Kiusaaja työpaikalla

Hyppään, nyt varsinaisesta aiheestani sivuun, mutta olen niin monen ihmisen kanssa viime aikoina puhunut työpaikkakiusaamisesta, niin voisin siitäkin kirjoittaa kokemuksiani.
Itse olen ollut niin kauan työnantajan roolissa ja muualla työkokemukseni on niin vähäinen, että tietämykseni työyhteisöistä on hyvin vähäinen. Oman firmani työssa viihtyvyys on aina ollut minulle sydämen asia. Panostan kaikkeni työntekijöideni hyväksi ja olisin kauhuissani ellei heillä olisi hyvä olla. Uskon, että suurimmalle osalle pienyrittäjistä on kunnia asia olla hyvä työnantaja.

Yhden kerran minulla on ollut tilanne, että työpaikalla ei enää ollut kivaa ja itse pelkäsin mennä töihin, kun ei tiennyt mitä vastaan tulee. Meille oli tullut uusi myyjä kahden pitkäaikaisen työntekijän lisäksi, tämä tapahtui noin 10v sitten. Ensin kakki meni ihan hyvin, hän oli iloinen ja puhelias, vaikka jo alkuun selvisi, että hän oli usein sairaana. Sitten pikkuhiljaa hän alkoi terrorisoida koko meitä kolmen naisen porukkaa. Alkuun hän oli joka viikonloppu jotain vailla, milloin piti lainata vaatteita, milloin autoa, joskus hän pyysi lapsenvahdiksi, joskus tarvitsi äkkiä kyydin jonnekin. Meidän kaikkien olisi pitänyt olla valmiina palvelemaan hänen mielijohteitaan. Hän oli yksinhuoltaja ja vapaa nainen, mutta työpaikan maine jo kärsi, koska joka viikko oli uusi mies odottamassa häntä töistä.

En ole ikinä tavannut niin ahnetta ihmistä, kun hän oli. Koska myyjäni saavat myös pienen provikan, niin häntä se kannusti aivan liikaa. Asiakkaat valittivat, että he pakotetaan ostamaan jotain. Moni toi seuraavana päivänä ostokset takaisin. Hänen mielialansa vaihteli yhtenää yhden päivän hän nauroi, toisen itki. Järjestelin työterveyshuoltoa ja psykologia hänelle, jouduin koko ajan puolustamaan toisia naisia hänen haukuiltaan ja hyökkäyksiltään. En voi sanoa, että hän nyt mikään narsisti olisi ollut, vaan ihminen jolla oli ilkeä ja ahne luonne.

Hänenkin kohdallaan tein sen virheen, etten ollut ottanut hänen entisiin työnantajiinsa yhteyttä. Jälkeenpäin selvisi, että joka paikasta hän lähti ovet paukkuen ja jätti savuavat rauniot jälkeensä. Onneksi hän ei ehtinyt meilläkään olla, kuin vuoden, kun hän jo totesi mitä paskapäitä hänen työnantajansa ja työkaverinsa ovat. Pääsin siis aika siististi hänestä eroon. Tilanne oli siksi kauhea, että hän hyökkäsi työkavereidensa kimppuun, jotka ovat kilttejä ja hyväluontoisia ihmisiä. Sen ei olisi ollut väliä, jos hän minua olisi mollannut, työnantajan pitää kaikenlaista sulattaa. Hän kuitenkin teki koko työyhteisön olotilan vaikeaksi. Kukaan ei uskaltanut enää puhua vapaasti ja kaikki oli väsyneen ahdistuneita ja sen varmasti asiakkaatkin huomasi. Onneksi moni tuttu, pitkäaikainen asiakas sanoikin huomanneensa, että ongelma oli tässä yhdessä henkilössä eivätkä suuttuneet koko firmalle. Noloa se kuitenkin on jos asiakaskin näkee, miten huonosti minun yrityksessäni voidaan. Mutta en tiedä mitä olisin pystynyt tekemään ellei hän olisi itse lähtenyt. Jos olisi hänet irtisanonut, niin en olisi pitkään aikaan voinut ottaa uutta työntekijää.

Kertokaa hyvät lukijat omia kokemuksia työyhteisön vaikeuksista.

Narsisti työpaikalla

Nyt kevättalven aikana on ollut paljon puhetta työpaikkakiusaamisesta ja narsismista työpaikalla. Hilkka Ahteen ja AKT:n tapahtumat ovat nostaneet aiheet pinnalle. Talvemmalla kirjoitinkin asianajaja Markku Salon narsismikirjasta ja nyt tuo Markku Salo on Hilkka Ahteen asianajaja tässä työpaikkakiusaamisjutussa. Minähän en ketään asianosaista tunne ja kaikki minun tietoni on peräisin lehdistöstä. Jotenkin tuo Timo Räty vaikuttaa erittäin tiukalta ihmiseltä, mutta hänen narsismistaan ei kai kukaan tiedä.

Työelämässä vaan on todella paljon narsistisia persoonoita ja he pääsevät muita helpommin johtaja asemaan. Itse en koskaan ole ollut vastaavassa tilanteessa, joten en puhu omasta kokemuksesta. Olen kuitenkin monelta tutultani kuullut, kuinka ikäviä tilanteita työpaikalla syntyy. Näin pienyrittäjänä on vaikea kuvitella, että omistaja ainakaan haluaisi huonoja välejä työpaikalle, koska työntekijän tuottavuus on suoraan verrannollinen siihen miten hän viihtyy työpaikkassaan. Pienyrittäjän ensi sijainen velvollisuus on huolehtia työntetekijöiden hyvinvoinnista. Varmaan isoissa virastoissa ja laitoksissa, missä omistaja on kaukana, on "pikkupomojen" helppoa sortaa toisia ja hyvitellä toisia.

Voin kuvitella, ettei mikään rusenna ihmistä niin, kuin kokemus ettei hänestä pidetä ja joku haluaa hänelle pahaa. Eräs ystäväni kertoi, että heidän työpaikallaan käydään ilkeää sähköpostikeskustelua toisten naisten pukeutumisesta. Siis niin pienikin asia, kun jonkun vaatetus voi olla aikuisillakin ihmisillä pilkan aiheena. En voi, kun kauhistella miten huonosti me ihmiset toisiamme kohtelemme.

Häpeä ahdistaa

Tuo lääkärintodistus syvästä masennuksesta ja työkyvyttömyydestä vaivaa mieltäni jatkuvasti. Se on saanut aikaan myös syvän häpeän. Eikä tuon verottajan suhtautuminen ollenkaan parantanut tilannetta. Päinvastoin, koen suurta mielipahaa, kun joudun tekemisiin sellaisen ihmisen kanssa. Tunnen itseni perinpohjin huonoksi, mietin onko minussa mitään hyvää.

En kestäisi tätä tunnetilaani ilman puolisoni rauhallista suhtautumista minuun ja asioihini. Jos olisin nyt yksin tämän paineen alla voisin jopa päätyä itsemurhaan. Olen joskus ollut masennuksessani niin syvällä, että olen itsemurhaa miettinyt ja tiedän sen mekanismin miten sellainen halu ihmisessä syntyy. Siksi ihmettelenkin syvästi miten tuo verottaja uskaltaa ladata sellaista painetta ihmisen niskaan, siinä on suuri vaara sortaa toinen itsemurhaan asti. Se kohtelu mitä olen saanut on uskomatonta nykypäivän Suomessa.

Se kaikki saa minut lamaantumaan ja pyörimään, vain oman mitättömyyteni ympärillä. Koen itseni täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi, minun verorahanikaan eivät kelpaa. En voi ketään muuta elämästäni syyttää, olen tehnyt pelkkiä vääriä ratkaisuja. Ilman avioliittoani Ilkan kanssa en olisi tässä tilanteessa, yritykseni voisi hyvin ja minä voisin ainakin paremmin. Oli ihan omaa hulluuttani sekaantua sellaiseen ihmiseen, kun Ilkka oli. Toisaalta kaikki jotka ovat narsistin kohdanneet tietäävät, että parisuhteessa toinen osapuoli voi joutua täysin pois raiteiltaan ja lopuksi ikää sairauseläkkeelle. Pahimmillaan narsisti sairastuttaa ympäristönsä.

Häpeän kuitenkin sitä, että olen ollut niin hölmö, että joku ihminen on päässyt tuhoamaan elämääni niin pahasti. Jos olisin työntänyt hänet pihalle heti, kun näin miten sekopää hän oli, niin olisin säästynyt paljolta. Mutta joku hiivatin moraali kielsi minua eroamasta heti, vaan halusin yrittää loppuun asti. Hyvä ettei minulle tullut siinä loppu.

Kuka on työkykyinen

Olen pohtinut monta päivää tuota työkyvyttömyyttäni syvän masennuksen takia. Ensin tunsin iloa ja ylpeyttä, että olen pystynyt sietämään sairauttani niin hyvin, että jaksoin työelämässä koko ajan. Sitten mieleeni on hiipinyt kauhukuva, että minä itse olen yritykseni pomo, kuka minulle tulee sanomaan, että et kykene työhösi. Voihan olla, että jos olisin ollut isossa työyhteisössä ja toisella työssä joku olisi kiinnittänyt huomiota sairauteeni ja todennut etten kuulu työelämään.

Toisaalta, jos olisin ollut ihan onneton työpaikallani, niin asiakkaat olisi kaikonnut ja niin ei ole käynnyt. Mietin niiden vuosien aikana usein, etten oikein jaksa mennä töihin ja nukuin kaikki vapaa-ajan, mutta aina kuitenkin menin. Ehkä pitkä yrittäjäura teki minusta niin sitkeän etten edes osannut ajatella sairauslomalle jääntiä. Toisaalta tiesin sen myös, että jos jään pitkälle sairauslomalle yritykseni on mennyttä ja minulta menee työpaikka. Jos muutkin sairastuneet olisivat sen asian edessä aika moni yrittäisi vain raahautua työhön.

En missään nimessä tarkoita, että ihmisten pitäisi kestää sairaana työelämässä. Sen kuitenkin haluan tuoda esiin miten eriarvoisessa asemassa yrittäjä on, kuin työntekijä. Kun Suomessa siirtyy yrittäjäksi menettää tavallaan sosiaaliturvastaan osan, pienen yrityksen toimibta on niin paljon kiinni yrittäjän omasta työpanoksesta ettei yritys pärjää ilman omistajaansa. Tietysti tämä on ammatinvalinta kysymys ja minä itse olen sisäistänyt sen jo vuosia sitten, mutta uudelle yrittäjälle se saattaa olla aika yllätys. Nyt, kun olen ongelmissa verottajan kanssa huomaan myös ettei yrittäjällä ole todellakaan oikeutta sairastaa. Olen saanut kuulla niin epämiellyttäviä ja loukkaavia kommentteja tuon miehen suusta jonka kanssa olen verojen maksusopimuksesta keskustellut. Eli verottajan silmissä yrittäjällä ei ole ihmisarvoa.

Masennus

Tarvitsin lääkärintodistusta todistamaan työkuntoani viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Palasin pitkästä aikaa tutun psykiatrini luo joka sen pystyi kirjoittamaan. Kävinhän hänen vastaanotollaan kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Hän kirjoitti todistukseen, että olen ollut vuodesta 1999-2010 hänen hoidossaan vaikean masennuksen vuoksi. Lisäten vielä, että olisin tarvinnut useita ja pitkiä sairaslomia, mutten yrittäjyyteni takia voinut niitä vastaan ottaa.

Tuntui aika kamalalta lukea lyhyt, tyly todistus, että olen ollut kymmenen vuotta työkyvytön. Ensimmäiseksi tulee mieleen, että minkähänlaista olisi, jos olisin työkykyinen. Tiedän voivani jo paljon paremmin, mutta terve en missään tapauksessa ole vieläkään. En ymmärrä miten olen kyennyt roikkumaan työelämässä siinä tilanteessa, kun suurin osa muista syvän masennuksen kokeneista eivät ehkä koskaan enää pysty työelämään. En oikeastaan vieläkään tajua mitä kaikkea minulle on viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtunut. Elämä on ollut niin sekavaa ja olen ollut kuin unessa etten oikeastaan osaa vielä edes analysoida mitä minulle oikein on tapahtunut.

Psykiatrini puhui myös pitkään siitä, että minun kannattaisi tehdä kirja elämästäni tai tulla muuten julki kertomaan narsismin puolison tarinaa. Tarinani on niin erikoinen ja uskomaton, että yli kolmekymmentävuotta psykiatrinani toiminut lääkärikään ei ole koskaan vastaavaan törmännyt. Nythän olen jo hiukan kirjoittamisen alussa, kun tämä blogi on aloitettu. Se jää nähtäväksi mitä muuta tästä syntyy.

Ainakin voin todistettavasti sanoa ettei syvä masennus aina johda työkyvyttömyyteen eikä sairauseläkkeeseen. Työhön kykeneminenkin on mahdollista riippuen tietenkin työstä ja monesta muusta tilanteesta. Omalta kohdaltani on ollut ehdottomasti parempi, että olen pysynyt työelämässä. Jos olisin kymmenen vuoden sairastamisen jälkeen palaamasta työelämään en tiedä miten se onnistuisi. Meidän yhteiskunnassa ihminen myös leimattaisiin niin sekopääksi, jos olisi ollut masennuksen takia pois työstä, että sekin tekisi palaamisen vaikeaksi.

Verottajan mielivaltaa

En olisi ikinä uskonut, että Suomen maassa voi joutua vielä nykyäänkin kokemaan verottajan täysin mielivaltaista käytöstä. Jos asia tehtäisiin, niin kuin minä ehdotan olen maksanut koko verovelkani kahdessa vuodessa pois. Jos taas tehdään hänen haluamallaan tavalla, verottajalta jää saamatta noin 40.000€ ja työpaikka menee minulta ja työntekijöiltäni. Kumpi vaihtoehto on järkevämpi. Kun jatkan yritystäni, niin tuota vuosien aikana vielä useat veroeurot, mutta jos nyt lopetan syntyy ainoastaan työttömyyttä.

Ei ihme ettei Suomessa verorahat riitä, jos verottaja tekee paljon näin mielivaltaisia päätöksiä. Tähän pitäisi puuttua koko yhteiskunnan, verottajan velvollisuus on mielestäni tehdä yhteiskunnalle parhain ratkaisu. Otankin seuraavaksi yhteyttä lakimieheen ja Suomen Yrittäjiin koska oikeudentuntoni ei salli sitä, että yksi ihminen voi tehdä näin tuhoavia päätöksiä. Hän kohtelee myös minua erittäin huonosti ja on hyvin ilkeä. En saa puhua lauseitani loppuun ja hän suhtautuu halveksivasti hymähdellen ehdotuksiini.

Tulee jopa mieleen olenko taas vastatusten jonkun häiriöisen kanssa, vai onko kyseessä vaan pieni ilkeä ihminen, joka on valtansa huipulla.

