Olen yrittänyt poistaa itsestäni kaikkia pahoja ja raskaita tunteita tämän kirjoittamisen kautta. Moni asia onkin helpottanut, kun pohdin sitä monelta kantilta kirjoittaessani. Vihan ja katkeruuden tunteet tulevat kuitenkin ihan yhtä rajuina pintaan, kun ennenkin. Niin, kuin olen aiemmin kirjoittanutkin, niin moni elokuva laukaisee minussa vanhat vihan tunteet.
Jos elokuvassa on väkivaltaa (ja nykyäänhän lähes kaikissa on) koen jotenkin suorastaan fyysistä ahdistusta ja alan muistella väkivaltaista Aarnea. Erostamme on lähes kaksikymmentä vuotta ja tuntuu suorastaan ärsyttävältä miksi se inhottava äijä kummittelee päässäni. Sitten, kun se palautuu mieleeni, niin alan taas enemmän pohdiskelemaan asiaa. Ja aina kysymys on miksi minä olin niin hölmö, etten ajoissa jättänyt häntä!
Saankohan koskaan itseäni tyydyttävää vastausta kysymykseeni ja pääsenkö asian kanssa vielä sinuiksi. Ehkä meidän yhteiskunnassakin asenne on se, että olet aivan tyhmä nainen, kun et ole jättänyt väkivaltaista miestäsi. Vieläkin on niitä ihmisiä mitkä eivät ollenkaan ymmärrä asian ydintä ja syyllistävät myös väkivaltaa kokeneen puolisin. Yksi tuttavani kysyi minulta, että miksi et lähtenyt heti akan väkivalta kerran kohdalla, vaikka huutaan kadulle, niin varmasti joku olisi auttanut. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt asiaan liittyvää häpeää. Sehän olisi hitsin helppoa, jos oman puolison kohdalla asia toimisi niin, kuin vieraan ryöstäjän kanssa. On kuitenkin täysin eri asia pelätä omaa puolisoaan, kun jotain vierasta hyökkääjää.
Jos elokuvassa on väkivaltaa (ja nykyäänhän lähes kaikissa on) koen jotenkin suorastaan fyysistä ahdistusta ja alan muistella väkivaltaista Aarnea. Erostamme on lähes kaksikymmentä vuotta ja tuntuu suorastaan ärsyttävältä miksi se inhottava äijä kummittelee päässäni. Sitten, kun se palautuu mieleeni, niin alan taas enemmän pohdiskelemaan asiaa. Ja aina kysymys on miksi minä olin niin hölmö, etten ajoissa jättänyt häntä!
Saankohan koskaan itseäni tyydyttävää vastausta kysymykseeni ja pääsenkö asian kanssa vielä sinuiksi. Ehkä meidän yhteiskunnassakin asenne on se, että olet aivan tyhmä nainen, kun et ole jättänyt väkivaltaista miestäsi. Vieläkin on niitä ihmisiä mitkä eivät ollenkaan ymmärrä asian ydintä ja syyllistävät myös väkivaltaa kokeneen puolisin. Yksi tuttavani kysyi minulta, että miksi et lähtenyt heti akan väkivalta kerran kohdalla, vaikka huutaan kadulle, niin varmasti joku olisi auttanut. Hän ei ollenkaan ymmärtänyt asiaan liittyvää häpeää. Sehän olisi hitsin helppoa, jos oman puolison kohdalla asia toimisi niin, kuin vieraan ryöstäjän kanssa. On kuitenkin täysin eri asia pelätä omaa puolisoaan, kun jotain vierasta hyökkääjää.
En ole elänyt varsinaisesti väkivaltaisessa suhteessa. Henkistä väkivaltaa on ollut, mutta fyysistä ei koskaan.
VastaaPoistaToivottavasti tämä kirjoitukseni ei vaikuta liian kliseiseltä, mutta kerron nyt mitä mieleeni tuli ajatuksia.
Ihmiset joilla elämä on sujunut normaalisti eivät useinkaan pysty ymmärtämään miksi joku ei lähde pois väkivaltaisesta tai muuten hankalasta suhteesta. Sinänsä ymmärrettävää, koska monet ihmiset vaan pystyy lähtemään heti kun ongelmia ilmaantuu, eikä jää ihmettelemään sen kauempaa. Joten jokaisella on itsellään tietysti vastuu omasta hyvinvoinnistaan ja oma osuutensa siinä kauanko jotakin "sairasta" ihmistä sietää.
On tietysti aina paljon helpompi sanoa ja jälkikäteen viisastella, kuin käytännössä tehdä se mitä pitäisi tehdä. Itse en olisi osannut varmaan lähteä, muuta onneksi se mies kyllästyi itsekin suhteeseen ja häipyi, joten lopulta ero oli helppo. En tiedä miten olisi käynyt, jolle hän olisi lähtenyt. Kai olisin sillä tiellä vieläkin..
Hyvä on kuitenkin yrittää ymmärtää mistä toisen ongelmat ovat mahdollisesti johtuneet, jotta voisi helpommin antaa anteeksi. Viha ja katkeruus väistyy vähitellen, kun käsittelee asioita ja samalla yrittää katsoa eteenpäin uuteen tulevaisuuteen. Kun pystyy edes jollain tasolla ymmärtämään toisen käytöksen syitä ja pystyy vähitellen hyväksymään sen mitä on itselle tapahtunut, niin alkaa pääsemään eteenpäin.
Vaikeudet voi kääntää vahvuudeksi. Tärkeintä on katsoa eteenpäin, mutta menneisyyttä ei myöskään saa jättää käsittelemättä. Uskon että sinullekin jossakin vaiheessa tulee sellainen päivä, jolloin menneen voi jättää, eikä se enää ole mielessä joka hetki. Tietyt asiat varmaan palauttaa muistot pintaan, mutta toivottavasti ne muistot vähitellen haalistuvat.
T: Sirpa
Samoja ajatuksia olen itsekin miettinyt.
VastaaPoistaSekä henkistä että fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa 2 v kokeneena edelleen väkisinkin tulee ne paskat muistot mieleen. Eikä kestä yhtään nähdä esim telkusta mitään ikäviä juttuja. Sillai on tullu "pehmoks" et mielummin kattoo kaikkee hömppää ja glitteriä kuin tappamista, riitelyä ja muuta väkivaltaa.
Ja minäkin vieläkin mietin että miks ihmeessä en voinu vaan lähteä HETI karkuun ja pois. Liian kauan kituutin siinä. Oli niin vaikea päästä eroon siitä paskasta. Varsinki ku se uhkaili kaikella. Se käytti koko arsenaalinsa muhun, kiristelyt, uhkailut, krokotiilin kyyneleet ja "rakkauden" tunnustukset.
Kyllä minullekin joku on sanonut ja ihmetellyt kun on kuullut mitä kestin, että miksi et pyytänyt apua jostain ja lähtenyt pois. Mutta ei ne ihmiset oo ite eläny sitä tilannetta niin ei ne tajua mitä kaikkea siinä on. ja miten yksin ja peloissaan siinä on...