Narsisti työpaikalla

Nyt kevättalven aikana on ollut paljon puhetta työpaikkakiusaamisesta ja narsismista työpaikalla. Hilkka Ahteen ja AKT:n tapahtumat ovat nostaneet aiheet pinnalle. Talvemmalla kirjoitinkin asianajaja Markku Salon narsismikirjasta ja nyt tuo Markku Salo on Hilkka Ahteen asianajaja tässä työpaikkakiusaamisjutussa. Minähän en ketään asianosaista tunne ja kaikki minun tietoni on peräisin lehdistöstä. Jotenkin tuo Timo Räty vaikuttaa erittäin tiukalta ihmiseltä, mutta hänen narsismistaan ei kai kukaan tiedä.

Työelämässä vaan on todella paljon narsistisia persoonoita ja he pääsevät muita helpommin johtaja asemaan. Itse en koskaan ole ollut vastaavassa tilanteessa, joten en puhu omasta kokemuksesta. Olen kuitenkin monelta tutultani kuullut, kuinka ikäviä tilanteita työpaikalla syntyy. Näin pienyrittäjänä on vaikea kuvitella, että omistaja ainakaan haluaisi huonoja välejä työpaikalle, koska työntekijän tuottavuus on suoraan verrannollinen siihen miten hän viihtyy työpaikkassaan. Pienyrittäjän ensi sijainen velvollisuus on huolehtia työntetekijöiden hyvinvoinnista. Varmaan isoissa virastoissa ja laitoksissa, missä omistaja on kaukana, on "pikkupomojen" helppoa sortaa toisia ja hyvitellä toisia.

Voin kuvitella, ettei mikään rusenna ihmistä niin, kuin kokemus ettei hänestä pidetä ja joku haluaa hänelle pahaa. Eräs ystäväni kertoi, että heidän työpaikallaan käydään ilkeää sähköpostikeskustelua toisten naisten pukeutumisesta. Siis niin pienikin asia, kun jonkun vaatetus voi olla aikuisillakin ihmisillä pilkan aiheena. En voi, kun kauhistella miten huonosti me ihmiset toisiamme kohtelemme.

Vaikeaakin äitiä voi rakastaa

Minulla on erittäin ristiriitainen suhde äitiini, joka on varmaankin myös narsisti tai persoonaalisuushäiriöinen. Koska hän on oma äiti ja olen aina hänet tuntenut, hän on minulle hyvin rakas. Kuitenkin monessa kohtaa olen joutunut nielemään, koska hänen käytöksensä on hyvin loukkaavaa. Selitän hänen persoonallisuuden häiriötään sodalla, koska hän on syntynyt 1938. Hänen omat vanhempansa olivat erittäin hyviä vanhempia ja heidät tunsin myös hyvin, koska he kasvattivat myös minut. Muuta syytä en äitini persoonallisuuteen keksi, kuin jonkinlainen vaurio yleisestä olotilasta. Mummuni ainakin kertoi olleensa koko ajan hirvittävän peloissaan selviääkö pappani elossa sodasta pois ja pappani oli sodassa sekä jatkosodan, että talvisodan.

Monet ystäväni eivät ollenkaan näe äitini kahta puolta, heidän mielestä äitini on hyvin mukava taiteilija persoona. Oma puolisoni onneksi huomaa, miten pahasti äitini minua kohtelee, koska varmaan luulisin kuvittelevani koko asian, jos hänkään ei sitä näkisi. Tämä on varmaan todella tyypillistä narsistin perheessä, ihminen on niin mukava ulospäin ettei ikinä voida arvata hänen kääntöpuoltaan.

Äitini on koko ikänsä vähätellyt minua, haukkunut kusipääksi ja töppänäksi. Kaikissa lauseissa on peräkaneettina joku väheksyvä ilmaus. Mikään tekemäni ei ole koskaan hyvää, jos ostan uusia vaatteita ja iloitsen niistä, putoan kyllä äkkiä maan pinnalle. Olen todella monen vaatteen jättänyt käyttämättä siksi, että äitini on ne haukkunut. Nykyään en enää koskaan näytä äidilleni mitään ostoksiani, näin ennakoin etten saa pahaa mieltä. Nykyään äitini loukkaa minua sillä, että hän koko ajan höpöttää, että nykyinen mieheni jättää minut, koska ei minun kanssa kukaan ole onnellinen. Äitini myös uskoi kaiken mitä edelliset puolisoni minusta sanoi, hän oli suorastaan ihastunut, kun joku muukin haukkui minua.

Omien vanhempieni avioliitto on täysi helvetti. He eivät ole koskaan olleet tuntia kauempaa samassa huoneessa ilman ilmiriitaa. Tilanne vain näköjään vanhemmiten pahenee, äitini myöntää vihaavansa isääni. isäni myös puhuu äidistäni niin rumasti, etten ymmärrä miksi heidän on ollut pakko jäädä saman katon alle. Toisaalta, jos minä sanon jotain heitä vastaan, silloin he ovat samalla puolella ja minä olen se hirviö. Heidän mielestään minä olen se joka kuvittelee ja keksii, että he riitelevät ja minä sekaannun heidän avioliittoonsa. Nykyään en juurikaan ota kantaa heidän keskinäisiin taisteluihinsa. Lähden heti kotiin, jos huomaan heidän alkavan jänkkäämään keskenään.

Rumeliini

Avomiehenu Aarne sai minut uskomaan, että olen aika ruma ja aloin hävetä itseäni. Hän puuttui todella paljon ulkonäkööni, minun piti aina laittautua viimeisen päälle, jos menimme, vaikka ruokakauppaan. Välillä en olisi jaksanut meikata, mutta hän ei kehdannut lähteä minun kanssani, jos olin meikittä.

Hän myös häpesi sitä, että olen niin lyhyt, alle 160cm ja hän itse oli 182cm. Se pituus oli hänelle suurin ongelma ulkonäössäni. Hän ei halunnut koskaan kävellä kadulla rinnakain ettei pituuseromme näkyisi. Muutenkin hän usein häpesi minua niin paljon, että vaati meidän kävelevän niin erillään ettei vastaantulijat tienneet meidän olevan yhdessä. Nykyään pidän sitä ihan omituisena, miksi hänelle oli niin tärkeää mitä ihan vieraat vastaantulijat meistä ajatteli. Se,että hän häpesi pituuttani oli myös yksi aihe mistä mielessäni häntä halveksin. Päälisin puolin se loukkasi ja satutti minua, mutta sisimmässäni tiesin sellaisen ihmisen arvioinnin olevan halveksittavaa.

Hän häpesi myös silmälasejani ja vaati alkuvuosina etten saa niitä käyttää, kun menimme ulos. Onneksi silloin näin vielä sen verran hyvin, että en aina laseja tarvinnutkaan. Sekin oli aivan kummallinen häpeän aihe. En tiedä miten hänen olisi käynnyt, jos olisi itse joutunut käyttämään laseja. Hänelle oli aivan kohtuuttoman rankka paikka, kun eräässä pienessä työtapaturmassa häneltä meni korvasta palanen. Tietenkin se näkyi siinä vaiheessa, kun sitä tikattiin ja hoidettiin, mutta ei sitä muuten huomannut. Hän ei käynnyt kertaakaan ulkona sinä aikana, kun korvassa näkyi tikit. Se oli minusta täysin käsittämätöntä. Onkohan se näin,että kun narsisti pitää itseään ylivoimaisena hän ei pysty sietämään, kun itselle tulee joku vajavaisuus.

Yövalvomisia

Yksi tapa kiusata minua avioliitossani oli jatkuva valvottaminen. Ilkan vuorokausirytmi oli ihan sekaisin. Hän käyttäytyi, kuin pikkupoika ja pelasi netissä aamuviiteen saakka ja sitten lähti töihin parin tunnin yöunien jälkeen. En ymmärtänyt sitä koskaan miten hän kykeni menemään työhön, kun ei nukkunut kunnolla. Moneen kertaan yön aikana hän herätti minut rämistelemällä ja kolistelemalla, niin että varmasti sai minut hereille. Sitten, kun hän oli jo sairaslomalla, niin hän katseli yökaudet elokuvia tai soitti musiikkia. Joka yö hänelle sattui muutaman kerran " vahinko", että volyyminappi kierrettiinkin väärään suuntaan. Se oli ihan kamalaa kidutusta, uskon, että se vaikutti paljon masennukseeni ja kipuihini.

Jossain vaiheessa sairaslomiaan hän yritti nukkua öisin ja silloin piti olla TV koko ajan päällä. Nukuin varmaan pari vuotta niin , että valot paloi ja TV pauhasi. Ei ihme etten ollut työkykyinen. Sairaslomallaan ei Ilkalle ollut tietenkään väliä milloin hän nukkui, kun yö riehuttiin, niin sitten hän nukkui koko päivän. Siinäkin hän oli jotenkin rajaton, että hän ei kyennyt pysyttelemään normaalissa vuorokausi rytmissä. Hän käyttäytyi, kuin edesvastuuton teinipoika, ei mitään huolta huomisesta.

Häpeä ahdistaa

Tuo lääkärintodistus syvästä masennuksesta ja työkyvyttömyydestä vaivaa mieltäni jatkuvasti. Se on saanut aikaan myös syvän häpeän. Eikä tuon verottajan suhtautuminen ollenkaan parantanut tilannetta. Päinvastoin, koen suurta mielipahaa, kun joudun tekemisiin sellaisen ihmisen kanssa. Tunnen itseni perinpohjin huonoksi, mietin onko minussa mitään hyvää.

En kestäisi tätä tunnetilaani ilman puolisoni rauhallista suhtautumista minuun ja asioihini. Jos olisin nyt yksin tämän paineen alla voisin jopa päätyä itsemurhaan. Olen joskus ollut masennuksessani niin syvällä, että olen itsemurhaa miettinyt ja tiedän sen mekanismin miten sellainen halu ihmisessä syntyy. Siksi ihmettelenkin syvästi miten tuo verottaja uskaltaa ladata sellaista painetta ihmisen niskaan, siinä on suuri vaara sortaa toinen itsemurhaan asti. Se kohtelu mitä olen saanut on uskomatonta nykypäivän Suomessa.

Se kaikki saa minut lamaantumaan ja pyörimään, vain oman mitättömyyteni ympärillä. Koen itseni täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi, minun verorahanikaan eivät kelpaa. En voi ketään muuta elämästäni syyttää, olen tehnyt pelkkiä vääriä ratkaisuja. Ilman avioliittoani Ilkan kanssa en olisi tässä tilanteessa, yritykseni voisi hyvin ja minä voisin ainakin paremmin. Oli ihan omaa hulluuttani sekaantua sellaiseen ihmiseen, kun Ilkka oli. Toisaalta kaikki jotka ovat narsistin kohdanneet tietäävät, että parisuhteessa toinen osapuoli voi joutua täysin pois raiteiltaan ja lopuksi ikää sairauseläkkeelle. Pahimmillaan narsisti sairastuttaa ympäristönsä.

Häpeän kuitenkin sitä, että olen ollut niin hölmö, että joku ihminen on päässyt tuhoamaan elämääni niin pahasti. Jos olisin työntänyt hänet pihalle heti, kun näin miten sekopää hän oli, niin olisin säästynyt paljolta. Mutta joku hiivatin moraali kielsi minua eroamasta heti, vaan halusin yrittää loppuun asti. Hyvä ettei minulle tullut siinä loppu.

Masennus

Tarvitsin lääkärintodistusta todistamaan työkuntoani viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Palasin pitkästä aikaa tutun psykiatrini luo joka sen pystyi kirjoittamaan. Kävinhän hänen vastaanotollaan kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Hän kirjoitti todistukseen, että olen ollut vuodesta 1999-2010 hänen hoidossaan vaikean masennuksen vuoksi. Lisäten vielä, että olisin tarvinnut useita ja pitkiä sairaslomia, mutten yrittäjyyteni takia voinut niitä vastaan ottaa.

Tuntui aika kamalalta lukea lyhyt, tyly todistus, että olen ollut kymmenen vuotta työkyvytön. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että minkähänlaista olisi, jos olisin työkykyinen. Tiedän voivani jo paljon paremmin, mutta terve en missään tapauksessa ole vieläkään. En ymmärrä miten olen kyennyt roikkumaan työelämässä siinä tilanteessa, kun suurin osa muista syvän masennuksen kokeneista eivät ehkä koskaan enää pysty työelämään. En oikeastaan vieläkään tajua mitä kaikkea minulle on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Elämä on ollut niin sekavaa ja olen ollut kuin unessa etten oikeastaan osaa vielä edes analysoida mitä minulle oikein on tapahtunut.

Psykiatrini puhui myös pitkään siitä, että minun kannattaisi tehdä kirja elämästäni tai tulla muuten julki kertomaan narsismin puolison tarinaa. Tarinani on niin erikoinen ja uskomaton, että yli kolmekymmentävuotta psykiatrinani toiminut lääkärikään ei ole koskaan vastaavaan törmännyt. Nythän olen jo hiukan kirjoittamisen alussa, kun tämä blogi on aloitettu. Se jää nähtäväksi mitä muuta tästä syntyy.

Ainakin voin todistettavasti sanoa ettei syvä masennus aina johda työkyvyttömyyteen eikä sairauseläkkeeseen. Työhön kykeneminenkin on mahdollista riippuen tietenkin työstä ja monesta muusta tilanteesta. Omalta kohdaltani on ollut ehdottomasti parempi, että olen pysynyt työelämässä. Jos olisin kymmenen vuoden sairastamisen jälkeen palaamasta työelämään en tiedä miten se onnistuisi. Meidän yhteiskunnassa ihminen myös leimattaisiin niin sekopääksi, jos olisi ollut masennuksen takia pois työstä, että sekin tekisi palaamisen vaikeaksi.

Tieto olisi auttanut

Nyt, kun olen lukenut näitä kirjoja narsismista niin ajattelen, että jos näitä kirjoja olisi ollut jo 80-luvulla niin olisin säästynyt paljolta. Jos minulla olisi ollut tietoa, että sellaisia ihmisiä, kun narsistit on edes olemassa olisin osannut paremmin välttyä avomieheltäni.

Minulla on se käsitys ettei 80-luvulla vielä suomenkielessä juurikaan käytetty koko narsisti sanaa. Esimerkiksi tuossa Markku Salon narsisti kirjassa on selvä kuvaus Aarnen käyttäytymisestä, että jos sen olisin lukenut jo seurustelumme alussa olisin edes epäillyt ettei tämä ihminen ole ihan hyvä kumppani. Menin sen jälkeen, kun Aarne oli yrittänyt kuristaa minut juttelemaan psykiatrin kanssa ja silloin hän käytti nimitystä psykopaatti tai sosiopaatti. Silloin myös itse tutkin asiaan liittyvää kirjallisuutta ja psykopaattin kuvaus sopi ihan Aarneen. Tietysti se on ihan sama miksi asiaa tai käytöstä nimitetään tärkeintä on, että ihmiset saavat siitä tietoa.

Tosin voi olla etten kyennyt vielä seurustelu suhteeni alkuaikoina edes sulattamaan sellaista tietoa. Muistan lukeneeni Tommi Helstenin Virtahepo olohuoneessa joskus 80-luvun lopulla ja myönnän etten silloin ymmärtänyt koko kirjaa. Olin silloin niin kokematon ja lapsellinen ettei sen kirjan sanoma avautunut minulle vielä. Vasta noin viisitoistavuotta sitten ymmärsin lukemaani, kun kävin läpi nuo Helstenin kirjat.

On varmaan ihan turhaa jossitella mitä elämässä olisi voinut tapahtua, se on nyt mennyttä.

Narsistien vuosisata

Tuntuu kummalta, että viime vuosien varrella olen kuullut useammalta taholta, kun joku tuttu kertoo narsisti puolisostaan tai läheisestään. Ihan, kuin meidän viisikymppisten maailmassa olisi tavallista suurempi osa jotenkin häiriintyneitä.

Olin aika järkyttynyt, kun tapasin joulun tienoilla vanhan luokkatoverini, jota en ollut tavannut pariinkymmeneen vuoteen. Oikeastaan ystävyytemme katkesi, kun hän aikanaan avioitui. Hän on erittäin hyvässä asemassa oleva, koulutettu ja aika tunnettukin nainen. Hän kertoi olleensa häiriöisen puoliso ja vasta pari vuotta sitten lastensa kannustamana päätynyt eroon. Hassua, että olimme kokeneet hyvin samanlaisen kohtalon, mutta en koskaan olisi uskonut, että hänelle käy niin. Hän sanoi samaa minusta, jotenkin sitä kuvittelee, että narsistin puoliso on joku reppana jonka tunnistaa jo kaukaa. Vasta nyt lähiaikoina olen alkanut huomata, että se on melkein päinvastoin, narsistin puoliso onkin hyvin vahva ja voimakas ihminen.

Mietimme tämän luokkakaverini kanssa mikä siinä on, että nyt viime aikoina on tullut esiin näitä häiriötapauksia. Voi tietysti olla, että narsistileima annetaan ajattelemattomasti, mutta siltikin tuntuu, että itsekeskeisyyttä on enemmän, kuin esimerkiksi sodan käyneessä sukupolvessa. Vai onko?

Mahdoton ihminen

Markku Salon kirjassa tulee esille myös eri nimityksiä narsistiselle ihmiselle. Olen itse pohtinut näitä nimityksiä koska koen, että voi sanoa ketään narsistiksi, kun en ole lääkäri eikä sellaista virallista diagnoosia ole tehty. Salo käyttää termiä häiriöinen ja minusta se kuulostaa neutraalimmalta. Lakimiespiireissä kirjan mukaan käytetään suorasukaista nimitystä mahdoton ihminen.

Minusta tuo kuvaus mahdoton ihminen osuu naulan kantaan kummankin expuolisoni kohdalla. Joulun pyhinä, kun on aikaa ollut miettiä niin moni asia tuli taas uudelleen mieleeni. Kuvaisin kokemusta Ilkan kanssa ihan, kuin olisin ollut pesukoneen rummussa. Asiat vaan tapahtui, kauhea vauhti eteen ja taakse, mistään ei saanut otetta. Täydellinen sekamelska elämässä ja mistään ei saanut otetta. Juuri, kun oli jotain sovittu ja elämä alkoi rullaamaan taas Ilkka teki jotain katastrofaalista ja elämä meni ihan rikki. Ihmettelen, että olen vielä näinkin terveenä ja tasapainoisena hengissä.

Tuossa Markku Salon kirjassa sanottiin, että valvottaminen on myös yksi narsistien konsti kiusata. Sen kyllä huomasin Ilkan kanssa, varmaan 3-4 viimeistä vuotta avioliitostani en nukkunut koko yötä yhteen menoon.Onneksi Ilkka oli niin paljon matkatöissä, muuten en olisi kestänyt. Hän itse ei pystynyt mitenkään kontroloimaan vuorokauden aikoja, vaan välillä valvoi parikin vuorokautta peräjälkeen. Joka yö heräsin siihen, että musiikki kai TV rämäytettiin täysillä päälle. Meteli oli niin kova ettei hän kuullut, vaikka kuinka käskin hiljentää. Oli pakko aina nousta sängystä ja käydä itse vääntämässä volyymit pienemmälle. Ja sama toistui tunnin päästä. Pari vuotta hän ei kestänyt nukkua hiljaisuudessa ja pimeässä ollenkaan. Me siis nukuimme telvisio päällä ja valot palaen.

Luojan onni ettemme saaneet koskaan lapsia, en ikinä olisi pystynyt suojelemaan heitä tältä mahdottomalta ihmiseltä.

Markku Salon kirja narsismista

Löysin kirjakaupasta viime viikolla asianajaja Markku Salon kirjan Narsisti parisuhteessa, työpaikalla, naapurina, oikeussalissa. Olin jo pitkään etsinyt hänen kirjojaan, mutta syksyllä ymmärsin, että niiden painos oli loppu. Nyt kuitenkin minulla on kirja käsissäni ja parikymmentäsivua luettuna. Ja miten siinä kirjassa kuvataankin juuri minun tuntemaa elämää.

Tämä on kuulemma tyypillistä, että narsistien tapa piinata puolisoaan on niin samankaltainen kaikilla, että jokainen narsistin puoliso löytää yhtymäkohtia tarinoiden ja oman elämänsä välillä. Vaikka en ole lukenut, kuin parikymmentäsivua jo moni asia on selventynyt. Nyt ymmärsin, että narsisteille on tyypillinen tapa kiusata perhettään vaarallisella liikenne käyttäytymisellä. Se myös oli uutta, että jos tämän pystyisi todistamaan, niin se katsottaisiin pahoinpitelyksi. Omalla kohdallani nimenomaan auto oli se vallan väline millä Aarne minua kiusasi. Kirjassa kuvattiin juuri samankaltaisia mielettömiä ralliretkiä pikkuteillä, ilman valoja ja täysin holtittomasti kaasutellen. Luulin, että tuo valojen sammuttaminen ja minun pelotteleminen sillä ettei autosta edes nähnyt mihin ajoi oli Aarnen ihan oma keksintö, mutta se onkin ihan tyypillistä. Auto ilmeisesti tuo vallan tunteen ja kokemuksen siitä, että minun henki oli hänen käsissään.

Jatkan lukemista ja kerron lisää jutuista mitä löydän.

Joulurauhaa

Hyvää joulun jälkeistä elämää kaikille lukijoilleni!

Olen pitänyt hiukan kirjoitustaukoa. Tämä asiani on niin rankka, etten haluasi muistella menneitä näin jouluna. Tokihan niitä muistoja yhtenään vilahtaa mieleen. Joulu sisältää, niin paljon tunnetta, että myös narsistin tunnevyöryt tulee esiin nimenomaan jouluna. Valitettavasti muistoisani siis on ennemmän huonoja muistoja, kuin hyviä.
Ainakin avopuolisoni Aarnen kanssa joulu laukaisi jonkun trauman, koska hän alkoi automaattisesti aattoaamuna noin klo 10.00 riehumaan ja raivoamaan. Sitten hän lähti ajelemaan tuhatta ja sataa, tuli parin tunnin päästä takaisin ja mökötti lopun iltaa. Kaava oli niin selvä, että sen hyvinkin oppi muutamassa vuodessa.

Itsetutkiskelun paikka

Iän tuoma elämänkokemus ja ennen kaikkea pitkään kestänyt psykoanalyysi on antanut minulle aika hyvän kuvan oman itseni vioista ja hyvistä puolista. En missään nimessä halua tässä blogissa korostaa omaa hyvyyttäni, päin vastoin minulla on paljon vikoja. Psykoanalyysi kuitenkin toi sen selvyyden, että persoonani on aika terve.

Läheisriippuvuus on hankalin luonteenpiirteeni, joka on tuonnut minulle paljon surua ja murhetta. Ilman riippuvuuttani, en olisi koskaan edes mennyt yhteen Aarnen tai Ilkan kanssa. Olin nuorena jäänyt niin paitsi äitiyttä ja turvaa, että hain Aarnesta itselleni sekä isää, että äitiä. Ihminen joka saanut elää hyvän lapsuuden ja kasvannut itsenäiseksi persoonaksi sanoo helposti, että mitäs jäit niihin suhteisiin, olisit lähtenyt pois. Silloin, kun itsellä on kaikki hyvin, on vaikea kuvitella miten toimii ihminen joka on jäänyt vaille rakkautta ja tullut ripustuvaksi ihmiseksi. Määrätynlaisen lapsuuden jälkeen meistä kenestä tahansa olisi tullut läheisriippuvainen ja jokaisen kohdalla se on pitkä tie kasvaa siitä pois. Riippuvuus ei katoa sillä, että sen tiedostaa, vaan vahvistuakseen ihmisen pitää tehdä paljon työtä.

Riippuvuuden lisäksi olen aika naivi ja hyvä uskoinen. En vieläkään ole tarpeeksi varovainen ihmisten kanssa ja tulen saamaan aina nenälleni. Olen myös hyvin herkkä loukkaantumaan ja minun on vaikea ottaa vastaan kritiikkiä. Itsetunnosta puhutaan nykyään myös paljon ja kai harvan itsetunto on ihan kunnossa. Muuten olen aika sinut itseni kanssa, mutta pahoitan mieleni helposti. Tosin se on sanottava, että masennus joka minuun iski, kun jätin Cymbaltan pois, vääristi niin paljon tuntemuksiani, että on vaikea sanoa onko herkkätunteisuuteni minua, vai kemian tuomaa muutosta.

Olen myös hyvin mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta uskoisin kuitenkin, että huonot puoleni on ihan kohtuuden rajoissa. En ole sen huonompi tai parempi ihminen, kuin kukaan muukaan. Hyvinä ominaisuuksina pidän ehdotonta oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja moraalisuutta. Olen myös empaattinen ja pidän ihmisistä ja haluan auttaa toisia. En myöskään koskaan käytämketään hyväkseni tai yritä taloudellisesti tai muutenkaan hyötyä kenestäkään.

Minusta kuitenkin tuntuu, niin kuin varmaan monista muistakin ihmisistä, etten koskaan ole saanut riittävästi myönteistä palautetta. Näiden narsististen läheisteni kanssa olen negatiivista palautetta ja haukkumista kuullut kymmenen ihmisen edestä.

Narsistiksi ei saa nimitellä turhaan

Muutamassa kommentissa on ollut hyvä muistutus siitä, että toista ihmistä ei saa sanoa narsistiksi ilman syytä ja, että narsismi nimityksestä on tullu muotisana. Se on aivan totta, ei koskaan saa nimitellä ketään heiveröisin perustein ja on myös aina katsottava itseään. Jokaisessa ihmisessä on osa narsistia, emme pysyisi muuten elossa jollemme osaisi pitää puoliamme. Ihminen voi olla ilkeä ja paha muutenkin, eikä kyse ole narsismista.

Olenkin lähtenyt kirjoittamaan tätä blogia lähes kymmenen vuoden itsetutkiskelun jälkeen. Käydessäni läpi psykoanalyysia opin näkemään omat huonot puoleni ja opin itsestäni paljon. En kirjoita tätä blogia vihan vallassa tai kostaakseni. Kirjoitan siksi, että haluan purkaa pois itsesyytöstäni, miksi en huomannut ajoissa. Haluan myös kertoa tarinani esimerkiksi muille, jos joku muu saisi siitä apua. Se, että sanotaan narsisteja olevan todella vähän ei sulje pois sitä, että jokuhan on ne vähätkin kohdannut. Syyllistin itseäni vuosia siitä, että minussa on jotain vikaa, kun lähelläni olevat ihmiset käyttäytyvät näin. Jos ihminen on terve persoonaltaan yleensähän aletaan ensiksi miettimään mitä minä voin tehdä. Pitkän kokemuksen kautta opin, etten minä voi tehdä muuta, kun pysyä kaukana kyseisistä ihmisistä. Mikään muutos omassa käyttäytymisessäni ei auta narssistin kanssa.

Lähes aina avioeron jälkeen tulee tilanne, että syyttelee toista ja näkee vain huonot puolet. Se vaihe minulla meni ohi jo liittojeni aikana, mietin sekä avoeroa, että avioeroa niin perusteellisesti ettei minun tarvinnut jälkikäteen enää spekuloida mitään.

Toivon todellakin, että ketään ei sanottaisi narsistiksi ilman selvää perustetta tai syytä. Varmaan myös narsisti nimityksestä on tullut hiukan muotisana, koska se on tullut vasta hiljattain suuren yleisön tietoon. Yleensä uuden asia edessä tapahtuu ensin ylilyöntejä ennen, kuin asia putoaa normaaliin uomiinsa.

Turhaan ei saa nimitellä

Olen yrittänyt olla näissä kirjoituksissani aika varovainen, etten ketään turhaan leimaisi narsistiksi. Psykoanalyysissäni terapeutti nimesi kuulemassa perusteella narsisteiksi avomieheni ja aviomieheni, vanhempani ja tämän seksiaddiktiystävättäreni. Tietenkään heistä ei ole varsinaista diagnoosia tehty, mutta heidän käytöksensä viittaa siihen. Nämä muutamat lapsuuden ystäväni ovat varmaankin muuten vaan vaikeita ihmisiä ja omaavat narsisminkaltaisia piirteitä.

Nykyään narsismi sanaa käytetään niin usein ja aika kevyesti, että sen kanssa pitää olla varovainen. Se ei kuitenkaan ole tässä blogissa oleellisin asia, että onko joku varmasti narsisti vai ei. Oleellista on se miksi takerrun aina samankaltaisiin ihmisiin ja aina saan nenilleni. Se on yhteneväistä, että näiden ihmisten käyttäytyminen on ollut hyvin samanlaista joten persoonallisuushäiriö on sama. Ilmeisesti joku heissä vetoaa minuun, koska aina olen löytänytkin heidät ihmisjoukoista, vaikka narsisteja on todella vähän.

Tästä psykiatrini sanoi, että lähetän jotain näkymätöntä singnaalia mikä vetää lähelleni nämä tyypit. Ihan samanlailla, kun esimerkiksi homot löytävät ihmisjoukosta ne jotka ovat myös homoja ja heterot eivät näe sitä ollenkaan. Narsisteissa on jokin piirre mikä vetoaa minuun voimakkaasti ja ennen kun tiesin tästä taipumuksestani jokin esti minua kuuntelemasta järjenääntä. Tämä on oikeastaan sama vanha ongelma, että naiset rakastuvat renttuihin, yleensähän rentut ovat narsisteja.

Lapsellinen toive

Se on kummallista, että vielä tässä iässä odottaa jotain tukea ja myönteisyyttä vanhemmiltaan. Vaikka kaikki elämäni kokemukset ovat osoittaneet ettei äitini kykene myötätuntoon aina vaan odotan jotain muuta. En millään tahtoisi uskoa, että on ihan totta ettei vanhempani halua minulle mitään hyvää ja pitävät minua epäonnistuneena ihmisenä. Koko ajan odotan, ettänihme tapahtuisi ja he myöntäisivät miten mukava ihminen minä olen.

Se on vain uskottava, että niin ei käy. Kiusaan vaan itseäni turhalla toiveella ja pahoitan mieleni aina vaan pahemmin, kun saan epäempaattiset teot silmilleni. Minun pitäisi jo pystyä eriytymään vanhemmistani niin ettei heidän sanansa pääsisi loukkaamaan minua. Se on sanottava Ilkan ja Aarnen puolesta, että he kumpikin kauhistelivat miten pahasti minun vanhempani minua kohtelee. Jopa heille se oli hämmennyksen aihe, kun eivät olleet uskoneet, että joku voi kohdella niin pahasti omaa lastaan.

Muille ihmisille vanhempani on tosi mukavia ja minullekin silloin, kun vieraampia ihmisiä on läsnä. He ovat hyvä esimerkki siitä ettei koskaan tiedä kenen kotona on helvetti. He ovat hyvin pidettyjä ihmisiä ja heillä on laaja sosiaalinen verkosto ja ovat loistavia seuraihmisiä. Tiedän , että jos minä toisin julki tämän pahan puolen kukaan ei uskoisi minua, vanhempanihan on niin mukavia muiden mielestä. Se tekeekin vielä kamalammaksi oman kokemukseni, kun näen miten hyvin he käyttäytyvät muita kohtaan ja sitten kun selkä kääntyy ovat itse piruja. Se on ollut minulle sellainen oppi, että aina kun tapaan oikein supermukavan ihmisen tai, pariskunnan epäilen heti, että mitäköhän kauheuksia heillä kotona tapahtuu.

Paljon on helpottanut, kun nykyinen puolisoni jaksaa minua lohduttaa ja on helpompaa, kun joku toinenkin mäkee asian toisen puolen. Joskus itselle on tullut ihan skitsofeerinen olo, että minä olen väärässä, pahat tapahtumat ovat vaan minun kuvitelmaani. Varsinkin, kun vanhempani pitävät kaikkia lapsuuteni kamalia muistikuvia valheina.

Vikaa on myös minussa

En oikein osaa aian ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi kirjoittamalla. Kun kirjoitan nopeasti ja inspiraation vallassa ei kaikki ole niin tarkkaan harkittuabja lukija voi saada väärän käsityksen. Voi myös olla, että lukija joka ei ole lukenut juttujani alusta saakka saa väärän käsityksen, kun hyppää mukaan keskenkaiken. Toivon, että jos joku asia kuulostaa ihan epäloogiselta laittaisitte siitä kommentin. Jos olette erimieltä johtopäätöksistäni nekin viestit ottaisin mielelläni vastaan, koska blogien tarkoitus on käydä keskustelua.

On myös syytä muistaa, että kirjoitan tätä juttua jälkiviisaana. On paljon helpompi kertoa jälkikäteen mitä tapahtui. Moni asia jäi huomaamatta silloin, kun se tapahtui, mutta pitkän miettimisen tuloksena se on nyt selvää. Olen myös paljon vanhempi ja pakko myöntää, että myös viisaampi.

Joku voi ajatella, että olin kamala ihminen, kun menin naimisiin Ilkan kanssa, vaikka en ollut sokeasti rakastunut. Ne on kuitenkin elämän tosiasioita, loppujen lopuksi harva menee naimisiin ihan terveen ja pyyteettömän halun takia. Suurella osalla on takana yksin jäämisen pelko, niin kuin minullakin oli. Enhän minä sitä silloin tajunnut, vaan sekin on tullut ilmi, vasta psykoanalyysin tuloksena, kun olen pystynyt miettimään omia vaikuttimiani. Halusin myös epätoivoisesti lapsia, sekin on monen syy avioitumiseen. Jos minulle olisi sanottu viisitoistavuotta sitten, etten tule saamaan koskaan lapsia, en tiedä miten olisin jaksanut elää. Sekin asia on pitänyt käsitellä pikku hiljaa pala palalta.

Kummassakin parisuhteessa olen tehnyt monia virheratkaisuja. Paras ja viisain ratkaisu olisi ollut, kun olisin älynnyt lähteä kauas niiden miesten lähettyviltä. En kuitenkaan osannut tehdä viisaita ratkaisuja ja jäin narsistin manipuloitavaksi. Erittäin harva pystyy näkemään läpi narsistin manipuloinnista, siihen lankaan menemisestä en itseäni syytä, koska he ovat uskomattoman taitavia toisten pyörittäjiä. Ilkka huijasi koko psykiatrianosaston henkilökuntaa, kun puhuin asian läpi oman psykiatrini kanssa hänkin ihmetteli miten ammattilaisetkin on välillä niin höynäytettävissä.

Tyhmäkö?

Minulla on koko ikäni ollut pelko siitä, että olen keskimääräistä tyhmempi, tai omaan tavallista enenmän huonoja ominaisuuksia. Se voi liittyä huonoon itsetuntoon tai masennukseen. Toisaalta itsetuntoni korjaantui paljon pitkässä psykoterapiassa. Varmaan myös narsististen ihmisten läheisyys on luhistanut itsetuntoani. Sehän on naristin perustarkoitus, alentaa toista, jotta voi tuntea itsensä ylivertaiseksi. Narsistithan myös ilman muuta uskovat, että kaikki muut on heitä tyhmempiä.

Viimeisinä vuosina äitini on paljon vaikuttanut minäkuvaani. Hän hokee, että minä en itse näe ollenkaan omia vikojani, vaan minä pidän itseäni ylivertaisena. Hän on saanut minut uskomaan, että en vaan itse ole huomannut huonoja puoliani. Hän ei myöskään ole koskaan löytänyt minusta yhtään hyvää puolta, eikä kehujen aihetta. Isäni on aivan samaa mieltä, olen ihan epäonnistunut yksilö heidän silmissään. Voi olla, että he ovat oikeassa tai sitten he ovat vaan saaneet minut niin uskomaan.

Muistan, myös kerran, että hyvä lapsuuden ystäväni hermostui minuun totaalisesti ja kauhisteli moneen kertaan tyhmyyttäni. Se on jäänyt mielleeni erittäin hyvin, koska hän on ainoa joka on suoraan minulle sanonut, että olen tyhmä. Pelkään aina erilaisissa yrittäjäkoulutuksissakin, että en ymmärrä asioita, niin kuin muut enkä opi yhtä hyvin. Kielitaitoni on myös erittäin huono ja minun on vaikea oppia kieliä. Missään muussa en olekaan konkreettisesti huomannut, että en pärjäisi siinä, kuin muutkin ihmiset.

Tämä elämäni poliisi, Mikko myös yleensä korosti omaa älykkyyttään ja naureskeli minua, etten pääse Mensan jäseneksi. Aina, kun oli tilaisuus hän mollasi minun ammattiani ja koulutustani. Olen käynyt, vaan keskikoulun ja hän mielellään toi julki ettei ihmisellä ole juurikaan älyä jos ei edes lukioo ole suorittanut. Ne puheet loukkasivat minua, mutta toisaalta tiedän, että hän itse oli sivistymätön moukka. Häneltä puuttui sydämen sivistys ja hän narsistisesti uskoi olevansa ehdottomasti viisaampi ja parempi, kuin muut.

Joudun vielä usein miettimään tätä tyhmyys aihetta. Senhän olen sanonut, että ensimmäinen avopuolisoni Aarne ei ollut mikään ruudinkeksijä ja sekin teki hänen ilkeydestään niin pahaa. Suhteessa häneen tiesin olevani älykkäämpi. Tyhmyyden pelko on heikko kohtani ja joudun varmaan joka elämänvaiheessa miettimään sitä. Pelkään myös, että joku kerta minulle itselleni todella paljastuu miten hionoja luonteen piirteitä minulla on. Olen jo pitkään yrittänyt kasvattaa itseäni paremmaksi ihmiseksi, ehkä se joskus tuo jotain hedelmääkin.

Herätän keskustelua

Sattumalta katsoin tuota Suomi24 keskustelupalstaa, kun blogin tilastojen mukaan sieltä tulee paljon lukijoita. Aika jännä juttu, että parissakin keskustelussa oli suositeltu blogiani. Yksi keskustelu oli sitten pitenpikin ja siinä oli siteerattu sanomisiani ja epäily vaikuttimiani. Myös sitä kritisoitiin, että syytän vain toista, enkä näe omia vikojani. Haluan selittää omaa näkökulmaani vastaukseksi tähän. Olen myös hyvin kiitollinen, että blogini herättää keskustelua, koska se on ollut tarkoitukseni ja olisin toivonut enemmän kommentteja suoraan tähän blogiini.

Kun aloitin tämän blogin yritin tehdä selväksi lukijoilleni, etten lähde nimittelemään ketään narsistiksi pelkän mutu-tuntuman perusteella. Olen käynyt läpi psykoanalyysin joka kesti lähes kymmenen vuotta ja kävimme pitkään Ilkan kanssa perheterapiassa. En ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, kun Ilkka joutui psykiatrianosastolle, mutta myös ammattilaiset diagnostoi hänet narsistiksi.

En missään tapauksessa syytä tässä blogissa muita ja pese itseäni vastuusta. Olen yrittänyt kertoa mahdollisimman rehellisesti mitä virheitä ihminen tekee, kun ajautuu narsistin puolisoksi. Syy siihen oli aivan minun itseni,mutta en vaan osannut sitä välttää, koska itse olin niin ripustuvainen. Koska oma persoonani ei ole täysin terve, ja kenenkähän meidän olisi, minun oli helppo tunte vetoa narsistiin. Sitä myös yritän kertoa, että on olemassa tällainen ihmistyyppi, kun minä joka ajautuu kerta toisensa jälkeen suhteeseen narsistin kanssa. Vaikka heitä on vain muutama prosentti Suomen kansasta, on ihmisiä joka tuntee vetoa heihin ja minä olen sellainen.