Verovelka

Olen nyt keskustellut parinkin rahoitusalan ammattilaisen kanssa tästä ettei verottaja tee maksusopimusta kanssani, vaan haluaa myydä kaiken omistamani. He ovat aivan ihmeissään verottajan päätöksestä ja jokainen epäili voiko siinä olla kysymys henkilökohtaisesta ajojahdista. Tunnenko jotenkin ennestään tämän verovirkailijan ja en todellakaan tunne. Nimi on ainakin ihan vieras, mutta häntähän minä en ole koskaan nähnyt koska hän kieltäytyy tapaamisesta. Voihan olla, että tunnistaisin, jos tapaisin.

En voi uskoa, että nykysuomessa on verottajalla tällainen käytös. Hän haluaa ajaa erittäin hyvin menestyvän yrityksen konkurssiin ja siinä menettäisi työpaikan minä ja moni muu. Verovelathan on kertyneet pitkästä sairastamisestani ja Ilkan jättämistä suurista veloista. Pystyisin kahdessa vuodessa maksamaan verovelat pois ja sitten jatkamaan puhtaalta pöydältä yritykseni rakentamista. Tuntuu ihan kamalalta, kun yritykseni todistettavasti menestyy erinomaisesti tästä taloustilanteesta huolimatta, mutta verottaja ei jousta tippaakaan.

Uskomaton tarina

Blogin kirjoittaminen on jäänyt hiukan vähemmälle, kun olen joutunut niin paljon hoitamaan muita asioita. Minulle jäi myös näiden narsistimiesteni jäljiltä pankkilainaa muutama satatuhatta. Se on pienyrittäjän palkoilla kova maksettava, mutta olen aikonut siitä selviytyä. Tyhmyydestä sakotetaan ja niin on käynyt myös minulle.

Vasta avioliittoni purkautumisen jälkeen minulle selvisi, että Ilkka oli mennyt kanssani naimisiin hyötyäkseni minusta rahallisesti. Hän luuli saavansa vanhempani manipuloitua siirtämään omaisuuttaan minulle ja sitten avioerossa hän olisi saanut niistä osansa. Hän kieltäytyi avioehdosta vedoten jumalaan ja ties mihin. Onneksi tämä ei ihan onnistunut, mutta suuren summan rahaa hän ehti minulta vuosien varrella huijata.

Olen siis selvitellyt verottajan yms. viranomaisten kanssa laina-asioitani ja joutunut tekemään kirjallisen selvityksen viimeisetä 15vuodesta, miten lainat ovat muodostuneet. Tutuimmat ihmiset kirjanpitäjä ja pankkiväki sanoi suoraan, että tarinani on aivan uskomaton, mutta kun ovat sitä sivusta seuranneet, niin pakkohan se on uskoa. Veroviranomainenpa ei uskonutkaan ja vaikutti muutenkin töykeältä epämiellyttävältä mieheltä. Nyt jää nähtäväksi miten todistan, että elämäni on sellainne mitä sen kerron olevan.

Koen, että minulla on alkamassa viimeien vääntö päästäkseni eroon menneisyydestä. Kun nuo velat on maksettu, tyydyn elelemään pikkumökissä kissojeni ja rakkaan puolisoni kanssa.

Onko flunssankin jälkeen elämää?

Nyt on ollut aika pitkä tauko kirjoittamisessa, kun olen tehnyt kuolemaa elämäni kamalammassa räkätaudissa. En ole vuosiin sairastanut flunssaa ja toivottavasti en ihan äkkiä sairastakaan uudestaan. Pää on vieläkin ihan puuroinen ja räkää täynnä. Onneksi oli niin hieno tilanne, että sain olla neljä päivää pois työstä, koska työntekijäni sisar lupautui auttamaan kaupassa. Yleensä yrittäjän on pakko sairastaa pystyssä, mutt amitä vanhemmaksi tulen sitä heikommin kestän rasitusta. Kymmenen tunnin työpäivä jaloillaan 38 asteen kuumeessa ei oikein enää onnistu. Eikä tarvikkaan onnistua, en ole yli-ihminen, mutta sairastaminen on niin jumlattoman kallista yrittäjälle.

Sängyssä makoillessa tuli mieleen ne lukemattomat kerrat, kun olen ollut sairaana ilman, että kukaan auttaa. Jo lapsena huomasin, että äitini lähti suorastaan karkuun jos olin kipeä. Onneksi olen sairastanut erittäin vähän, en ole ollut edes missään lastentaudissa. Toisaalta hiukan epäilen sitä, etten olisi saanut tuhkarokkoa ja vesirokkoa, kun hyvin muista koulukavereideni sairastaneen. En varmaan lapsena aina itse hoksannut olevani kipeä ja äitini leikki viimeiseen asti, että olin terve. Se on kummallinen taito kieltää täysin kaikki tosiasiat ja käyttäytyä niin, kuin totuutta ei olisikaan.

Lapsettomuushoitojen aikana olin usein tosi kipeä ja tuskainen. Varsinkin silloin, kun hyperstimulaatio vaivasi, mutta Ilkka ei minua mitenkään auttanut. Hän tuli yhden ainoan kerran sairaalaan minua katsomaan sen viikon aikana. Vanhempani eivät tulleet kertaakaan, olin aivan yksin. Muistan miten usein makasin vessan lattialla kotona ja oksensin, Ilkka oli pois kotoa. Luulin hänen olleen työmatkalla, mutta nyt tiedän, että hän oli tyttöystävänsä luona. Ainoastaan rakkaat kissani pitivät minusta huolta, puskivat ja nuolivat. Kissoiltani olen aina saanut ainoata vilpitöntä myötätuntoa.

Nyt, kun oli flunssassa oli suuri onni, kun puolisoni kantoi jaffaa ja keitti teetä. Eikä hermostunut, vaikka yskin ja niistin yökaudet ja hänenkin uni kärsi. Toivottavasti itse osaan olla yhtä hyvä ja myötätuntoinen hoitaja, sitten kun hän on kipeä. On paljon helpompaa olla kipeänä, kun voi jättää kaikki koti-ja työasiat toisten huoleksi ja keskittyä vaan omaan paranemiseen.

Nyt loppui valitus flunssasta, taas iski kirjoittamis into päälle.

Yrittäjyyden iloja

Olen ollut yli kymmenenvuotta itsenäinen yrittäjä ja olen tyytyväinen työhöni ja elämääni. Ei yrittäjä koskaan rikastu, mutta työni koen mielekkääksi ja minulla on hyvä motiivi tehdä sitä. Rakastan kauniita vaatteita ja minusta on ihana olla tekemisissä ihmisten kanssa. On hienoa huomata miten asiakkaat ilahtuu, kun löytyy joku asu mikä sopii heille oikein hyvin.

Yrittäjänä kuitenkin on aivan varmaa ettei neljänkymmenentunnin työviikolla selvitä. Sen kun on tiedostanut eikä haikailekkaan muuta, niin asiat sujuu. Tietysti jos on terve se ei olekaan ongelma, mutta yrityäjyys ja sairastaminen on mahdoton yhtälö. Minulla on näiden vuosien aikana ollut aina 1-3 työntekijää, riippuen vähän työtilanteesta. Onneksi olen löytänyt ihmiset jotka ovat olleet minulla jo pitkään, yksi ihan vakituisena ja kaksi tuntityössä. Nyt ennen joulua teen taas itse seitsemän päivää viikossa ja loppuviikon aukiolo pidennetään kello 21 saakka. Se tietää sitä, että en paljoakaan ole kotona enää tämän vuoden puolella.

Silloin, kun elin pahinta aikaa Ilkan kanssa ja olin koko ajan ihan rikki, en olisi mitenkään jaksanut 50 tuntista työviikkoa. Silloin ajattelin, että kuolen työpaikalleni ja olin varmaan sen näköinenkin. Taloustilanne oli kuitenkin niin paha,että en olisi voinut mitenkään olla sairaslomalla. Hyvä, kun ylipäänsä silloin selvisin kuiville Ilkan tekemistä veloista. Enkä tietenkään ole niistä vieläkään kuivilla, ajattelen näin, että noin kymmenen vuotta vielä joudun maksamaan erehdystäni avioitua Ilkan kanssa.

Saan itseäni psyykata useinetten tulisi siitä katkeraksi, että monet ikäiseni jo voivat vähentää työtekoa ja yrittäjätkin pitää kunnon kesälomia. En usko, että vuosiin uskallan pitää enempää, kuin kahden viikon kesäloman. Yritän kuitenkin työntää ajatuksistani pois katkeruudet, koska se ei muuta tilannetta, kuin pahemmaksi.

Elämää yksinään

Kun avoliittoni Aarnen kanssa vihdoinkin loppui pääsin elämään rauhassa omaa elämääni kahden kissani kanssa. Alkuun se oli hyvin vaikeaa ja ilman hyvää, rakasta ystävääni Maikkia en olisi jaksanut. Maikin oma elämän tilanne oli muuttunut, hän jäi leskeksi aivan silmänräpäyksessä, kun miehensä kuoli sydänkohtaukseen. Me kumpikin tarvitsimme toisiamme ja minä en ainakaan tiedä miten olisin selvinnyt ilman häntä.

Hyvät ystäväni Maikki ja Pirkko ovat olleet kullan arvoisia elämäni raskaina aikoina, ilman ystävien tukea en olisi selvinnyt. Huomatkaa siis, että pystyn myös löytämään terveitä ihmissuhteita ja tavallisen persoonan omaavia ihmisiä. Jos nimittelisinkin aina kaikkia muita narsisteiksi, niin olisi helppo nähdä, että itsehän sellainen olen.

Erotessani uskoin, että Mikko jakaisi elämäni, kun saisin eron selväksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, hänellä ei varmaan ollutkaan ihan tosi tarkoitus, vaikka minä niin kuvittelin. Nyt myös ajattelen, että se oli suuri onni etten päätynyt hänen puolisokseen. Yksin eläminen ei ollut kivaa, koin itseni hyvin turvattomaksi ja kaipasin hellyyttä ja kosketusta. Niinä vuosina vietin kuitenkin uuden teini-iän ja varsinkin, kun Maikki selvisi pahimmasta surustaan riekuimme kapakoissa ihan tarpeeksi. Toisaalta sekin oli onni, että sellainen vaihe on ollut, ei ainakaan tarviste katua ettei ole saanut rillutella. Nyt en lähtisi kapakkaan mistään hinnasta.

Sinkkunaisen elämä ei ollut minulle sopivaa, kärsin kumppanin puutteesta koko ajan. Ensimmäinen etelän matka yksin oli aikamoinen kynnys ylitettäväksi, mutta tulihan sekin tehtyä. Etupäässä kuitenkin vietin lomat Maikin kanssa ja kävimme yhdessä matkoilla. Uskon, että aika harva on loppujen lopuksi sinkku omasta halustaan, kysymys on siitä ettei sopivaa kumppania vaan löydy.

Sairasta kateutta

Exavopuoliso Aarne oli niin kateellinen ihminen, etten samanlaista toista tiedä. Olenhan kertonut, että hän ei mitenkään ollut työssään kunnianhimoinen tai eteenpäin pyrkivä. Hän halusi päästä aina mahdollisimman helpolla ja koki aina, että työpaikka riistää häntä. Koskaan hän ei suostunut ylitöihin, eikä mihinkään joustoihin työpaikallaan.

Hän oli sitä mieltä, että kaikki ihmiset jotka oli jotenkin menestyneet elämässä olivat saaneet sen aikaan vääryydellä. Hän ei nähnyt mitään yhtäläisyyttä siinä, että jos ponnisteli ja kouluttautui ja sai hyvinpalkatun työn, että se olisi omaa ansiota. Noin kerran viikossa hän joutui suorastaan "kateusshokkiin". Hän alkoi paasaamaan, vaikka jostain ihan tuntemattomasta kaupunginvaltuutetusta miten helpolla se pääsee ja miten rahaa tulee eikä tarvitse mitään tehdä. Hän lietsoi itsensä suorastaan orgasmiin, kun hän kuvitteli miten toiset rikastui jollain vääryydellä. Ääni kohosi ja vapisi, kun hän paasasi jonkun hyvästä asemasta ja siihen ei ollut vastaan väittämistä.

Ilmeisesti hän oli oppinut sen kotiperheeltään ja hän luuli kaikkien olevan samaa mieltä. Hän oli kateelinen aivan kaikesta ja oli vakuuttunut, että ihmiset leuhkivat asioista juuri hänelle. Jos joku ajoi hienolla autolla hänen ohitseen, niin hänen mielestään tuo aivan vieras ihminen näyttelee autoaan hänelle.

Ne oli minulle aivan ennen kokemattomia tunneryöppyjä, kun itse en ole erityisen kateellinen ja olen ihan tyytyväinen omaan elämääni. Minusta oli omituinen ajatus ettei kukaan menestynyt omilla ansioillaan. Hänen mielestään ei kukaan professori saanut hyvää palkkaa se takia, että hän oli älykäs ja kouluttautunut, vaan sen takia, että hän oli jollain vippaskonstilla päässyt asemaansa. Koskaan hän ei ajatellut lähtevänsä opiskelemaan eteenpäin ja hankkinut parempaa ammattia, vaan hänen mielestään sillä edetään, kun uhataan vetää työnantajaa turpaan ellei palkkaa koroteta.

Osoitteet katosi

Juuri kun pääsin kehumasta, että olen niin kehittynyt tietsikan käyttäjä, niin eikös tuosta edellisestä tekstistä pudonnut nuo osoitteet. Eli yritän uudestaan.

Dermalogican kosmetiikkaa olen siis ostanut tuttava yrittäjän verkkokaupasta kauneushoitola.mycashflow ja lukenut kosmetologin blogia osoitteessa:purkkiarmeija.blogspot.com

Blogeihin hurahtanut

Tämä blogin avaaminen oli hyvä idea, kirjoittaminen on helpottanut oloani kovasti. Sitä en olisi uskonut, että alan myös lukemaan muiden blogeja. Nyt kuitenkin selailen iltalukemisena blogilistaa ja haen mielenkiintoisia blogeja.

En olisi ikinä uskonut, että minä viehätyn tietokoneesta, tähän asti olen sitä hiukan pelännyt, niin kuin varmasti lähes kaikki ikäiseni. Joka asian on joutunut aikuisena opettelemaan ja yrittäjänä ei todellakaan voi enää toimia ilman tietokonetta. Koko ikäni olen aina iltaisin lukenut sängyssä ja olen kirjojen suurkuluttaja. Nyt useampana iltana otankin lämppärin syliini ja luen blogeja, niihin jää koukkuun.

Jonkin verran tätä ennen olen ostanut verkkokaupoista tavaraa, lähinnä kirjoja ja kosmetiikkaa. Käytän Dermalogica ihonhoitosarjaa, eikä sitä myydä meidän paikkakunnalla. Olen tilannut sitä yrittäjäkollegani verkkokaupasta, laitetaan nyt nimikin, niin saa toinen pienyrittäjä mainosta eli hänellä on myös erittäin hyvä blogi osoitteessa

Muita lukemiani blogeja olenkin kerännyt listaan tuohon alasivulle, lähinnä muotiblogeja ja erilaisia elämäntarinoita. Sen huomaa, että yleisimmin blogeja kirjoittaa alle kolmekymppiset ja heidän nämä elämän tarinat ovat aika ahdistavia. Nuorilla menee ilmeisen huonosti meidän yhteiskunnassa. Nyt olen ihan kiitollinen omasta iästäni, koska aivan selvästi elämä tulee helpommaksi vanhetessa. On jo kokenut niin monia asioita ettei pienet hätkäytä, eikä enää jännitä ja pelkää muita ihmisiä.

Nainen on susi toiselle naiselle

Olen aika usein joutunut siihen tilanteeseen, että toinen nainen lyö minua lapsettomuudellani. Nainen kenellä on lapsia tuntee olevansa lapsettomannaisen yläpuolella. Toimin aktiivisesti hyväntekeväisyysjärjestöissä ja olen ollut hyvin korkeissakin luottamustehtävissä. Tällaisten tehtävien valintatilanteissa vedetään aina esiin viimeisenä valttina, ettei minulla ole lapsia.

Monella naisella on se käsitys, että hän on parempi ihminen, kun on äiti. Luottamustehtävistä puhuttaessa vedotaan siihen, että äidin tehtävät ovat harjaannuttaneet naisen paremmaksi organisaattoriksi ja empaattisemmaksi, kuin lapseton nainen olisi. Joka kerta hätkähdän, kun tällaisiin asioihin vedotaan, mutta ilmeisesti se on ihan asiaa muiden äitien mielestä, koska heidän taholtaan ei lausumia paheksuta.

Minulla ei tietääkseni ole mitään vihamiehiä, mutta ihmiset jotka eivät pidä minusta nostavat usein mairean ja keinotekoisen myötätuntoisesti keskusteluun lapsettomuuden. Voisin antaa neuvoksi, että yleensä ei kannata ottaa lapsettomuutta esiin silloin, kun seurassa on joku lapseton henkilö. Hän kyllä itse ottaa asian keskusteluun, jos siitä haluaa puhua. Ihmisellä on erilaisia mielentiloja ja välillä alkaa suorastaan itkettää pienetkin vihjaukset lapsettomuuteen.

Koskaan ei kannata tehdä johtopäätöksiä mikä kenenkin lapsettomuuden takana on. Itse olen useinkin saanut kuulla, että ihmiset ajattelevat minun olevan lapseton sen takia, että olen niin turhamainen etten halunnut pilata vartaloani raskaudella. Tietämättömyys aiheuttaa vaan väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä.

Joskus luullaan, että lapseton nainen on valmis rakastamaan kaikkia ympärillä olevia lapsia, olisi aina valmis lapsenhoitajaksi, tai ostelemaan leluja. Olen myös kokenut, että minua hyväksi käytetään taloudellisesti, joskus vihjataan aika selvästikin, että sinulla, kun ei ole niin paljon menoja niin ostapa meidän Villelle uusi polkupyörä.

Huipputaitava valehtelija

Aviomieheni oli aivan ilmiömäinen valehtelija ja sai toiset uskomaan mitä vaan. Se on tietenkin aika tyypillinen ominaisuus narsistille. Katkerin olen, että omat vanhempani uskoivat aivan kaiken mitä Ilkka puhui. Mitään ei ole auttanut nyt jälkikäteenkään, kun olen yrittänyt selittää Ilkan valehdelleen minusta. Äitini vaan toteaa aina, että ne asiat kuulosti niin uskottavilta. Yksi syy siihen, että he niin helposti uskoivat kaikki jutut oli se, että vanhempani tunsivat minut todella huonosti. Hehän eivät koskaan oikeastaan eläneet perhe-elämää minun kanssa, vaan olin aina isovanhempieni hoidossa. Olen myös aivan varma , että jos isovanhempani olisivat eläneet he eivät olisi uskoneet minusta kaikkea sitä pahaa mitä Ilkka keksi kertoa.

Mieheni uskotteli vanhemmilleni olevansa ihan väärin ymmärretty reppana, jota minä kylmänä ihmisenä ohjailen. Hän osasi hyvin kerätä myötätuntoa itselleen. Vieläkin joskus tulee mieleen, että kaikki ne ihmiset jotka koskaan tapasivat mieheni saivat minusta ihan kummallisen kuvan. Hän vähän lapsenomaisesti kertoi kaikille kuinka kamalaa hänellä on, kun vaimo on ihan kylmäkiskoinen businessnainen. Jos jaksaisin enää jotain hävetä, niin se hävettäisi, kun niin moni tietää minusta ihan vääriä asioita.

Näistä tapahtumista opin myös sen, että ihmiset mielellään uskovat toisesta pahaa. Ihmiset myös erittäin mielellään kuuntelevat, kun joku puhuu pahaa jostakin. Minulla oli ja on ainoastaan kolme ystävää jotka eivät uskoneet Ilkkaa. Läheisin ystäväni, jonka olen tuntenut kouluajasta lähtien, sitten toinen ystävättäreni jonka olen tuntenut yli kaksikymmentävuotta. Suuri apu on ollut myös naapuriyrityksen omistaja, johon olen tutustunut kymmenkuntavuotta sitten. Hänestä on vähän tullut kuin työkaveri, mutta hänellekin mieheni jaksoi tilittää kauheuttani todella usein. Arvostan häntä kovasti, että hän kykeni ajattelemaan omilla aivoillaan ja tajusi ettei jutut ole totta.

Parisuhteen helvetti

Kerroinkin jo,että nuuruuden avoliittoni oli kamala. Silloin elin perhehelvetissä, joka oli kapeuttanut näkökantojani niin etten edes itse ymmärtänyt missä helvetissä olin. Olin hyvin nuori, ja manipuloinnin helppoutta lisäsi se, että asuimme nelisen vuotta ulkomailla.

Avomieheni oli tavallinen duunari, eikä tosiaan mikään älykkö, mutta hän pääsi suomalaisen työpaikkansa kautta töihin Barcelonan satamaan. Hän oli metallimies ja teki jotain korjauksia mitä piti olla millinsadasosan tarkkuulella oikein. Tämä millin viilaus siirtyi työpaikalta myös kotiin, kaikki piti olla millilleen niin kuin hän halusi.

Olin taloudellisesti täysin hänen armoillaan, elimme hyvin eristäytynyttä elämää. Kaikki piti tehdä yhdessä, hän oli kotonaan tottunut ettei kotirouva äitinsä koskaan liikkunut kodin ulkopuolella yksinään. Elämäni oli varmaan samankaltaista,kun muslimi naisella, burkhaa en sentään käyttänyt. Omasta ammatistani ei ollut hyötyä Espanjassa, olin juuri valmistunut hammashoitaja.

Pelastukseni oli se, että löysin kaupungista suomalaissyntyisen naisen, joka piti vaate putiikkia. Hän antoi minulle osapäivätyötä, ja tavallaan myös henkireijän ulkomaailmaan. Häneltä myös opin yrittäjyyden alkeet, mitkä oli myöhemmin tarpeen. Kukaan ei huomannut mitä meidän kotona tapahtui, myös vanhempani sanoo etteivät tienneet mitään. Aarne vaikutti niin huolehtivalta mieheltä, siivosi ja teki ruuan aina. Minä en todellakaan saanut koskea keittiöön, kun en kuulemma osunnut tehdä mitään.Sitten, kun vihdoin elin omillani vietin ensimmäisen vuoden keittiössä, koska rakastan ruuanlaittoa.

Meillä tapeltiin joka ilta, Aarne raivostui ihan mitättömistä asioista. Ei hän minua kovin usein lyönnyt, mutta uhkasi väkivallalla jatkuvasti. Hän ei osannut mitenkään hallita vihaansa ja kaikki oli aina minun vika. Hän oli myös työkavereilleen hankala ja ei erityisemmin ystävystynyt kenenkään kanssa. Jos joku asia meni työpaikalla pieleen, hän ei muuta osannut, kun vetää jotakuta turpiin.Ihmettelen miksei kukaan tehnyt ilmoitusta poliisille hänen vakivallastaan, vai pelkäsivätkö he kostoa.

Kaksoiselämää

On aivan uskomatonta, että joku ihminen voi elää kaksoiselämää, niin kuin puolisoni Ilkka teki. Hän oli paljon työnsä puolesta poissa, ja minulle oli helppo kertoa, olevansa ihan muualla, kuin olikaan. En ole mustasukkainen luonne, ja inhoan vahtimista. Mielestäni terveen parisuhteen tulee perustua vapaaehtoisuuteen, ei vahtimiseen.

Olimme ehkä olleet viitisen vuotta naimisissa, kun minulle soitettiin työhön, ja mieheni tyttöystävä kertoi kuka hän on. Hän oli alkanut epäillä Ilkan puheita, ja joistakin reksitereistä selvittänyt, että mies onkin naimisissa. He olivat seurustelleet pari vuotta, ja myös lasten hankkiminen oli puheena. Ilkka siis eli kahdessa paikassa, jälkikäteen mietin olisiko minun pitänyt huomata se jostain, mutta en vaan huomannut, en edes osannut epäillä, että hän oli niin tyhmä.

Tässä kohtaa olen myös vihainen psykiatrilleni. Hän nimenomaan oli keväällä kannustanut minua uskomaan, että Ilkan poissaolevuus, oli masennusta, ja suurta työmäärää. Sitten, kun tämä paljastui kesällä, hän sanoi, että sehän olisi pitänyt minun kyllä huomata. Psykiatri alkoi käyttäytymään, niin kuin hän olisi muka tiennyt, että näinhän siinä käy. Vaikka hän itse aina haki muita selityksiä Ilkan käytökselle.

No, mitäpä minä siinä tilanteessa tein. Menin puhelimesta asiakaspalveluun, ja yritin koota ajatuksiani. Olen putiikipitäjä eli yrittäjä, ja tupa oli täysi asiakkaita, en voinut jäädä takahuoneeseen itkemään. Tästä olen joskus katkera, että olen elinkeinoni takia joutunut työntämään suruni taustalle. Vähä niin, kuin Tuulen viemässä Scarlet O' Hara, suren sitten huomenna.