Rumeliini

Avomiehenu Aarne sai minut uskomaan, että olen aika ruma ja aloin hävetä itseäni. Hän puuttui todella paljon ulkonäkööni, minun piti aina laittautua viimeisen päälle, jos menimme, vaikka ruokakauppaan. Välillä en olisi jaksanut meikata, mutta hän ei kehdannut lähteä minun kanssani, jos olin meikittä.

Hän myös häpesi sitä, että olen niin lyhyt, alle 160cm ja hän itse oli 182cm. Se pituus oli hänelle suurin ongelma ulkonäössäni. Hän ei halunnut koskaan kävellä kadulla rinnakain ettei pituuseromme näkyisi. Muutenkin hän usein häpesi minua niin paljon, että vaati meidän kävelevän niin erillään ettei vastaantulijat tienneet meidän olevan yhdessä. Nykyään pidän sitä ihan omituisena, miksi hänelle oli niin tärkeää mitä ihan vieraat vastaantulijat meistä ajatteli. Se,että hän häpesi pituuttani oli myös yksi aihe mistä mielessäni häntä halveksin. Päälisin puolin se loukkasi ja satutti minua, mutta sisimmässäni tiesin sellaisen ihmisen arvioinnin olevan halveksittavaa.

Hän häpesi myös silmälasejani ja vaati alkuvuosina etten saa niitä käyttää, kun menimme ulos. Onneksi silloin näin vielä sen verran hyvin, että en aina laseja tarvinnutkaan. Sekin oli aivan kummallinen häpeän aihe. En tiedä miten hänen olisi käynnyt, jos olisi itse joutunut käyttämään laseja. Hänelle oli aivan kohtuuttoman rankka paikka, kun eräässä pienessä työtapaturmassa häneltä meni korvasta palanen. Tietenkin se näkyi siinä vaiheessa, kun sitä tikattiin ja hoidettiin, mutta ei sitä muuten huomannut. Hän ei käynnyt kertaakaan ulkona sinä aikana, kun korvassa näkyi tikit. Se oli minusta täysin käsittämätöntä. Onkohan se näin,että kun narsisti pitää itseään ylivoimaisena hän ei pysty sietämään, kun itselle tulee joku vajavaisuus.

Alenmuudentunto

Tunsin tänään syvää alenmuuta, kun keskustelin erään pankkivirkailijan kanssa raha-asioistani. Pitkästä aikaa kateus ja katkeruus kouraisi sydäntäni. Tiedän tietysti, että jokaisella on omat vaikeutensa eikä elämä ole helppoa kenellekään. Tämä pankkinainen herätti minussa katkeruuden omasta elämästäni. Miksi minulla ei ole lapsia, miksi en ole saanut nuoresta pitäen käydä kouluja ja kehittää itseäni. Miksi minun vanhempani ei tukenut opiskeluani, tai miksi mieheni on tuottaneet vain tuhoa, enkö minäkin olisi ansainnut parempaa.

Näytti niin helpolta tämä toisen naisen elämä. Kaunis nainen, hyvin hoidettu, älykäs ja menestynyt. Kolme fiksua tytärtä, kiva mies, jolla on hyvä työ ja kaunis koti. Tiedänhän minä sen, että kaiken sen eteen hän on tehnyt töitä, ei menestys pankkimaailmassa tule turhasta ja varmaan hän on huomattavasti älykkäämpi, kuin minä.

Välillä tuntuu, niin voimakkaasti, että elämäni on mennyt pieleen täysin ja koko elämäni on enää turhaa. Olen vaan taistellut ja tehnyt vääriä valintoja. Tosin se pitää muistaa, että nyt minulla on hyvä elämä ja ihana mies, mutta niitä lapsia minä en koskaan saanut.

Uskomaton tarina

Blogin kirjoittaminen on jäänyt hiukan vähemmälle, kun olen joutunut niin paljon hoitamaan muita asioita. Minulle jäi myös näiden narsistimiesteni jäljiltä pankkilainaa muutama satatuhatta. Se on pienyrittäjän palkoilla kova maksettava, mutta olen aikonut siitä selviytyä. Tyhmyydestä sakotetaan ja niin on käynyt myös minulle.

Vasta avioliittoni purkautumisen jälkeen minulle selvisi, että Ilkka oli mennyt kanssani naimisiin hyötyäkseni minusta rahallisesti. Hän luuli saavansa vanhempani manipuloitua siirtämään omaisuuttaan minulle ja sitten avioerossa hän olisi saanut niistä osansa. Hän kieltäytyi avioehdosta vedoten jumalaan ja ties mihin. Onneksi tämä ei ihan onnistunut, mutta suuren summan rahaa hän ehti minulta vuosien varrella huijata.

Olen siis selvitellyt verottajan yms. viranomaisten kanssa laina-asioitani ja joutunut tekemään kirjallisen selvityksen viimeisetä 15vuodesta, miten lainat ovat muodostuneet. Tutuimmat ihmiset kirjanpitäjä ja pankkiväki sanoi suoraan, että tarinani on aivan uskomaton, mutta kun ovat sitä sivusta seuranneet, niin pakkohan se on uskoa. Veroviranomainenpa ei uskonutkaan ja vaikutti muutenkin töykeältä epämiellyttävältä mieheltä. Nyt jää nähtäväksi miten todistan, että elämäni on sellainne mitä sen kerron olevan.

Koen, että minulla on alkamassa viimeien vääntö päästäkseni eroon menneisyydestä. Kun nuo velat on maksettu, tyydyn elelemään pikkumökissä kissojeni ja rakkaan puolisoni kanssa.

Tyhmäkö?

Minulla on koko ikäni ollut pelko siitä, että olen keskimääräistä tyhmempi, tai omaan tavallista enenmän huonoja ominaisuuksia. Se voi liittyä huonoon itsetuntoon tai masennukseen. Toisaalta itsetuntoni korjaantui paljon pitkässä psykoterapiassa. Varmaan myös narsististen ihmisten läheisyys on luhistanut itsetuntoani. Sehän on naristin perustarkoitus, alentaa toista, jotta voi tuntea itsensä ylivertaiseksi. Narsistithan myös ilman muuta uskovat, että kaikki muut on heitä tyhmempiä.

Viimeisinä vuosina äitini on paljon vaikuttanut minäkuvaani. Hän hokee, että minä en itse näe ollenkaan omia vikojani, vaan minä pidän itseäni ylivertaisena. Hän on saanut minut uskomaan, että en vaan itse ole huomannut huonoja puoliani. Hän ei myöskään ole koskaan löytänyt minusta yhtään hyvää puolta, eikä kehujen aihetta. Isäni on aivan samaa mieltä, olen ihan epäonnistunut yksilö heidän silmissään. Voi olla, että he ovat oikeassa tai sitten he ovat vaan saaneet minut niin uskomaan.

Muistan, myös kerran, että hyvä lapsuuden ystäväni hermostui minuun totaalisesti ja kauhisteli moneen kertaan tyhmyyttäni. Se on jäänyt mielleeni erittäin hyvin, koska hän on ainoa joka on suoraan minulle sanonut, että olen tyhmä. Pelkään aina erilaisissa yrittäjäkoulutuksissakin, että en ymmärrä asioita, niin kuin muut enkä opi yhtä hyvin. Kielitaitoni on myös erittäin huono ja minun on vaikea oppia kieliä. Missään muussa en olekaan konkreettisesti huomannut, että en pärjäisi siinä, kuin muutkin ihmiset.

Tämä elämäni poliisi, Mikko myös yleensä korosti omaa älykkyyttään ja naureskeli minua, etten pääse Mensan jäseneksi. Aina, kun oli tilaisuus hän mollasi minun ammattiani ja koulutustani. Olen käynyt, vaan keskikoulun ja hän mielellään toi julki ettei ihmisellä ole juurikaan älyä jos ei edes lukioo ole suorittanut. Ne puheet loukkasivat minua, mutta toisaalta tiedän, että hän itse oli sivistymätön moukka. Häneltä puuttui sydämen sivistys ja hän narsistisesti uskoi olevansa ehdottomasti viisaampi ja parempi, kuin muut.

Joudun vielä usein miettimään tätä tyhmyys aihetta. Senhän olen sanonut, että ensimmäinen avopuolisoni Aarne ei ollut mikään ruudinkeksijä ja sekin teki hänen ilkeydestään niin pahaa. Suhteessa häneen tiesin olevani älykkäämpi. Tyhmyyden pelko on heikko kohtani ja joudun varmaan joka elämänvaiheessa miettimään sitä. Pelkään myös, että joku kerta minulle itselleni todella paljastuu miten hionoja luonteen piirteitä minulla on. Olen jo pitkään yrittänyt kasvattaa itseäni paremmaksi ihmiseksi, ehkä se joskus tuo jotain hedelmääkin.

Patologinen valehtelija

Näin jälkeenpäin voin sanoa, että Ilkka oli patologinen valehtelija. Hän valehteli aivan kaikesta, kaikki asiat hän muutti omaksi parhaakseen ja hän uskoi itsekin valheisiinsa. Omituisin valhe mitä hän viljeli oli se, että hän oli kotiorja. Hän kuulemma teki meillä aivan kaikki kotityö ja minä orjuutin häntä enkä arvostanut ollenkaan. Hän ei kuulemma ollut kissanpaskankaan arvoinen minun mielestäni.

Ne jutut kuulosti ihan hulluilta, koska kaikki tiesivät, että hän ei todellakaan laittanut tikkua ristiin meillä kotona. Hän käyttäyi niin ettei hän vahingossakaan tehnyt mitään hyödyllistä kotona. Se liittyi myös minun tuhoamiseen, ettei hän millään tavoin edes pikkuasioissa auttanut minua, vaan systemaattisesti tuhosi. Mihinkään kodin asioihin hän ei osallistunut, kaikki jäi minulle. Hän oli myös ehkä jotenkin lapsenomaisen kateelinen kissoilleni, kun tykkäsin niistä. Kaikki ihailu olisi pitänyt kohdistua, vaan häneen.

Jos meille tuli vieraita ja he kehuivat, että ompas hyvää kakkua, niin Ilkka ilmoitti heti tehneensä sen, vaikka kaikki tiesi ettei se ollut totta. Hän itse ilmeisesti uskoi niin, että kaikki hyvä oli aina hänestä lähtöisin. Kaikille hän kertoi johtavansa minun yritystäni ja minusta se oli vaan huvittavaa, koska kyllähän kaikki minun läheiseni tiesivät, että minä olin oman putiikkini luonnut. En ollenkaan osannut ajatella, että jotkut uskoivat häntä ja siitä tuli olemaan vielä paljon haittaa minulle.

Rahastamista

Heti suhteemme alkuajoista saakka Ilkka hyväksi käytti minua taloudellisesti. Hän ei koskaan kysynyt, että miten voisi osallistua asumiskustannuksiin ja minä olin tyhmä enkä vaatinut mitään. Koko kahdeksan vuotisen yhdessä asumisen aikana hän ei maksanut penniäkään asumiskuluja. Hän oli ilmeisesti kertonut heti alusta lähtien ystävilleen käyttävänsä minua vai hyväksi, koska kuulin siitä avioliittomme jälkeen. Koen, että huijauksessa oli mukana paljon ihmisiä. Eräs puolituttu pariskunta omalta paikkakunnaltani jotka tunsivat Ilkan työn kautta, kertoivat asiasta eromme jälkeen. He olivat jotenkin syyllisen oloisia ja myönsivätkin ihan yllyttäneensä Ilkkaa. Ihmiset on kummallisia, kun toiselle halutaan niin helposti pahaa. Ilkka teki suorastaan rikoksen minua kohtaan, mutta näinhän on sattunut monelle muullekin.

Eniten minua harmittaa se etten ollut edes erityisen rakastunut Ilkkaan. Olin vaan niin kylöästynyt yksin elämiseen ja säälin Ilkkaa, pidin häntä jotenkin reppanana. Tunsin kuitenkin itseni koko ajan jotenkin yksinäiseksi, Ilkka ei päästänyt minua mitenkään lähelleen hän eli jotenkin omissa maailmoissaan. Hän oli myös paljon työmatkoilla, ensimmäisinä vuosina lähes 150 yötä hotelleissa.

Minä en ole ollut koskaan mustasukkainen enkä nytkään osannut ajatella, että Ilkalla olisi muita naisia. Vasta nyt jälkeenpäin osaan yhdistää asioita ja ilmeisesti hänellä oli pohjaton ihailun ja iskemisen tarve. Hän piti yllä ihan naisverkostoa meitä huijattavia oli varmaan, vaikka kuinka monta. Hän oli henkisesti niin kylmä ihminen ettei hän kyennyt kiintymään kehenkään.

Hulluja liikenteessa

Moni autoilija on varmaan elämänsä aikana kironnut miten hulluja ihmisiä on liikenteessä ja miten he vaarantavat muut ja itsensä. Aarne oli juuri tälläinen todella hullu. Hän oli valtansa huipulla, kun hän sai kiusata minua ja muita liikenteessä. Minulla oli ajokortti ja ajoin vielä kuorma-autokortin heti täytettyäni kahdeksantoista ja Aarnella oli vain henkilöautokortti, niin se oli verinen loukkaus hänelle. Hän ei koskaan antanut minun ajaa autoa eli en koskaan hänen kanssaan oppinut autonajoa.

Hän piti valtaa minuun myös sillä tavoin, että en päässyt liikkumaan ilman häntä ja olin hänestä riippuvainen. Auto oli hänen vallankäytön väline, useaan otteeseen hän yritti työntää minut liikkuvasta autosta ulos. Hän nautti kaahaamisesta ja siitä, että minä pelkäsin hänen kyydissään. Hän ei ollenkaan tajunnut vaarantavansa myös oman henkensä, kun hänestä oli niin kivaa pelotella minua ja säikäytellä muuta liikennettä. Hän koki kaikki muut autoilijat vihollisikseen joita piti kiusata.

Jos hän yhtään koki, että joku yritti kiilata tai etuilla häntä, niin hänen piti kostaa. Oli samantekevää mihin olimme matkalla, kun hänen piti jarrutella ja kiusata toista autoilijaa ja ajella auton perässä puolen metrin päässä. Hän saattoi ajella monta kymmentä kilometriä viittäkymppiä satasen rajoituksella, vaan kiusatakseen toisia eikä tahtonut päästää ketään ohitse.

Jos joskus liikenteessä mietitte, että onko joku kuski ihan hullu, niin voin kokemuksella sanoa, että aivan varmasti näin voi olla.

Aloittamisen vaikeus

Olen nyt pitkään kirjoitellut nuoruuden avoliitostani ja Aarnesta, mutta en tahdonpäästä aiheesta eteenpäin. Haluaisin jo Aarnesta irti, ei hänestä ole paljon enempää sanottavaa tässä vaiheessa. Jotenkin en saa ottetta seuraavasta elämänvaiheestani, avioliitosta Ilkan kanssa.

Se oli niin kauheaa ja sekaista aikaa elämässäni etten oikein halua sitä näköjään muistella. Varmaankin myös häpeän sitä ja se aiheuttaa itseinhoa, koska olin siinä liitossa ihan omaa naivia tyhmyyttäni. Tein niin monia asioita väärin, että muistelemalla sitä vaihetta elämässäni joudun muistamaan omat mokani. Olisi aina paljon helpompaa, kun voisi vaan syyttää toista, mutta enhän minä ollut mikään tahdoton uhri, vaan aikuinen ihminen jonka olisi pitänyt osata huolehtia itsestään.

Suhteessani Aarneen voin aina vedota siihen, että olin viisitoistavuotias lapsi, kun tapasimme ja helppo manipuloitava. Ilkan kanssa naimisiin mennessä olin kolmekymmentäviisi ja jo paljon kokenut aikuinen nainen. En vaan halunut uskoa kenestäkään mitään pahaa, enkä kai oikeasti edes tiennyt, että niin pahoja ihmisiä olikaan, kun Ilkka oli. Hän erosi Aarnesta siinä, että hän oli joissakin asioissa äärettömän älykäs. Hän myös tuhosi minua suunnitelmallisesti, mikään ei ollut sattumaa, vaan hän oli etukäteen suunnitellut kaikki tekemisensä.

Sairasta kateutta

Exavopuoliso Aarne oli niin kateellinen ihminen, etten samanlaista toista tiedä. Olenhan kertonut, että hän ei mitenkään ollut työssään kunnianhimoinen tai eteenpäin pyrkivä. Hän halusi päästä aina mahdollisimman helpolla ja koki aina, että työpaikka riistää häntä. Koskaan hän ei suostunut ylitöihin, eikä mihinkään joustoihin työpaikallaan.

Hän oli sitä mieltä, että kaikki ihmiset jotka oli jotenkin menestyneet elämässä olivat saaneet sen aikaan vääryydellä. Hän ei nähnyt mitään yhtäläisyyttä siinä, että jos ponnisteli ja kouluttautui ja sai hyvinpalkatun työn, että se olisi omaa ansiota. Noin kerran viikossa hän joutui suorastaan "kateusshokkiin". Hän alkoi paasaamaan, vaikka jostain ihan tuntemattomasta kaupunginvaltuutetusta miten helpolla se pääsee ja miten rahaa tulee eikä tarvitse mitään tehdä. Hän lietsoi itsensä suorastaan orgasmiin, kun hän kuvitteli miten toiset rikastui jollain vääryydellä. Ääni kohosi ja vapisi, kun hän paasasi jonkun hyvästä asemasta ja siihen ei ollut vastaan väittämistä.

Ilmeisesti hän oli oppinut sen kotiperheeltään ja hän luuli kaikkien olevan samaa mieltä. Hän oli kateelinen aivan kaikesta ja oli vakuuttunut, että ihmiset leuhkivat asioista juuri hänelle. Jos joku ajoi hienolla autolla hänen ohitseen, niin hänen mielestään tuo aivan vieras ihminen näyttelee autoaan hänelle.

Ne oli minulle aivan ennen kokemattomia tunneryöppyjä, kun itse en ole erityisen kateellinen ja olen ihan tyytyväinen omaan elämääni. Minusta oli omituinen ajatus ettei kukaan menestynyt omilla ansioillaan. Hänen mielestään ei kukaan professori saanut hyvää palkkaa se takia, että hän oli älykäs ja kouluttautunut, vaan sen takia, että hän oli jollain vippaskonstilla päässyt asemaansa. Koskaan hän ei ajatellut lähtevänsä opiskelemaan eteenpäin ja hankkinut parempaa ammattia, vaan hänen mielestään sillä edetään, kun uhataan vetää työnantajaa turpaan ellei palkkaa koroteta.

Painajaisia osa 2

Toinen painajainen koskee Mikkoa ja sekin on aina samanlainen. Unessa näen, että olemme taas yhdesänja olemme tosi onnellisia keskenään ja kaikki on hyvin. Sitten hän jättääkin minut taas yllättäen, tai jättää tulematta johonkin luvattuun paikkaan ja hukkuu minulta täysin. Etsin häntä hätääntyneenä ja sitten tajua, että hän onkin hylännyt minut.

Se painajainen on niin totaalinen muistutus hylätyksi tulemisen ahdistuksesta ja selvä muistuma mennesstä suhteestani. Mikon kanssa kävi aina juuri näin, että aina, kun tuntui elämä hyvältä hän katosi omille teilleen emmekä nähneet pitkään aikaan. Sitten hän taas ilmestyi muina miehenä elämääni muutaman viikon jälkeen. Painajainen siis toistaa mennyttä elämääni ja siitäkin jää kamalan paha olo.

Usein sen unen jälkeen tunnen syyllisyyttä, että olen tyhmä, kun unessa ensin uskoin häntä niin kuin tein tosi elämässäkin, vaikka minun pitäisi tietää, että hän huijaa. Tätä unta nään vielä nykyäänkin useamman kerran vuodessa. Ihmettelen lakkaako painajaiseni koskaan minua piinaamasta, en haluaisi olla loppuelämääni kiinni näissä menenisyyden kauhuissa.

Nainen ja väkivalta

Katselin eilen dokumenttia moottoripyöräjengistä. Siinä poliisit kertoivat miehistä jotka jo pienestä pojasta lähtien olivat täysin hallitsemattomia ja aikuisenakin raivostuivat tyhjästä. Paljon näytettiin myös heidän mukanaan pyörineitä naisia, joita ei ilmeisesti mitenkään atvostettu. Näin niissä asioissa paljon omaa elämääni ja kokemuksiani.

Exavomieheni oli hyvää vauhtia sortumassa rikoksen tielle ellei hän olisi tavannut minua. Vaikka hän oli sekopää, jota pelkäsin, niin pystyin kuitenkin pitämään hänet kaidalla tiellä, koska minun elämääni ei sellainen kuulunut. Olen aivan varma, että ilman minua hänestä olisi tullut ammattirikollinen ja tappaja. Hän ei yhtään pystynyt käsittelemään tunteitaan, kun hän raivostui niin hänen olin pakko riuhtoa ja heitellä tavaroita ja karjua. Hän myös kiihtyi ja raivostui salmannopeasti ja tosi usein, pari kertaa illassa. Silloisessa elämässäni hoin tuhat kertaa päivässä rauhoitu, rauhoitu. Kun itse pysyin tyynenä ja jaksoin häntä rauhoitella, niin ohi se meni, mutta se oli erittäin raskasta elämää.

Ulkopuolinen voi sanoa, että miksi ihmeessä ihminen sellaisessa pysyy, miksi ei kerää tavaroitaan ja lähde. Se ei ole niin helppoa, koska koko energia menee sen tilanteen kestämiseen. Itse ainakin käytin kaikki tahdonvoimani, että sain sekopäisen exavokkini pysymään rauhallisena ja kaidalla tiellä. Ihan, kuin vahtisi neljän vanhaa, joka ei ymmärrä vielä mitään, mutta voimat ovat aikuisen.

Toinen syy miksi useimmat ei lähde on sama kuin minullakin. Aarne uhkaili minua niin paljon etten olisi uskalatanut jättää häntä. Hän lupasi, että joudun teho-osastolle, jos uskallan hänet jättää, samalla hän uhkaisi, että jos joskus löytäisin toisen miehen se ei eläisi kauaa. Kerron joskus myöhemmin miten pääsin hänestä eroon, koska se oli ihan omanlainen tarina.

Muistojen pätkiä

Jotkut pienet ihan mitättömät asiat ovat painuneet mieleeni. Esimerkiksi muistan sellaisen tilanteen avoliitossani joskus 25-vuotta sitten, kun Aarne oli jossain oppilaitoksessa kurssilla. Hän kertoi, että siellä on pari ihmistä pyörätuolissa ja heillä on avustaja. Sitten hän sanoi, että opettaja kertoi heillä olevan MS-taudin. Minulle hän selvensi, että MS tarkoittaa mielisairas.

Olin mielessäni täysin pöyristynyt johtopäätöksestä ja hänen tyhmästä tietämättömyydestä. En kuitenkaan uskaltanut väittää hänelle vastaan. Pelkäsin häntä niin paljon, että vaikka hän puhui silkkaa sontaa en uskaltanut sitä korjata.

Jos olisin kertonut hänelle mitä MS-tauti todellisuudessa on, niin hän olisi saanut raivokohtauksen kuinka uskallan olla erimieltä, kuin hän. Hänen mielestään pariskunnan piti aina olla samaa mieltä kaikesta. Ja kun hän kerta omasta mielestään tiesi kaiken, niin olisihan se pöyristyttävää, että avovaimo olisi hänen tietonsa kyseenalaistanut.

Tämäkin on sellainen asia, että häpeän sitä vieläkin. Miten selkärangaton olin. Varmaan sen häpeän ja syyllisyyden takia sen vuosikymmenten jälkeen muistankin. Aina kun kuulen MS-taudista niin syyllisyys tulvahtaa mieleeni. Toivottasti kaikki tautia sairastavat antavat tekoni anteeksi.