Huonoa seuraa

Olen mnettänyt uskon itseeni ja pelkään ettei kukaan halua seuraani. En ole enää varma, että haluaako parhaat ystäväni lähteä kanssani edes matkoille. Sen tiedän, että olen reumakipujen vuoksi väsynyt, enkä jaksa kävellä yhtä kovaa, kuin muut. Joudun myös yleensä lähtemään iltapäivällä hotelliin, kun on pakko päästä lepäämään. Pelkään myös etten ole muutenkaan mieleistä seuraa. En ole mikään hienostunut ja rauhallinen ihminen, olen äänekäs, näkyvä ja enkä kontroloi koko aikaa käytöstäni. Olen aina ollut hyvin huumorintajuinen ja se puoli on vaan korostunut, koska nykyisen puolisoni kanssa verbaalinen huumori on yhteinen juttu. Ehkä huumorini vaikuttaa rahvaanomaiselta ja seurassani ei viihdytä.

Se olisi minulle kuoleman vakava paikka jos menettäisin ainoat ystäväni. En kuitenkaan voi itseäni muuttaa, vaan minut pitää hyväksyä sellaisena, kun olen. Olen aivan liikaa joutunut elämäni varrella luopumaan omasta persoonastani. Viime syksynä olimme Lontoossa ja käytin nopea vaikutteista Tramalia, joka aiheutti pahoinvointia koko ajan. Oksensin lentoasemalla pois lähtiessä, mutta onneksi oli sentään oksenuspussi taskussa. Ei varmaankaan ole mukavaa, kun yksi yrjöilee melkein päälleen. Tietysti olin myös erittäin väsynyt, kun ruoka ei pysynyt kunnolla sisällä. No, onneksi se vaiva katosi, kun vaihdoin pitkävaikutteiseen Tramaliin. Sellaistahan ne myrkyt aiheuttaa.

Koen myös, että nykyään ystäväni helposti hermostuvat minuun, ehkä olen heidän mielestään harmittavan veltto ja luuserimainen. Tiedän, että he eivät pidä väsymystäni muuna, kuin huonona kuntona ja liikunnan puutteena. Onhan se tietysti sitäkin, mutta suurin merkitys on reumalla ja Tramalilla. Vaan minä itse tiedän miltä minusta tuntuu, ne makaa laiskuuttani, vaan en yksinkertaisesti jaksa lähteä liikkeelle. Olen myös aina inhonnut liikuntaa ja se ei minua viehätä, siksikään ei ole edes motivaatiota lähteä harrastamaan jotain liikuntaa.