Väkivaltainen nainen

Tänään tuli MOT:ssa juttu väkivaltaisista naisista ja se herätti monia tunteita menneisyydestä. Todella hieno asia, että uskalletaan ottaa esille naisten väkivaltaisuus. Uskon, että aivan yhtälailla naiset, kuin miehetkin voivat olla kykenemättömiä hallitsemaan vihaansa. Tämä ei kuitenkaan ole se asia minkä tuo ohjelma herätti muistoistani, vaan se, että exmieheni Ilkka syytti minua väkivaltaisuudesta.

Se oli yksi niistä kummallisuuksista mitä tällainen persoonahäiriöinen keksii tehdä, kaikki keinot käytetään. Olimme avioliittomme loppusuoralla perheterapiassa, kun minä halusin vielä kerran ymmärtää miestäni. Siinä vaiheessa oli jo tullut esiin hänen toinen vaimonsa ja se etten tule koskaan saamaan lasta hänen takiaan. Syitä minulla vihaani oli ja myönnän, että melkein halkesin vihasta ja pahasta mielestä. En kuitenkaan koskaan käynyt Ilkaan käsiksi enkä heitellyt millään esineillä. Minun tapani raivota oli itkeä ja huutaa ja kysyä miksi helvetissä hän teki minulle näin. Miksi hän rikkoi minun elämäni ja teki minusta pysyvästi lapsettoman. Varmaan pari kuukautta heräsin joka aamuyö ja itkin ja ulisin tuskaani.

Ilkka otti tämän esille terapiassa siten, että hän pelkää minua ja ei uskalla nukkua, koska herätän hänet huutamalla. Katsoin häntä suu auki enkä yhtään ymmärtänyt mistä hän puhui. Hän käänsi minun suuren tuskan itselleen pisteiksi, hän keräsi sääliä sillä, että vaimo on ihan kauhea, pelottava hakkaaja. Olin aivan lyöty ja näin jälkikäteen vasta tajuan, kuinka paljon hän ihmisiä huijasi kääntämällä kaikki asiat omaksi edukseen. Näin hän myös sai lääkäreiltä lisää unilääkettä johon hän oli koukussa. Hänellä oli hyvä syy käyttää unilääkkeitä, kun vaimo ei kamaluuksissaan anna hänen nukkua rauhassa. Voi miten tekopyhästi hän selitti olevansa niin rauhan mies ettei mitenkään kykene lyömään naista tai uskalla minua vastustaa, kun olen niin pelottava. Voi kuinka raivostuttavaa se olikaan!

Lapsellinen toive

Se on kummallista, että vielä tässä iässä odottaa jotain tukea ja myönteisyyttä vanhemmiltaan. Vaikka kaikki elämäni kokemukset ovat osoittaneet ettei äitini kykene myötätuntoon aina vaan odotan jotain muuta. En millään tahtoisi uskoa, että on ihan totta ettei vanhempani halua minulle mitään hyvää ja pitävät minua epäonnistuneena ihmisenä. Koko ajan odotan, ettänihme tapahtuisi ja he myöntäisivät miten mukava ihminen minä olen.

Se on vain uskottava, että niin ei käy. Kiusaan vaan itseäni turhalla toiveella ja pahoitan mieleni aina vaan pahemmin, kun saan epäempaattiset teot silmilleni. Minun pitäisi jo pystyä eriytymään vanhemmistani niin ettei heidän sanansa pääsisi loukkaamaan minua. Se on sanottava Ilkan ja Aarnen puolesta, että he kumpikin kauhistelivat miten pahasti minun vanhempani minua kohtelee. Jopa heille se oli hämmennyksen aihe, kun eivät olleet uskoneet, että joku voi kohdella niin pahasti omaa lastaan.

Muille ihmisille vanhempani on tosi mukavia ja minullekin silloin, kun vieraampia ihmisiä on läsnä. He ovat hyvä esimerkki siitä ettei koskaan tiedä kenen kotona on helvetti. He ovat hyvin pidettyjä ihmisiä ja heillä on laaja sosiaalinen verkosto ja ovat loistavia seuraihmisiä. Tiedän , että jos minä toisin julki tämän pahan puolen kukaan ei uskoisi minua, vanhempanihan on niin mukavia muiden mielestä. Se tekeekin vielä kamalammaksi oman kokemukseni, kun näen miten hyvin he käyttäytyvät muita kohtaan ja sitten kun selkä kääntyy ovat itse piruja. Se on ollut minulle sellainen oppi, että aina kun tapaan oikein supermukavan ihmisen tai, pariskunnan epäilen heti, että mitäköhän kauheuksia heillä kotona tapahtuu.

Paljon on helpottanut, kun nykyinen puolisoni jaksaa minua lohduttaa ja on helpompaa, kun joku toinenkin mäkee asian toisen puolen. Joskus itselle on tullut ihan skitsofeerinen olo, että minä olen väärässä, pahat tapahtumat ovat vaan minun kuvitelmaani. Varsinkin, kun vanhempani pitävät kaikkia lapsuuteni kamalia muistikuvia valheina.

Tuhoavaa käytöstä

Koko yhdessä olomme ajan Ilkka teki kaiken sen eteen, että vahingoitti minua. Ihan pienissäki asioissa hän kaivoi maata jalkojeni alta. Jälkeenpäin ajatellen en ymmärrä miten kestin sitä, hän manipuloi minua täysin ja yritti kaikin tavoin tuhota minut. Pidän suorastaan ihmeenä ettei hän saanut minua sekoamaan tai tekemään jotain tyhmää, oli ihme, että pysyin koossa senkin vertaa kun pysyin.

Hän varasti minulta jatkuvasti, en edes tajunnut sitä ensimmäisinä vuosina, kun en voinut uskoa, että puoliso varastaa toiselta. Minulla oli aina iltaisin putiikkini kassa käsilaukussa, koska en uskaltanut viedä sitä yösäilöön iltaisin, vaan vein sen vasta aamulla. Yleensä en ollut ehtinyt laskea rahoja ennen, kuin aamulla, mutta usein ihmettelin, kun rahaa tuntui puuttuvan.

Myöhemmin tajusin sen, että useita satoja markkoja katosi viikossa kassasta ja omasta rahapussistani. En enää voinut tuoda rahapussiani kotiin, koska Ilkka tyhjensi sen aina yön aikana. Jätin aina rahat auton hansikaslokeroon ja auton ovet lukkoon. Sitten varastaminen loppui, mutta jos vaan tilaisuus tuli niin kaikki vietiin. Oli se mies sellainen varas ja hamsteri, etten voi näin jälkikäteen, kuin ihmetellä, että sellaisia ihmisiä on edes olemassa.

Anopin erikoinen

Yksi outo piirre anoppini käytöksessä on vielä kertomisen arvoinen. Tapasin Ilkan vanhempia 4-5 kertaa vuodessa ja joka tapaaminen aloitettiin sillä, että keskustelimme miten monella tapaa ravintolassa voi tilata alkoholittoman juoman tai miten kieltäytyä juhlissa alkoholista. Se oli minusta tosi omituista, yritin kysyä Ilkalta, että kenellä teidän perheessä on alkoholi ongelma, kun se on nostettu niin silmätikuksi.

Olin omassa lapsuudenkodissani tottunut aika vapaaseen alkoholikäytökseen. Meillä tarjottiin vieraille alkoholia ja olen itse suhtautunut asiaan aika neutraalisti. Omassa lapsuuden perheessäni ei ole ollut kenessäkään alkoholismia. En voinnut tajuta, että kun tapasimme monen kuukauden päästä, niin muuta puhuttavaa ei ollut, kuin alkoholittomat juomat. Jotain outoa oli myös siinä, että ensimmäisenä vuotena, kun kävin anoppilassa he eivät antaneet Ilkalle alkoholia. Ihan, kuin kysymyksessä olisi hänen vieroituksena, kun kysyin siitä, niin hän sanoi sen olevan äitinsä kotkotuksia.

Sitäkään en osannut ottaa vakavasti, koska anoppi oli niin omituinen, että hänestä voi uskoa mitä vaan. Sen Ilkka kertoi, että hänen tätinsä, anopin sisar, oli sekakäyttäjä ja kuollut siihen. Hän muutamaan kertaan kertoi lapsuusmuistojaan, kun oli pelännyt tätiään, kun hän oli ollut ihan tokkurassa. Kukaan ei tiennyt ottiko hän lääkkeitä liikaa vahingossa vai tahallaan. Luulin, että hän oli kuollut jo parikymmentävuotta sitten, kun Ilkka oli ollut alakoululainen. Avioeromme jälkeen vasta selvisi, että hän oli kuollut noin vuosi ennen tapaamistamme. Tädin tytär, Ilkan serkku oli ollut myös pitkään Tanskan Kristianstadissa narkkarina. Hän otti kuulemma yhteyttä Ilkkaan eromme jälkeen ja oli päässyt kuiville ja Suomeen. Hän kertoi myös Ilkalle, että täti oli ollut vankilassakin, mutta syytä ei oikein tiedetty. Ymmärsin sen olleen yllätys Ilkallekin.

Sieltä suvusta ja Ilkan menneisyydestä nousi jos mitä vaarallisia sotkuja ja perintötekijöitä. Jos olisin sen kaiken tiennyt tutustuessamme olisin arvioinnut miehen ihan toisin.

Huumeet

On eräs kohta minun ja Ilkan välisessä keskustelussa mikä erityisesti harmittaa etten siihen reagoinnut tarpeeksi. Olimme tunteneet muutaman viikon ja katselimme jotain elokuvaa jossa oli jotain huumejuttuja. Kauhistelin sitä miten kamalaa olisi jos jäisi huumekoukkuun ja ettei koskaan pidä koskeakkaan huumeisiin. Ilkka sanoi minulle ettei huumeet ole vaarallisia, kun hänkin on päässyt niistä eroon.

En oikein tajunnut kuulemaani. Minun maailmassa huumeet olivat niin kaukaisia, vaikka Aarne oli alkoholistumaan päin hänelle riitti pelkkä viina. En osannut oikein reagoida Ilkan sanomisiin, yritin kysyä mitä hän tarkoitti, mutta hän ilmeisesti katui sanojaan ja alkoi puhumaan muusta. Sen keskustelun olisi pitänyt herättää minua ja miettiä mitä hänen taustallaan oikein oli. Otin sen kuitenkin lähinnä vitsinä, maalaispojan uhona. Ehkä hän oli kerran kokeillut jotain ja sitten kertoi siitä suurin sanoin.

En koskaan saanut tietää mikä oli totuus asiasta, hän kuitenkin sortui todella herkästi lääkkeiden väärinkäyttöön suhteemme jatkuessa. Hän myös selvästi ihaili narkkarijulkkiksia, Ozzy Osbornea, Jim Hendrixiä, Jim Morrisonia yms. Hänestä oli kivaa katsella elokuvia ja dokumentteja joissa muusikot örvelsi ihan huumehöyryissä.

Ulkopuolisten neuvoja

Varmaan moni lukija ajttelee mielessään, että olipa tyhmä nainen, olisi kerännyt tavaransa ja lähtenyt. Monia varmaan raivostuttaa, että miksi valittaa, kun itse on osansa valinnut. Siinä te olette kuitenkin väärässä. Ei kukaan valitse sellaista roolia, vaan rooli valitsee sinut.

Sinä joka olet syntynyt terveeseen perheeseen ja tavannut lähinnä persoonaltaan terveitä ihmisiä voit ylenmyyden tuntoisesti sanoa, että oma on vikansa. Koskaan et kuitenkaan saa tietää todellisuudessa miten olisit toiminut itse samassa tilanteessa. Kai minäkin olisin lähtenyt, jos olisin kummassakin parisuhteessa itse tajunnut mikä on vialla.

En todellakaan tiennyt jutun juonta ennen, kuin nyt jälkikäteen pitkän miettimisen jälkeen. Asioita, kun tapahtuu pikkuhiljaa ja hyviäkin hetkiä on välillä, niin tilanteeseen sopeutuu. Tapahtuu "sammakkoilmiö" eli, kun samakon heittää kylmään vesikattilaan ja laittaa hellan päälle, niin sammakko ei älyä hypätä pois, kun vesi alkaa kiehumaan pikkuhiljaa, sammakko sopeutuu ja kuolee siksi. Ihmiselle tapahtuu aivan samoin narsistin lähellä, asioihin tottuu ja aina pitää muistaa, että narsisti saattaa olla äärettömän hurmaava ihminen joiltain osin.

Ne lukijat, jotka ihmettelevät voiko edes tuollaista tapahtua, niin voin vaan sanoa, että sitä tapahtuu sinunkin lähipiirissäsi, et vaan sitä huomaa. Minun tarinani voisi olla kenen hyvänsä tarina. Voisin olla perhelääkärisi, työkaverisi, lapsesi opettaja tai tuttu kunnallispoliitikko. Nämä asiat tapahtuu ihan kunnon ihmisille ei millekään laitapuolen kulkijoille.

Suhtaudun kielteisesti lahkoihin

Toivottavasti en loukkaa ketään, kun kerron oman mielipiteeni uskonnoista. Ilkka oli kuulunut mormooneihin teini-ikäisestä lähtien ja ehkä liittynyt heihin päästäkseen karkuun kontroloivaa äitiään. Heidän perheensä ei kuulunut mormooneihin vaan hän oli ainoa. Asuin myös opiskeluaikana erään lestaadiolaisen kanssa yhdessä asuntolassa ja jo silloin sain yliannoksen uskovaisten ihme hömpötyksistä.

Mormoonithan hyväksyvät moniavioisuuden, vaikka se ei ole Suomessa hyväksyttyä ja ilmeisesti Suomen mormoonit sitä joten kieltävät, mutta ilmapiiri on salliva miesten moniavioisuudelle. Tämä oli hyvin nähtävissä Ilkan elämäntavassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli ollut mormooni myös ja heidät oli vihitty Ruotsissa tai Sveitsissä mormoonimenoin, totuutta en saanut selville koskaan. Kaikki mitä sain yhteiselomme aikan selville Ilkan meneisyydestä tuli julki pieninä paloina vuosien varrella, mitään hän ei suostunut suoraan kertomaan.

Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkokunta oli miesten uskontokunta. Miehet hallitsivat ja he olivat hyvin sisäänlämpiävä porukka. Ilmeisesti Ilkka oli ollut aika korkealla hierarkiassa, siitä hänen oli pakko leuhkia minulle. En voi kuitenkaan väittää, että hän olisi minua jotenkin käännyttänyt tai uskonto olisi meidän elämässämme näytellyt suurta osaa. Minun näkemykseni mukaan tuo uskonto oli ollut omiaan ruokkimaan Ilkan narsismia, siellä hän saattoi olla yli muiden ja alistaa naisia.

Avioliittomme aikana minulle kävi selväksi, että hän yritti kaikin tavoin kostaa muille naisille äitinsä teot häntä kohtaan. En tiedä oliko minussa jotain samaa, kuin hänen äidissään, koska hän oli valinnut minut koston kohteeksi. Hän loppuaikoina kertoi suoraam aikovansa tuhota minut ja yritykseni ja vanhempieninkin elämän täysin.

Rahastamista

Heti suhteemme alkuajoista saakka Ilkka hyväksi käytti minua taloudellisesti. Hän ei koskaan kysynyt, että miten voisi osallistua asumiskustannuksiin ja minä olin tyhmä enkä vaatinut mitään. Koko kahdeksan vuotisen yhdessä asumisen aikana hän ei maksanut penniäkään asumiskuluja. Hän oli ilmeisesti kertonut heti alusta lähtien ystävilleen käyttävänsä minua vai hyväksi, koska kuulin siitä avioliittomme jälkeen. Koen, että huijauksessa oli mukana paljon ihmisiä. Eräs puolituttu pariskunta omalta paikkakunnaltani jotka tunsivat Ilkan työn kautta, kertoivat asiasta eromme jälkeen. He olivat jotenkin syyllisen oloisia ja myönsivätkin ihan yllyttäneensä Ilkkaa. Ihmiset on kummallisia, kun toiselle halutaan niin helposti pahaa. Ilkka teki suorastaan rikoksen minua kohtaan, mutta näinhän on sattunut monelle muullekin.

Eniten minua harmittaa se etten ollut edes erityisen rakastunut Ilkkaan. Olin vaan niin kylöästynyt yksin elämiseen ja säälin Ilkkaa, pidin häntä jotenkin reppanana. Tunsin kuitenkin itseni koko ajan jotenkin yksinäiseksi, Ilkka ei päästänyt minua mitenkään lähelleen hän eli jotenkin omissa maailmoissaan. Hän oli myös paljon työmatkoilla, ensimmäisinä vuosina lähes 150 yötä hotelleissa.

Minä en ole ollut koskaan mustasukkainen enkä nytkään osannut ajatella, että Ilkalla olisi muita naisia. Vasta nyt jälkeenpäin osaan yhdistää asioita ja ilmeisesti hänellä oli pohjaton ihailun ja iskemisen tarve. Hän piti yllä ihan naisverkostoa meitä huijattavia oli varmaan, vaikka kuinka monta. Hän oli henkisesti niin kylmä ihminen ettei hän kyennyt kiintymään kehenkään.

Suuri huijaus

Ilkan ja minun avioliitossa oli kysymys suuresta huijauksesta. Olin joutunut huijarin kynsiin jolla oli tarkoitus hyötyä minusta. Alkuun en asiaa voinut uskoa, koska eihän pienellä yrittäjällä ole mitään rahoja huijattavaksi. Hän oli kuitenkin niin hölmö, että kuvitteli minulla olevan rahaa, koska asuin isossa omakotitalossa ja oli oma yritys.

Tapasimme Helsingissä ravintolan baaritiskillä ja aloimme juttelemaan. Hän oli myyntimies joka matkusti paljon sekä Suomessa, että ulkomailla. En pitänyt häntä hyvännäköisenä ja jotenkin hän vaikutti lapsenomaiselta. Seuraavalla viikolla hän tuli työreissulle kotipaikkakunnalleni ja tapsimme uudestaan. Jo sillä kerralla hän ihmetteli miten paljon minulla oli käteistä rahaa mukanani. Kun maksoin osuuteni ruuasta hän kurkisteli pussiini, silloin pidin sitä vaan epäkohteliaana. Hänen taustastaan oli vaikeaa saada selvää, hän oli eronnut reilu vuosi sitten ja samoihin aikoihin heidän lapsi oli kuollut auto-onnettomuudessa. Hän oli myös muuttanut asuinpaikka ja työpaikkaa vuoden sisällä. En osannut sitä ihmetellä, koska avierohan ajaa ihmisiä muutoksiin.

Jotain outoa hänessä kuitenkin oli mitä en ottanut tarpeeksi vakavasti, lähinnä säälin häntä. Usein hän otti esiin raha-asiat ja aina kun oli tilaisuus hän maksatti minulla kaikki. Se oli tuttua minulle koska Aarne oli samanlainen, jos minulla vain oli rahaa, niin hän ei koskaan käyttänyt omiaan. Sama ilmiö on äitini kohdalla, minusta on helppo tehdä maksumies. Parin kuukauden tuntemisen jälkeen hän alkoi painostaa yhteen muutamista. Minä asuin yksin isossa omakotitalossa, josta olin velkaa kurkkua myöden, mutta eihän hän sitä tajunnut. Hän suorastaan väkisin tuli tavaroinen kotiini ja sanoi vanhan asuntonsa irti. Silloin ihan oikeesti luulin hänen olevan rakastunut.

Hänellä oli ollut paljon työmatkoja Tallinnaan ja ilmeisesti vakionainen tai naisia siellä. Siitäkin olin niin naivi, että ajattelin ettei fiksu suomalainen mies käytä mitään huoria, mutta hänpä ei ollutkaan fiksu. Heti alkuunsa huomasin ettei hän paljoakaan välitä kotihommista ja muutenkaan ei ole ahkerammasta päästä ihmisiä. Hän tuli hyvin toimeen vanhempieni kanssa ja kissojeni kanssa mikä oli merkittävää ja aika pian hän esitteli minut vanhemmilleen ja ystävilleen. Silloin huomasin, että hän käytti nykyään eri etunimeä, kuin aikaisemmin eli hänen vanhempansa kutsuivat häntä hänen toisella nimellään. Kaikissa hänen tavaroissaan oli myös tämä toinen nimi eli hän oli muuttanut etunimensä. Hän ei myöskään halunnut osoitetietojaan väestörekisteriin julkisesti. Syyksi hän kertoi, että oli kuulunut uskonnolliseen lahkoon ja lähtenyt siitä ja heillä on tapana käydä käännyttämässä näitä karkulaisia joten hän ei halunnut tulla löydetyksi.

Hänellä oli tavaroissaan raamattu ja paljon uskonnollista aineistoa, joten niin varmaan olikin. Tämänkin olisi pitänyt minua hälyttää, koska itse olen melkein ateisti en todellakaan kaivannut mitään lahkolaista elämääni.

Uhrin oireita

Pahasta olosta ihmiselle tulee monenlaisia oireita, jokainen reagoi jollain tavalla. Omalla kohdallani mietin onko nämä jatkuvat nivelkivut osittain psyykeperäisiä. Parhaille ystävillenikään en kehtaa enää valittaa, kun tuntuu, että olen valittanut samoja kipuja jo kymmenenvuotta.

Minulla oli menneisyydessä yksi hyvä esimerkki siitä miten ihminen sairastaa pahaamieltä ruumiillaan. Pidin muutama vuosi sitten tyylikursseja paikallisessa kansalaisopistossa ja samoihin aikoihin oli opettajana yksi puolituttu rouva. Tapasimme pari kertaa viikossa muutaman vuoden ja juttelimme usein. Tiesin, että hänellä oli erittäin vaikea perhe-elämä, hänen aviomiehensä oli ihan tunnettu pissapää kylässämme. Mies, joka eli kuin poikamies ja rillutteli kaikkien muiden naisten kanssa, kyllähän te tyypin tiedätte.

Tämä rouva, joka oli noin neljäkymmentä sairasti jatkuvasti, se oli jo ihan yleinen vitsin aihe. Aina, kun hänen kanssaan jutteli tuli sairauskertomusta tauotta ja koskaan hän ei ehtinyt edes kysyä mitä muille kuului. Hän oli ihan kiva ja sydämellinen ihminen, mutta ottanut jotenkin sairastajan roolin. Hänellä oli vaikka mitä vaivoja ja kukaan ei oikeastaan uskonut hänellä mitään olevankaan. Milloin hänen selkänsä oli niin kipeä ettei voinut istua, milloin taas ei voinut seistä. Aina tuntinsa aluksi hän selitteli oppilailleen kymmenisen minuuttia miksi hän ontuu tänään vasenta jalkaa ja taas seuraavalla viikolla oikeaa nilkkaa. Mukana hänellä oli aina runsaasti tyynyjä millä hän tuki itseään tuolissa milloin mitenkin.

Sen tiedän ettei hän ollut pahoinpitelyn uhri ja diagnoosinsa hän teki aina itse. Joku kansanparantaja oli hänen uskottunsa, joka joutui mitä kummallisempiin vuorokauden aikoihin häntä auttamaan. Hän oli kaikille hiukan naurun aihe, mutta se oli äärettömän surullista. Monia asioita hän jätti tekemättä, koska kohteli itseään invalidina ilman syytä. Monet matkat jäi tekemättä, kun ei uskaltanut lähteä, jos vaikka kompastuu ja satuttaa itsensä. Hän oli erikoisin oireilija mitä olen narsistin puolisoissa tavannut.

Jatkuva mielipaha voi aiheuttaa myös kivun tunteita elimistössä, eikä niitä pidä väheksyä. Jos kerran ihminen kokee kipua, niin se on todellista johtuu se sitten mistä hyvänsä. Tämä kertomani rouva ei ilmeisesti ollut sillä tavoin kivulias, koska hän ei koskaan käyttänyt kipulääkkeitä. Enemmänkin kyse oli siitä, että hän sai huomiota tällä tavoin ja ehkä hänen miehensäkin huomio häntä enemmän, kun hän tekeytyi lähes invalidiksi. Ihminen on kummallinen otus, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihminen on tosi ovela keksimään kaikenlaisia sijaistoimintoja ettei oikeaa asiaa tarvitse kohdata.

Lapsuusmuistoja

Lapsuuteni perhe-elämä oli aika kummallista. Asuin äitini kanssa isovanhempien luona, ja pääasiassa he huolehtivat minusta. Vanhempani meni naimisiin hyvin nuorena, äitini sai minut parikymppisenä, siis ihan lapsena.

Avioliitto meni heti alkuun pieleen, koska isäni ei pystynyt jättämään omaa äitiään, hänen äitinsä piti kiinni kynsinhampain pojastaan. Tilanne oli ihan kiero ja kummallinen, isäni asui kaksikymmentä vuotta oman äitisä kanssa. Vasta anopin kuoleman jälkeen vanhempani muutti yhteen asumaan ja minähän olin jo pois lapsuuden kodistani. Lapsena näin isääni erittäin harvoin, joskus saattoi mennä useampi kuukausi. Hän ei koskaan käynyt meillä päiväaikaan, vaan tuli vasta, kun oma äitinsä oli mennyt nukkumaan.

Nyt kun tätä kirjoitan se kuulostaa ihan hullulta elämältä. En koskaan ole kenestäkään muusta kuullut, ettei aikuinen mies pysty jättämään äitiään. Tämä isäni äiti inhosi ja vihasi minua ja äitiäni. Hän kielsi isääni osallistumasta ristiäisiinikään ja isäni totteli.

Se, että näin isäni hyvin harvoin ei minua haitannut, päinvastoin. Pelkäsin häntä ja hiukan halveksinkin. Joskus harvoin, kun olimme kahden kesken hän sai hirveitä raivokohtauksia ja haukkui minua syyttä suotta. Nyt vanhempana ymmärrän ettei hän uskaltanut purkaa vihaansa kehenkään muuhun ja varmaan hän kiehui sisäisesti kahden vahvan naisen välissä.

Äitini mieli lause on, että minä en haluaisi olla missään tekemisissä sinun kanssasi, eli siis minun. Hän hokee sitä nykyäänkin, mutta lapsena se tuntui pahalta, kun oma äiti toivoo, että lapsi olisi kaukana poissa. Hyvin usein hän huokaili, että voi kun sinusta tulisi jo aikuinen. Hän ei olisi millään kestänyt äitiyden vastuuta ja ei olisi siihen pystynytkään ilman omia vanhempiaan.

Nyt aikuisena hän sanoi lapsuusajoistani, että ei tiennyt minun olevan lapsi, kun vaikutin aina niin aikavalta ja kyvykkäältä ja hän itsehän oli lapsi.

Nuoruuden avoliitto

Olin hyvin nuori, kun tapasin ensimmäisen avomieheni. Hän oli paljon pahempi, kuin toinen. Pelkäsin häntä koko yhdessäoloajan. Suhteemme päättyi siihen, että hän yritti tappaa minut kuristamalla.

Hänestä näen vieläkin painajaisia, ja kuristumisen tunnetta en unohda koskaan. Aina, kun näen elokuvissa, että jotakin kuristetaan, tunnen sen kurkussani, ja hengityksessäni. Vaikka niistä tapahtumista on kaksikymmentä vuotta, en koskaan unohda sitä kauhistuttavaa pelkoa, missä elin.

Olin 17v, kun tapasin tämän miehen, sanotaan nyt häntä vaikka Aarneksi. Hän oli minua monta vuotta vanhempi, ja siksikin sai minusta helposti yliotteen. En siinä iässä ikinä ollut edes kuullut narsismista, saati sitten käsittänyt sellaisesta mitään. Tällä aikuisen järjellä tiedän, että Aarne käyttäytyi alkuhetkistä lähtien ihan tyypillisen narsistin tapaan. Minulla olisi pitänyt soida kaikki hälytyskellot, mutta en sitä lapsellisuuttani ymmärtänyt.

Hänellä oli rikostekisteri ja hänet oli tuomittu rattijuoppoudesta jo kaksi kertaa. Minulle se oli kauhistus, koska en ollut ikinä ollut rikosten kanssa tekemisissä. Siitä olen ylpeä, ettei hän ikinä saanut minua luopumaan moraalikäsityksistäni, ja pysyin aina irti kaikesta rikollisesta. Ilman minua Aarnesta olisi tullut taparikollinen, hän oli jo hyvää vauhtia siihen menossa parikymppisenä.

Hänestä voin suoraan sanoa, että hän oli paha. Tietysti ihmisessä on monta puolta, mutta hän kykeni pahuuteen ja se oli hänen elämän tapansa. Hän oli jo kotiperheessään oppinut ihan kummallisia toimitatapoja. Väkivalta oli vastaus kaikkeen, kosto oli hänen mielestään aina oikeutettua.

Nyt kun alan taas miettimään elämääni hänen kanssaan, niin pelkään, että painajaiset palaa.

Kaksoiselämää

On aivan uskomatonta, että joku ihminen voi elää kaksoiselämää, niin kuin puolisoni Ilkka teki. Hän oli paljon työnsä puolesta poissa, ja minulle oli helppo kertoa, olevansa ihan muualla, kuin olikaan. En ole mustasukkainen luonne, ja inhoan vahtimista. Mielestäni terveen parisuhteen tulee perustua vapaaehtoisuuteen, ei vahtimiseen.

Olimme ehkä olleet viitisen vuotta naimisissa, kun minulle soitettiin työhön, ja mieheni tyttöystävä kertoi kuka hän on. Hän oli alkanut epäillä Ilkan puheita, ja joistakin reksitereistä selvittänyt, että mies onkin naimisissa. He olivat seurustelleet pari vuotta, ja myös lasten hankkiminen oli puheena. Ilkka siis eli kahdessa paikassa, jälkikäteen mietin olisiko minun pitänyt huomata se jostain, mutta en vaan huomannut, en edes osannut epäillä, että hän oli niin tyhmä.

Tässä kohtaa olen myös vihainen psykiatrilleni. Hän nimenomaan oli keväällä kannustanut minua uskomaan, että Ilkan poissaolevuus, oli masennusta, ja suurta työmäärää. Sitten, kun tämä paljastui kesällä, hän sanoi, että sehän olisi pitänyt minun kyllä huomata. Psykiatri alkoi käyttäytymään, niin kuin hän olisi muka tiennyt, että näinhän siinä käy. Vaikka hän itse aina haki muita selityksiä Ilkan käytökselle.

No, mitäpä minä siinä tilanteessa tein. Menin puhelimesta asiakaspalveluun, ja yritin koota ajatuksiani. Olen putiikipitäjä eli yrittäjä, ja tupa oli täysi asiakkaita, en voinut jäädä takahuoneeseen itkemään. Tästä olen joskus katkera, että olen elinkeinoni takia joutunut työntämään suruni taustalle. Vähä niin, kuin Tuulen viemässä Scarlet O' Hara, suren sitten huomenna.