Kerron näitä asioita siksikin, että joku voisi ottaa opiksi niistä omassa elämässään. Kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut puhettakaan narsiteista ja minä en tiennyt siitä mitään, joten miten edes olisin osannut välttää Aarnea. Myös se, että lapsuuden kodissani oli narsisti saa aikaan sen, että tunnen vetoa narsisteihin. Narsistin tavat on niin tuttuja ja turvallisia, kun olen niihin aina tottunut, etten osannut nuorempana niitä varoa.

Tunnen myös itse vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että toinen ihminen leimataan pikkujutun perusteella narsistiksi. Itse en siihen lähde missään nimessä, minulla ei ole mitään syytä mollata toisia turhan takia. Ne ihmiset, jotka eivät ole olleet tekemisissä vaikeiden ihmissuhteiden kanssa, eivät oikein pysty ymmärtämään mistä on kyse. Loppujen lopuksi hyvin pieni ihmisryhmä on ollut narsistin puolisona, koska heitä on niin vähän. Silloin, kun itsellä ei ole kokemusta asiasta neuvoisin pidättäytymään tuomitsemisesta. On ihan eriasia sanoa, että miksi et tehnyt niin ja niin, kun toteuttaa se tosielämässä.

Anopin erikoinen

Yksi outo piirre anoppini käytöksessä on vielä kertomisen arvoinen. Tapasin Ilkan vanhempia 4-5 kertaa vuodessa ja joka tapaaminen aloitettiin sillä, että keskustelimme miten monella tapaa ravintolassa voi tilata alkoholittoman juoman tai miten kieltäytyä juhlissa alkoholista. Se oli minusta tosi omituista, yritin kysyä Ilkalta, että kenellä teidän perheessä on alkoholi ongelma, kun se on nostettu niin silmätikuksi.

Olin omassa lapsuudenkodissani tottunut aika vapaaseen alkoholikäytökseen. Meillä tarjottiin vieraille alkoholia ja olen itse suhtautunut asiaan aika neutraalisti. Omassa lapsuuden perheessäni ei ole ollut kenessäkään alkoholismia. En voinnut tajuta, että kun tapasimme monen kuukauden päästä, niin muuta puhuttavaa ei ollut, kuin alkoholittomat juomat. Jotain outoa oli myös siinä, että ensimmäisenä vuotena, kun kävin anoppilassa he eivät antaneet Ilkalle alkoholia. Ihan, kuin kysymyksessä olisi hänen vieroituksena, kun kysyin siitä, niin hän sanoi sen olevan äitinsä kotkotuksia.

Sitäkään en osannut ottaa vakavasti, koska anoppi oli niin omituinen, että hänestä voi uskoa mitä vaan. Sen Ilkka kertoi, että hänen tätinsä, anopin sisar, oli sekakäyttäjä ja kuollut siihen. Hän muutamaan kertaan kertoi lapsuusmuistojaan, kun oli pelännyt tätiään, kun hän oli ollut ihan tokkurassa. Kukaan ei tiennyt ottiko hän lääkkeitä liikaa vahingossa vai tahallaan. Luulin, että hän oli kuollut jo parikymmentävuotta sitten, kun Ilkka oli ollut alakoululainen. Avioeromme jälkeen vasta selvisi, että hän oli kuollut noin vuosi ennen tapaamistamme. Tädin tytär, Ilkan serkku oli ollut myös pitkään Tanskan Kristianstadissa narkkarina. Hän otti kuulemma yhteyttä Ilkkaan eromme jälkeen ja oli päässyt kuiville ja Suomeen. Hän kertoi myös Ilkalle, että täti oli ollut vankilassakin, mutta syytä ei oikein tiedetty. Ymmärsin sen olleen yllätys Ilkallekin.

Sieltä suvusta ja Ilkan menneisyydestä nousi jos mitä vaarallisia sotkuja ja perintötekijöitä. Jos olisin sen kaiken tiennyt tutustuessamme olisin arvioinnut miehen ihan toisin.

Huumeet

On eräs kohta minun ja Ilkan välisessä keskustelussa mikä erityisesti harmittaa etten siihen reagoinnut tarpeeksi. Olimme tunteneet muutaman viikon ja katselimme jotain elokuvaa jossa oli jotain huumejuttuja. Kauhistelin sitä miten kamalaa olisi jos jäisi huumekoukkuun ja ettei koskaan pidä koskeakkaan huumeisiin. Ilkka sanoi minulle ettei huumeet ole vaarallisia, kun hänkin on päässyt niistä eroon.

En oikein tajunnut kuulemaani. Minun maailmassa huumeet olivat niin kaukaisia, vaikka Aarne oli alkoholistumaan päin hänelle riitti pelkkä viina. En osannut oikein reagoida Ilkan sanomisiin, yritin kysyä mitä hän tarkoitti, mutta hän ilmeisesti katui sanojaan ja alkoi puhumaan muusta. Sen keskustelun olisi pitänyt herättää minua ja miettiä mitä hänen taustallaan oikein oli. Otin sen kuitenkin lähinnä vitsinä, maalaispojan uhona. Ehkä hän oli kerran kokeillut jotain ja sitten kertoi siitä suurin sanoin.

En koskaan saanut tietää mikä oli totuus asiasta, hän kuitenkin sortui todella herkästi lääkkeiden väärinkäyttöön suhteemme jatkuessa. Hän myös selvästi ihaili narkkarijulkkiksia, Ozzy Osbornea, Jim Hendrixiä, Jim Morrisonia yms. Hänestä oli kivaa katsella elokuvia ja dokumentteja joissa muusikot örvelsi ihan huumehöyryissä.