Viime päivinä uutisotsikoihin on noussut tuo kauhea tapahtuma, jossa äiti oli ajautunut tappamaan kaksi pientä lastaan. Se on jäänyt mieltäni vaivaan, ennen tuota lopullista päätöstä on täytynyt olla mieletöntä tuskaa ja murhetta. Eikö kukaan huomaa, jos läheinen menee jo niin äärirajoilla. Tietenkään kukaan ei voi tietää, mitä oikein on tapahtunut ja ketään ei voi syyttää miksi ei auttanut.
Minusta tuntui myös pahalta, kun paikallinen kirkko ilmoitti uutisia myöden järjestävänsä rukouskirkon lasten muistoksi. Koin sen niin, että kirkko kerää jälkikäteen irtopisteitä, miksi ei ole auttanut aikonaan. Itse en ole mitenkään uskonnollinen ja näen usein epäkohtia seurakuntien toiminnassa. Omassa kotiseurakunnassani kaikki asiat on nostettu yleisöosasto käsittelyyn, kun työpaikan ihmissuhteet ovat niin tulehtuneet. Paheksun kovasti, että laitos jonka pitäisi tuoda myötätuntoa ja apua ihmisille, on työpaikkana ihan kamala. Jos kaikki asiat puidaan yleisönosastokirjoituksina eikä edes olla puheväliessä, niin lähimmäisenrakkaus on kaukana.
Toivottavasti tämä traaginen lasten murha herättäisi meitä huomaamaan läheistemme olotilan. Joulu on tulossa ja ihmiset ovat tosi yksinäisiä. Kaupassani käy paljon ikäihmisiä ihan vaan juttelemassa, vähän ostoksien varjolla. Moni sanoo suoraan, että pelkää olevansa sairastunut masennukseen ja tämä synkkä vuoden aika pahentaa tilannetta. Ikäihminen joka ei jaksa paljoakaan kotoaan liikkua on entistä pahemmin yksin talvella, kun ei pysty menemään edes kerrostalon pihaan istuksimaan.
Toivottavasti me kaikki vielä hyvin voivat ihmiset keräisimme voimavaramme ja tekisimme jotain yksinäisten lähimmäisiemme hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti