sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Uhrin oireita

Pahasta olosta ihmiselle tulee monenlaisia oireita, jokainen reagoi jollain tavalla. Omalla kohdallani mietin onko nämä jatkuvat nivelkivut osittain psyykeperäisiä. Parhaille ystävillenikään en kehtaa enää valittaa, kun tuntuu, että olen valittanut samoja kipuja jo kymmenenvuotta.

Minulla oli menneisyydessä yksi hyvä esimerkki siitä miten ihminen sairastaa pahaamieltä ruumiillaan. Pidin muutama vuosi sitten tyylikursseja paikallisessa kansalaisopistossa ja samoihin aikoihin oli opettajana yksi puolituttu rouva. Tapasimme pari kertaa viikossa muutaman vuoden ja juttelimme usein. Tiesin, että hänellä oli erittäin vaikea perhe-elämä, hänen aviomiehensä oli ihan tunnettu pissapää kylässämme. Mies, joka eli kuin poikamies ja rillutteli kaikkien muiden naisten kanssa, kyllähän te tyypin tiedätte.

Tämä rouva, joka oli noin neljäkymmentä sairasti jatkuvasti, se oli jo ihan yleinen vitsin aihe. Aina, kun hänen kanssaan jutteli tuli sairauskertomusta tauotta ja koskaan hän ei ehtinyt edes kysyä mitä muille kuului. Hän oli ihan kiva ja sydämellinen ihminen, mutta ottanut jotenkin sairastajan roolin. Hänellä oli vaikka mitä vaivoja ja kukaan ei oikeastaan uskonut hänellä mitään olevankaan. Milloin hänen selkänsä oli niin kipeä ettei voinut istua, milloin taas ei voinut seistä. Aina tuntinsa aluksi hän selitteli oppilailleen kymmenisen minuuttia miksi hän ontuu tänään vasenta jalkaa ja taas seuraavalla viikolla oikeaa nilkkaa. Mukana hänellä oli aina runsaasti tyynyjä millä hän tuki itseään tuolissa milloin mitenkin.

Sen tiedän ettei hän ollut pahoinpitelyn uhri ja diagnoosinsa hän teki aina itse. Joku kansanparantaja oli hänen uskottunsa, joka joutui mitä kummallisempiin vuorokauden aikoihin häntä auttamaan. Hän oli kaikille hiukan naurun aihe, mutta se oli äärettömän surullista. Monia asioita hän jätti tekemättä, koska kohteli itseään invalidina ilman syytä. Monet matkat jäi tekemättä, kun ei uskaltanut lähteä, jos vaikka kompastuu ja satuttaa itsensä. Hän oli erikoisin oireilija mitä olen narsistin puolisoissa tavannut.

Jatkuva mielipaha voi aiheuttaa myös kivun tunteita elimistössä, eikä niitä pidä väheksyä. Jos kerran ihminen kokee kipua, niin se on todellista johtuu se sitten mistä hyvänsä. Tämä kertomani rouva ei ilmeisesti ollut sillä tavoin kivulias, koska hän ei koskaan käyttänyt kipulääkkeitä. Enemmänkin kyse oli siitä, että hän sai huomiota tällä tavoin ja ehkä hänen miehensäkin huomio häntä enemmän, kun hän tekeytyi lähes invalidiksi. Ihminen on kummallinen otus, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja ihminen on tosi ovela keksimään kaikenlaisia sijaistoimintoja ettei oikeaa asiaa tarvitse kohdata.

1 kommentti:

  1. Luin koko blogisi läpi ja kerrassaan karmaisevaa luettavaa. Toisaalta löysin monta liiankin tuttua toimintatapaa.
    Psyykkinen ja fyysinen hyvinvointi kulkevat mielestäni käsi kädessä. Kun toinen oireilee, alkaa toinenkin oireilemaan. Näin uskon omalla kohdallani käyneen.
    Voimia pitkälle matkallesi! T: Tinkerbell (www.myostinker.vuodatus.net)

    VastaaPoista