Erikoista suhtautumista

Osaan sen verran katsoa näitä bloggerin tilastoja, että näen jos jostain sivuilta tulee kovasti liikennettä minulle päin. Nyt on tuolla Suomi24 keskusteluissa menossa useampi keskustelu eri aihe alueilla, missä on mainittu tämä blogi.

Suurin osa on ihan myönteistä asiaa ja blogia lukeneet suosittelee tätä toisille ja kertoo omia näkemyksiään narsismista. Osa vastauksista näihin aloituksiin on ihan omituisia, siinä mielessä omituisia, että he sanovat ettei nämä elämäni tapahtumat ole totta. Se saa aikaan minussa moninaisen tunneryöpyn. Tuntuu pahalta, että joku pitää elämääni niin kamalana ettei se voi olla totta. Heidän mielestä ei ole mahdollista kohdata niin montaa narsistia elämän aikana. Toisaalta on tietysti ihanaa, että on vielä ihmisiä jotka ovat pysyneet siinä luulossa ettei elämässä tapahdu paljoa pahaa. Varmaan on todella paljon ihmisiä joita ei ole koskettanut elämän synkät asiat ja niin pitääkin olla, koska muutenhan maailma olisi ihan kamala. Heidän on tietysti vaikea uskoa muita tapahtumia, kuin niitä mistä on oma elämän kokemus.

Olisihan joku voinut valita sen, että tekee blogistaan mielenkiintoisen tarinan ilman todellisuuspohjaa. Sekin olisi ollut hyvä vaihtoehto jollekin, kirjoittaa romaani. Minulle siitä ei olisi ollut hyötyä, koska haluan kirjoittaa itsestäni ulos pahanolon. Silloin ei auta jos kirjoittelisin keksittyjä tarinoita. Kaikki asiathan tässä blogissa on kuitenkin minun näkökulmastani kirjoitettu. Se ei koskaan ole koko totuus, koska jokaisella ihmisellä on oma totuutensa tapahtumista.

Yhdessä keskustelussa joku mainitsi saaneensa blogin osoitteen terapeutiltaan ja se sai muut repeämään. Voin ihan uskoa, että näin saattaa olla. Oma psykiatrini ja eräs toinen psykiatri tietää tästä blogista. Keskustelin kummankin kanssa ennen, kuin aloitin ja kysyin heidän mielipidettään. Kumpikin on kovasti kannustanut minua ja kertoneet sanoneensa blogista joillekin, joka kaipaisi tällaista "vertaistukea". Myös eräs paikkakuntani terapeutti yrittäjä tietää tästä eli tällä hetkellä seitsemän ihmistä.

Ihmettelin myös, kun keskusteluissa väitettiin, että rahastan tällä blogilla. Siitä en nyt oikein ymmärtänyt, vaikka yrittäjä olenkin, että miten voi rahastaa blogilla. Tässä on kaksi mainosta, joista en ole saanut penniäkään rahaa, niillä on aivan muu tarina. Ja muita mainoksia ei tule ja ei kai niistä mainoksista makseta, kuin siinä tapauksessa, että kävijöitä on satojatuhansia. Mielenkiintoista vaan se, että moni luulee ettei ihmisellä ole muuta motiivia, kun raha. Se kertoo tietenkin heidän ajatusmaailmasta ja on aika surullista ja henkisesti köyhää.

Turhaan ei saa nimitellä

Olen yrittänyt olla näissä kirjoituksissani aika varovainen, etten ketään turhaan leimaisi narsistiksi. Psykoanalyysissäni terapeutti nimesi kuulemassa perusteella narsisteiksi avomieheni ja aviomieheni, vanhempani ja tämän seksiaddiktiystävättäreni. Tietenkään heistä ei ole varsinaista diagnoosia tehty, mutta heidän käytöksensä viittaa siihen. Nämä muutamat lapsuuden ystäväni ovat varmaankin muuten vaan vaikeita ihmisiä ja omaavat narsisminkaltaisia piirteitä.

Nykyään narsismi sanaa käytetään niin usein ja aika kevyesti, että sen kanssa pitää olla varovainen. Se ei kuitenkaan ole tässä blogissa oleellisin asia, että onko joku varmasti narsisti vai ei. Oleellista on se miksi takerrun aina samankaltaisiin ihmisiin ja aina saan nenilleni. Se on yhteneväistä, että näiden ihmisten käyttäytyminen on ollut hyvin samanlaista joten persoonallisuushäiriö on sama. Ilmeisesti joku heissä vetoaa minuun, koska aina olen löytänytkin heidät ihmisjoukoista, vaikka narsisteja on todella vähän.

Tästä psykiatrini sanoi, että lähetän jotain näkymätöntä singnaalia mikä vetää lähelleni nämä tyypit. Ihan samanlailla, kun esimerkiksi homot löytävät ihmisjoukosta ne jotka ovat myös homoja ja heterot eivät näe sitä ollenkaan. Narsisteissa on jokin piirre mikä vetoaa minuun voimakkaasti ja ennen kun tiesin tästä taipumuksestani jokin esti minua kuuntelemasta järjenääntä. Tämä on oikeastaan sama vanha ongelma, että naiset rakastuvat renttuihin, yleensähän rentut ovat narsisteja.

Äiti tappoi kaksi lasta

Viime päivinä uutisotsikoihin on noussut tuo kauhea tapahtuma, jossa äiti oli ajautunut tappamaan kaksi pientä lastaan. Se on jäänyt mieltäni vaivaan, ennen tuota lopullista päätöstä on täytynyt olla mieletöntä tuskaa ja murhetta. Eikö kukaan huomaa, jos läheinen menee jo niin äärirajoilla. Tietenkään kukaan ei voi tietää, mitä oikein on tapahtunut ja ketään ei voi syyttää miksi ei auttanut.

Minusta tuntui myös pahalta, kun paikallinen kirkko ilmoitti uutisia myöden järjestävänsä rukouskirkon lasten muistoksi. Koin sen niin, että kirkko kerää jälkikäteen irtopisteitä, miksi ei ole auttanut aikonaan. Itse en ole mitenkään uskonnollinen ja näen usein epäkohtia seurakuntien toiminnassa. Omassa kotiseurakunnassani kaikki asiat on nostettu yleisöosasto käsittelyyn, kun työpaikan ihmissuhteet ovat niin tulehtuneet. Paheksun kovasti, että laitos jonka pitäisi tuoda myötätuntoa ja apua ihmisille, on työpaikkana ihan kamala. Jos kaikki asiat puidaan yleisönosastokirjoituksina eikä edes olla puheväliessä, niin lähimmäisenrakkaus on kaukana.

Toivottavasti tämä traaginen lasten murha herättäisi meitä huomaamaan läheistemme olotilan. Joulu on tulossa ja ihmiset ovat tosi yksinäisiä. Kaupassani käy paljon ikäihmisiä ihan vaan juttelemassa, vähän ostoksien varjolla. Moni sanoo suoraan, että pelkää olevansa sairastunut masennukseen ja tämä synkkä vuoden aika pahentaa tilannetta. Ikäihminen joka ei jaksa paljoakaan kotoaan liikkua on entistä pahemmin yksin talvella, kun ei pysty menemään edes kerrostalon pihaan istuksimaan.

Toivottavasti me kaikki vielä hyvin voivat ihmiset keräisimme voimavaramme ja tekisimme jotain yksinäisten lähimmäisiemme hyväksi.

Minä olen onnellinen

Voin myöntää ihan suoraan, että olen nykyään onnellinen parisuhteesani ja kotielämässäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni. Nykyisen kumppanini tapaaminen oli minulle ihme ja toivottasti en ärsytä lukijoitani liiallisella kehumisella. Ennen tätä suhdetta en ollut koskaan kokenut, että joku välittäisi minusta. Se oli musertava tieto silloin, kun elin yksin. Se osoitti minut täysin epäonnistuneeksi ihmiseksi.

Exaviomieheni Ilkka teki myös kaikkensa, että sai minut vakuutettua siitä ettei kukaan voi minua koskaan rakastaa ja en koskaan löydä itselleni kumppania. Nyt pystyn ne jutu pistämään omaan arvoonsa, mutta silloin kun elin yksin, olin varma, että hän oli oikeassa. Ilman rakkaita kissojani en varmaan olisi selvinnyt yksinelon vaiheesta. Kissoihinhan olen koko ikäni purkanut surut ja murheet. Jo pikkutyttönä auttoi kummasti ottaa kissa syliin ja itkeä sen turkkia varten.

Koen suurta onnea ja helpotusta siitä, että voin luottaa kumppaniini. Hän on ihan tavallinen suomalainen duunari, mutta se juuri tekeekin elämän helpoksi. Hänen käytöksensä on ennalta arvattavaa eikä elämä ole yhtävuoristo rataa. Aamuöisin vielä joskus herään ns.suden hetkellä ja koen ahdistusta ja pelkoa menneestä ja tulevasta. Tunne kuitenkin helpottaa heti, kun havaitsen puolisoni nukkuvan vieressäni. Hänen pelkkä läsnäolonsa rauhoittaa minua. Ja tietysti sängystä nytkin löytyy kissat, välillä yksi ja välillä jopa kolme.

