Vaikeaakin äitiä voi rakastaa

Minulla on erittäin ristiriitainen suhde äitiini, joka on varmaankin myös narsisti tai persoonaalisuushäiriöinen. Koska hän on oma äiti ja olen aina hänet tuntenut, hän on minulle hyvin rakas. Kuitenkin monessa kohtaa olen joutunut nielemään, koska hänen käytöksensä on hyvin loukkaavaa. Selitän hänen persoonallisuuden häiriötään sodalla, koska hän on syntynyt 1938. Hänen omat vanhempansa olivat erittäin hyviä vanhempia ja heidät tunsin myös hyvin, koska he kasvattivat myös minut. Muuta syytä en äitini persoonallisuuteen keksi, kuin jonkinlainen vaurio yleisestä olotilasta. Mummuni ainakin kertoi olleensa koko ajan hirvittävän peloissaan selviääkö pappani elossa sodasta pois ja pappani oli sodassa sekä jatkosodan, että talvisodan.

Monet ystäväni eivät ollenkaan näe äitini kahta puolta, heidän mielestä äitini on hyvin mukava taiteilija persoona. Oma puolisoni onneksi huomaa, miten pahasti äitini minua kohtelee, koska varmaan luulisin kuvittelevani koko asian, jos hänkään ei sitä näkisi. Tämä on varmaan todella tyypillistä narsistin perheessä, ihminen on niin mukava ulospäin ettei ikinä voida arvata hänen kääntöpuoltaan.

Äitini on koko ikänsä vähätellyt minua, haukkunut kusipääksi ja töppänäksi. Kaikissa lauseissa on peräkaneettina joku väheksyvä ilmaus. Mikään tekemäni ei ole koskaan hyvää, jos ostan uusia vaatteita ja iloitsen niistä, putoan kyllä äkkiä maan pinnalle. Olen todella monen vaatteen jättänyt käyttämättä siksi, että äitini on ne haukkunut. Nykyään en enää koskaan näytä äidilleni mitään ostoksiani, näin ennakoin etten saa pahaa mieltä. Nykyään äitini loukkaa minua sillä, että hän koko ajan höpöttää, että nykyinen mieheni jättää minut, koska ei minun kanssa kukaan ole onnellinen. Äitini myös uskoi kaiken mitä edelliset puolisoni minusta sanoi, hän oli suorastaan ihastunut, kun joku muukin haukkui minua.

Omien vanhempieni avioliitto on täysi helvetti. He eivät ole koskaan olleet tuntia kauempaa samassa huoneessa ilman ilmiriitaa. Tilanne vain näköjään vanhemmiten pahenee, äitini myöntää vihaavansa isääni. isäni myös puhuu äidistäni niin rumasti, etten ymmärrä miksi heidän on ollut pakko jäädä saman katon alle. Toisaalta, jos minä sanon jotain heitä vastaan, silloin he ovat samalla puolella ja minä olen se hirviö. Heidän mielestään minä olen se joka kuvittelee ja keksii, että he riitelevät ja minä sekaannun heidän avioliittoonsa. Nykyään en juurikaan ota kantaa heidän keskinäisiin taisteluihinsa. Lähden heti kotiin, jos huomaan heidän alkavan jänkkäämään keskenään.