tiistai 15. marraskuuta 2011

Herätän keskustelua

Sattumalta katsoin tuota Suomi24 keskustelupalstaa, kun blogin tilastojen mukaan sieltä tulee paljon lukijoita. Aika jännä juttu, että parissakin keskustelussa oli suositeltu blogiani. Yksi keskustelu oli sitten pitenpikin ja siinä oli siteerattu sanomisiani ja epäily vaikuttimiani. Myös sitä kritisoitiin, että syytän vain toista, enkä näe omia vikojani. Haluan selittää omaa näkökulmaani vastaukseksi tähän. Olen myös hyvin kiitollinen, että blogini herättää keskustelua, koska se on ollut tarkoitukseni ja olisin toivonut enemmän kommentteja suoraan tähän blogiini.

Kun aloitin tämän blogin yritin tehdä selväksi lukijoilleni, etten lähde nimittelemään ketään narsistiksi pelkän mutu-tuntuman perusteella. Olen käynyt läpi psykoanalyysin joka kesti lähes kymmenen vuotta ja kävimme pitkään Ilkan kanssa perheterapiassa. En ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, kun Ilkka joutui psykiatrianosastolle, mutta myös ammattilaiset diagnostoi hänet narsistiksi.

En missään tapauksessa syytä tässä blogissa muita ja pese itseäni vastuusta. Olen yrittänyt kertoa mahdollisimman rehellisesti mitä virheitä ihminen tekee, kun ajautuu narsistin puolisoksi. Syy siihen oli aivan minun itseni,mutta en vaan osannut sitä välttää, koska itse olin niin ripustuvainen. Koska oma persoonani ei ole täysin terve, ja kenenkähän meidän olisi, minun oli helppo tunte vetoa narsistiin. Sitä myös yritän kertoa, että on olemassa tällainen ihmistyyppi, kun minä joka ajautuu kerta toisensa jälkeen suhteeseen narsistin kanssa. Vaikka heitä on vain muutama prosentti Suomen kansasta, on ihmisiä joka tuntee vetoa heihin ja minä olen sellainen.

Kerron näitä asioita siksikin, että joku voisi ottaa opiksi niistä omassa elämässään. Kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut puhettakaan narsiteista ja minä en tiennyt siitä mitään, joten miten edes olisin osannut välttää Aarnea. Myös se, että lapsuuden kodissani oli narsisti saa aikaan sen, että tunnen vetoa narsisteihin. Narsistin tavat on niin tuttuja ja turvallisia, kun olen niihin aina tottunut, etten osannut nuorempana niitä varoa.

Tunnen myös itse vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että toinen ihminen leimataan pikkujutun perusteella narsistiksi. Itse en siihen lähde missään nimessä, minulla ei ole mitään syytä mollata toisia turhan takia. Ne ihmiset, jotka eivät ole olleet tekemisissä vaikeiden ihmissuhteiden kanssa, eivät oikein pysty ymmärtämään mistä on kyse. Loppujen lopuksi hyvin pieni ihmisryhmä on ollut narsistin puolisona, koska heitä on niin vähän. Silloin, kun itsellä ei ole kokemusta asiasta neuvoisin pidättäytymään tuomitsemisesta. On ihan eriasia sanoa, että miksi et tehnyt niin ja niin, kun toteuttaa se tosielämässä.

3 kommenttia:

  1. Hei!

    Eksyin sattumalta blogiisi, itse asiassa juuri Suomi24:n kautta (jonne taas "eksyin" Googlettamalla narsismi).

    Minulla itselläni on isä jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö. Olen itse 4-kymppinen nainen ja tämä valkeni minulle vasta äitini kuoleman jälkeen n. 1,5 vuotta sitten. Vanhempani erosivat kun olin 14-vuotias ja niin kauan kun en väittänyt vastaan, niin meillä sujui isän kanssa suht OK. Olin n. 20-vuotias (tai jopa vähän aiemmin) kun minulla alkoi olla vaikeuksia isäni kanssa ja lopullisesti pistin välit poikki kun minulle selvisi mistä hänen vaikea persoonansa johtuu.

    Isä on vaikeuttanut äitini elämää myös eron jälkeen mm. oikeushaasteilla ym ym. Nyt äidin kuoleman jälkeen isäni on jatkanut oikeustaisteluitaan äidin kuolinpesää, eli minua ja minun siskojani vastaan (siis omia tyttäriään).

    Kuten itsekin kirjoitat, ei henkilö joka ei ole ollut tekemisissä narsistisen persoonallisuushäiriöisen kanssa voi tietää mistä oikeasti on kyse ja mihin sellainen henkilö kykenee. Narsismista puhuminen ja ihmisten syyttäminen narsisteiksi on jotenkin päivän trendi, mutta täytyy muistaa, että narsistinen persoonallisuushäiriö todellakin on persoonallisuusHÄIRIÖ pahimmasta päästä. Sellaisella henkilöllä kun ei ole minkään valtakunnan omaatuntoa, tai empatiaa tai yhtään mitään normaaleja tunteita.

    Käyn itse tällä hetkellä terapiassa johtuen lievästä masennuksesta, joka taas on monen tekijän summa (isällänikin on siinä oma osuutensa). Olen jo pitkän aikaa halunnut kirjoittaa blogia omasta selviytymistarinastani ja olen nyt saanut sinulta inspiraatiota. Toivottavasti saan aikaiseksi aloittaa kirjoittamisen pikapuoliin.

    Jatka siis kirjoittamistasi ja anna piut paut muiden epäilyille motiiveistasi.

    Jaksamisia sinulle toivoo Kukkis

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistäsi Kukkis.
    Suosittelen lämpimästi, että alat kirjoittamaan omaa tarinaasi. Minulle tämä blogi on ollut suuri apu ja varaventtili. Kirjoittaminen jäsentää ajatuksia hyvin ja se myös tukee terapiaa. Tosi hienoa, että olet uskaltautunut terapiaa, se on kipeä ja rankka tie, mutta kaikki kokemukset kääntyy opiksi ja voimavaroiksi.

    Anneli

    VastaaPoista
  3. Hei,

    Itse erosin juuri 6,5 vuotta kestäneestä suhteesta josta kaksi lasta.
    Ihmettelin mieheni käytöstä pitkään ja asia valkeni kun luin narsismista. Ihmettelin sitä kylmyyttä, empatian puutetta ( itkin väsymyksestä kun hoidin lapsia, siivosin, laitoin ruokaa..) hän vain makasi klo 15 saakka sängynpohjalla josta vääntyi sitten kaljakauppaan ja sohvalle koko illaksi istumaan.
    Elänyt kaikki nämä vuodet minun rahoillani, minun asunnossani. Nyt kävi säppi kun menin vatsakipujen takia sairaalaan ja todettiin klamydia. Oli mennyt pahaksi tulehdukseksi. No, hän yritti selitellä että se on tarttunut minuun saunan lauteilta jossa tyttäreni istunut. Ja tietenkin hänen testinsä näytti negatiivista kun oli tietty hoidattanut sen kertomatta minulle. Kontrolloi minua etten koskaan mennyt mihinkään eikä meillä käynyt kukaan. Nyt se on ohi. Ensi viikolla muuttaa omaan asuntoon. Yrittää vielä ilkeillä ja manipuloida, tekeytyy uhriksi ja surkeaksi. Muutaman vuoden olen ajatellut eroa mutta olen miettinyt että onhan hän sentään uskollinen.Sairas ihminen jonka ympärillä leijui koko ajan syyttämisen negätiivinen kehä. Mistään hän ei iloinnut jos onnistuin työssäni tai olin muuten vain hyvällä tuulella. Masennuin ja lihoin. Nyt olen kahdessa viikossa tuuletellut, käynyt salilla, mietin vain miten sisustan asunnon kun hän on lähtenyt. Syytän itseäni tyhmyydestä miten en aiemmin tajunnut. Vai enkö halunnu nähdä. Välillä oli kivaa mutta jos oli liian kivaa hän pudotti kyllä minut maan pinnalle jollakin ilkeilyllä.
    Että sellaista.
    Kiva kun jaksat kertoa kokemuksistasi. Ehkä minäkin joku päivä.
    Voimia loppuvuoteen!

    t. Piitu

    VastaaPoista