torstai 19. tammikuuta 2012

Verottajan mielivaltaa

En olisi ikinä uskonut, että Suomen maassa voi joutua vielä nykyäänkin kokemaan verottajan täysin mielivaltaista käytöstä. Jos asia tehtäisiin, niin kuin minä ehdotan olen maksanut koko verovelkani kahdessa vuodessa pois. Jos taas tehdään hänen haluamallaan tavalla, verottajalta jää saamatta noin 40.000€ ja työpaikka menee minulta ja työntekijöiltäni. Kumpi vaihtoehto on järkevämpi. Kun jatkan yritystäni, niin tuota vuosien aikana vielä useat veroeurot, mutta jos nyt lopetan syntyy ainoastaan työttömyyttä.

Ei ihme ettei Suomessa verorahat riitä, jos verottaja tekee paljon näin mielivaltaisia päätöksiä. Tähän pitäisi puuttua koko yhteiskunnan, verottajan velvollisuus on mielestäni tehdä yhteiskunnalle parhain ratkaisu. Otankin seuraavaksi yhteyttä lakimieheen ja Suomen Yrittäjiin koska oikeudentuntoni ei salli sitä, että yksi ihminen voi tehdä näin tuhoavia päätöksiä. Hän kohtelee myös minua erittäin huonosti ja on hyvin ilkeä. En saa puhua lauseitani loppuun ja hän suhtautuu halveksivasti hymähdellen ehdotuksiini.

Tulee jopa mieleen olenko taas vastatusten jonkun häiriöisen kanssa, vai onko kyseessä vaan pieni ilkeä ihminen, joka on valtansa huipulla.

2 kommenttia:

  1. Hei! En halua kommentoida tätä, mutta luin sattumalta hyperstimulaatiosta kirjoittamasi jutun. Olen kohtalotoverisi. IVF-hoito eräällä yksityisklinikalla Savossa päättyi pahaan hypestimulaatioon ja se olisi ollut estettävissä. Surussa ja murheessa en jaksanut vaatia oikeuksiani selvän hoitovirheen takia ja lopputuloksena olen kuusi vuotta tapahtuneen jälkeen kohduton ja lapseton. On murheellista, että sinullekin kävi niin kuin kävi. Liekö ollut sama klinikka...

    VastaaPoista
  2. Hei!

    En tiedä oliko kyseessä sama klinikka, mutta olen niin paljon kuullut näistä tapauksista, että tämä asia pitäisi selvittää pohjia myöden. Meitä on niin monta, jotka ovat melkein kuolleet vaan klinikoiden ja lääkärien rahan himon takia. Silloin, kun asia on akuutti ei kukaan jaksa taistella vastaan, mutta meitä on paljon joilla asia on ohi. Meidän velvollisuus on estää ettei enää toisille käy niin.
    Teen enemmän blogijuttuja siitä, koska paljon tuskaa on vielä purkamatta. Käy kommentoimassa ja kerro omaa tarinaasi.

    Anneli

    VastaaPoista