Narsistien vuosisata

Tuntuu kummalta, että viime vuosien varrella olen kuullut useammalta taholta, kun joku tuttu kertoo narsisti puolisostaan tai läheisestään. Ihan, kuin meidän viisikymppisten maailmassa olisi tavallista suurempi osa jotenkin häiriintyneitä.

Olin aika järkyttynyt, kun tapasin joulun tienoilla vanhan luokkatoverini, jota en ollut tavannut pariinkymmeneen vuoteen. Oikeastaan ystävyytemme katkesi, kun hän aikanaan avioitui. Hän on erittäin hyvässä asemassa oleva, koulutettu ja aika tunnettukin nainen. Hän kertoi olleensa häiriöisen puoliso ja vasta pari vuotta sitten lastensa kannustamana päätynyt eroon. Hassua, että olimme kokeneet hyvin samanlaisen kohtalon, mutta en koskaan olisi uskonut, että hänelle käy niin. Hän sanoi samaa minusta, jotenkin sitä kuvittelee, että narsistin puoliso on joku reppana jonka tunnistaa jo kaukaa. Vasta nyt lähiaikoina olen alkanut huomata, että se on melkein päinvastoin, narsistin puoliso onkin hyvin vahva ja voimakas ihminen.

Mietimme tämän luokkakaverini kanssa mikä siinä on, että nyt viime aikoina on tullut esiin näitä häiriötapauksia. Voi tietysti olla, että narsistileima annetaan ajattelemattomasti, mutta siltikin tuntuu, että itsekeskeisyyttä on enemmän, kuin esimerkiksi sodan käyneessä sukupolvessa. Vai onko?

Äiti tappoi kaksi lasta

Viime päivinä uutisotsikoihin on noussut tuo kauhea tapahtuma, jossa äiti oli ajautunut tappamaan kaksi pientä lastaan. Se on jäänyt mieltäni vaivaan, ennen tuota lopullista päätöstä on täytynyt olla mieletöntä tuskaa ja murhetta. Eikö kukaan huomaa, jos läheinen menee jo niin äärirajoilla. Tietenkään kukaan ei voi tietää, mitä oikein on tapahtunut ja ketään ei voi syyttää miksi ei auttanut.

Minusta tuntui myös pahalta, kun paikallinen kirkko ilmoitti uutisia myöden järjestävänsä rukouskirkon lasten muistoksi. Koin sen niin, että kirkko kerää jälkikäteen irtopisteitä, miksi ei ole auttanut aikonaan. Itse en ole mitenkään uskonnollinen ja näen usein epäkohtia seurakuntien toiminnassa. Omassa kotiseurakunnassani kaikki asiat on nostettu yleisöosasto käsittelyyn, kun työpaikan ihmissuhteet ovat niin tulehtuneet. Paheksun kovasti, että laitos jonka pitäisi tuoda myötätuntoa ja apua ihmisille, on työpaikkana ihan kamala. Jos kaikki asiat puidaan yleisönosastokirjoituksina eikä edes olla puheväliessä, niin lähimmäisenrakkaus on kaukana.

Toivottavasti tämä traaginen lasten murha herättäisi meitä huomaamaan läheistemme olotilan. Joulu on tulossa ja ihmiset ovat tosi yksinäisiä. Kaupassani käy paljon ikäihmisiä ihan vaan juttelemassa, vähän ostoksien varjolla. Moni sanoo suoraan, että pelkää olevansa sairastunut masennukseen ja tämä synkkä vuoden aika pahentaa tilannetta. Ikäihminen joka ei jaksa paljoakaan kotoaan liikkua on entistä pahemmin yksin talvella, kun ei pysty menemään edes kerrostalon pihaan istuksimaan.

Toivottavasti me kaikki vielä hyvin voivat ihmiset keräisimme voimavaramme ja tekisimme jotain yksinäisten lähimmäisiemme hyväksi.

Huonoa seuraa

Olen mnettänyt uskon itseeni ja pelkään ettei kukaan halua seuraani. En ole enää varma, että haluaako parhaat ystäväni lähteä kanssani edes matkoille. Sen tiedän, että olen reumakipujen vuoksi väsynyt, enkä jaksa kävellä yhtä kovaa, kuin muut. Joudun myös yleensä lähtemään iltapäivällä hotelliin, kun on pakko päästä lepäämään. Pelkään myös etten ole muutenkaan mieleistä seuraa. En ole mikään hienostunut ja rauhallinen ihminen, olen äänekäs, näkyvä ja enkä kontroloi koko aikaa käytöstäni. Olen aina ollut hyvin huumorintajuinen ja se puoli on vaan korostunut, koska nykyisen puolisoni kanssa verbaalinen huumori on yhteinen juttu. Ehkä huumorini vaikuttaa rahvaanomaiselta ja seurassani ei viihdytä.

Se olisi minulle kuoleman vakava paikka jos menettäisin ainoat ystäväni. En kuitenkaan voi itseäni muuttaa, vaan minut pitää hyväksyä sellaisena, kun olen. Olen aivan liikaa joutunut elämäni varrella luopumaan omasta persoonastani. Viime syksynä olimme Lontoossa ja käytin nopea vaikutteista Tramalia, joka aiheutti pahoinvointia koko ajan. Oksensin lentoasemalla pois lähtiessä, mutta onneksi oli sentään oksenuspussi taskussa. Ei varmaankaan ole mukavaa, kun yksi yrjöilee melkein päälleen. Tietysti olin myös erittäin väsynyt, kun ruoka ei pysynyt kunnolla sisällä. No, onneksi se vaiva katosi, kun vaihdoin pitkävaikutteiseen Tramaliin. Sellaistahan ne myrkyt aiheuttaa.

Koen myös, että nykyään ystäväni helposti hermostuvat minuun, ehkä olen heidän mielestään harmittavan veltto ja luuserimainen. Tiedän, että he eivät pidä väsymystäni muuna, kuin huonona kuntona ja liikunnan puutteena. Onhan se tietysti sitäkin, mutta suurin merkitys on reumalla ja Tramalilla. Vaan minä itse tiedän miltä minusta tuntuu, ne makaa laiskuuttani, vaan en yksinkertaisesti jaksa lähteä liikkeelle. Olen myös aina inhonnut liikuntaa ja se ei minua viehätä, siksikään ei ole edes motivaatiota lähteä harrastamaan jotain liikuntaa.

Tyhmäkö?

Minulla on koko ikäni ollut pelko siitä, että olen keskimääräistä tyhmempi, tai omaan tavallista enenmän huonoja ominaisuuksia. Se voi liittyä huonoon itsetuntoon tai masennukseen. Toisaalta itsetuntoni korjaantui paljon pitkässä psykoterapiassa. Varmaan myös narsististen ihmisten läheisyys on luhistanut itsetuntoani. Sehän on naristin perustarkoitus, alentaa toista, jotta voi tuntea itsensä ylivertaiseksi. Narsistithan myös ilman muuta uskovat, että kaikki muut on heitä tyhmempiä.

Viimeisinä vuosina äitini on paljon vaikuttanut minäkuvaani. Hän hokee, että minä en itse näe ollenkaan omia vikojani, vaan minä pidän itseäni ylivertaisena. Hän on saanut minut uskomaan, että en vaan itse ole huomannut huonoja puoliani. Hän ei myöskään ole koskaan löytänyt minusta yhtään hyvää puolta, eikä kehujen aihetta. Isäni on aivan samaa mieltä, olen ihan epäonnistunut yksilö heidän silmissään. Voi olla, että he ovat oikeassa tai sitten he ovat vaan saaneet minut niin uskomaan.

Muistan, myös kerran, että hyvä lapsuuden ystäväni hermostui minuun totaalisesti ja kauhisteli moneen kertaan tyhmyyttäni. Se on jäänyt mielleeni erittäin hyvin, koska hän on ainoa joka on suoraan minulle sanonut, että olen tyhmä. Pelkään aina erilaisissa yrittäjäkoulutuksissakin, että en ymmärrä asioita, niin kuin muut enkä opi yhtä hyvin. Kielitaitoni on myös erittäin huono ja minun on vaikea oppia kieliä. Missään muussa en olekaan konkreettisesti huomannut, että en pärjäisi siinä, kuin muutkin ihmiset.

Tämä elämäni poliisi, Mikko myös yleensä korosti omaa älykkyyttään ja naureskeli minua, etten pääse Mensan jäseneksi. Aina, kun oli tilaisuus hän mollasi minun ammattiani ja koulutustani. Olen käynyt, vaan keskikoulun ja hän mielellään toi julki ettei ihmisellä ole juurikaan älyä jos ei edes lukioo ole suorittanut. Ne puheet loukkasivat minua, mutta toisaalta tiedän, että hän itse oli sivistymätön moukka. Häneltä puuttui sydämen sivistys ja hän narsistisesti uskoi olevansa ehdottomasti viisaampi ja parempi, kuin muut.

Joudun vielä usein miettimään tätä tyhmyys aihetta. Senhän olen sanonut, että ensimmäinen avopuolisoni Aarne ei ollut mikään ruudinkeksijä ja sekin teki hänen ilkeydestään niin pahaa. Suhteessa häneen tiesin olevani älykkäämpi. Tyhmyyden pelko on heikko kohtani ja joudun varmaan joka elämänvaiheessa miettimään sitä. Pelkään myös, että joku kerta minulle itselleni todella paljastuu miten hionoja luonteen piirteitä minulla on. Olen jo pitkään yrittänyt kasvattaa itseäni paremmaksi ihmiseksi, ehkä se joskus tuo jotain hedelmääkin.

Elämää yksinään

Kun avoliittoni Aarnen kanssa vihdoinkin loppui pääsin elämään rauhassa omaa elämääni kahden kissani kanssa. Alkuun se oli hyvin vaikeaa ja ilman hyvää, rakasta ystävääni Maikkia en olisi jaksanut. Maikin oma elämän tilanne oli muuttunut, hän jäi leskeksi aivan silmänräpäyksessä, kun miehensä kuoli sydänkohtaukseen. Me kumpikin tarvitsimme toisiamme ja minä en ainakaan tiedä miten olisin selvinnyt ilman häntä.

Hyvät ystäväni Maikki ja Pirkko ovat olleet kullan arvoisia elämäni raskaina aikoina, ilman ystävien tukea en olisi selvinnyt. Huomatkaa siis, että pystyn myös löytämään terveitä ihmissuhteita ja tavallisen persoonan omaavia ihmisiä. Jos nimittelisinkin aina kaikkia muita narsisteiksi, niin olisi helppo nähdä, että itsehän sellainen olen.

Erotessani uskoin, että Mikko jakaisi elämäni, kun saisin eron selväksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, hänellä ei varmaan ollutkaan ihan tosi tarkoitus, vaikka minä niin kuvittelin. Nyt myös ajattelen, että se oli suuri onni etten päätynyt hänen puolisokseen. Yksin eläminen ei ollut kivaa, koin itseni hyvin turvattomaksi ja kaipasin hellyyttä ja kosketusta. Niinä vuosina vietin kuitenkin uuden teini-iän ja varsinkin, kun Maikki selvisi pahimmasta surustaan riekuimme kapakoissa ihan tarpeeksi. Toisaalta sekin oli onni, että sellainen vaihe on ollut, ei ainakaan tarviste katua ettei ole saanut rillutella. Nyt en lähtisi kapakkaan mistään hinnasta.

Sinkkunaisen elämä ei ollut minulle sopivaa, kärsin kumppanin puutteesta koko ajan. Ensimmäinen etelän matka yksin oli aikamoinen kynnys ylitettäväksi, mutta tulihan sekin tehtyä. Etupäässä kuitenkin vietin lomat Maikin kanssa ja kävimme yhdessä matkoilla. Uskon, että aika harva on loppujen lopuksi sinkku omasta halustaan, kysymys on siitä ettei sopivaa kumppania vaan löydy.

Lapsuudenystävä

Ensimmäinen lapsuudenystäväni oli myös jollakin tapaa persoonallisuushäiriöinen. Hän vaikutti elämääni todella paljon, koska hän pompotteli minua koko keskikoulu ajan. Tutustuin Tiinaan, kun menin keskikouluun, hän oli ns.paremman perheen tytär. Hänen johdattelemaan elämäni lähti ihan sivupoluille, lapselle kaverien merkitys ja vaikutus on ihan totaalinen.

Minulla, kun ei ollut sisaruksia kiinnyin Tiinaan kovasti ja ihailin hänen rohkeaa luonnettaan. Varmaan yksi syy ystävyyteemme oli, että hän oli minun vastakohta ja sai siten suuren arvon silmissäni. Itse olin tosi ujo ja arka maalaistyttö, joka lähdin isoon kaupungin kouluun 11-vuotiaana. Kaikki oli hirveän pelottavaa ja koulussa oli 800 oppilasta, se oli siis todella iso koulu. Tiina oli rohkea tekemään kaikkea, eikä tuntenut mitään arkuutta edes opettajia kohtaan. Nyt aikuisena ymmärrän, että hän oli jotenkin rajaton, ilmeisesti hänellä oli joku häiriö, mutta ei niitä vielä silloin tutkittu. Hän oli myös loputtoman itsekäs ja oman etunsa tavoittelija. Hän ehkä valittsi minut ystäväkseen ihan hyväksi käytön takia, koska minulla oli aina rahaa käytössäni.

Tiina pärjäsi koulussa oikein hyvin, mutta hän aina yllytti minua jättämään tahtävät tekemättä ja läksyt lukematta. Itse hän kyllä teki kaiken, vaikka valehteli minulle ettei tee. Koulumenestykseni oli paljon hänestä kiinni, en ollut mikään hyvä oppilas. Siihen aikaan vielä vaikutti myös paljon, että minä olin köyhän, kouluttamattoman perheen lapsi ja Tiinan äiti oli maisteri. Tiinan äiti korosti sitä asiaa todella usein, mikä näin jälkikäteen kuulostaa ihan halveksittavalta ja sivistymättömältä ihmisten jaoittelulta. Tiinalla ei ollut mitään moraalia ja hän varasteli tavaroita kavereiltaan. En koskaan saa tietää miten paljon hän loppujen lopuksi varasti minulta, koska enhän alkuun mitenkään voinut uskoa sitä. Minulle varastaminen oli täysin poissuljettu asia.

Teini-ikään tultuamme huomasin, ettei Tiinalla ollut mitää seksuaalisia rajoitteita. Hän ilmeisesti meni sänkyyn ihan kenen kanssa vaan. Hän oli oikea pikku hutsu, joka pukeutui todella paljastavasti ja tyrkytti suorastaan itseään. Hänen poikaystävänsä liikkui kaupungin pikkurikollisjengissä ja sitä kauttahan minäkin löysin poikaystäväni Aarnen. Vihaan Tiinaa edelleen ja ajattelen, että se yksi ystävyys on pilannut elämääni paljon. Olisin myös toivonnut, että opettajat jotka näkivät tilanteen olisivat puuttuneet siihen ja auttaneet minua pois Tiinan vallasta. Siihenkin varmaan vaikutti nuo yhteiskunnalliset erot mitkä 70-luvullakin vielä jakoi ihmisiä. Kävin viimeisen luokan kahteen kertaan ja pääsin eri luokalle, kuin Tiina ja eroon hänen manipuloinnistaan. Koulumenestykseni muuttui ihan täysin, kun sain olla omillani pärjäsin paljon paremmin. Minä siis ajauduin narsistien valtaan ihan pienestä pitäen ja sitä ilmiötä tässä yritänkin selvittää mikä saa ihmisen toimimaan niin.

