Ystävättäreni oli narsisti

Ystävyyssuhteissakin on osoittautunut, että vedän puoleeni narsisteja. Nyt tiedän, että lapsuuteni ensimmäinen sydänystävä oli persoonaltaan todella erikoinen. Hän käytti minua sumeilematta hyväksi, olin silloin noin 12 vuotias, kun ystävyytemme alkoi enkä mitenkään osannut arvioida ihmismieltä.

Toinen ystävättäreni, sanotaan häntä Pirkoksi, oli aivan mahdoton tapaus. Häneen tutustuin opiskelun kautta, joskus parikymppisenä. Hänen tarinansa on kummallinen, en vieläkään saa siitä otetta, enkä pysty sitä ymmärtämään. Loppujen lopuksi hän kävi niin mahdottomaksi, että jouduin katkaisemaan välit häneen täysin.

Alunperin, kun häneen tutustuin hän oli hyvin arka ja ujo tyttö. Aina hyvin huolissaan tekeekö hän varmasti oikein, osaako hän varmasti hyvin. Melkein raivostuttavan epävarma, ja jälkeenpäin ajatellen ehkä hiukan tyhmä, koska hänellä ei koskaan ollut mitään omaa mielipidettä. Opiskelun jälkeen palasimme omiin kotikaupunkeihimme, hän meni naimisiin ja sai pari lasta. Sitten jotain muuttui.

Hän sanoi sairastuneensa synnytyksen jälkeiseen masennukseen, ja sai ainakin Diapamia lääkitykseksi. Myös paniikkihäiriöstä hän kertoi, mutta muutos ei vaikuttanut masentuneen ihmisen muutokselta. Hän alkoi pukeutua hyvin näyttävästi ja provosoivasti. Meikistä tuli kova ja voimakas, hiuksissa oli irtolettejä ja kaikkea muuta näyttävää. Hänestä tuli ulkoisesti, niin erikoisen näköinen, että kaikki kiinnitti häneen huomiota. Se ei ollut positiivista huomiota, vaan hän alkoi muistuttaa ilotalon madamea. Käytös muuttui samanlaiseksi, aikaisemmin, kun tapasimme kävimme teattereissa ja konserteissa. Nyt hän halusi yökerhoihin, ja lähti baaritiskiltä kenen tahansa mukaan hotellihuoneeseen.

Hänelle tuli seksiaddikti, mutta hän alkoi käytökseltään vaikuttaa sen verran sairaalta, että tavallinen suomalainen mies pelkäsi häntä. Sitten tilalle tuli arabimiehet joille kelpasi nainen, joka näytti mielenvikaiselta. Alkoholi myös vaikutti häneen omituisesti, hän tuli ihan sekohumalaan yhdestä lasista viiniä. Näin jälkeenpäin ymmärrän, että hänellä oli joku lääkitys mikä ei sopinut alkoholin kanssa. Alkoholi teki hänet ihan villiksi, pelastin hänet moneen kertaan Helsingin yöelämässä arabimiesporukoilta, jotka oli viemässä häntä jonnekin.

Aamulla hän ei muistanut mitään, väitti minun valehtelevan ja ylireagoivan hänen normaaliin hauskan pitoon. Hän alkoi myös käyttää minua hyväkseen, ja hän hoki ihan, kuin narsistit yleensäkin ettei hänessä ole mitään vikaa, hän ei koskaan ole tehnyt mitään pahaa. Kaikki paha oli aina muiden tekemää ja kaikessa piti noudattaa hänen tahtoaan. Se oli aivan kamalaa elämää ja hänen lapsensa varmaan kärsivät, mutta onneksi heillä oli hyvä isä.