni nostettua sohvalta, vaikka kuinka haluaisin. Ystävättäreni eivät enää halua matkoille kanssani, koska olen niin huonoa seuraa. Ymmärrän sen hyvin, miten sitä seurustelee nukkuvan naisen kanssa. Toivon sydämestäni, että tämä joskus helpottaa, mutta en vaan keksi mikä sen voisi muuttaa. Ehkä pitäisi hakeutua taas kipuklinikalle, mutta olen lääkäreissä niin paljon ravannut, etten enää jaksa. Ja viimeksi sieltä jäi käteen, vaan Cymbalta resepti, mikä teki olon entistä kamalammaksi.

Minun pitäisi omatoimisesti vähentää Tramalia, ja kokeilla miten se auttaa. Mutta olen siinä ihan kierteessä, ilman vahvaa lääkitystä en pysty tekemään yli kymmentuntista työpäivää. Työni on myös niin raskasta, painavien laatikoiden purkamisia ja vaate pinkkojen kantamisia ja jaloillaan koko päivä. Olen niin kivulias, etten pysty työhöni, jos lääkitystä pienennetään. En myöskään voi vähentää työmäärääni, koska tällaisessa taloustilanteessa, en mitenkään voi ottaa lisää työvoimaa. Olen myös vielä niin velkainen, että senkin takia on pakko ponnistella. Vaikea yhtälö, on vaan yritettävä jaksaa päivä kerrallaan.

Anopin erikoinen

Yksi outo piirre anoppini käytöksessä on vielä kertomisen arvoinen. Tapasin Ilkan vanhempia 4-5 kertaa vuodessa ja joka tapaaminen aloitettiin sillä, että keskustelimme miten monella tapaa ravintolassa voi tilata alkoholittoman juoman tai miten kieltäytyä juhlissa alkoholista. Se oli minusta tosi omituista, yritin kysyä Ilkalta, että kenellä teidän perheessä on alkoholi ongelma, kun se on nostettu niin silmätikuksi.

Olin omassa lapsuudenkodissani tottunut aika vapaaseen alkoholikäytökseen. Meillä tarjottiin vieraille alkoholia ja olen itse suhtautunut asiaan aika neutraalisti. Omassa lapsuuden perheessäni ei ole ollut kenessäkään alkoholismia. En voinnut tajuta, että kun tapasimme monen kuukauden päästä, niin muuta puhuttavaa ei ollut, kuin alkoholittomat juomat. Jotain outoa oli myös siinä, että ensimmäisenä vuotena, kun kävin anoppilassa he eivät antaneet Ilkalle alkoholia. Ihan, kuin kysymyksessä olisi hänen vieroituksena, kun kysyin siitä, niin hän sanoi sen olevan äitinsä kotkotuksia.

Sitäkään en osannut ottaa vakavasti, koska anoppi oli niin omituinen, että hänestä voi uskoa mitä vaan. Sen Ilkka kertoi, että hänen tätinsä, anopin sisar, oli sekakäyttäjä ja kuollut siihen. Hän muutamaan kertaan kertoi lapsuusmuistojaan, kun oli pelännyt tätiään, kun hän oli ollut ihan tokkurassa. Kukaan ei tiennyt ottiko hän lääkkeitä liikaa vahingossa vai tahallaan. Luulin, että hän oli kuollut jo parikymmentävuotta sitten, kun Ilkka oli ollut alakoululainen. Avioeromme jälkeen vasta selvisi, että hän oli kuollut noin vuosi ennen tapaamistamme. Tädin tytär, Ilkan serkku oli ollut myös pitkään Tanskan Kristianstadissa narkkarina. Hän otti kuulemma yhteyttä Ilkkaan eromme jälkeen ja oli päässyt kuiville ja Suomeen. Hän kertoi myös Ilkalle, että täti oli ollut vankilassakin, mutta syytä ei oikein tiedetty. Ymmärsin sen olleen yllätys Ilkallekin.

Sieltä suvusta ja Ilkan menneisyydestä nousi jos mitä vaarallisia sotkuja ja perintötekijöitä. Jos olisin sen kaiken tiennyt tutustuessamme olisin arvioinnut miehen ihan toisin.

Huumeet

On eräs kohta minun ja Ilkan välisessä keskustelussa mikä erityisesti harmittaa etten siihen reagoinnut tarpeeksi. Olimme tunteneet muutaman viikon ja katselimme jotain elokuvaa jossa oli jotain huumejuttuja. Kauhistelin sitä miten kamalaa olisi jos jäisi huumekoukkuun ja ettei koskaan pidä koskeakkaan huumeisiin. Ilkka sanoi minulle ettei huumeet ole vaarallisia, kun hänkin on päässyt niistä eroon.

En oikein tajunnut kuulemaani. Minun maailmassa huumeet olivat niin kaukaisia, vaikka Aarne oli alkoholistumaan päin hänelle riitti pelkkä viina. En osannut oikein reagoida Ilkan sanomisiin, yritin kysyä mitä hän tarkoitti, mutta hän ilmeisesti katui sanojaan ja alkoi puhumaan muusta. Sen keskustelun olisi pitänyt herättää minua ja miettiä mitä hänen taustallaan oikein oli. Otin sen kuitenkin lähinnä vitsinä, maalaispojan uhona. Ehkä hän oli kerran kokeillut jotain ja sitten kertoi siitä suurin sanoin.

En koskaan saanut tietää mikä oli totuus asiasta, hän kuitenkin sortui todella herkästi lääkkeiden väärinkäyttöön suhteemme jatkuessa. Hän myös selvästi ihaili narkkarijulkkiksia, Ozzy Osbornea, Jim Hendrixiä, Jim Morrisonia yms. Hänestä oli kivaa katsella elokuvia ja dokumentteja joissa muusikot örvelsi ihan huumehöyryissä.

Uhrin oireita

Pahasta olosta ihmiselle tulee monenlaisia oireita, jokainen reagoi jollain tavalla. Omalla kohdallani mietin onko nämä jatkuvat nivelkivut osittain psyykeperäisiä. Parhaille ystävillenikään en kehtaa enää valittaa, kun tuntuu, että olen valittanut samoja kipuja jo kymmenenvuotta.

Minulla oli menneisyydessä yksi hyvä esimerkki siitä miten ihminen sairastaa pahaamieltä ruumiillaan. Pidin muutama vuosi sitten tyylikursseja paikallisessa kansalaisopistossa ja samoihin aikoihin oli opettajana yksi puolituttu rouva. Tapasimme pari kertaa viikossa muutaman vuoden ja juttelimme usein. Tiesin, että hänellä oli erittäin vaikea perhe-elämä, hänen aviomiehensä oli ihan tunnettu pissapää kylässämme. Mies, joka eli kuin poikamies ja rillutteli kaikkien muiden naisten kanssa, kyllähän te tyypin tiedätte.

Tämä rouva, joka oli noin neljäkymmentä sairasti jatkuvasti, se oli jo ihan yleinen vitsin aihe. Aina, kun hänen kanssaan jutteli tuli sairauskertomusta tauotta ja koskaan hän ei ehtinyt edes kysyä mitä muille kuului. Hän oli ihan kiva ja sydämellinen ihminen, mutta ottanut jotenkin sairastajan roolin. Hänellä oli vaikka mitä vaivoja ja kukaan ei oikeastaan uskonut hänellä mitään olevankaan. Milloin hänen selkänsä oli niin kipeä ettei voinut istua, milloin taas ei voinut seistä. Aina tuntinsa aluksi hän selitteli oppilailleen kymmenisen minuuttia miksi hän ontuu tänään vasenta jalkaa ja taas seuraavalla viikolla oikeaa nilkkaa. Mukana hänellä oli aina runsaasti tyynyjä millä hän tuki itseään tuolissa milloin mitenkin.

Sen tiedän ettei hän ollut pahoinpitelyn uhri ja diagnoosinsa hän teki aina itse. Joku kansanparantaja oli hänen uskottunsa, joka joutui mitä kummallisempiin vuorokauden aikoihin häntä auttamaan. Hän oli kaikille hiukan naurun aihe, mutta se oli äärettömän surullista. Monia asioita hän jätti tekemättä, koska kohteli itseään invalidina ilman syytä. Monet matkat jäi tekemättä, kun ei uskaltanut lähteä, jos vaikka kompastuu ja satuttaa itsensä. Hän oli erikoisin oireilija mitä olen narsistin puolisoissa tavannut.

Jatkuva mielipaha voi aiheuttaa myös kivun tunteita elimistössä, eikä niitä pidä väheksyä. Jos kerran ihminen kokee kipua, niin se on todellista johtuu se sitten mistä hyvänsä. Tämä kertomani rouva ei ilmeisesti ollut sillä tavoin kivulias, koska hän ei koskaan käyttänyt kipulääkkeitä. Enemmänkin kyse oli siitä, että hän sai huomiota tällä tavoin ja ehkä hänen miehensäkin huomio häntä enemmän, kun hän tekeytyi lähes invalidiksi. Ihminen on kummallinen otus, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihminen on tosi ovela keksimään kaikenlaisia sijaistoimintoja ettei oikeaa asiaa tarvitse kohdata.

Sairastaminen tuo itseinhon

Alan varmaan masentua, kun pimeys valtaa maailmaa, tunnen itseni niin alakuloiseksi. Tuntuu, että reumakivut vaan pahenee ja joka paikka on kipeä. Voimat menee, niin että pienikin ponnistus hengästyttää ja puhuessakin hengästyy. En tiedä onko kyse Tramalin sivuvaikutuksista vai reumasta tai sitten alkavat vaihdevuodet riivaa.

Ehkä kyse on vaihdevuosista, kun tuskahiki pukkaa niskaan ja mieliala on ihan nollissa. Jos en joutuisi oman firmani takia nousemaan aamulla, niin en varmaan lähtisi mihinkään. Millaistahan elämä olisi silloin, jos olisi vieraalla töissä ja voisi jäädä sairauslomalle kipeänä. Naapurin rouva aina hehkuttaa kuinka hyvin hän selviytyy fibromyalgian kanssa, kun hän syksyllä aina jää sairaslomalle ja lepää mahdollisimman paljon. Sitten, kun pahin on ohi voi taas jatkaa muutaman viikon töitä. Turha valittaa, se on ammatinvalinta kysymys ja olen ihan tyytyväinen näin.

Kuitenkin, kun on oikein huono olo, niin katkeruus iskee ja muistan etten olisi ehkä ollenkaan kipeä ilman hedelmöityshoitoja ja mieheni valheita. Totuuttahan en saa koskaan tietää, sairastuinko vaan hyperstimulaation takia vai olsinko sairastunut kumminkin.

Rikottu ruumis

Niiden hedelmöityshoitojen jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt. En tiedä onko kyse reumasta vai lääkkeiden sivuvaikutuksista, mutta taas kun tulee syksyn kosteat ilmat olen ihan kankea ja kipeä. Voihan se olla reumaoireitakin, mutta en enää jaksa asiaa selvitellä. Olen ravannut niin paljon lääkäreissä ja kokeissa rääkättävänä, eikä niistä tule hullua hurskaammaksi.

Jos tekisin jotain työtä missä tarvittaisiin sorminäppäryyttä, niin varmaan joutuisin ammattia vaihtamaan. Aamuisin ei tahdo viilipurkkia auki saada ja sormet on jäykät ja särkevät. Sen olen vuosien aikana huomannut, että käyttämäni Tramal lääkitys voi myös lisätä särkyjä ja kipuja. Määrätynlaiset jalkasärkyni jo tiedän Tramalin sivuvaikutuksiksi. Annoksen kanssa pitää olla todella tarkka, jos unohtaa ottaa lääkkeen niin vierotusoireet alkavat heti.

Syytän itseäni narkkariksi ja tunnen huonommuutta, kun ole jäänyt lääkekoukkuun. Toisaalta tiedän, että lääkeet koukuttavat kenen tahansa  keskushermoston jossain vaiheessa. Ehkä minä olen tavallista alttiimpi lääkeriippuvuudelle. Inhottavin vieroitusoire Tramalista on levottomuus, ymmärrän hyvin, että jotkut huumeiden käyttäjät tekevät mitä vaan saadakseen lisää. Levottomuus ja tuskaisuus on niin kamala tunne, että itsekin olisin valmis tekemään mitä vaan.

Onneksi minulla on nyt erittäin fiksu ja ymmärtäväinen lääkäri, joka tietää riippuvuuteni ja osaa tukea minua myös ihmisenä. Eikä anna minun liikaa itseäni asiasta syyllistää.

Tuskien taival

Olen kärsinyt suurista kivuista viimeisen kymmenenvuotta ja niistäkin voisin syyttää exmiestäni. Kivut alkoi hyperstimulaatiosta ja sitä ei olisi syntynyt jos mieheni olisi kertonut jo alkuunsa, että hänen siittiönsä ovat heikkolaatuisia. Oletettavasti lääkitykseni olisi ollut ihan toisenlainen hedelmöityshoidoissa. Nythän kävi niin, että tervettä naista hoidettiin suurilla hormooniannoksilla.

Sitähän en kai vielä ole edes maininnut, että minä olisin voinut saada lapsia jonkun toisen miehen kanssa. Esimerkiksi nykyisen mieheni, mutta olin jo tavatessamme sen verran yli neljänkymmenen etten enää edes jaksanut yrittää. Ruumiini on myös niin risa ja huonossa kunnossa etten olisi varmaan raskautta edes kestänyt.

Hyperstimulaatio on jo itsessään erittäin kivulias tila ja minulle tuli lisäksi vielä reuman säryt. Sain lääkkeeksi Tramalia, joka on erittäin vahva kipulääke ja ihan huume. Silloin kymmenenvuotta sitten, ei vielä tiedetty Tramalin huonoista puolista. Minullekin sanottiin, että siinä on kaikki hyvät puolet mitä morfiinissakin on, muttei mitään huonoja puolia. Sitä myös korostettiin ettei siihen voi jäädä koukkuun.

Nykyään tiedetään jo ihan muuta, Tramal on yksi helpoiten koukuttavista lääkeistä. Koukussa siihen minä olen vieläkin, mutta onneksi se auttaa reumasärkyihin. Nuo hoitosysteemini kymmenenvuotta sitten oli ihan omituisia. Miten lääkärit voi mennä niin harhaan, minulta kyllä meni luotto lääketieteeseen.

Kun olin syönyt Tramalia pari viikkoa, alkoi päänsäryt, huimaus ja oksentelu. Olin välillä niin huonovointinen, että töissä juoksin kesken asiakaspalvelun oksentamaan. Polkupyörällä en uskaltanut ajaa, kun huimasi niin. Sitten sain vielä Metopramia pahoinvointiin ja se vasta myrkky oli. Kyllähän se oksetuksen poisti, mutta aiheutti pakkoliikkeitä ja tiesmitä tärinöitä. Nykyään jo tiedän, että olen äärettömän herkkä saamaan kaikki mahdolliset sivuvaikutukset.

Tuota pyörrytystä ja pahoinvointia tutkittiin ja tutkittiin, ainakin pääsin sairaalaan kaiken maailman kokeisiin nopeasti. Mitään ei löytynyt, välillä puhuttiin stressistä, välillä minua hoidettiin Menierin taudista. Kunnes sitten itse pikkuhiljaa tajusin, että kyse oli Tramalin eli tramadolin sivuvaikutuksista. Ne tuli minulle vaan niin voimakkaana ja aloin niihin pikkuhiljaa tottua. Sitten Tramal vaihdettiin nopeavaikutteisesta pitkävaikutteiseen ja oloni koheni hiukan.

Noista sivuvaikutuksista sitten olenkin kärsinyt matkan varrella moneen otteeseen. Tramal on kuitenkin paras lääke tähänastisista, muitakin on kokeiltu, mutta huonolla menestyksellä.

Jos jaksaisin olla katkera entiselle miehelleni, niin kaikista eniten ahdistun terveyteni menettämisestä. Hänen valheittensa kautta tämä kierre lähti alkuun. Hän ei ilmeisesti korviaan lotkauttanut, vaikka tajusi, että alan saamaan lääkitystä väärin perustein, kun hän ei kertonut koko totuutta. Toisaalta lääkäritkin oli aika hölmöjä, etteivät heti tutkineet miestäni. Voi mikä iljettävä lisko hän oli.

Oman onnensa nojassa

Minulle on ollut käsittämätöntä miten välinpitämättömästi äitini on suhtautunut sairastumisiini. Noiden hedelmöityshoitojen jälkeen olin pitkään todella sairas. Hyperstimulaation jälkeen vatsaontelooni vuosi verta puolisen vuotta, koska munasoluja oli poimittu niin valtavasti, eikä jäljet oikein parantuneet. Minulta poimittiin yhteensä 19 munasolua ja sekin jo kertoo, että joku meni ihan päin helvettiä minun hoidossani.

Nivelkivut vaivasi minua pitkään tuon hyperstimulaation jälkeen, ennen kuin reuma selvisi. Sopivaa lääkitystä etsittiin vuosikausia, kun mikään ei sopinut. Söin sellaista lääkettä, kun Somadrill comp, se on jo nykyään poistettu markkinoiltakin. Sain siitä epileptisenkohtauksen tyyppisiä kohtauksia.

Kerran ollessani yksin kotona, niin äitini tuli poikkeamaan kylässä. Muistan, että olin juuri ottanut iltalääkkeet ja tein ruokaa. Aloin vapista ja täristä ja jalat meinasi mennä alta. Sain itseni juuri ja juuri raahattua sohvalle ennen kuin taju katkesi. Muistan, että äitini kauhistuneena tuijotti minua ja sitten ryntäsi ovesta ulos ja lähti karkuun kotiinsa.

Makasin ehkä tunnin verran sohvalla, täysin mistään tietämättömänä, kun sitten heräilin ja yritin kuulostella mitä minulle oikein tapahtui. Olin ihan hyvässä kunnossa hirveän väsynyt vaan ja päätin mennä vasta aamulla työterveyslääkäriin. Isäni soitti parin tunnin kuluttua ja kyseli olinko elossa, kun äitini sanoi, että pyörryin.

Tuntuu ihan käsittämättömältä, että kaikki muut ihmiset olisivat soittaneet ambulanssin, mutta oma äitini lähti karkuun. Äitini myös on aina hävennyt sitä, että minulla on reuma. Sitähän ei näy ulospäin, se ei ole niin paha, mutta äitini ei halua, että siitä puhutaan kenellekään. Hänestä on häpeällistä ja jotenkin hänen huonouttaan, että hänen lapsensa on sairas.

Tappavaa masennusta

Kerroin lopettaneeni masennuslääke Cymbaltan tosi äkkiseltään, kun en kestänyt hikoilu. Kun aloiti lääkityksen, en mitenkään ihmeemmin huomannut, että se olisi vähentänyt masennusta. Sen pois jättäminen taas lisäsi masennuksen moninkertaiseksi.

Niin syvää masennusta en ole koskaan kokenut aiemmin. Onneksi tiesin, että se oli aivojen kemiaa ja elämän tilanteeni oli hyvä, joten kestin sen masennuksen. Kuitenkin, nyt ymmärrän miksi ihmiset ajautuu itsemurhaan. Pelkäsin jopa ajaa autoa, kun ajattelin jos vahingossa vippaan itseni vastaantulijan alle. Pelkäsin siis, mutten lopettanut autolla ajamista.

Koin niin voimakkaasti olevani taakka muille ihmisille ja perheelleni, että teen heille palveluksen jos tapan itseni. Nyt kun tätä kerron, älkää vaan kukaan ajattele, että nyt sellaista harkitsisin. Minä en tee itsemurhaa, koska osaan hakea apua ajoissa ja minulla on hyvä suhde puolisooni.

Olen usein miettinyt, että jos ihmisellä ei ole mitään kokemusta masennuksesta ja kokee sen tappavan syvänä, niin hän voi ajautua itsemurhaan, vaan siksi, että ajatusmaailma masentuneella on niin vääristynyt. Sitä ihan oikeasti kokee, että kaikki muut ihmiset pääsevät helpommalla, jos minä kuolen. Sen tuntee niin voimakkaasti, että kun rakastaa läheisiään tekee heille sen palveluksen, että ottaa hengen itseltään.

Olen myös kokenut terapiassa sen, että itsemurhasta ei saanut puhua. Se oli niin paheksuttava aihe, että ammattiauttajat ottavat heti nyrpeän ja vihaisen ilmeen ettei sellaisia saa puhua. Heille ilmeisesti opetetaan, että kun he suhtautuvat oikein negatiivisti, niin asiakaskin huomaa ettei saa tehdä itsemurhaa.

Masentavaa

Sitä en ole vielä kertonut, että itsellänikin on selvä taipumus masennukseen. Se voi olla ihan periytyvä ominaisuus, tai johtuu traumaattisesta lapsuudestani. Olen kärsinyt siitä ihan lapsesta asti, mutta nyt aikuisena ja terapian jälkeen kykenen erittelemään sitä.

Nytkään minulla ei ole mitään erityistä syytä masentua. Syksy ja sateet aiheuttaa aina enemmän kipuja ja särkyjä, mutta niitäkin osaan lääkitä. Varmasti kyseessä on pimeän ajan masennus. Minulla on yksi kamala kokemus masennuslääkkeestä, sain Cymbalta nimistä lääkettä lähinnä kivunpoistoon. Se tiedettiin ettei se oikein sovi yhteen nykyisen reumalääkitykseni kanssa, vaan vaarana on saada serotoniinisyndrooma. Ihan siihen asti tilanne ei mennyt, kai elimistöni lääkesekoitukseen tottui. Hikoilu ja sydämentykytys oli kyllä raivostuttavaa.

Kun olin pari kuukautta syönnyt Cymbaltaa se vähän helpottikin masennustani, mutta en tajunnut sen sivuvaikutuksia. Ihmettelin, miksi vatsani on koko ajan niin täyden tuntuinen etten pystynyt nukkumaan pitkälläni, kuin muutaman tunnin. Aamuyöstä oli pakko mennä nojatuoliin nukkumaan,sitä tein pari vuotta. Sitten tuli tämä edellinen helle kesä ja melkein tukehduin hikoiluuni. Lämmönsäätely oli aivan sekaisin.

Jätin tosi nopealla aikataululla lääkkeen pois, tiesin, että se pitää tehdä pikkuhiljaa, mutta hikoilu oli niin sietämätöntä. Kun olin ollut syömättä Cymbaltaa muutaman viikon, pystyin taas nukkumaan pitkälläni. Eli lääke aiheutti vatsaani sen täyttävän tunteen, joka teki hengenahdistusta.

Hyperstimulaatio

Kamalampia elämäni vaiheita on lapsettomuushoitojen aika. Olin yksityisellä klinikalla hoidossa ja se maksoi mansikoita, mutta minua hoidettiin todella huonosti. Pidän ihan sen klinikan virheenä, että sain hyperstimulaation. yritän selittää mikä se on niin kuin itse sen ymmärrän. Hyperstimulaatio on hormoonien yliannostustilanne, mikä on vaarallinen tilanne ja voi johtaa kuolemaan. Elimistö menee täysin epätasapainoon ja eri elimet eivät enää toimi yhteen.
Vatsaonteloon alkaa kerääntyä nestettä mikä voi mennä niin pahaksi, että se alkaa painaa keuhkoja ja ihminen alkaa tukehtumaan. Pahassa tapauksessa joudutaan tekemään reikä vatsaan ja valuttamaan neste ulos. Muuta hoitoa ei ainakaan kymmenen vuotta sitten ollut, kuin laittaa nestettä suoneen ja piti juoda litratolkulla. Samalla pistettiin nesteenpoistolääkettä lihakseen ja tavallaan huuhdellaan elimistöä. Muuta ei voi, kun antaa kipulääkettä ja toivoa, että elimistö palaa raiteelleen.

Kivut siinä on kovat, mutta minulle se ilmeisesti laukaisi reuman koska silloin alkoi pahimmat nivelkivut. Yleensä kun muut valittavat kovia kipuja vatsassa ja kohdussa, minulla oli sietämätön jalkasärky. Muistan aina sen päivän, kun jouduin sairaalaan. Olin senkin asian kanssa hyvin yksin, mieheni oli työmatkalla tai varmaankin taas jonkun naisen luona.

Minulle oli torstaina siirretty alkiot kohtuun ja silloin jo sanottiin, että minun on oltava täysin paikallani, koska nestettä oli kertynyt vatsaonteloon. Näin jälkeenpäin tiedän ettei niitä alkioita olisi edes saanut siirtää siinä tilanteessa. Kipuilin koko viikonlopun yksin kotona, sain ihan paniikin omaisia pelkotiloja, kun kivut oli niin ylivoimaisia. Sunnuntaina loppui jo virtsan tulo ja maanantai aamuna menin sairaalaan. Muistan miten jokainen auton nykäisy aiheutti repivän tuska-aallon.

Sairaalassa minun määrättiin heti paikalleen, koska tilanne oli jo hengenvaarallinen. Olin aivan puulla päähän löyty, en ollenkaan tiennyt mistään hyperstimulaatioista ja en ollut koskaan kuullutkaan, että hedelmöityshoidot  voisivat olla vaaraksi hengelle. olin ihan poissa tolaltani, en tiennnyt miten olisin ollut, itkin vaan. En myöskään ymmärtänyt kaikkea mitä hoitajat minulle sanoivat, jotkut olivat hyvin vihaisia, kun pyysin lisää kipulääkettä.