Näin pääsin irti helvetistä

Olin avoliitossa yli 15v.eli kuusitoistavuotiaasta yli kolmekymppiseksi. Tavallaan minulla ei ollut nuoruutta ollenkaan, en tiedä mitään esim.musiikista kahdeksankymmentäluvulta. Me emme käyneet missään, eikä meillä ollut ystäviä, varsinkin ne vuodet, kun olimme ulkomailla olin ihan avomieheni armoilla. Yritin kuitenkin sitkeästi pitää yllä jotain omaakin, kävin työssä mistä vaan sitä sain. Kiersin kaikki kielikurssit ja ulkomalaisille tarkoitetut tapahtumat, yksin, koska avomieheni ei halunnut tavata ketään. Hän myös ihmetteli miksi tarvitsen vielä hänen lisäkseen jotain muuta elämää.

Suomeen palattuamme avasin heti vaateliikkeeni ja yritin päästä yhteyteen kouluaikaisiin ystäviini. Muutamalle yritin sanoa, että jos minutblöydetään kuolleena he alkaisivat epäillä Aarnea ja kertoisivat poliisille. Heistä se oli huvittavaa hölynpölyä. Menin ensimmäistä kertaa terapeutille, epäilin itseäni alkoholistiksi. Sekin oli aivan kumma juttu, kun Aarne oli alkoholisoitumassa, niin minä pidin itseäni alkoholistina. Aarne yritti pakottaa myös minua juomaan, mutta onneksi se jäi vähäiseksi.

Terapeutti otti puheeksi, että miksi en jätä Aarnea. Se oli ensimmäinen kerta, kun uskalsin edes asiaa ajatella ja tyrmäsin sen heti täysin. Pidin sitä täysin mahdottomana ajatuksena, en uskonut selviäväni siitä hengissä. Aarnen uhkailut kävi aina vaan pahemmiksi viimeisen parin vuoden aikana, hän lähes päivittäin suunnitteli minun tappamista. Hän suorastaan hekumoi,mkun kertoi millä kaikilla tavoin hän voisi minut tappaa.

Toivon hänen kuolemaansa, suorastaan rukoilin, että hän ajaisi kolarin. Mietin jopa mielessäni saisinko itse hänet myrkytettyä tai jotain muuta, olin valmis menemään vankilaankin, jotta pääsisin hänestä eroon. Terapeuttini varoitti minua koko ajan, että elän erittäin hengenvaarallisessa tilanteessa. Äitini taas höpötti, että erota ei saa, jokaisen kuuluu kantaa taakkansa, niin kuin hän teki oman isäni suhteen.

Sitten kerran olin lapsuuden ystäväni kanssa syömässä ja kerroin hänelle koko tarinan. Olin edistynyt niin pitkälle, että pystyin pukemaan sanoiksi kokemani. Tämä ystävätär on ollut turvani ja tukeni siitä lähtien, ilman häntä en olisi enää elossa. Samana iltana tapasimme sattumalta meidän entisen luokkakaverin, pojasta oli tullut poliisi. Me rakastuimme ensi silmäyksellä. Ilman poliisin ammattitaitoa ja kannustusta en olisi tilanteesta irti päässyt. Psykoterapiassa ymmärsin terapeutin avulla, että hain itselleni pelastajaa, siksi rakastuminen oli niin äkkinäistä.

Olin aina ajatellut, etten saa sekoittaanketään muuta miestä elämääni, koska Aarne oli luvannut tappaa kaikki. Poliisille se ei ollut ensimmäinen tappouhkaus ja häneen se ei tehnyt mitään vaikutusta. Monenlaista ehti tapahtua ennen kuin olin vapaa nainen, mutta niistä sitten taas myöhemmin.

Osoitteet katosi

Juuri kun pääsin kehumasta, että olen niin kehittynyt tietsikan käyttäjä, niin eikös tuosta edellisestä tekstistä pudonnut nuo osoitteet. Eli yritän uudestaan.

Dermalogican kosmetiikkaa olen siis ostanut tuttava yrittäjän verkkokaupasta kauneushoitola.mycashflow ja lukenut kosmetologin blogia osoitteessa:purkkiarmeija.blogspot.com

Blogeihin hurahtanut

Tämä blogin avaaminen oli hyvä idea, kirjoittaminen on helpottanut oloani kovasti. Sitä en olisi uskonut, että alan myös lukemaan muiden blogeja. Nyt kuitenkin selailen iltalukemisena blogilistaa ja haen mielenkiintoisia blogeja.

En olisi ikinä uskonut, että minä viehätyn tietokoneesta, tähän asti olen sitä hiukan pelännyt, niin kuin varmasti lähes kaikki ikäiseni. Joka asian on joutunut aikuisena opettelemaan ja yrittäjänä ei todellakaan voi enää toimia ilman tietokonetta. Koko ikäni olen aina iltaisin lukenut sängyssä ja olen kirjojen suurkuluttaja. Nyt useampana iltana otankin lämppärin syliini ja luen blogeja, niihin jää koukkuun.

Jonkin verran tätä ennen olen ostanut verkkokaupoista tavaraa, lähinnä kirjoja ja kosmetiikkaa. Käytän Dermalogica ihonhoitosarjaa, eikä sitä myydä meidän paikkakunnalla. Olen tilannut sitä yrittäjäkollegani verkkokaupasta, laitetaan nyt nimikin, niin saa toinen pienyrittäjä mainosta eli hänellä on myös erittäin hyvä blogi osoitteessa

Muita lukemiani blogeja olenkin kerännyt listaan tuohon alasivulle, lähinnä muotiblogeja ja erilaisia elämäntarinoita. Sen huomaa, että yleisimmin blogeja kirjoittaa alle kolmekymppiset ja heidän nämä elämän tarinat ovat aika ahdistavia. Nuorilla menee ilmeisen huonosti meidän yhteiskunnassa. Nyt olen ihan kiitollinen omasta iästäni, koska aivan selvästi elämä tulee helpommaksi vanhetessa. On jo kokenut niin monia asioita ettei pienet hätkäytä, eikä enää jännitä ja pelkää muita ihmisiä.

Käpertymisen halu

Pahimmillaan häpeä tekee itse vihan. Haluaisin satuttaa itseäni. Varsinkin aamuöisin jos herään itseinho on niin kova, että haluaisin repiä ja viillellä itseäni.

Onneksi ikäni ja elämän myötä oppimani sietokyky jotenkin sen estää. Ymmärrän erittäin hyvin nuoria jotka viiltelee itseään. Kaikien pitäisi kuitenkin tietää ettei se auta. Tuskin koskaan tuska päätyisi siihen , että tosiaan satuttaisin itseäni. Enkä halua sitä tehdä, koska se olisi aivan kamala asia miehelleni ja ystävilleni. He voivat luottaa siihen etten sitä tee.

Tuska käy välillä ylivoimaiseksi. Ylivoimakin voi aina vastustaa.

Ystävättäreni oli narsisti

Ystävyyssuhteissakin on osoittautunut, että vedän puoleeni narsisteja. Nyt tiedän, että lapsuuteni ensimmäinen sydänystävä oli persoonaltaan todella erikoinen. Hän käytti minua sumeilematta hyväksi, olin silloin noin 12 vuotias, kun ystävyytemme alkoi enkä mitenkään osannut arvioida ihmismieltä.

Toinen ystävättäreni, sanotaan häntä Pirkoksi, oli aivan mahdoton tapaus. Häneen tutustuin opiskelun kautta, joskus parikymppisenä. Hänen tarinansa on kummallinen, en vieläkään saa siitä otetta, enkä pysty sitä ymmärtämään. Loppujen lopuksi hän kävi niin mahdottomaksi, että jouduin katkaisemaan välit häneen täysin.

Alunperin, kun häneen tutustuin hän oli hyvin arka ja ujo tyttö. Aina hyvin huolissaan tekeekö hän varmasti oikein, osaako hän varmasti hyvin. Melkein raivostuttavan epävarma, ja jälkeenpäin ajatellen ehkä hiukan tyhmä, koska hänellä ei koskaan ollut mitään omaa mielipidettä. Opiskelun jälkeen palasimme omiin kotikaupunkeihimme, hän meni naimisiin ja sai pari lasta. Sitten jotain muuttui.

Hän sanoi sairastuneensa synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja sai ainakin Diapamia lääkitykseksi. Myös paniikkihäiriöstä hän kertoi, mutta muutos ei vaikuttanut masentuneen ihmisen muutokselta. Hän alkoi pukeutua hyvin näyttävästi ja provosoivasti. Meikistä tuli kova ja voimakas, hiuksissa oli irtolettejä ja kaikkea muuta näyttävää. Hänestä tuli ulkoisesti, niin erikoisen näköinen, että kaikki kiinnitti häneen huomiota. Se ei ollut positiivista huomiota, vaan hän alkoi muistuttaa ilotalon madamea. Käytös muuttui samanlaiseksi, aikaisemmin, kun tapasimme kävimme teattereissa ja konserteissa. Nyt hän halusi yökerhoihin, ja lähti baaritiskiltä kenen tahansa mukaan hotellihuoneeseen.

Hänelle tuli seksiaddikti, mutta hän alkoi käytökseltään vaikuttaa sen verran sairaalta, että tavallinen suomalainen mies pelkäsi häntä. Sitten tilalle tuli arabimiehet joille kelpasi nainen, joka näytti mielenvikaiselta. Alkoholi myös vaikutti häneen omituisesti, hän tuli ihan sekohumalaan yhdestä lasista viiniä. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että hänellä oli joku lääkitys mikä ei sopinut alkoholin kanssa. Alkoholi teki hänet ihan villiksi, pelastin hänet moneen kertaan Helsingin yöelämässä arabimiesporukoilta, jotka oli viemässä häntä jonnekin.

Aamulla hän ei muistanut mitään, väitti minun valehtelevan ja ylireagoivan hänen normaaliin hauskan pitoon. Hän alkoi myös käyttää minua hyväkseen, ja hän hoki ihan, kuin narsistit yleensäkin ettei hänessä ole mitään vikaa, hän ei koskaan ole tehnyt mitään pahaa. Kaikki paha oli aina muiden tekemää ja kaikessa piti noudattaa hänen tahtoaan. Se oli aivan kamalaa elämää ja hänen lapsensa varmaan kärsivät, mutta onneksi heillä oli hyvä isä.

Minun eka blogi

Sen verran pyydän apua lukijoiltani, että laittakaa kommenttia, jos on jotain mitä pitää muuttaa blogin ulkoasussa tms. Olen todella tumpelo tietokoneen kanssa, räpelsin varmaan viikon, että sain tämän blogin tähän kuntoon.

Aikomukseni oli avata tämä blogi 11.9 suuren katastrofin vuosipäivänä, mutta eihän se niin vaan käynyt. Luin noita bloggerin ohjeita pari tuntia, ennen kuin uskaltauduin kokeilemaan. Muutama ystävättäreni kirjoittaa blogia, esimerkiksi yksi kosmetologi, ja ajattelin, että ne voisin laittaa listaksi tuohon sivulle. Varmaan pienyrittäjille olisi apua, jos heidän bloginsa olisi jollain listalla.

Olen jonkin verran käynyt lukemassa blogeja, mutta aika paljon on jotain "hömppä" aiheita, eli meikkausta, biletystä yms. En enää vapaa aikaani haluaisi sellaiseen käyttää, niin vinkatkaa, jos tiedätte hyviä asiapitoisia blogeja.

Valokuvia en osaa vielä siirtää, mutta olen suunnitellut, että voisin ottaa kissani kuvauskohteeksi. Nyt olenkin kuvannut kissoja erityisesti, koska naapurissa on kolme kolmekuista kissanpentua. Katsotaan nyt, miten tässä edistyn ja opin.

Pahoittelen myös kirjoitusvirheitä. Tiedän tekeväni paljon pilkkuvirheitä, ja käytän liian pitkiä lauserakenteita. Isot kirjaimet, ja yhdyssanat ovat myös vaikeita. Antakaa ne kuitenkin anteeksi, ja lukekaa vain asiasta. Yritän siihenkin hankkia jonkun kirjan, että korjaan tuota äidinkielen taitoa.