Nyt alan huomata, etä tämä kirjoittamien todella auttaa asioiden sulattelemisessa. Tähän asti ole vaivannut nykyistä puolisoani vanhoilla muistoillani. Aina, kun TV:stä esimerkiksi tulee jotain mikä herättää muistoja, niin olen alkanut kauhistelemaan menneisyyttäni. Onneksi puolisoni on ollut ymmärtäväinen, mutta tajuanhan minä sen ettei ole kiva kuunnella yhtä ja samaa ja samoja juttuja moneen kertaan.
Olen selvästi lakannut kertoilemasta juttujani ääneen, vaan se on riittänyt, kun ajattelen, että kirjoitampa taas tuostakin. Tänään tuli mieleeni, kun katselimme telkusta jännäriä, miten monella tavoin avomieheni Aarne uhkaili minua. Ihan jo seurustelumme alkuviikkoina hän uhkasi minua ilmakiväärillä ja vuosien varrella hän kertoi lukemattomia tapoja millä minusta saisi hengen pois. Jos olisin ollut vähäkin järkevä, olisin heti ensimmäisen aseella uhkailun jälkeen häipynyt hänen elämästään. Olin silloin vain kuusitoista, enkä kehdannut kertoa kenellekään mitä Aarne teki.
Hän oikein hekumoi sillä, että keksii niin monia tapoja tappaa minut. Ensimmäisenä oli, että hän tukehduttaa minut tyynyllä, kun nukun. Usein hän kertoi vetävänsä muovipussin päähäni ja jättävänsä minut tukehtumaan pikkuhiljaa. Tukehduttaminen oli ilmeisesti hänen tapansa tappaa, koska kun hän vihdoinkin viidentoista seurusteluvuoden jälkeen yritti tappaa minut, niin se tapahtui kuristamalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti