Elämää yksinään

Kun avoliittoni Aarnen kanssa vihdoinkin loppui pääsin elämään rauhassa omaa elämääni kahden kissani kanssa. Alkuun se oli hyvin vaikeaa ja ilman hyvää, rakasta ystävääni Maikkia en olisi jaksanut. Maikin oma elämän tilanne oli muuttunut, hän jäi leskeksi aivan silmänräpäyksessä, kun miehensä kuoli sydänkohtaukseen. Me kumpikin tarvitsimme toisiamme ja minä en ainakaan tiedä miten olisin selvinnyt ilman häntä.

Hyvät ystäväni Maikki ja Pirkko ovat olleet kullan arvoisia elämäni raskaina aikoina, ilman ystävien tukea en olisi selvinnyt. Huomatkaa siis, että pystyn myös löytämään terveitä ihmissuhteita ja tavallisen persoonan omaavia ihmisiä. Jos nimittelisinkin aina kaikkia muita narsisteiksi, niin olisi helppo nähdä, että itsehän sellainen olen.

Erotessani uskoin, että Mikko jakaisi elämäni, kun saisin eron selväksi. Näin ei kuitenkaan käynyt, hänellä ei varmaan ollutkaan ihan tosi tarkoitus, vaikka minä niin kuvittelin. Nyt myös ajattelen, että se oli suuri onni etten päätynyt hänen puolisokseen. Yksin eläminen ei ollut kivaa, koin itseni hyvin turvattomaksi ja kaipasin hellyyttä ja kosketusta. Niinä vuosina vietin kuitenkin uuden teini-iän ja varsinkin, kun Maikki selvisi pahimmasta surustaan riekuimme kapakoissa ihan tarpeeksi. Toisaalta sekin oli onni, että sellainen vaihe on ollut, ei ainakaan tarviste katua ettei ole saanut rillutella. Nyt en lähtisi kapakkaan mistään hinnasta.

Sinkkunaisen elämä ei ollut minulle sopivaa, kärsin kumppanin puutteesta koko ajan. Ensimmäinen etelän matka yksin oli aikamoinen kynnys ylitettäväksi, mutta tulihan sekin tehtyä. Etupäässä kuitenkin vietin lomat Maikin kanssa ja kävimme yhdessä matkoilla. Uskon, että aika harva on loppujen lopuksi sinkku omasta halustaan, kysymys on siitä ettei sopivaa kumppania vaan löydy.