Näin jälkeenpäin voin sanoa, että Ilkka oli patologinen valehtelija. Hän valehteli aivan kaikesta, kaikki asiat hän muutti omaksi parhaakseen ja hän uskoi itsekin valheisiinsa. Omituisin valhe mitä hän viljeli oli se, että hän oli kotiorja. Hän kuulemma teki meillä aivan kaikki kotityö ja minä orjuutin häntä enkä arvostanut ollenkaan. Hän ei kuulemma ollut kissanpaskankaan arvoinen minun mielestäni.
Ne jutut kuulosti ihan hulluilta, koska kaikki tiesivät, että hän ei todellakaan laittanut tikkua ristiin meillä kotona. Hän käyttäyi niin ettei hän vahingossakaan tehnyt mitään hyödyllistä kotona. Se liittyi myös minun tuhoamiseen, ettei hän millään tavoin edes pikkuasioissa auttanut minua, vaan systemaattisesti tuhosi. Mihinkään kodin asioihin hän ei osallistunut, kaikki jäi minulle. Hän oli myös ehkä jotenkin lapsenomaisen kateelinen kissoilleni, kun tykkäsin niistä. Kaikki ihailu olisi pitänyt kohdistua, vaan häneen.
Jos meille tuli vieraita ja he kehuivat, että ompas hyvää kakkua, niin Ilkka ilmoitti heti tehneensä sen, vaikka kaikki tiesi ettei se ollut totta. Hän itse ilmeisesti uskoi niin, että kaikki hyvä oli aina hänestä lähtöisin. Kaikille hän kertoi johtavansa minun yritystäni ja minusta se oli vaan huvittavaa, koska kyllähän kaikki minun läheiseni tiesivät, että minä olin oman putiikkini luonnut. En ollenkaan osannut ajatella, että jotkut uskoivat häntä ja siitä tuli olemaan vielä paljon haittaa minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti