sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Verovelka

Olen nyt keskustellut parinkin rahoitusalan ammattilaisen kanssa tästä ettei verottaja tee maksusopimusta kanssani, vaan haluaa myydä kaiken omistamani. He ovat aivan ihmeissään verottajan päätöksestä ja jokainen epäili voiko siinä olla kysymys henkilökohtaisesta ajojahdista. Tunnenko jotenkin ennestään tämän verovirkailijan ja en todellakaan tunne. Nimi on ainakin ihan vieras, mutta häntähän minä en ole koskaan nähnyt koska hän kieltäytyy tapaamisesta. Voihan olla, että tunnistaisin, jos tapaisin.

En voi uskoa, että nykysuomessa on verottajalla tällainen käytös. Hän haluaa ajaa erittäin hyvin menestyvän yrityksen konkurssiin ja siinä menettäisi työpaikan minä ja moni muu. Verovelathan on kertyneet pitkästä sairastamisestani ja Ilkan jättämistä suurista veloista. Pystyisin kahdessa vuodessa maksamaan verovelat pois ja sitten jatkamaan puhtaalta pöydältä yritykseni rakentamista. Tuntuu ihan kamalalta, kun yritykseni todistettavasti menestyy erinomaisesti tästä taloustilanteesta huolimatta, mutta verottaja ei jousta tippaakaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti