Lapsetonkin voi olla onnellinen

Anteeksi hyvät lukijani, olen ollut muutaman viikon kirjoittamatta, mutta en ole teitä unohtanut. Toisaalta muutaman viikon tauko osoittaa kai sitä, että olen tervehtymässä koska ei ole enää pakonomaista tarvetta kirjoittaa asioita uloa. Toisaalta paljon on vielä kertomatta ja pohtimatta syntyjä syviä. Olen myös todella kiitollinen teille kaikille jotka olette kommentoineet ja kannustaneet minua.

Nyt sain kirjoitusinnon, koska luin Iltalehden lööpistä Mari Rantasillan surusta lapsettomuuden takia. Juttu jotenkin ärsytti minua, koska jutussa myös kerrotaan, että hänellä on yksi lapsi. Haluan myös tuoda sen puolen esiin, että lapsettomuuden surusta voi selvitä myös ilman lasta. Ei ihminen ole tuomittu lopuksi elämää suruun ja murheeseen, vaikka lasta ei koskaan tulisikaan. Ihmisen on pakko elää eteenpäin ja elämään löytyy monia hyviä asioita.

Minusta on väärin, että julkisuuden henkilöt tuovat oman lapsettomuutensa esiin vasta sitten, kun lapsi on kuitenkin syntynyt. Se antaa tukea ja toivoa hoidoissa oleville, mutta pitää nähdä myös se puoli asiasta, että aina on pariskuntia jotka jäävät kokonaan lapsettomaksi. Elämä voi olla ihan yhtä rikasta ja monipuolista ilman lapsia ja maailma on täynnä lapsia, jotka tarvitsevat turvallisen aikuisen. Omaa äitiyttään ja isyyttään on mahdollista toteuttaa monella tavoin.

Oma lapsettomuuteni on jalostanut minua ihmisenä ja opettanut hyväksymään asioita joille ei voi mitään. Lapsettomuushoidot aiheuttavat niin paljon suuria pettymyksiä, että ne jotenkin myös kasvattaa ja opettaa ihmistä. En olisi ollenkaan tällainen, kun nyt olen jos olisin tullut äidiksi, voi olla, että olisin ollut paljon itsekeskeisempi ja omahyväisempi. Maailmassa on paljon asioita vielä nykyäänkin mille ihminen ei voi mitään ja niihin pitää vain tyytyä. Itse kipuilin useamman vuoden, mutta nyt viisikymmentä täytettyäni olen jo monta vuotta hyväksynyt asian.