Tunsin niin syvää yksinäisyyttä ja kuoleman pelkoa, etten varmaan sitä ikinä unohda. Se oli niin epäoikeuden mukaista, ettei mieheni edes tullut katsomaan minua, eikä kukaan muukaan, ei edes äitini vaivaitunut. Olin ihan shokissa, ajattelin, että minähän olin vaan halunnut lasta ja nyt makaankin kuoleman kielissä sairalassa. En pystynyt ymmärtämään miksi niin kävi.

Jälkikäteen ajateltuna klinikan olisi pitänyt kertoa hoitojen aloituksen yhteydessä, että tällainenkin mahdollisuus  voi olla. Sairaalan lääkäri paheksui kovasti sitä mitä minulle oli tehty, hänen mukaansa tilanne oli ollut jo näkyvissä silloin, kun alkion siirto tehtiin. Sitten, kun otin asian puheeksi klinikalla, niin he kielsivät kaiken.

Nyt en enenpää jaksa kertoa tästä aiheesta jatkan sitten tunnempana.

Ystävättäreni oli narsisti

Ystävyyssuhteissakin on osoittautunut, että vedän puoleeni narsisteja. Nyt tiedän, että lapsuuteni ensimmäinen sydänystävä oli persoonaltaan todella erikoinen. Hän käytti minua sumeilematta hyväksi, olin silloin noin 12 vuotias, kun ystävyytemme alkoi enkä mitenkään osannut arvioida ihmismieltä.

Toinen ystävättäreni, sanotaan häntä Pirkoksi, oli aivan mahdoton tapaus. Häneen tutustuin opiskelun kautta, joskus parikymppisenä. Hänen tarinansa on kummallinen, en vieläkään saa siitä otetta, enkä pysty sitä ymmärtämään. Loppujen lopuksi hän kävi niin mahdottomaksi, että jouduin katkaisemaan välit häneen täysin.

Alunperin, kun häneen tutustuin hän oli hyvin arka ja ujo tyttö. Aina hyvin huolissaan tekeekö hän varmasti oikein, osaako hän varmasti hyvin. Melkein raivostuttavan epävarma, ja jälkeenpäin ajatellen ehkä hiukan tyhmä, koska hänellä ei koskaan ollut mitään omaa mielipidettä. Opiskelun jälkeen palasimme omiin kotikaupunkeihimme, hän meni naimisiin ja sai pari lasta. Sitten jotain muuttui.

Hän sanoi sairastuneensa synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja sai ainakin Diapamia lääkitykseksi. Myös paniikkihäiriöstä hän kertoi, mutta muutos ei vaikuttanut masentuneen ihmisen muutokselta. Hän alkoi pukeutua hyvin näyttävästi ja provosoivasti. Meikistä tuli kova ja voimakas, hiuksissa oli irtolettejä ja kaikkea muuta näyttävää. Hänestä tuli ulkoisesti, niin erikoisen näköinen, että kaikki kiinnitti häneen huomiota. Se ei ollut positiivista huomiota, vaan hän alkoi muistuttaa ilotalon madamea. Käytös muuttui samanlaiseksi, aikaisemmin, kun tapasimme kävimme teattereissa ja konserteissa. Nyt hän halusi yökerhoihin, ja lähti baaritiskiltä kenen tahansa mukaan hotellihuoneeseen.

Hänelle tuli seksiaddikti, mutta hän alkoi käytökseltään vaikuttaa sen verran sairaalta, että tavallinen suomalainen mies pelkäsi häntä. Sitten tilalle tuli arabimiehet joille kelpasi nainen, joka näytti mielenvikaiselta. Alkoholi myös vaikutti häneen omituisesti, hän tuli ihan sekohumalaan yhdestä lasista viiniä. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että hänellä oli joku lääkitys mikä ei sopinut alkoholin kanssa. Alkoholi teki hänet ihan villiksi, pelastin hänet moneen kertaan Helsingin yöelämässä arabimiesporukoilta, jotka oli viemässä häntä jonnekin.

Aamulla hän ei muistanut mitään, väitti minun valehtelevan ja ylireagoivan hänen normaaliin hauskan pitoon. Hän alkoi myös käyttää minua hyväkseen, ja hän hoki ihan, kuin narsistit yleensäkin ettei hänessä ole mitään vikaa, hän ei koskaan ole tehnyt mitään pahaa. Kaikki paha oli aina muiden tekemää ja kaikessa piti noudattaa hänen tahtoaan. Se oli aivan kamalaa elämää ja hänen lapsensa varmaan kärsivät, mutta onneksi heillä oli hyvä isä.