Näin jälkeenpäin voin sanoa, etten olisi ikinä selvinnyt syvästä masennuksestani ellen olisi käynyt säännöllisesti psykiatrin vastaanotolla. Näin maallikon on vaikea selvitellä termejä mikä on terapiaa, mikä psykoanalyysianja voihan olla, että psykoanalyysi on niin vanha nimitys ettei sitä enää käytetä. Joka tapauksessa kävin 2-3 viimeistä vuotta tapaamisissa 3 kertaa viikossa ja aloitin käynnit aikanaan käynnillä pari kertaa kuussa.
Siinä vaiheessa, kun selvisi, että aviomiehelläni on toinen perhe muualla ja hän itse makasi hengityskoneessa teholla sovittiin, että alan käymään kolme kertaa viikossa vastaanotolla. Uskoisin, että tuo tiuha käynti auttoi myös minua pysymään työelämässä. Tiedän, että se kuulostaa ihan tosi suurelta käynti määrältä ja ystäväni kyllä sitä kritisoi. Kalliiksihan se tuli,koska maksoin kaiken itse. Siitä olenkin katkera, että miksi psykiatrini ei ikänä kertonut, että voisin hakea Kelan maksamaa terapiaa ainakin vuodeksi.
En kuitenkaan koskaan kokenut turhaksi käydä psykiatrilla niin usein. Jos nyt ravaisin siellä kolme kertaa viikossa en varmaan keksisi mitään puhuttavaakaan. Silloin se siis oli erittäin tarpeellista, joka kerta mennessäni olin ihan täynnä asiaa. Se oli loistava tapa purkaa pahaaoloa ja se piti minut työkykyisenä. Opin myös niin paljon itsestäni ja samalla myös ihmisestä yleensä, että se terapia oli varsinainen elämän yliopisto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti