Takautumia

Ilmeisesti on niin, että ihmisen pää on kummallinen tieto - ja muistipankki. Kun on kokenut joskus jonkun shokeeraavan asian se ei koskaan pyyhkiydy aivoista pois. Olen itse kokenut sen useaan otteeseen.

Elämässäni on ollut muutama vaihe, että olen kokenut voimakkaita takautumia eli flashbackeja. Muutettuani yhteen nykyisen puolisoni kanssa viitisen vuotta sitten, sain yhtenään takautumia entisestä elämästään. Se oli kummallista, että takautumat koski nuoruuden avomiestäni eikä edellistä aviomiestäni, ne siis hyppäsivät parinkymmenen vuoden taakse.

Olin jo tottunut asumaan yksikseni ja kun nykyinen puoliso muutti luokseni, näin yhtenään silmäkulman vilauksella, että takani seisoi exavomies eikä puolisoni. Päähäni välähteli tapahtumia mitä en ollut ajatellut vuosiin. Se tuntui todella ahdistavalta, ihan kuin joku olisi alkanut kummittelemaan. Puhuin siitä psykiatrilleni terapiassa ja hän selitti sen olevan ihan normaalia. Se menikin ohi noin puolen vuoden kuluttua ja onneksi nykyinen puolisoni jaksoi kuunnella, kun selitin mitä taas koin.

Tuntui kamalalta, kun vanha uhka ja pelko kotona heräsi eloon. Kummallista myös siksi ettei nykyinen puolisoni muistuta millään tavalla tätä exavomiestäni, ei ulkonäoltään eikä luonteeltaan. Selvisinkin ehkä niistä takautumista aika nopeasti, koska nykyinen puolisoni on niin turvallinen ja rauhallinen.

Takautuma mikä aina kulkee mukanani on kuristaminen. Aina, kun näen TV:ssä kuristamistilanteen niin tunnen omassa kurkussani miten henki salpaantuu. Siihenkin olen tottunut, enkä ajattele sitä enää sen pitemmälle. Sen voin sanoa, että TV ohjelmissa on usein näitä kuristamistilanteita ja niissä käyttäydytään ihN epätodellisesti. Jos joku on kuristanut sinua, niin siitä ei heti lähdetä juoksemaan pakoon, hapenpuute vie jaloisat kaiken voiman ja kestää monta minuuttia ennen, kuin pääsee jaloilleen.

Käpertymisen halu

Pahimmillaan häpeä tekee itse vihan. Haluaisin satuttaa itseäni. Varsinkin aamuöisin jos herään itseinho on niin kova, että haluaisin repiä ja viillellä itseäni.

Onneksi ikäni ja elämän myötä oppimani sietokyky jotenkin sen estää. Ymmärrän erittäin hyvin nuoria jotka viiltelee itseään. Kaikien pitäisi kuitenkin tietää ettei se auta. Tuskin koskaan tuska päätyisi siihen , että tosiaan satuttaisin itseäni. Enkä halua sitä tehdä, koska se olisi aivan kamala asia miehelleni ja ystävilleni. He voivat luottaa siihen etten sitä tee.

Tuska käy välillä ylivoimaiseksi. Ylivoimakin voi aina vastustaa.

Kirjoittaminen auttaa

Nyt alan huomata, etä tämä kirjoittamien todella auttaa asioiden sulattelemisessa. Tähän asti ole vaivannut nykyistä puolisoani vanhoilla muistoillani. Aina, kun TV:stä esimerkiksi tulee jotain mikä herättää muistoja, niin olen alkanut kauhistelemaan menneisyyttäni. Onneksi puolisoni on ollut ymmärtäväinen, mutta tajuanhan minä sen ettei ole kiva kuunnella yhtä ja samaa ja samoja juttuja moneen kertaan.

Olen selvästi lakannut kertoilemasta juttujani ääneen, vaan se on riittänyt, kun ajattelen, että kirjoitampa taas tuostakin. Tänään tuli mieleeni, kun katselimme telkusta jännäriä, miten monella tavoin avomieheni Aarne uhkaili minua. Ihan jo seurustelumme alkuviikkoina hän uhkasi minua ilmakiväärillä ja vuosien varrella hän kertoi lukemattomia tapoja millä minusta saisi hengen pois. Jos olisin ollut vähäkin järkevä, olisin heti ensimmäisen aseella uhkailun jälkeen häipynyt hänen elämästään. Olin silloin vain kuusitoista, enkä kehdannut kertoa kenellekään mitä Aarne teki.

Hän oikein hekumoi sillä, että keksii niin monia tapoja tappaa minut. Ensimmäisenä oli, että hän tukehduttaa minut tyynyllä, kun nukun. Usein hän kertoi vetävänsä muovipussin päähäni ja jättävänsä minut tukehtumaan pikkuhiljaa. Tukehduttaminen oli ilmeisesti hänen tapansa tappaa, koska kun hän vihdoinkin viidentoista seurusteluvuoden jälkeen yritti tappaa minut, niin se tapahtui kuristamalla.

Rikottu ruumis

Niiden hedelmöityshoitojen jälkeen en ole tervettä päivää nähnyt. En tiedä onko kyse reumasta vai lääkkeiden sivuvaikutuksista, mutta taas kun tulee syksyn kosteat ilmat olen ihan kankea ja kipeä. Voihan se olla reumaoireitakin, mutta en enää jaksa asiaa selvitellä. Olen ravannut niin paljon lääkäreissä ja kokeissa rääkättävänä, eikä niistä tule hullua hurskaammaksi.

Jos tekisin jotain työtä missä tarvittaisiin sorminäppäryyttä, niin varmaan joutuisin ammattia vaihtamaan. Aamuisin ei tahdo viilipurkkia auki saada ja sormet on jäykät ja särkevät. Sen olen vuosien aikana huomannut, että käyttämäni Tramal lääkitys voi myös lisätä särkyjä ja kipuja. Määrätynlaiset jalkasärkyni jo tiedän Tramalin sivuvaikutuksiksi. Annoksen kanssa pitää olla todella tarkka, jos unohtaa ottaa lääkkeen niin vierotusoireet alkavat heti.

Syytän itseäni narkkariksi ja tunnen huonommuutta, kun ole jäänyt lääkekoukkuun. Toisaalta tiedän, että lääkeet koukuttavat kenen tahansa  keskushermoston jossain vaiheessa. Ehkä minä olen tavallista alttiimpi lääkeriippuvuudelle. Inhottavin vieroitusoire Tramalista on levottomuus, ymmärrän hyvin, että jotkut huumeiden käyttäjät tekevät mitä vaan saadakseen lisää. Levottomuus ja tuskaisuus on niin kamala tunne, että itsekin olisin valmis tekemään mitä vaan.

Onneksi minulla on nyt erittäin fiksu ja ymmärtäväinen lääkäri, joka tietää riippuvuuteni ja osaa tukea minua myös ihmisenä. Eikä anna minun liikaa itseäni asiasta syyllistää.

Nainen on susi toiselle naiselle

Olen aika usein joutunut siihen tilanteeseen, että toinen nainen lyö minua lapsettomuudellani. Nainen kenellä on lapsia tuntee olevansa lapsettomannaisen yläpuolella. Toimin aktiivisesti hyväntekeväisyysjärjestöissä ja olen ollut hyvin korkeissakin luottamustehtävissä. Tällaisten tehtävien valintatilanteissa vedetään aina esiin viimeisenä valttina, ettei minulla ole lapsia.

Monella naisella on se käsitys, että hän on parempi ihminen, kun on äiti. Luottamustehtävistä puhuttaessa vedotaan siihen, että äidin tehtävät ovat harjaannuttaneet naisen paremmaksi organisaattoriksi ja empaattisemmaksi, kuin lapseton nainen olisi. Joka kerta hätkähdän, kun tällaisiin asioihin vedotaan, mutta ilmeisesti se on ihan asiaa muiden äitien mielestä, koska heidän taholtaan ei lausumia paheksuta.

Minulla ei tietääkseni ole mitään vihamiehiä, mutta ihmiset jotka eivät pidä minusta nostavat usein mairean ja keinotekoisen myötätuntoisesti keskusteluun lapsettomuuden. Voisin antaa neuvoksi, että yleensä ei kannata ottaa lapsettomuutta esiin silloin, kun seurassa on joku lapseton henkilö. Hän kyllä itse ottaa asian keskusteluun, jos siitä haluaa puhua. Ihmisellä on erilaisia mielentiloja ja välillä alkaa suorastaan itkettää pienetkin vihjaukset lapsettomuuteen.

Koskaan ei kannata tehdä johtopäätöksiä mikä kenenkin lapsettomuuden takana on. Itse olen useinkin saanut kuulla, että ihmiset ajattelevat minun olevan lapseton sen takia, että olen niin turhamainen etten halunnut pilata vartaloani raskaudella. Tietämättömyys aiheuttaa vaan väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä.

Joskus luullaan, että lapseton nainen on valmis rakastamaan kaikkia ympärillä olevia lapsia, olisi aina valmis lapsenhoitajaksi, tai ostelemaan leluja. Olen myös kokenut, että minua hyväksi käytetään taloudellisesti, joskus vihjataan aika selvästikin, että sinulla, kun ei ole niin paljon menoja niin ostapa meidän Villelle uusi polkupyörä.

Häpeälamaannus

Olen useaan otteeseen tuntenut niin syvää häpeää elämästäni, että lamaannun enkä oikein pysty mitään tekemään. Tässä haluan tarkentaa, että minun kohdallani lamaannus ei tarkoita sitä, että voisin jäädä sairauslomalle ja lepäämään. Yrittäjälle on aika mahdottomuus jäädä sairauslomalle, vaikka sen tarpeessa olisikin. Minun kohdallani se merkitsisi sitä, että vaateputiikkini olisi parissa viikossa pois tämän kylän katukuvasta. Jos jää sairauslomalle, niin yritystoiminta loppuu ja saat sanoa hyvästi firmallesi.

Tuo sana häpeälamaannus kuvaa erittäin hyvin sitä tunnetta mikä minulla on ollut. Sanan opin terapeutiltani. Sitä tuntee itsensä niin huonoksi, että tekesi mieli lyyhistyä häpeästä. Hartiat menee kasaan ja pää roikkuu. Minulle häpeä tulee siitä, että tunnen itseni todella tyhmäksi etten tajunnut exaviomieheni käyttävän minua hyväksi alusta asti. Minun olisi pitänyt jättää hänet ajat sitten, heti siinä vaiheessa, kun tajusin hänen metsästävän rahaa. Tässäkin kohtaa vetoan lamaannukseen, olin niin tunteideni syövereissä etten nähnyt ulos pääsyä.

Pelkäsin myös jäädä yksin. Se varmaan oli suurin syy miksi avioliitossa roikuin, pelkäsin yksinäisyyttä ja sitä ettei kotona ole ketään odottamassa. Exmieheni oli myös luhistanut itsetuntoni niin, että hän sai minut uskomaan ettei kukaan koskaan voisi minua rakastaa. Tunsin olevani aivan yksin maailmassa.

Tuskien taival

Olen kärsinyt suurista kivuista viimeisen kymmenenvuotta ja niistäkin voisin syyttää exmiestäni. Kivut alkoi hyperstimulaatiosta ja sitä ei olisi syntynyt jos mieheni olisi kertonut jo alkuunsa, että hänen siittiönsä ovat heikkolaatuisia. Oletettavasti lääkitykseni olisi ollut ihan toisenlainen hedelmöityshoidoissa. Nythän kävi niin, että tervettä naista hoidettiin suurilla hormooniannoksilla.

Sitähän en kai vielä ole edes maininnut, että minä olisin voinut saada lapsia jonkun toisen miehen kanssa. Esimerkiksi nykyisen mieheni, mutta olin jo tavatessamme sen verran yli neljänkymmenen etten enää edes jaksanut yrittää. Ruumiini on myös niin risa ja huonossa kunnossa etten olisi varmaan raskautta edes kestänyt.

Hyperstimulaatio on jo itsessään erittäin kivulias tila ja minulle tuli lisäksi vielä reuman säryt. Sain lääkkeeksi Tramalia, joka on erittäin vahva kipulääke ja ihan huume. Silloin kymmenenvuotta sitten, ei vielä tiedetty Tramalin huonoista puolista. Minullekin sanottiin, että siinä on kaikki hyvät puolet mitä morfiinissakin on, muttei mitään huonoja puolia. Sitä myös korostettiin ettei siihen voi jäädä koukkuun.

Nykyään tiedetään jo ihan muuta, Tramal on yksi helpoiten koukuttavista lääkeistä. Koukussa siihen minä olen vieläkin, mutta onneksi se auttaa reumasärkyihin. Nuo hoitosysteemini kymmenenvuotta sitten oli ihan omituisia. Miten lääkärit voi mennä niin harhaan, minulta kyllä meni luotto lääketieteeseen.

Kun olin syönyt Tramalia pari viikkoa, alkoi päänsäryt, huimaus ja oksentelu. Olin välillä niin huonovointinen, että töissä juoksin kesken asiakaspalvelun oksentamaan. Polkupyörällä en uskaltanut ajaa, kun huimasi niin. Sitten sain vielä Metopramia pahoinvointiin ja se vasta myrkky oli. Kyllähän se oksetuksen poisti, mutta aiheutti pakkoliikkeitä ja tiesmitä tärinöitä. Nykyään jo tiedän, että olen äärettömän herkkä saamaan kaikki mahdolliset sivuvaikutukset.

Tuota pyörrytystä ja pahoinvointia tutkittiin ja tutkittiin, ainakin pääsin sairaalaan kaiken maailman kokeisiin nopeasti. Mitään ei löytynyt, välillä puhuttiin stressistä, välillä minua hoidettiin Menierin taudista. Kunnes sitten itse pikkuhiljaa tajusin, että kyse oli Tramalin eli tramadolin sivuvaikutuksista. Ne tuli minulle vaan niin voimakkaana ja aloin niihin pikkuhiljaa tottua. Sitten Tramal vaihdettiin nopeavaikutteisesta pitkävaikutteiseen ja oloni koheni hiukan.

Noista sivuvaikutuksista sitten olenkin kärsinyt matkan varrella moneen otteeseen. Tramal on kuitenkin paras lääke tähänastisista, muitakin on kokeiltu, mutta huonolla menestyksellä.

Jos jaksaisin olla katkera entiselle miehelleni, niin kaikista eniten ahdistun terveyteni menettämisestä. Hänen valheittensa kautta tämä kierre lähti alkuun. Hän ei ilmeisesti korviaan lotkauttanut, vaikka tajusi, että alan saamaan lääkitystä väärin perustein, kun hän ei kertonut koko totuutta. Toisaalta lääkäritkin oli aika hölmöjä, etteivät heti tutkineet miestäni. Voi mikä iljettävä lisko hän oli.