maanantai 13. helmikuuta 2012

Häpeä ahdistaa

Tuo lääkärintodistus syvästä masennuksesta ja työkyvyttömyydestä vaivaa mieltäni jatkuvasti. Se on saanut aikaan myös syvän häpeän. Eikä tuon verottajan suhtautuminen ollenkaan parantanut tilannetta. Päinvastoin, koen suurta mielipahaa, kun joudun tekemisiin sellaisen ihmisen kanssa. Tunnen itseni perinpohjin huonoksi, mietin onko minussa mitään hyvää.

En kestäisi tätä tunnetilaani ilman puolisoni rauhallista suhtautumista minuun ja asioihini. Jos olisin nyt yksin tämän paineen alla voisin jopa päätyä itsemurhaan. Olen joskus ollut masennuksessani niin syvällä, että olen itsemurhaa miettinyt ja tiedän sen mekanismin miten sellainen halu ihmisessä syntyy. Siksi ihmettelenkin syvästi miten tuo verottaja uskaltaa ladata sellaista painetta ihmisen niskaan, siinä on suuri vaara sortaa toinen itsemurhaan asti. Se kohtelu mitä olen saanut on uskomatonta nykypäivän Suomessa.

Se kaikki saa minut lamaantumaan ja pyörimään, vain oman mitättömyyteni ympärillä. Koen itseni täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi, minun verorahanikaan eivät kelpaa. En voi ketään muuta elämästäni syyttää, olen tehnyt pelkkiä vääriä ratkaisuja. Ilman avioliittoani Ilkan kanssa en olisi tässä tilanteessa, yritykseni voisi hyvin ja minä voisin ainakin paremmin. Oli ihan omaa hulluuttani sekaantua sellaiseen ihmiseen, kun Ilkka oli. Toisaalta kaikki jotka ovat narsistin kohdanneet tietäävät, että parisuhteessa toinen osapuoli voi joutua täysin pois raiteiltaan ja lopuksi ikää sairauseläkkeelle. Pahimmillaan narsisti sairastuttaa ympäristönsä.

Häpeän kuitenkin sitä, että olen ollut niin hölmö, että joku ihminen on päässyt tuhoamaan elämääni niin pahasti. Jos olisin työntänyt hänet pihalle heti, kun näin miten sekopää hän oli, niin olisin säästynyt paljolta. Mutta joku hiivatin moraali kielsi minua eroamasta heti, vaan halusin yrittää loppuun asti. Hyvä ettei minulle tullut siinä loppu.

1 kommentti:

  1. Hei. Minäkin olen työkyvytön ja eläkkeelläkin olen vaikka ikää on vasta 29 vuotta. Minuakin on paljon kiusattu. Tervetuloa tutustumaan minun blogiini osoitteeseen http://esirukouksia.blogspot.com/ ja juttuihini siellä. t. Henna

    VastaaPoista