Stressi lisää kipuja

Olen taas kertaalleen kokenut miten stressi ja paha mieli lisäävät kipuja ja lääkkeiden käyttöä. En ole edes varma otanko Tramalia enää hermosärkyyn, vaan ihan itseni turruttamiseen. Olen siitäkin todella huolissani, että minkälainen tsombi todellisuudessa olen, mutta en vaan itse huomaa. Tosin olisi avomieheni siitä kyllä sanonut. Hän osaa aina sanansa asettaa niin nätisti, kun jostain minulle huomauttaa. Siitä taidosta olisi minulle paljon opittavaa, etten aina äkäisesti möläyttele kaikkea. Ilmeisesti alan sietämään jo niin korkeaa annosta ilman, että se näkyy päälle mikä on todella huolestuttavaa. Alan olla varsinainen Rasputin, kun myrkky ei enää minuun tehoa. Se, että lääkeannos nousee saa minut halveksimaan itseäni ja tekee minut superväsyneeksi. Olen aika pelottavassa kierteessä kipulääkitykseni kanssa. Jos aion vähentää Tramalia tiedän kokevani helvetin tuskat vieroitusoireina. Jos jatkan näin annos vaan nousee ja kierre pahenee. Suomessahan ei ole hoitoa niille ihmisille, jotka ovat tulleet riippuvaisiksi ihan tarpeellisista lääkkeistään. Pitäisi mennä A-klinikalle ja siellä olen joskus viitisen vuotta sitten käynytkin apua hakemassa. Se on kuitenkin ihan turha paikka istuskellasamassa jonossa narkkareiden kanssa. En mitenkään narkkareita halveksi, päinvastoin, mutta koen tarvitsevani ihan muuta hoitoa. Suomessa on noin 200.000 potilasta jotka ovat koukussa virallisiin kipulääkkeisiin. Suurin osa siksi, että heitä on alunperin hoidettu väärin ja on ollut helppoa heittää, vaan resepti eteen. Itselläni ei ollut kymmenen vuotta sitten mitään tietoa lääkekoukusta, mutta nyt on. Asiaan liittyy myös niin paljon häpeää ettei siitä kukaan uskalla puhua ääneen. Yleensähän ihmiset jää koukkuun mielialalääkkeisiin ja diapamiin, mutta ihan todella koukuttavaa on opiaatit mihin ryhmään Tramalkin kuuluu. Minun täytyy, vain ryhdistäytyä ja yrittää pikkuhiljaa mieheni avustuksella vähentää annosta.

Patoutunut viha

Olen yrittänyt poistaa itsestäni kaikkia pahoja ja raskaita tunteita tämän kirjoittamisen kautta. Moni asia onkin helpottanut, kun pohdin sitä monelta kantilta kirjoittaessani. Vihan ja katkeruuden tunteet tulevat kuitenkin ihan yhtä rajuina pintaan, kun ennenkin. Niin, kuin olen aiemmin kirjoittanutkin, niin moni elokuva laukaisee minussa vanhat vihan tunteet.

Jos elokuvassa on väkivaltaa (ja nykyäänhän lähes kaikissa on) koen jotenkin suorastaan fyysistä ahdistusta ja alan muistella väkivaltaista Aarnea. Erostamme on lähes kaksikymmentä vuotta ja tuntuu suorastaan ärsyttävältä miksi se inhottava äijä kummittelee päässäni. Sitten, kun se palautuu mieleeni, niin alan taas enemmän pohdiskelemaan asiaa. Ja aina kysymys on miksi minä olin niin hölmö, etten ajoissa jättänyt häntä!

Saankohan koskaan itseäni tyydyttävää vastausta kysymykseeni ja pääsenkö asian kanssa vielä sinuiksi. Ehkä meidän yhteiskunnassakin asenne on se, että olet aivan tyhmä nainen, kun et ole jättänyt väkivaltaista miestäsi. Vieläkin  on niitä ihmisiä mitkä eivät ollenkaan ymmärrä asian ydintä ja syyllistävät myös väkivaltaa kokeneen puolisin. Yksi tuttavani kysyi minulta, että miksi et lähtenyt heti akan väkivalta kerran kohdalla, vaikka huutaan kadulle, niin varmasti joku olisi auttanut. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt asiaan liittyvää häpeää. Sehän olisi hitsin helppoa, jos oman puolison kohdalla asia toimisi niin, kuin vieraan ryöstäjän kanssa. On kuitenkin täysin eri asia pelätä omaa puolisoaan, kun jotain vierasta hyökkääjää.

Rumeliini

Avomiehenu Aarne sai minut uskomaan, että olen aika ruma ja aloin hävetä itseäni. Hän puuttui todella paljon ulkonäkööni, minun piti aina laittautua viimeisen päälle, jos menimme, vaikka ruokakauppaan. Välillä en olisi jaksanut meikata, mutta hän ei kehdannut lähteä minun kanssani, jos olin meikittä.

Hän myös häpesi sitä, että olen niin lyhyt, alle 160cm ja hän itse oli 182cm. Se pituus oli hänelle suurin ongelma ulkonäössäni. Hän ei halunnut koskaan kävellä kadulla rinnakain ettei pituuseromme näkyisi. Muutenkin hän usein häpesi minua niin paljon, että vaati meidän kävelevän niin erillään ettei vastaantulijat tienneet meidän olevan yhdessä. Nykyään pidän sitä ihan omituisena, miksi hänelle oli niin tärkeää mitä ihan vieraat vastaantulijat meistä ajatteli. Se,että hän häpesi pituuttani oli myös yksi aihe mistä mielessäni häntä halveksin. Päälisin puolin se loukkasi ja satutti minua, mutta sisimmässäni tiesin sellaisen ihmisen arvioinnin olevan halveksittavaa.

Hän häpesi myös silmälasejani ja vaati alkuvuosina etten saa niitä käyttää, kun menimme ulos. Onneksi silloin näin vielä sen verran hyvin, että en aina laseja tarvinnutkaan. Sekin oli aivan kummallinen häpeän aihe. En tiedä miten hänen olisi käynnyt, jos olisi itse joutunut käyttämään laseja. Hänelle oli aivan kohtuuttoman rankka paikka, kun eräässä pienessä työtapaturmassa häneltä meni korvasta palanen. Tietenkin se näkyi siinä vaiheessa, kun sitä tikattiin ja hoidettiin, mutta ei sitä muuten huomannut. Hän ei käynnyt kertaakaan ulkona sinä aikana, kun korvassa näkyi tikit. Se oli minusta täysin käsittämätöntä. Onkohan se näin,että kun narsisti pitää itseään ylivoimaisena hän ei pysty sietämään, kun itselle tulee joku vajavaisuus.

Henkinen väkivalta

Olen kummassakin liitossani kokenut sen, että toinen ihminen voidaan latistaa täysin. Sekä avomieheni, että aviomieheni Ilkka osasivat kyllä haukkua minua. Samaa on ikänsä tehnyt äitini. En osaa sanoa kenenkä haukkuminen ja vähättely on pahinta äidin vai puolison. Avopuolisoni Aarne alkoi jo tosi aikaisessa vaiheessa luhistamaan minua, olinhan vain kuudentoista, kun aloimme seurustella. Hänellä oli hyvä mahdollisuus muokata minua ja saada minut kiinni itseensä. Ensimmäiset vuodet hän pelotteli minua koko ajan, että jättää minut ellen tee niin kuin hän haluaa. Olin niin lapsi ja tarvitsin rakkautta, että se oli kauhun paikka, jos hän minut olisi jättänyt.

Ilkka haukkui taas minussa aivan kaiken. Ulkonäköni ei miellyttänyt kumpaakan miestäni ja siihen myös äitini ja isäni ovat ilkeästi puuttuneet. Se on sinänsä kummallista,että tällä tietoa mitä minulla nyt on tiedän olevani ihan hyvän näköinen nainen ja nuorena jopa kaunis. Koskaan en kuitenkaan saanut yhtään hyvää sanaa ulkonäöstäni. En ennen, kuin nyt nykyisen puolisoni suusta. Ajattelenkin, että kun hän nytkin kehuu ulkonäköäni, niin mitä hän olisi sanonut minusta kolmekymppisenä. Eihän ulkonäkö ole maailman tärkein asia, mutta se kyllä latistaa ihmisen, kun haukutaan rumeliiniksi.

Se on varmaan ihan yleinen piirre persoonahäiriöisillä, että he mollaavat toisia nostaakseen itseään. Näen sen erittäin selvästi vanhempieni suhteessa, he jaksavat haukkua toisiaan jatkuvasti ja todella ilkeästi. Se kuulostaa ulkopuolisesta aivan kamalalta, kun toista mollataan jatkuvalla syötöllä. Heidän persoonastaan en koskaan ole oikein ollut selvillä, kumpi heistä on pahempi. Voiko olla niin, että kumpikin vanhemmistani olisi narsisti. Tiedän, että nykyinen puolisoni suorastaan kauhistelee miten isäni ja äitini kohtelee toisiaan ja minua.

Se on oikeastaan yksi vaarallisin piirre yhteiselossa narsistin kanssa, että hän pikkuhiljaa musertaa toisen itsetunnon. Jatkuva vähättely ja ilkeys alkaa lopulta tuntua todelta ja sitä uskoo olevansa juuri niin surkea, kun sanotaan.

Häpeä ahdistaa

Tuo lääkärintodistus syvästä masennuksesta ja työkyvyttömyydestä vaivaa mieltäni jatkuvasti. Se on saanut aikaan myös syvän häpeän. Eikä tuon verottajan suhtautuminen ollenkaan parantanut tilannetta. Päinvastoin, koen suurta mielipahaa, kun joudun tekemisiin sellaisen ihmisen kanssa. Tunnen itseni perinpohjin huonoksi, mietin onko minussa mitään hyvää.

En kestäisi tätä tunnetilaani ilman puolisoni rauhallista suhtautumista minuun ja asioihini. Jos olisin nyt yksin tämän paineen alla voisin jopa päätyä itsemurhaan. Olen joskus ollut masennuksessani niin syvällä, että olen itsemurhaa miettinyt ja tiedän sen mekanismin miten sellainen halu ihmisessä syntyy. Siksi ihmettelenkin syvästi miten tuo verottaja uskaltaa ladata sellaista painetta ihmisen niskaan, siinä on suuri vaara sortaa toinen itsemurhaan asti. Se kohtelu mitä olen saanut on uskomatonta nykypäivän Suomessa.

Se kaikki saa minut lamaantumaan ja pyörimään, vain oman mitättömyyteni ympärillä. Koen itseni täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi, minun verorahanikaan eivät kelpaa. En voi ketään muuta elämästäni syyttää, olen tehnyt pelkkiä vääriä ratkaisuja. Ilman avioliittoani Ilkan kanssa en olisi tässä tilanteessa, yritykseni voisi hyvin ja minä voisin ainakin paremmin. Oli ihan omaa hulluuttani sekaantua sellaiseen ihmiseen, kun Ilkka oli. Toisaalta kaikki jotka ovat narsistin kohdanneet tietäävät, että parisuhteessa toinen osapuoli voi joutua täysin pois raiteiltaan ja lopuksi ikää sairauseläkkeelle. Pahimmillaan narsisti sairastuttaa ympäristönsä.

Häpeän kuitenkin sitä, että olen ollut niin hölmö, että joku ihminen on päässyt tuhoamaan elämääni niin pahasti. Jos olisin työntänyt hänet pihalle heti, kun näin miten sekopää hän oli, niin olisin säästynyt paljolta. Mutta joku hiivatin moraali kielsi minua eroamasta heti, vaan halusin yrittää loppuun asti. Hyvä ettei minulle tullut siinä loppu.

Itsetutkiskelun paikka

Iän tuoma elämänkokemus ja ennen kaikkea pitkään kestänyt psykoanalyysi on antanut minulle aika hyvän kuvan oman itseni vioista ja hyvistä puolista. En missään nimessä halua tässä blogissa korostaa omaa hyvyyttäni, päin vastoin minulla on paljon vikoja. Psykoanalyysi kuitenkin toi sen selvyyden, että persoonani on aika terve.

Läheisriippuvuus on hankalin luonteenpiirteeni, joka on tuonnut minulle paljon surua ja murhetta. Ilman riippuvuuttani, en olisi koskaan edes mennyt yhteen Aarnen tai Ilkan kanssa. Olin nuorena jäänyt niin paitsi äitiyttä ja turvaa, että hain Aarnesta itselleni sekä isää, että äitiä. Ihminen joka saanut elää hyvän lapsuuden ja kasvannut itsenäiseksi persoonaksi sanoo helposti, että mitäs jäit niihin suhteisiin, olisit lähtenyt pois. Silloin, kun itsellä on kaikki hyvin, on vaikea kuvitella miten toimii ihminen joka on jäänyt vaille rakkautta ja tullut ripustuvaksi ihmiseksi. Määrätynlaisen lapsuuden jälkeen meistä kenestä tahansa olisi tullut läheisriippuvainen ja jokaisen kohdalla se on pitkä tie kasvaa siitä pois. Riippuvuus ei katoa sillä, että sen tiedostaa, vaan vahvistuakseen ihmisen pitää tehdä paljon työtä.

Riippuvuuden lisäksi olen aika naivi ja hyvä uskoinen. En vieläkään ole tarpeeksi varovainen ihmisten kanssa ja tulen saamaan aina nenälleni. Olen myös hyvin herkkä loukkaantumaan ja minun on vaikea ottaa vastaan kritiikkiä. Itsetunnosta puhutaan nykyään myös paljon ja kai harvan itsetunto on ihan kunnossa. Muuten olen aika sinut itseni kanssa, mutta pahoitan mieleni helposti. Tosin se on sanottava, että masennus joka minuun iski, kun jätin Cymbaltan pois, vääristi niin paljon tuntemuksiani, että on vaikea sanoa onko herkkätunteisuuteni minua, vai kemian tuomaa muutosta.

Olen myös hyvin mukavuudenhaluinen ja laiska, mutta uskoisin kuitenkin, että huonot puoleni on ihan kohtuuden rajoissa. En ole sen huonompi tai parempi ihminen, kuin kukaan muukaan. Hyvinä ominaisuuksina pidän ehdotonta oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä ja moraalisuutta. Olen myös empaattinen ja pidän ihmisistä ja haluan auttaa toisia. En myöskään koskaan käytämketään hyväkseni tai yritä taloudellisesti tai muutenkaan hyötyä kenestäkään.

Minusta kuitenkin tuntuu, niin kuin varmaan monista muistakin ihmisistä, etten koskaan ole saanut riittävästi myönteistä palautetta. Näiden narsististen läheisteni kanssa olen negatiivista palautetta ja haukkumista kuullut kymmenen ihmisen edestä.

Narsistiksi ei saa nimitellä turhaan

Muutamassa kommentissa on ollut hyvä muistutus siitä, että toista ihmistä ei saa sanoa narsistiksi ilman syytä ja, että narsismi nimityksestä on tullu muotisana. Se on aivan totta, ei koskaan saa nimitellä ketään heiveröisin perustein ja on myös aina katsottava itseään. Jokaisessa ihmisessä on osa narsistia, emme pysyisi muuten elossa jollemme osaisi pitää puoliamme. Ihminen voi olla ilkeä ja paha muutenkin, eikä kyse ole narsismista.

Olenkin lähtenyt kirjoittamaan tätä blogia lähes kymmenen vuoden itsetutkiskelun jälkeen. Käydessäni läpi psykoanalyysia opin näkemään omat huonot puoleni ja opin itsestäni paljon. En kirjoita tätä blogia vihan vallassa tai kostaakseni. Kirjoitan siksi, että haluan purkaa pois itsesyytöstäni, miksi en huomannut ajoissa. Haluan myös kertoa tarinani esimerkiksi muille, jos joku muu saisi siitä apua. Se, että sanotaan narsisteja olevan todella vähän ei sulje pois sitä, että jokuhan on ne vähätkin kohdannut. Syyllistin itseäni vuosia siitä, että minussa on jotain vikaa, kun lähelläni olevat ihmiset käyttäytyvät näin. Jos ihminen on terve persoonaltaan yleensähän aletaan ensiksi miettimään mitä minä voin tehdä. Pitkän kokemuksen kautta opin, etten minä voi tehdä muuta, kun pysyä kaukana kyseisistä ihmisistä. Mikään muutos omassa käyttäytymisessäni ei auta narssistin kanssa.

Lähes aina avioeron jälkeen tulee tilanne, että syyttelee toista ja näkee vain huonot puolet. Se vaihe minulla meni ohi jo liittojeni aikana, mietin sekä avoeroa, että avioeroa niin perusteellisesti ettei minun tarvinnut jälkikäteen enää spekuloida mitään.

Toivon todellakin, että ketään ei sanottaisi narsistiksi ilman selvää perustetta tai syytä. Varmaan myös narsisti nimityksestä on tullut hiukan muotisana, koska se on tullut vasta hiljattain suuren yleisön tietoon. Yleensä uuden asia edessä tapahtuu ensin ylilyöntejä ennen, kuin asia putoaa normaaliin uomiinsa.

Turhaan ei saa nimitellä

Olen yrittänyt olla näissä kirjoituksissani aika varovainen, etten ketään turhaan leimaisi narsistiksi. Psykoanalyysissäni terapeutti nimesi kuulemassa perusteella narsisteiksi avomieheni ja aviomieheni, vanhempani ja tämän seksiaddiktiystävättäreni. Tietenkään heistä ei ole varsinaista diagnoosia tehty, mutta heidän käytöksensä viittaa siihen. Nämä muutamat lapsuuden ystäväni ovat varmaankin muuten vaan vaikeita ihmisiä ja omaavat narsisminkaltaisia piirteitä.

Nykyään narsismi sanaa käytetään niin usein ja aika kevyesti, että sen kanssa pitää olla varovainen. Se ei kuitenkaan ole tässä blogissa oleellisin asia, että onko joku varmasti narsisti vai ei. Oleellista on se miksi takerrun aina samankaltaisiin ihmisiin ja aina saan nenilleni. Se on yhteneväistä, että näiden ihmisten käyttäytyminen on ollut hyvin samanlaista joten persoonallisuushäiriö on sama. Ilmeisesti joku heissä vetoaa minuun, koska aina olen löytänytkin heidät ihmisjoukoista, vaikka narsisteja on todella vähän.

Tästä psykiatrini sanoi, että lähetän jotain näkymätöntä singnaalia mikä vetää lähelleni nämä tyypit. Ihan samanlailla, kun esimerkiksi homot löytävät ihmisjoukosta ne jotka ovat myös homoja ja heterot eivät näe sitä ollenkaan. Narsisteissa on jokin piirre mikä vetoaa minuun voimakkaasti ja ennen kun tiesin tästä taipumuksestani jokin esti minua kuuntelemasta järjenääntä. Tämä on oikeastaan sama vanha ongelma, että naiset rakastuvat renttuihin, yleensähän rentut ovat narsisteja.

Lääkitystä

Luin tuolta muualta blogeista ihmisistä jotka kärsivät kiputiloista. Useimmilla oli fibromyalgia. Ei ole mitenkään pois suljettu, etteikö minullakin olisi fibromyalgia, mutta viimeisin diagnoosi on Ohutsäie neuropatia. No, jokatapauksessa kivut on minulle arkipäivää.

Fibromyalgiasta kärsivät kertoivat jatkuvasta väsymyksestä ja nukkumisesta joka ei virkistä. Tunnistan niistä itseni täysin ja helpottaa, kun joku muukin on kokenut samat oireet. Lääkityksiä minulla on viimeisen kymmenenvuoden aikana ollut vaikka millä mitalla. Tällä hetkellä en käytä, kuin Tramalia ja olen tyytyväinen, kun ei ole monia lääkkeitä. Triptyliä käytin pitkään ja suurimmillaan annos oli 50mg vuorokaudessa. Sehän on vielä pieni määrä, moni lääkäri olisi sen vielä tuplannut tai triplannut. Triptylistä alkoi kuitenkin tulla lihasheikkoutta joka oli aivan kamalaa. Jalat tuntui tärisevältä hyytelöltä ja pääkoppakin oli aika tokkurainen pitkään aamupäivään. Alkoholi on aina pahentanut kipujani ja viimeksi käytin Triptyliä niin, että, kun olin ottanut illalla alkoholia ja heräsin aamuyöstä kipuihin otin Triptyliä. Sitten lihas heikkous oli jo niin voimakasta, että hyvä kun sain itseni sängyssä käännettyä.

Lyricaakin käytin pitkään ja siinäkin ilmeni, vaikka mitä sivuvaikutuksia. Heti alkuunsa, noin viikon käytön jälkeen turposin ihan älyttömästi. Paino nousi parissa päivässä 8kg eikä kengät mahtuneet jalkaan. Silloin lääkärit kielsivät ettei se missään tapauksessa johtunut Lyricasta. Nykyäänhän tiedetään, että turvotus ja lihoominen on tyypillisin Lyrican sivuvaikutus. Kun jätin Lyrican pois, noin kolmen vuoden käytön jälkeen painoni putosi 7kg. Lyrica aiheutti myös ummetusta ja suunkuivumista, mutta niin teki Triptylkin. Sen käytössä minulla meni aina ääni ilatpäivisin, kun suu kuivui niin pahasti.

Tässä nyt pari sivuvaikutusta, lisää seuraa tuonnenpana. Niitä meinaan on koettu.

Lapsellinen toive

Se on kummallista, että vielä tässä iässä odottaa jotain tukea ja myönteisyyttä vanhemmiltaan. Vaikka kaikki elämäni kokemukset ovat osoittaneet ettei äitini kykene myötätuntoon aina vaan odotan jotain muuta. En millään tahtoisi uskoa, että on ihan totta ettei vanhempani halua minulle mitään hyvää ja pitävät minua epäonnistuneena ihmisenä. Koko ajan odotan, ettänihme tapahtuisi ja he myöntäisivät miten mukava ihminen minä olen.

Se on vain uskottava, että niin ei käy. Kiusaan vaan itseäni turhalla toiveella ja pahoitan mieleni aina vaan pahemmin, kun saan epäempaattiset teot silmilleni. Minun pitäisi jo pystyä eriytymään vanhemmistani niin ettei heidän sanansa pääsisi loukkaamaan minua. Se on sanottava Ilkan ja Aarnen puolesta, että he kumpikin kauhistelivat miten pahasti minun vanhempani minua kohtelee. Jopa heille se oli hämmennyksen aihe, kun eivät olleet uskoneet, että joku voi kohdella niin pahasti omaa lastaan.

Muille ihmisille vanhempani on tosi mukavia ja minullekin silloin, kun vieraampia ihmisiä on läsnä. He ovat hyvä esimerkki siitä ettei koskaan tiedä kenen kotona on helvetti. He ovat hyvin pidettyjä ihmisiä ja heillä on laaja sosiaalinen verkosto ja ovat loistavia seuraihmisiä. Tiedän , että jos minä toisin julki tämän pahan puolen kukaan ei uskoisi minua, vanhempanihan on niin mukavia muiden mielestä. Se tekeekin vielä kamalammaksi oman kokemukseni, kun näen miten hyvin he käyttäytyvät muita kohtaan ja sitten kun selkä kääntyy ovat itse piruja. Se on ollut minulle sellainen oppi, että aina kun tapaan oikein supermukavan ihmisen tai, pariskunnan epäilen heti, että mitäköhän kauheuksia heillä kotona tapahtuu.

Paljon on helpottanut, kun nykyinen puolisoni jaksaa minua lohduttaa ja on helpompaa, kun joku toinenkin mäkee asian toisen puolen. Joskus itselle on tullut ihan skitsofeerinen olo, että minä olen väärässä, pahat tapahtumat ovat vaan minun kuvitelmaani. Varsinkin, kun vanhempani pitävät kaikkia lapsuuteni kamalia muistikuvia valheina.

Äiti osaa loukata

Lähentelen viittäkymmentä ja vieläkin äitini pystyy nutistamaan minut ja loukkaamaan verisesti. Tunnen suorastaan fyysistä kipua, kun pahoitan niin mieleni. Tämä aamuna jouduin pyytämään häneltä kyytiä, kun autoni oli korjaamolla. Keskustelimme edes menneestä mummustani, äitini äidistä. Kerroin yhden kielteisen muiston mummustani ja äitini puuskahti heti, että valehtelen. Hän ei kuulemma enää ikinä voi luottaa minuun, kun valehtelen asioita menneisyydestäni. Minusta on todella outoa, että vanhempani ovat päätyneet siihen, että minun muistoni on vääriä ja minä valehtelen ja heidän muistonsa on oikeita.

Vähän hassu aihe kinata, mutta se vääristää meidän välistä suhdetta. Muistan lapsuudestani paljon epämiellyttäviä tapahtumia, mutta he väittävät yhdestä suusta ettei sellaista ole tapahtunutkaan. He ilmeisesti uskovat itse sanomaansa ja ovat jotenkin totaalisesti haluneet unohtaa sen vaiheen, kun he tuhosivat lapsuuttani. Voihan olla, että he ihan oikeasti luulevat minun valehtelevan ja he ovat niin hyvin kadottaneet sen kohdan elämästämme.

Se vaan tuntuu ihan kamalan mitätöivältä, että minun muistoninkaan ei ole minun ja ne on vääriä. Hetkeäkään he eivät kyseenalaista ettei itse olisi oikeassa. Se on myös minulle vastenmielistä, että äitini on aina samaa mieltä isäni kanssa ja hän suorastaan nauttii jos isäni mollaa minua. Ilmeisesti hän on ollut ikänsä kateellinen minulle isäni huomiosta, jota olen kuitenkin saanut minimaalisen vähän.

Jos olisin tarpeeksi vahva ja itsenäinen, niin en antaisi äitini sanomisten vaikuttaa niin syvästi. Jos joku muu minulle sanoisi vastaavaa en paljoakaan viitsisi päätäni vaivata. Jotenkin äitini osaa niin hyvin lyödä heikkoon kohtaani ja aina tunnen yhtä suurta pettymystä, kun äitini ei löydä minusta mitään muuta, kuin pahaa.

Ajan myötä tilanne tulee vielä pahentumaan, mitä vanhemmiksi he tulevat sitä vaikeammaksi suhteemme tulee. Äitini on aina elänyt mielikuvituksessaan ja vääristellyt asioita omien uskomuksiensa mukaan ja vanhenemisen myötä se aivan varmasti pahenee. Vielä tulee sekin heti, että hän syyttää minua varastamisesta, sehän on yksi oire demetiasta. Silloin minun pitää olla niin vahva ja erillinen ihminen, että pystyn auttamaan häntä ja ohitan pahanmieleni.

Huonoa seuraa

Olen mnettänyt uskon itseeni ja pelkään ettei kukaan halua seuraani. En ole enää varma, että haluaako parhaat ystäväni lähteä kanssani edes matkoille. Sen tiedän, että olen reumakipujen vuoksi väsynyt, enkä jaksa kävellä yhtä kovaa, kuin muut. Joudun myös yleensä lähtemään iltapäivällä hotelliin, kun on pakko päästä lepäämään. Pelkään myös etten ole muutenkaan mieleistä seuraa. En ole mikään hienostunut ja rauhallinen ihminen, olen äänekäs, näkyvä ja enkä kontroloi koko aikaa käytöstäni. Olen aina ollut hyvin huumorintajuinen ja se puoli on vaan korostunut, koska nykyisen puolisoni kanssa verbaalinen huumori on yhteinen juttu. Ehkä huumorini vaikuttaa rahvaanomaiselta ja seurassani ei viihdytä.

Se olisi minulle kuoleman vakava paikka jos menettäisin ainoat ystäväni. En kuitenkaan voi itseäni muuttaa, vaan minut pitää hyväksyä sellaisena, kun olen. Olen aivan liikaa joutunut elämäni varrella luopumaan omasta persoonastani. Viime syksynä olimme Lontoossa ja käytin nopea vaikutteista Tramalia, joka aiheutti pahoinvointia koko ajan. Oksensin lentoasemalla pois lähtiessä, mutta onneksi oli sentään oksenuspussi taskussa. Ei varmaankaan ole mukavaa, kun yksi yrjöilee melkein päälleen. Tietysti olin myös erittäin väsynyt, kun ruoka ei pysynyt kunnolla sisällä. No, onneksi se vaiva katosi, kun vaihdoin pitkävaikutteiseen Tramaliin. Sellaistahan ne myrkyt aiheuttaa.

Koen myös, että nykyään ystäväni helposti hermostuvat minuun, ehkä olen heidän mielestään harmittavan veltto ja luuserimainen. Tiedän, että he eivät pidä väsymystäni muuna, kuin huonona kuntona ja liikunnan puutteena. Onhan se tietysti sitäkin, mutta suurin merkitys on reumalla ja Tramalilla. Vaan minä itse tiedän miltä minusta tuntuu, ne makaa laiskuuttani, vaan en yksinkertaisesti jaksa lähteä liikkeelle. Olen myös aina inhonnut liikuntaa ja se ei minua viehätä, siksikään ei ole edes motivaatiota lähteä harrastamaan jotain liikuntaa.

Vikaa on myös minussa

En oikein osaa aian ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi kirjoittamalla. Kun kirjoitan nopeasti ja inspiraation vallassa ei kaikki ole niin tarkkaan harkittuabja lukija voi saada väärän käsityksen. Voi myös olla, että lukija joka ei ole lukenut juttujani alusta saakka saa väärän käsityksen, kun hyppää mukaan keskenkaiken. Toivon, että jos joku asia kuulostaa ihan epäloogiselta laittaisitte siitä kommentin. Jos olette erimieltä johtopäätöksistäni nekin viestit ottaisin mielelläni vastaan, koska blogien tarkoitus on käydä keskustelua.

On myös syytä muistaa, että kirjoitan tätä juttua jälkiviisaana. On paljon helpompi kertoa jälkikäteen mitä tapahtui. Moni asia jäi huomaamatta silloin, kun se tapahtui, mutta pitkän miettimisen tuloksena se on nyt selvää. Olen myös paljon vanhempi ja pakko myöntää, että myös viisaampi.

Joku voi ajatella, että olin kamala ihminen, kun menin naimisiin Ilkan kanssa, vaikka en ollut sokeasti rakastunut. Ne on kuitenkin elämän tosiasioita, loppujen lopuksi harva menee naimisiin ihan terveen ja pyyteettömän halun takia. Suurella osalla on takana yksin jäämisen pelko, niin kuin minullakin oli. Enhän minä sitä silloin tajunnut, vaan sekin on tullut ilmi, vasta psykoanalyysin tuloksena, kun olen pystynyt miettimään omia vaikuttimiani. Halusin myös epätoivoisesti lapsia, sekin on monen syy avioitumiseen. Jos minulle olisi sanottu viisitoistavuotta sitten, etten tule saamaan koskaan lapsia, en tiedä miten olisin jaksanut elää. Sekin asia on pitänyt käsitellä pikku hiljaa pala palalta.

Kummassakin parisuhteessa olen tehnyt monia virheratkaisuja. Paras ja viisain ratkaisu olisi ollut, kun olisin älynnyt lähteä kauas niiden miesten lähettyviltä. En kuitenkaan osannut tehdä viisaita ratkaisuja ja jäin narsistin manipuloitavaksi. Erittäin harva pystyy näkemään läpi narsistin manipuloinnista, siihen lankaan menemisestä en itseäni syytä, koska he ovat uskomattoman taitavia toisten pyörittäjiä. Ilkka huijasi koko psykiatrianosaston henkilökuntaa, kun puhuin asian läpi oman psykiatrini kanssa hänkin ihmetteli miten ammattilaisetkin on välillä niin höynäytettävissä.

Herätän keskustelua

Sattumalta katsoin tuota Suomi24 keskustelupalstaa, kun blogin tilastojen mukaan sieltä tulee paljon lukijoita. Aika jännä juttu, että parissakin keskustelussa oli suositeltu blogiani. Yksi keskustelu oli sitten pitenpikin ja siinä oli siteerattu sanomisiani ja epäily vaikuttimiani. Myös sitä kritisoitiin, että syytän vain toista, enkä näe omia vikojani. Haluan selittää omaa näkökulmaani vastaukseksi tähän. Olen myös hyvin kiitollinen, että blogini herättää keskustelua, koska se on ollut tarkoitukseni ja olisin toivonut enemmän kommentteja suoraan tähän blogiini.

Kun aloitin tämän blogin yritin tehdä selväksi lukijoilleni, etten lähde nimittelemään ketään narsistiksi pelkän mutu-tuntuman perusteella. Olen käynyt läpi psykoanalyysin joka kesti lähes kymmenen vuotta ja kävimme pitkään Ilkan kanssa perheterapiassa. En ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, kun Ilkka joutui psykiatrianosastolle, mutta myös ammattilaiset diagnostoi hänet narsistiksi.

En missään tapauksessa syytä tässä blogissa muita ja pese itseäni vastuusta. Olen yrittänyt kertoa mahdollisimman rehellisesti mitä virheitä ihminen tekee, kun ajautuu narsistin puolisoksi. Syy siihen oli aivan minun itseni,mutta en vaan osannut sitä välttää, koska itse olin niin ripustuvainen. Koska oma persoonani ei ole täysin terve, ja kenenkähän meidän olisi, minun oli helppo tunte vetoa narsistiin. Sitä myös yritän kertoa, että on olemassa tällainen ihmistyyppi, kun minä joka ajautuu kerta toisensa jälkeen suhteeseen narsistin kanssa. Vaikka heitä on vain muutama prosentti Suomen kansasta, on ihmisiä joka tuntee vetoa heihin ja minä olen sellainen.

Kerron näitä asioita siksikin, että joku voisi ottaa opiksi niistä omassa elämässään. Kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut puhettakaan narsiteista ja minä en tiennyt siitä mitään, joten miten edes olisin osannut välttää Aarnea. Myös se, että lapsuuden kodissani oli narsisti saa aikaan sen, että tunnen vetoa narsisteihin. Narsistin tavat on niin tuttuja ja turvallisia, kun olen niihin aina tottunut, etten osannut nuorempana niitä varoa.

Tunnen myös itse vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että toinen ihminen leimataan pikkujutun perusteella narsistiksi. Itse en siihen lähde missään nimessä, minulla ei ole mitään syytä mollata toisia turhan takia. Ne ihmiset, jotka eivät ole olleet tekemisissä vaikeiden ihmissuhteiden kanssa, eivät oikein pysty ymmärtämään mistä on kyse. Loppujen lopuksi hyvin pieni ihmisryhmä on ollut narsistin puolisona, koska heitä on niin vähän. Silloin, kun itsellä ei ole kokemusta asiasta neuvoisin pidättäytymään tuomitsemisesta. On ihan eriasia sanoa, että miksi et tehnyt niin ja niin, kun toteuttaa se tosielämässä.

Jatkuva väsymys

Suurin ongelmani tällä hetkellä on jatkuva väsymys. Syytän siitä Tramal lääkitystäni, mutta voihan sen aiheuttaa myös tämä reuma. Olen aina tarvinnut paljon unta ja nauttinut päivätorkuista. Nykyään kuitenkin elämäni pyörii nukkumisen ympärillä. Yleensä nukun noin kymmenen tuntia yössä, menen työhönkin vasta klo 10 ja yleensä herään klo 9. Se ei kuitenkaan riitä minulle, ainakin parina iltana viikossa, kun tulen työstä noin kello kahdeksan, saatan illan maata puoliunessa sohvalla.

Viikonlopun nykyään nukun lähes kokonaan. Lauantaina saatan olla hereillä noin neljä tuntia, sunnuntaina ehkä kuusi. Vihaan itseäni ja laiskuuttani, eihän minulle jää aikaa tehdä mitään muuta, kuin nukkua. Vai olenkohan ottanut liikaa esimerkkejä kissoiltan?

Pelkään, että rakas mieheni vielä hermostuu minuun, koska ei ole ollenkaan kiva hänelle, että kumppani nukkuu kaikki vapaa-ajat. Tähän asti hän on suhtautunut ymmärtäväisesti, eikä ole mitään pahaa nukkumisestani sanonut, mutta tottakai ymmärrän miten kurjaa se on. Sitä vastoin äitini huutaa siitä todella usein ja jaksaa muistuttaa, ettei miheni minua kauaa siedä, kun vaan makoilen.

Väsymys on niin suuri, että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna ja, kun väsymys menee tarpeeksi pitkälle tuntuu, että aivoni kulkee puurossa. En yksinkertaisesti saa itseäni nostettua sohvalta, vaikka kuinka haluaisin. Ystävättäreni eivät enää halua matkoille kanssani, koska olen niin huonoa seuraa. Ymmärrän sen hyvin, miten sitä seurustelee nukkuvan naisen kanssa. Toivon sydämestäni, että tämä joskus helpottaa, mutta en vaan keksi mikä sen voisi muuttaa. Ehkä pitäisi hakeutua taas kipuklinikalle, mutta olen lääkäreissä niin paljon ravannut, etten enää jaksa. Ja viimeksi sieltä jäi käteen, vaan Cymbalta resepti, mikä teki olon entistä kamalammaksi.

Minun pitäisi omatoimisesti vähentää Tramalia, ja kokeilla miten se auttaa. Mutta olen siinä ihan kierteessä, ilman vahvaa lääkitystä en pysty tekemään yli kymmentuntista työpäivää. Työni on myös niin raskasta, painavien laatikoiden purkamisia ja vaate pinkkojen kantamisia ja jaloillaan koko päivä. Olen niin kivulias, etten pysty työhöni, jos lääkitystä pienennetään. En myöskään voi vähentää työmäärääni, koska tällaisessa taloustilanteessa, en mitenkään voi ottaa lisää työvoimaa. Olen myös vielä niin velkainen, että senkin takia on pakko ponnistella. Vaikea yhtälö, on vaan yritettävä jaksaa päivä kerrallaan.

Anopin erikoinen

Yksi outo piirre anoppini käytöksessä on vielä kertomisen arvoinen. Tapasin Ilkan vanhempia 4-5 kertaa vuodessa ja joka tapaaminen aloitettiin sillä, että keskustelimme miten monella tapaa ravintolassa voi tilata alkoholittoman juoman tai miten kieltäytyä juhlissa alkoholista. Se oli minusta tosi omituista, yritin kysyä Ilkalta, että kenellä teidän perheessä on alkoholi ongelma, kun se on nostettu niin silmätikuksi.

Olin omassa lapsuudenkodissani tottunut aika vapaaseen alkoholikäytökseen. Meillä tarjottiin vieraille alkoholia ja olen itse suhtautunut asiaan aika neutraalisti. Omassa lapsuuden perheessäni ei ole ollut kenessäkään alkoholismia. En voinnut tajuta, että kun tapasimme monen kuukauden päästä, niin muuta puhuttavaa ei ollut, kuin alkoholittomat juomat. Jotain outoa oli myös siinä, että ensimmäisenä vuotena, kun kävin anoppilassa he eivät antaneet Ilkalle alkoholia. Ihan, kuin kysymyksessä olisi hänen vieroituksena, kun kysyin siitä, niin hän sanoi sen olevan äitinsä kotkotuksia.

Sitäkään en osannut ottaa vakavasti, koska anoppi oli niin omituinen, että hänestä voi uskoa mitä vaan. Sen Ilkka kertoi, että hänen tätinsä, anopin sisar, oli sekakäyttäjä ja kuollut siihen. Hän muutamaan kertaan kertoi lapsuusmuistojaan, kun oli pelännyt tätiään, kun hän oli ollut ihan tokkurassa. Kukaan ei tiennyt ottiko hän lääkkeitä liikaa vahingossa vai tahallaan. Luulin, että hän oli kuollut jo parikymmentävuotta sitten, kun Ilkka oli ollut alakoululainen. Avioeromme jälkeen vasta selvisi, että hän oli kuollut noin vuosi ennen tapaamistamme. Tädin tytär, Ilkan serkku oli ollut myös pitkään Tanskan Kristianstadissa narkkarina. Hän otti kuulemma yhteyttä Ilkkaan eromme jälkeen ja oli päässyt kuiville ja Suomeen. Hän kertoi myös Ilkalle, että täti oli ollut vankilassakin, mutta syytä ei oikein tiedetty. Ymmärsin sen olleen yllätys Ilkallekin.

Sieltä suvusta ja Ilkan menneisyydestä nousi jos mitä vaarallisia sotkuja ja perintötekijöitä. Jos olisin sen kaiken tiennyt tutustuessamme olisin arvioinnut miehen ihan toisin.

Huumeet

On eräs kohta minun ja Ilkan välisessä keskustelussa mikä erityisesti harmittaa etten siihen reagoinnut tarpeeksi. Olimme tunteneet muutaman viikon ja katselimme jotain elokuvaa jossa oli jotain huumejuttuja. Kauhistelin sitä miten kamalaa olisi jos jäisi huumekoukkuun ja ettei koskaan pidä koskeakkaan huumeisiin. Ilkka sanoi minulle ettei huumeet ole vaarallisia, kun hänkin on päässyt niistä eroon.

En oikein tajunnut kuulemaani. Minun maailmassa huumeet olivat niin kaukaisia, vaikka Aarne oli alkoholistumaan päin hänelle riitti pelkkä viina. En osannut oikein reagoida Ilkan sanomisiin, yritin kysyä mitä hän tarkoitti, mutta hän ilmeisesti katui sanojaan ja alkoi puhumaan muusta. Sen keskustelun olisi pitänyt herättää minua ja miettiä mitä hänen taustallaan oikein oli. Otin sen kuitenkin lähinnä vitsinä, maalaispojan uhona. Ehkä hän oli kerran kokeillut jotain ja sitten kertoi siitä suurin sanoin.

En koskaan saanut tietää mikä oli totuus asiasta, hän kuitenkin sortui todella herkästi lääkkeiden väärinkäyttöön suhteemme jatkuessa. Hän myös selvästi ihaili narkkarijulkkiksia, Ozzy Osbornea, Jim Hendrixiä, Jim Morrisonia yms. Hänestä oli kivaa katsella elokuvia ja dokumentteja joissa muusikot örvelsi ihan huumehöyryissä.

Ulkopuolisten neuvoja

Varmaan moni lukija ajttelee mielessään, että olipa tyhmä nainen, olisi kerännyt tavaransa ja lähtenyt. Monia varmaan raivostuttaa, että miksi valittaa, kun itse on osansa valinnut. Siinä te olette kuitenkin väärässä. Ei kukaan valitse sellaista roolia, vaan rooli valitsee sinut.

Sinä joka olet syntynyt terveeseen perheeseen ja tavannut lähinnä persoonaltaan terveitä ihmisiä voit ylenmyyden tuntoisesti sanoa, että oma on vikansa. Koskaan et kuitenkaan saa tietää todellisuudessa miten olisit toiminut itse samassa tilanteessa. Kai minäkin olisin lähtenyt, jos olisin kummassakin parisuhteessa itse tajunnut mikä on vialla.

En todellakaan tiennyt jutun juonta ennen, kuin nyt jälkikäteen pitkän miettimisen jälkeen. Asioita, kun tapahtuu pikkuhiljaa ja hyviäkin hetkiä on välillä, niin tilanteeseen sopeutuu. Tapahtuu "sammakkoilmiö" eli, kun samakon heittää kylmään vesikattilaan ja laittaa hellan päälle, niin sammakko ei älyä hypätä pois, kun vesi alkaa kiehumaan pikkuhiljaa, sammakko sopeutuu ja kuolee siksi. Ihmiselle tapahtuu aivan samoin narsistin lähellä, asioihin tottuu ja aina pitää muistaa, että narsisti saattaa olla äärettömän hurmaava ihminen joiltain osin.

Ne lukijat, jotka ihmettelevät voiko edes tuollaista tapahtua, niin voin vaan sanoa, että sitä tapahtuu sinunkin lähipiirissäsi, et vaan sitä huomaa. Minun tarinani voisi olla kenen hyvänsä tarina. Voisin olla perhelääkärisi, työkaverisi, lapsesi opettaja tai tuttu kunnallispoliitikko. Nämä asiat tapahtuu ihan kunnon ihmisille ei millekään laitapuolen kulkijoille.

Rahastamista

Heti suhteemme alkuajoista saakka Ilkka hyväksi käytti minua taloudellisesti. Hän ei koskaan kysynyt, että miten voisi osallistua asumiskustannuksiin ja minä olin tyhmä enkä vaatinut mitään. Koko kahdeksan vuotisen yhdessä asumisen aikana hän ei maksanut penniäkään asumiskuluja. Hän oli ilmeisesti kertonut heti alusta lähtien ystävilleen käyttävänsä minua vai hyväksi, koska kuulin siitä avioliittomme jälkeen. Koen, että huijauksessa oli mukana paljon ihmisiä. Eräs puolituttu pariskunta omalta paikkakunnaltani jotka tunsivat Ilkan työn kautta, kertoivat asiasta eromme jälkeen. He olivat jotenkin syyllisen oloisia ja myönsivätkin ihan yllyttäneensä Ilkkaa. Ihmiset on kummallisia, kun toiselle halutaan niin helposti pahaa. Ilkka teki suorastaan rikoksen minua kohtaan, mutta näinhän on sattunut monelle muullekin.

Eniten minua harmittaa se etten ollut edes erityisen rakastunut Ilkkaan. Olin vaan niin kylöästynyt yksin elämiseen ja säälin Ilkkaa, pidin häntä jotenkin reppanana. Tunsin kuitenkin itseni koko ajan jotenkin yksinäiseksi, Ilkka ei päästänyt minua mitenkään lähelleen hän eli jotenkin omissa maailmoissaan. Hän oli myös paljon työmatkoilla, ensimmäisinä vuosina lähes 150 yötä hotelleissa.

Minä en ole ollut koskaan mustasukkainen enkä nytkään osannut ajatella, että Ilkalla olisi muita naisia. Vasta nyt jälkeenpäin osaan yhdistää asioita ja ilmeisesti hänellä oli pohjaton ihailun ja iskemisen tarve. Hän piti yllä ihan naisverkostoa meitä huijattavia oli varmaan, vaikka kuinka monta. Hän oli henkisesti niin kylmä ihminen ettei hän kyennyt kiintymään kehenkään.

Aloittamisen vaikeus

Olen nyt pitkään kirjoitellut nuoruuden avoliitostani ja Aarnesta, mutta en tahdonpäästä aiheesta eteenpäin. Haluaisin jo Aarnesta irti, ei hänestä ole paljon enempää sanottavaa tässä vaiheessa. Jotenkin en saa ottetta seuraavasta elämänvaiheestani, avioliitosta Ilkan kanssa.

Se oli niin kauheaa ja sekaista aikaa elämässäni etten oikein halua sitä näköjään muistella. Varmaankin myös häpeän sitä ja se aiheuttaa itseinhoa, koska olin siinä liitossa ihan omaa naivia tyhmyyttäni. Tein niin monia asioita väärin, että muistelemalla sitä vaihetta elämässäni joudun muistamaan omat mokani. Olisi aina paljon helpompaa, kun voisi vaan syyttää toista, mutta enhän minä ollut mikään tahdoton uhri, vaan aikuinen ihminen jonka olisi pitänyt osata huolehtia itsestään.

Suhteessani Aarneen voin aina vedota siihen, että olin viisitoistavuotias lapsi, kun tapasimme ja helppo manipuloitava. Ilkan kanssa naimisiin mennessä olin kolmekymmentäviisi ja jo paljon kokenut aikuinen nainen. En vaan halunut uskoa kenestäkään mitään pahaa, enkä kai oikeasti edes tiennyt, että niin pahoja ihmisiä olikaan, kun Ilkka oli. Hän erosi Aarnesta siinä, että hän oli joissakin asioissa äärettömän älykäs. Hän myös tuhosi minua suunnitelmallisesti, mikään ei ollut sattumaa, vaan hän oli etukäteen suunnitellut kaikki tekemisensä.