Nyt alkaa tuntua siltä, että marraskuun pimeys alkaa viedä mielialaa pelkkää alamäkeä. Voihan se johtua siitäkin, että kaikki asiakkaat ja tuttavat puhuvat omasta masennuksestaan. Mitään tämä ei kuitenkaan ole siihen verrattuna, mitä viime marraskuun masennus oli. Silloinhan olin lopettanut Cymbaltan elokuussa ja syksy oli aivan kamala. Tietysti sitä ei olisi pitänyt niin äkkiseltään lopettaa, mutta kun se hikoilukin oli niin sietämätön sivuvaikutus.
Olin viime syksynä todella vaikea ihminen, masennus toi myös kiukkuisuuden ja toisaalta itse pahoitin mieleni joka asiasta. Olimme Lissabonissa mieheni kanssa viikon verran viime itsenäisyyspäivänä ja se matka oli aika epäonnistunut hankalan mielialani takia. Onneksi kumppanini taas jaksoi senkin. Tunsin itseni niin huonoksi, että itkin koko ajan. Koin, että hyvät ystäväni halveksivat minua ja eivät halua enää olla kanssani. Tunsin jääneeni täysin yksin.
Ne ei ollut todellisia asioita, vaan aivojen kemian tuomia juttuja joka kesti niin kauan kunnes toivuin Cymbaltasta. Tämä aina pitäisi muistaa, että lääkkeet voivat vääristää kaikkia tunteita. Kuinkahan moni on tehnyt itsemurhan näiden kemiallisten aineiden sekoittavan vaikutuksen takia. Sitä sekavuutta on myös vaikea tunnistaa ellen olisi sitä itse kokenut. Onneksi minulla oli turvallinen ja hyvä kumppani joka auttoi jaksamaan viim esyksyn huonon elämän.
Siihen verrattuna tämä alakulon tunne on ihan normaalia pimeänajan väsymystä. Olemme tänä itsenäisyyspäivän lähdössä Teneriffalle. Sitä vaan ei oikein kehtaisi edes sanoa, kun tuntuu, että niin monella menee nykyään huonosti eikä ole varaa tavallisiinkaan asioihin. Itsekin olen tätä säästänyt pitkään ja joutunut monesta tinkimään. Tosin ei tässä iässä oikein enää mitään tavaroita haluakkaan mieluummin satsaa matkustamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti