Olen nyt pitkään kirjoitellut nuoruuden avoliitostani ja Aarnesta, mutta en tahdonpäästä aiheesta eteenpäin. Haluaisin jo Aarnesta irti, ei hänestä ole paljon enempää sanottavaa tässä vaiheessa. Jotenkin en saa ottetta seuraavasta elämänvaiheestani, avioliitosta Ilkan kanssa.
Se oli niin kauheaa ja sekaista aikaa elämässäni etten oikein halua sitä näköjään muistella. Varmaankin myös häpeän sitä ja se aiheuttaa itseinhoa, koska olin siinä liitossa ihan omaa naivia tyhmyyttäni. Tein niin monia asioita väärin, että muistelemalla sitä vaihetta elämässäni joudun muistamaan omat mokani. Olisi aina paljon helpompaa, kun voisi vaan syyttää toista, mutta enhän minä ollut mikään tahdoton uhri, vaan aikuinen ihminen jonka olisi pitänyt osata huolehtia itsestään.
Suhteessani Aarneen voin aina vedota siihen, että olin viisitoistavuotias lapsi, kun tapasimme ja helppo manipuloitava. Ilkan kanssa naimisiin mennessä olin kolmekymmentäviisi ja jo paljon kokenut aikuinen nainen. En vaan halunut uskoa kenestäkään mitään pahaa, enkä kai oikeasti edes tiennyt, että niin pahoja ihmisiä olikaan, kun Ilkka oli. Hän erosi Aarnesta siinä, että hän oli joissakin asioissa äärettömän älykäs. Hän myös tuhosi minua suunnitelmallisesti, mikään ei ollut sattumaa, vaan hän oli etukäteen suunnitellut kaikki tekemisensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti