Aina välillä tulee mieleen mitä kaikkea olen menettänyt. Kävin viime viikolla gynekologilla, joka on hoitanut minua teiniiästä lähtien. Juttelimme siitä miten kova paikka oli minulle etten saanut lapsia. Muistan aina miten järkyttynyt hänkin oli, kun olin saanut keskenmenon.
Minulle tulee mitä kummallisempia kateuden puuskia. Yksi päivä minua kiukutti Jenni Haukio, kun povailtiin hänen raskauttaan. Ajattelin tosi ilkeästi ja pahansuovasti, että helppoahan tuo on, ei tarvitse huolehtia rahasta ja saa elää turvattua elämää. No, eihän se niin ole, hänkin on todella kovan paikan edessä. Näin se kuitenkin on , että oma pettymys saa aikaan vihan puuskia vielä nytkin, vaikka olen jo 50v.
Tärkeintä on tietysti, että pystyn tiedostamaan mikä mistäkin johtuu. Etten lähde tekemään jotain loanheitto kampanjaa Haukiota kohtaan, vaan tiedän asian johtuvan omista katkeruuksistani. Kuitenkin tosi moni varmaan toimii niin, että ei edes tiedosta omaa vihansa syytä, vaan alkaa ilkeillä jollekin ihan turhaa.
Oli siitä terapiasta tämäkin hyöty, jää Jenni ihan rauhaan ja minä keksin muuta ajateltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti