Olen aika usein joutunut siihen tilanteeseen, että toinen nainen lyö minua lapsettomuudellani. Nainen kenellä on lapsia tuntee olevansa lapsettomannaisen yläpuolella. Toimin aktiivisesti hyväntekeväisyysjärjestöissä ja olen ollut hyvin korkeissakin luottamustehtävissä. Tällaisten tehtävien valintatilanteissa vedetään aina esiin viimeisenä valttina, ettei minulla ole lapsia.
Monella naisella on se käsitys, että hän on parempi ihminen, kun on äiti. Luottamustehtävistä puhuttaessa vedotaan siihen, että äidin tehtävät ovat harjaannuttaneet naisen paremmaksi organisaattoriksi ja empaattisemmaksi, kuin lapseton nainen olisi. Joka kerta hätkähdän, kun tällaisiin asioihin vedotaan, mutta ilmeisesti se on ihan asiaa muiden äitien mielestä, koska heidän taholtaan ei lausumia paheksuta.
Minulla ei tietääkseni ole mitään vihamiehiä, mutta ihmiset jotka eivät pidä minusta nostavat usein mairean ja keinotekoisen myötätuntoisesti keskusteluun lapsettomuuden. Voisin antaa neuvoksi, että yleensä ei kannata ottaa lapsettomuutta esiin silloin, kun seurassa on joku lapseton henkilö. Hän kyllä itse ottaa asian keskusteluun, jos siitä haluaa puhua. Ihmisellä on erilaisia mielentiloja ja välillä alkaa suorastaan itkettää pienetkin vihjaukset lapsettomuuteen.
Koskaan ei kannata tehdä johtopäätöksiä mikä kenenkin lapsettomuuden takana on. Itse olen useinkin saanut kuulla, että ihmiset ajattelevat minun olevan lapseton sen takia, että olen niin turhamainen etten halunnut pilata vartaloani raskaudella. Tietämättömyys aiheuttaa vaan väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä.
Joskus luullaan, että lapseton nainen on valmis rakastamaan kaikkia ympärillä olevia lapsia, olisi aina valmis lapsenhoitajaksi, tai ostelemaan leluja. Olen myös kokenut, että minua hyväksi käytetään taloudellisesti, joskus vihjataan aika selvästikin, että sinulla, kun ei ole niin paljon menoja niin ostapa meidän Villelle uusi polkupyörä.
Aurinkoista huomenta:)
VastaaPoistaEi ne lapset naisesta äitiä tee, tiedän muutamia naisia joilla on lapsia mutta eivät kuitenkaan ns.ansaitse niitä lapsiaan... Olen nyt jonkun aikaa seurannut blogiasi, voimia sinulle näin syksyn kylminä päivinä. Itse en ainakaan tunne oloani paremmaksi ihmiseks vaikka lapsia onkin.
Itselläni on yksi jo aikuinen täysin omillaan toimeen tuleva lapsi. Muutin juuri yhteen mieheni kanssa, ja hänellä kaksi pientä, asuvat vuoroviikoin. Minulle tuttu tunne, että pidetään päivän selvänä että jaksan olla täysipäiväinen äitipuoli, että kotini on jo ääriään myöteen täytetty avomieheni entisen elämän ja hänen lastensa tavaroista. Omat tavarani ovat vaatteet matkalaukussani ja yksi kirjoituspöytä. Edellinen oma kotini tyhjentämättä jo 3 kuukautta. Missään ei enää tunnu olevan tilaa minulle tai tavaroilleni. Tärkeintä on että lapset ovat varmasti paljon meillä, ja miehellä koko ajan uusia asioita suunnitelmissa omassa elämässään. Remontit jäi puolitiehen, miehen ja lasten tavarat lojuvat sikin sokin lattioilla. Tuntuu lapselliselta olla katkera, kun oma koti on täynnä myssyjä, kumppareita, ulkotakkeja, lukuisia kenkiä, leluja sun muuta tavaraa, joiden käyttäjät ovat kuitenkin vain puolet ajasta paikalla. Minä asun siinä romun keskellä kokoaikaisesti... Päälle jatkuva ex-vaimon kiusaus lapsilla ja asioilla. Välillä poden suurta syyllisyyttä, kun en tahdo jaksaa sanontaa, että minun kuuluu ottaa koko "paketti" tai ei mitään.
VastaaPoistaOlen suhteessa, jossa tuntuu että minulla ei ole kotiakaan, jossa välillä saisi nautiskella omasta rauhasta. Kun lapset ovat poissa ja mies sitten koittaa tehdä jotakin kodin eteen tai muuten, en pääse juuri askeltakaan omia asioitani. Jatkuvasti kuuluu pyyntö "kun olet nyt menossa sinne päin tuo samalla tämä tuo tai se minulle", tai pitää muutoin auttaa tai ojentaa jotain. Alan väsyä... Olen hirviö kun ajattelen näin...?