Stressi lisää kipuja

Olen taas kertaalleen kokenut miten stressi ja paha mieli lisäävät kipuja ja lääkkeiden käyttöä. En ole edes varma otanko Tramalia enää hermosärkyyn, vaan ihan itseni turruttamiseen. Olen siitäkin todella huolissani, että minkälainen tsombi todellisuudessa olen, mutta en vaan itse huomaa. Tosin olisi avomieheni siitä kyllä sanonut. Hän osaa aina sanansa asettaa niin nätisti, kun jostain minulle huomauttaa. Siitä taidosta olisi minulle paljon opittavaa, etten aina äkäisesti möläyttele kaikkea. Ilmeisesti alan sietämään jo niin korkeaa annosta ilman, että se näkyy päälle mikä on todella huolestuttavaa. Alan olla varsinainen Rasputin, kun myrkky ei enää minuun tehoa. Se, että lääkeannos nousee saa minut halveksimaan itseäni ja tekee minut superväsyneeksi. Olen aika pelottavassa kierteessä kipulääkitykseni kanssa. Jos aion vähentää Tramalia tiedän kokevani helvetin tuskat vieroitusoireina. Jos jatkan näin annos vaan nousee ja kierre pahenee. Suomessahan ei ole hoitoa niille ihmisille, jotka ovat tulleet riippuvaisiksi ihan tarpeellisista lääkkeistään. Pitäisi mennä A-klinikalle ja siellä olen joskus viitisen vuotta sitten käynytkin apua hakemassa. Se on kuitenkin ihan turha paikka istuskellasamassa jonossa narkkareiden kanssa. En mitenkään narkkareita halveksi, päinvastoin, mutta koen tarvitsevani ihan muuta hoitoa. Suomessa on noin 200.000 potilasta jotka ovat koukussa virallisiin kipulääkkeisiin. Suurin osa siksi, että heitä on alunperin hoidettu väärin ja on ollut helppoa heittää, vaan resepti eteen. Itselläni ei ollut kymmenen vuotta sitten mitään tietoa lääkekoukusta, mutta nyt on. Asiaan liittyy myös niin paljon häpeää ettei siitä kukaan uskalla puhua ääneen. Yleensähän ihmiset jää koukkuun mielialalääkkeisiin ja diapamiin, mutta ihan todella koukuttavaa on opiaatit mihin ryhmään Tramalkin kuuluu. Minun täytyy, vain ryhdistäytyä ja yrittää pikkuhiljaa mieheni avustuksella vähentää annosta.

Avioliittoni tarina lyhyesti

Pompin varmaan ihan epäloogisesti tapahtumista ja muistikuvista toiseen. Ajattelinkin tehdä lyhyesti selvityksen avioliitostani narsistin kanssa eli expuolisoni Ilkan. Tässä siis tapahtuneet faktat, kerron tunteista lisää myöhemmin.

Menin naimisiin 90-luvun lopulla ja olin ollut yksin jo viitisen vuotta avoliittoni jälkeen. Kun tapasin Ilkan hän oli armeijan palveluksessa, hyvin urallaan edennyt sotilas. Hän manipuloi ja painosti minua alusta pitäen saadakseen minusta taloudellista hyötyä. Hän muutti talooni suorastaan väkisin ja puhui rakastamisesta parin viikon jälkeen. Minulle selvisi vasta pari vuotta sitten, että hän luuli minua ja vanhempiani varakkaisi ja uskoi voivansa huijata meiltä rahaa. En ollut mitenkään hurmaantunut häneen, vaan olin kai niin kyllästynyt yksin oloon ja halusin palavasti lapsia.

Menimme naimisiin noin parin vuoden seurustelun jälkeen. Koko ajan tunsin ettei kaikki ole kohdallaan, mutta en vaan halunut uskoa sitä todeksi. Hän ei suostunut avioehtoon ja perusteli sitä mormooniuskonnollaan. Alusta lähtien Ilkka varasti minulta ja yritykseni kassasta rahaa. Ilkka jätti armeijan ja siirtyi matkatöihin reissaten Euroopassa pitkin poikin. Seksielämä loppui meiltä hääpäivään eikä lasta tietenkään kuulunut. Päädyimme hedelmöityshoitoihin, minä yritin kertoa seksielämän puutteesta, mutta miesgynekologi halusi mieluummin kuunnella Ilkaa joka vihjaili minun olevan ihan nymfomaani.

Mormooniuskonto ei muuten näkynyt Ilkan elämässä, siitä hän oli jo päässyt irti, mutta asenne naista kohtaan oli keskiaikainen. Osa mormooneistahan hyväksyy moniavioisuuden ja se kai oli Ilkankin maailmankuva. Naista hän piti jotenkin alempi arvoisena, kun miehiä. Sitten hoksasin, että Ilkka oli lääkeriippuvainen, hän oli välillä aivan sekaisin. Hän käytti sekä unilääkkeitä, että kipulääkkeitä ja joutui myös psykiatriseen hoitoon. Psykiatrian osastolla hän vedätti henkilökuntaa täysin ja kaatoi kaiken minun syyksi. Minä olin se narkkari ja paholainen joka kiusasi pientä miestä. Ei ihme, että minäkin alkuun häneen sorruin, kun ammattilaisiakin vietiin, kun kuoriämpäriä.

Yritin vielä uskoa, että kaikki kääntyy hyväksi ja menimme adoptio neuvotteluihin. Ei Ilkalla koskaan ollut mitään adoptio tarkoitusta, mutta sekin oli yksi temppu siihen, että pysyin hänen elättäjänään. Loppujen lopuksi hänellä oli tarkoitus hakea sairaseläkkeelle mielenterveysongelmista ja saada avioerossa minulta hyvät rahat. Sehän oli ihan hieno suunnitelma, ei tarvinnut tehdä töitä ja rahaa tuli. Taloustilanteemme oli ihan katastrofaalinen Ilkka ei koskaan osallistunut sentilläkään talouteemme. Hänellä oli maaninen kiinnostus kaikkia tekniikkaa kohtaan, hän osteli tietokoneita, televisioita, musiikkilaitteita yms. Kaikki kaatui minun maksettavaksi. Sitten jossain vaiheessa hänen avovaimonsa soitti minulle, hän oli saanut selville, että mies olikin naimisissa. He olivat olleet yhdessä pari vuotta eli Ilkka eli täydellistä kaksoiselämää. Hänellä oli ilmeisesti paljon muitakin naisia, mutta minä en ollut mustasukkainen luonne enkä osannut edes epäillä häntä. Tällä avovaimolla oli ihailtavaa selkärankaa ja hän pystyi jättämään Ilkan heti. Ja voi sitä Ilkan itkua, kun hänet niin hylättiin. Täysin uskomaton tilanne, minä yritin lohduttaa, kun tyyppi syyteli minua siitä, että menetti elämänsä naisen. Kyllä minäkin olen yksi ääliö.

Sitten hän eräänä päivänä häipyi, jätti käytetyn kirjekuoren päälle viestin ettei tule enää kotiin ja vei vähäiset tavaransa. Hän löysi itselleen uuden elättäjän. Tämä uusi nainen tuli tutuksi sairaalassa, koska Ilkka oli hänen kuolevan miehensä huonetoveri. Siinä taas manipuloitiin kumpaakin ja kunnolla. Kuoleva mies piti Ilkaa ihmeenä, joka auttaa hänen vaimoaan ja vaimo taisi rakastua. Siinä löytyi taas uusi uhri. Narsistit ovat aivan uskomattomia tekemisissään.

Väkivaltainen nainen

Tänään tuli MOT:ssa juttu väkivaltaisista naisista ja se herätti monia tunteita menneisyydestä. Todella hieno asia, että uskalletaan ottaa esille naisten väkivaltaisuus. Uskon, että aivan yhtälailla naiset, kuin miehetkin voivat olla kykenemättömiä hallitsemaan vihaansa. Tämä ei kuitenkaan ole se asia minkä tuo ohjelma herätti muistoistani, vaan se, että exmieheni Ilkka syytti minua väkivaltaisuudesta.

Se oli yksi niistä kummallisuuksista mitä tällainen persoonahäiriöinen keksii tehdä, kaikki keinot käytetään. Olimme avioliittomme loppusuoralla perheterapiassa, kun minä halusin vielä kerran ymmärtää miestäni. Siinä vaiheessa oli jo tullut esiin hänen toinen vaimonsa ja se etten tule koskaan saamaan lasta hänen takiaan. Syitä minulla vihaani oli ja myönnän, että melkein halkesin vihasta ja pahasta mielestä. En kuitenkaan koskaan käynyt Ilkaan käsiksi enkä heitellyt millään esineillä. Minun tapani raivota oli itkeä ja huutaa ja kysyä miksi helvetissä hän teki minulle näin. Miksi hän rikkoi minun elämäni ja teki minusta pysyvästi lapsettoman. Varmaan pari kuukautta heräsin joka aamuyö ja itkin ja ulisin tuskaani.

Ilkka otti tämän esille terapiassa siten, että hän pelkää minua ja ei uskalla nukkua, koska herätän hänet huutamalla. Katsoin häntä suu auki enkä yhtään ymmärtänyt mistä hän puhui. Hän käänsi minun suuren tuskan itselleen pisteiksi, hän keräsi sääliä sillä, että vaimo on ihan kauhea, pelottava hakkaaja. Olin aivan lyöty ja näin jälkikäteen vasta tajuan, kuinka paljon hän ihmisiä huijasi kääntämällä kaikki asiat omaksi edukseen. Näin hän myös sai lääkäreiltä lisää unilääkettä johon hän oli koukussa. Hänellä oli hyvä syy käyttää unilääkkeitä, kun vaimo ei kamaluuksissaan anna hänen nukkua rauhassa. Voi miten tekopyhästi hän selitti olevansa niin rauhan mies ettei mitenkään kykene lyömään naista tai uskalla minua vastustaa, kun olen niin pelottava. Voi kuinka raivostuttavaa se olikaan!

Lääkitystä

Luin tuolta muualta blogeista ihmisistä jotka kärsivät kiputiloista. Useimmilla oli fibromyalgia. Ei ole mitenkään pois suljettu, etteikö minullakin olisi fibromyalgia, mutta viimeisin diagnoosi on Ohutsäie neuropatia. No, jokatapauksessa kivut on minulle arkipäivää.

Fibromyalgiasta kärsivät kertoivat jatkuvasta väsymyksestä ja nukkumisesta joka ei virkistä. Tunnistan niistä itseni täysin ja helpottaa, kun joku muukin on kokenut samat oireet. Lääkityksiä minulla on viimeisen kymmenenvuoden aikana ollut vaikka millä mitalla. Tällä hetkellä en käytä, kuin Tramalia ja olen tyytyväinen, kun ei ole monia lääkkeitä. Triptyliä käytin pitkään ja suurimmillaan annos oli 50mg vuorokaudessa. Sehän on vielä pieni määrä, moni lääkäri olisi sen vielä tuplannut tai triplannut. Triptylistä alkoi kuitenkin tulla lihasheikkoutta joka oli aivan kamalaa. Jalat tuntui tärisevältä hyytelöltä ja pääkoppakin oli aika tokkurainen pitkään aamupäivään. Alkoholi on aina pahentanut kipujani ja viimeksi käytin Triptyliä niin, että, kun olin ottanut illalla alkoholia ja heräsin aamuyöstä kipuihin otin Triptyliä. Sitten lihas heikkous oli jo niin voimakasta, että hyvä kun sain itseni sängyssä käännettyä.

Lyricaakin käytin pitkään ja siinäkin ilmeni, vaikka mitä sivuvaikutuksia. Heti alkuunsa, noin viikon käytön jälkeen turposin ihan älyttömästi. Paino nousi parissa päivässä 8kg eikä kengät mahtuneet jalkaan. Silloin lääkärit kielsivät ettei se missään tapauksessa johtunut Lyricasta. Nykyäänhän tiedetään, että turvotus ja lihoominen on tyypillisin Lyrican sivuvaikutus. Kun jätin Lyrican pois, noin kolmen vuoden käytön jälkeen painoni putosi 7kg. Lyrica aiheutti myös ummetusta ja suunkuivumista, mutta niin teki Triptylkin. Sen käytössä minulla meni aina ääni ilatpäivisin, kun suu kuivui niin pahasti.

Tässä nyt pari sivuvaikutusta, lisää seuraa tuonnenpana. Niitä meinaan on koettu.

Huonoa seuraa

Olen mnettänyt uskon itseeni ja pelkään ettei kukaan halua seuraani. En ole enää varma, että haluaako parhaat ystäväni lähteä kanssani edes matkoille. Sen tiedän, että olen reumakipujen vuoksi väsynyt, enkä jaksa kävellä yhtä kovaa, kuin muut. Joudun myös yleensä lähtemään iltapäivällä hotelliin, kun on pakko päästä lepäämään. Pelkään myös etten ole muutenkaan mieleistä seuraa. En ole mikään hienostunut ja rauhallinen ihminen, olen äänekäs, näkyvä ja enkä kontroloi koko aikaa käytöstäni. Olen aina ollut hyvin huumorintajuinen ja se puoli on vaan korostunut, koska nykyisen puolisoni kanssa verbaalinen huumori on yhteinen juttu. Ehkä huumorini vaikuttaa rahvaanomaiselta ja seurassani ei viihdytä.

Se olisi minulle kuoleman vakava paikka jos menettäisin ainoat ystäväni. En kuitenkaan voi itseäni muuttaa, vaan minut pitää hyväksyä sellaisena, kun olen. Olen aivan liikaa joutunut elämäni varrella luopumaan omasta persoonastani. Viime syksynä olimme Lontoossa ja käytin nopea vaikutteista Tramalia, joka aiheutti pahoinvointia koko ajan. Oksensin lentoasemalla pois lähtiessä, mutta onneksi oli sentään oksenuspussi taskussa. Ei varmaankaan ole mukavaa, kun yksi yrjöilee melkein päälleen. Tietysti olin myös erittäin väsynyt, kun ruoka ei pysynyt kunnolla sisällä. No, onneksi se vaiva katosi, kun vaihdoin pitkävaikutteiseen Tramaliin. Sellaistahan ne myrkyt aiheuttaa.

Koen myös, että nykyään ystäväni helposti hermostuvat minuun, ehkä olen heidän mielestään harmittavan veltto ja luuserimainen. Tiedän, että he eivät pidä väsymystäni muuna, kuin huonona kuntona ja liikunnan puutteena. Onhan se tietysti sitäkin, mutta suurin merkitys on reumalla ja Tramalilla. Vaan minä itse tiedän miltä minusta tuntuu, ne makaa laiskuuttani, vaan en yksinkertaisesti jaksa lähteä liikkeelle. Olen myös aina inhonnut liikuntaa ja se ei minua viehätä, siksikään ei ole edes motivaatiota lähteä harrastamaan jotain liikuntaa.

Jatkuva väsymys

Suurin ongelmani tällä hetkellä on jatkuva väsymys. Syytän siitä Tramal lääkitystäni, mutta voihan sen aiheuttaa myös tämä reuma. Olen aina tarvinnut paljon unta ja nauttinut päivätorkuista. Nykyään kuitenkin elämäni pyörii nukkumisen ympärillä. Yleensä nukun noin kymmenen tuntia yössä, menen työhönkin vasta klo 10 ja yleensä herään klo 9. Se ei kuitenkaan riitä minulle, ainakin parina iltana viikossa, kun tulen työstä noin kello kahdeksan, saatan illan maata puoliunessa sohvalla.

Viikonlopun nykyään nukun lähes kokonaan. Lauantaina saatan olla hereillä noin neljä tuntia, sunnuntaina ehkä kuusi. Vihaan itseäni ja laiskuuttani, eihän minulle jää aikaa tehdä mitään muuta, kuin nukkua. Vai olenkohan ottanut liikaa esimerkkejä kissoiltan?

Pelkään, että rakas mieheni vielä hermostuu minuun, koska ei ole ollenkaan kiva hänelle, että kumppani nukkuu kaikki vapaa-ajat. Tähän asti hän on suhtautunut ymmärtäväisesti, eikä ole mitään pahaa nukkumisestani sanonut, mutta tottakai ymmärrän miten kurjaa se on. Sitä vastoin äitini huutaa siitä todella usein ja jaksaa muistuttaa, ettei miheni minua kauaa siedä, kun vaan makoilen.

Väsymys on niin suuri, että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna ja, kun väsymys menee tarpeeksi pitkälle tuntuu, että aivoni kulkee puurossa. En yksinkertaisesti saa itseäni nostettua sohvalta, vaikka kuinka haluaisin. Ystävättäreni eivät enää halua matkoille kanssani, koska olen niin huonoa seuraa. Ymmärrän sen hyvin, miten sitä seurustelee nukkuvan naisen kanssa. Toivon sydämestäni, että tämä joskus helpottaa, mutta en vaan keksi mikä sen voisi muuttaa. Ehkä pitäisi hakeutua taas kipuklinikalle, mutta olen lääkäreissä niin paljon ravannut, etten enää jaksa. Ja viimeksi sieltä jäi käteen, vaan Cymbalta resepti, mikä teki olon entistä kamalammaksi.

Minun pitäisi omatoimisesti vähentää Tramalia, ja kokeilla miten se auttaa. Mutta olen siinä ihan kierteessä, ilman vahvaa lääkitystä en pysty tekemään yli kymmentuntista työpäivää. Työni on myös niin raskasta, painavien laatikoiden purkamisia ja vaate pinkkojen kantamisia ja jaloillaan koko päivä. Olen niin kivulias, etten pysty työhöni, jos lääkitystä pienennetään. En myöskään voi vähentää työmäärääni, koska tällaisessa taloustilanteessa, en mitenkään voi ottaa lisää työvoimaa. Olen myös vielä niin velkainen, että senkin takia on pakko ponnistella. Vaikea yhtälö, on vaan yritettävä jaksaa päivä kerrallaan.

Masennusta ilmassa

Nyt alkaa tuntua siltä, että marraskuun pimeys alkaa viedä mielialaa pelkkää alamäkeä. Voihan se johtua siitäkin, että kaikki asiakkaat ja tuttavat puhuvat omasta masennuksestaan. Mitään tämä ei kuitenkaan ole siihen verrattuna, mitä viime marraskuun masennus oli. Silloinhan olin lopettanut Cymbaltan elokuussa ja syksy oli aivan kamala. Tietysti sitä ei olisi pitänyt niin äkkiseltään lopettaa, mutta kun se hikoilukin oli niin sietämätön sivuvaikutus.

Olin viime syksynä todella vaikea ihminen, masennus toi myös kiukkuisuuden ja toisaalta itse pahoitin mieleni joka asiasta. Olimme Lissabonissa mieheni kanssa viikon verran viime itsenäisyyspäivänä ja se matka oli aika epäonnistunut hankalan mielialani takia. Onneksi kumppanini taas jaksoi senkin. Tunsin itseni niin huonoksi, että itkin koko ajan. Koin, että hyvät ystäväni halveksivat minua ja eivät halua enää olla kanssani. Tunsin jääneeni täysin yksin.

Ne ei ollut todellisia asioita, vaan aivojen kemian tuomia juttuja joka kesti niin kauan kunnes toivuin Cymbaltasta. Tämä aina pitäisi muistaa, että lääkkeet voivat vääristää kaikkia tunteita. Kuinkahan moni on tehnyt itsemurhan näiden kemiallisten aineiden sekoittavan vaikutuksen takia. Sitä sekavuutta on myös vaikea tunnistaa ellen olisi sitä itse kokenut. Onneksi minulla oli turvallinen ja hyvä kumppani joka auttoi jaksamaan viim esyksyn huonon elämän.

Siihen verrattuna tämä alakulon tunne on ihan normaalia pimeänajan väsymystä. Olemme tänä itsenäisyyspäivän lähdössä Teneriffalle. Sitä vaan ei oikein kehtaisi edes sanoa, kun tuntuu, että niin monella menee nykyään huonosti eikä ole varaa tavallisiinkaan asioihin. Itsekin olen tätä säästänyt pitkään ja joutunut monesta tinkimään. Tosin ei tässä iässä oikein enää mitään tavaroita haluakkaan mieluummin satsaa matkustamiseen.

Huumeet

On eräs kohta minun ja Ilkan välisessä keskustelussa mikä erityisesti harmittaa etten siihen reagoinnut tarpeeksi. Olimme tunteneet muutaman viikon ja katselimme jotain elokuvaa jossa oli jotain huumejuttuja. Kauhistelin sitä miten kamalaa olisi jos jäisi huumekoukkuun ja ettei koskaan pidä koskeakkaan huumeisiin. Ilkka sanoi minulle ettei huumeet ole vaarallisia, kun hänkin on päässyt niistä eroon.

En oikein tajunnut kuulemaani. Minun maailmassa huumeet olivat niin kaukaisia, vaikka Aarne oli alkoholistumaan päin hänelle riitti pelkkä viina. En osannut oikein reagoida Ilkan sanomisiin, yritin kysyä mitä hän tarkoitti, mutta hän ilmeisesti katui sanojaan ja alkoi puhumaan muusta. Sen keskustelun olisi pitänyt herättää minua ja miettiä mitä hänen taustallaan oikein oli. Otin sen kuitenkin lähinnä vitsinä, maalaispojan uhona. Ehkä hän oli kerran kokeillut jotain ja sitten kertoi siitä suurin sanoin.

En koskaan saanut tietää mikä oli totuus asiasta, hän kuitenkin sortui todella herkästi lääkkeiden väärinkäyttöön suhteemme jatkuessa. Hän myös selvästi ihaili narkkarijulkkiksia, Ozzy Osbornea, Jim Hendrixiä, Jim Morrisonia yms. Hänestä oli kivaa katsella elokuvia ja dokumentteja joissa muusikot örvelsi ihan huumehöyryissä.