Lääkitystä

Luin tuolta muualta blogeista ihmisistä jotka kärsivät kiputiloista. Useimmilla oli fibromyalgia. Ei ole mitenkään pois suljettu, etteikö minullakin olisi fibromyalgia, mutta viimeisin diagnoosi on Ohutsäie neuropatia. No, jokatapauksessa kivut on minulle arkipäivää.

Fibromyalgiasta kärsivät kertoivat jatkuvasta väsymyksestä ja nukkumisesta joka ei virkistä. Tunnistan niistä itseni täysin ja helpottaa, kun joku muukin on kokenut samat oireet. Lääkityksiä minulla on viimeisen kymmenenvuoden aikana ollut vaikka millä mitalla. Tällä hetkellä en käytä, kuin Tramalia ja olen tyytyväinen, kun ei ole monia lääkkeitä. Triptyliä käytin pitkään ja suurimmillaan annos oli 50mg vuorokaudessa. Sehän on vielä pieni määrä, moni lääkäri olisi sen vielä tuplannut tai triplannut. Triptylistä alkoi kuitenkin tulla lihasheikkoutta joka oli aivan kamalaa. Jalat tuntui tärisevältä hyytelöltä ja pääkoppakin oli aika tokkurainen pitkään aamupäivään. Alkoholi on aina pahentanut kipujani ja viimeksi käytin Triptyliä niin, että, kun olin ottanut illalla alkoholia ja heräsin aamuyöstä kipuihin otin Triptyliä. Sitten lihas heikkous oli jo niin voimakasta, että hyvä kun sain itseni sängyssä käännettyä.

Lyricaakin käytin pitkään ja siinäkin ilmeni, vaikka mitä sivuvaikutuksia. Heti alkuunsa, noin viikon käytön jälkeen turposin ihan älyttömästi. Paino nousi parissa päivässä 8kg eikä kengät mahtuneet jalkaan. Silloin lääkärit kielsivät ettei se missään tapauksessa johtunut Lyricasta. Nykyäänhän tiedetään, että turvotus ja lihoominen on tyypillisin Lyrican sivuvaikutus. Kun jätin Lyrican pois, noin kolmen vuoden käytön jälkeen painoni putosi 7kg. Lyrica aiheutti myös ummetusta ja suunkuivumista, mutta niin teki Triptylkin. Sen käytössä minulla meni aina ääni ilatpäivisin, kun suu kuivui niin pahasti.

Tässä nyt pari sivuvaikutusta, lisää seuraa tuonnenpana. Niitä meinaan on koettu.

Lapsellinen toive

Se on kummallista, että vielä tässä iässä odottaa jotain tukea ja myönteisyyttä vanhemmiltaan. Vaikka kaikki elämäni kokemukset ovat osoittaneet ettei äitini kykene myötätuntoon aina vaan odotan jotain muuta. En millään tahtoisi uskoa, että on ihan totta ettei vanhempani halua minulle mitään hyvää ja pitävät minua epäonnistuneena ihmisenä. Koko ajan odotan, ettänihme tapahtuisi ja he myöntäisivät miten mukava ihminen minä olen.

Se on vain uskottava, että niin ei käy. Kiusaan vaan itseäni turhalla toiveella ja pahoitan mieleni aina vaan pahemmin, kun saan epäempaattiset teot silmilleni. Minun pitäisi jo pystyä eriytymään vanhemmistani niin ettei heidän sanansa pääsisi loukkaamaan minua. Se on sanottava Ilkan ja Aarnen puolesta, että he kumpikin kauhistelivat miten pahasti minun vanhempani minua kohtelee. Jopa heille se oli hämmennyksen aihe, kun eivät olleet uskoneet, että joku voi kohdella niin pahasti omaa lastaan.

Muille ihmisille vanhempani on tosi mukavia ja minullekin silloin, kun vieraampia ihmisiä on läsnä. He ovat hyvä esimerkki siitä ettei koskaan tiedä kenen kotona on helvetti. He ovat hyvin pidettyjä ihmisiä ja heillä on laaja sosiaalinen verkosto ja ovat loistavia seuraihmisiä. Tiedän , että jos minä toisin julki tämän pahan puolen kukaan ei uskoisi minua, vanhempanihan on niin mukavia muiden mielestä. Se tekeekin vielä kamalammaksi oman kokemukseni, kun näen miten hyvin he käyttäytyvät muita kohtaan ja sitten kun selkä kääntyy ovat itse piruja. Se on ollut minulle sellainen oppi, että aina kun tapaan oikein supermukavan ihmisen tai, pariskunnan epäilen heti, että mitäköhän kauheuksia heillä kotona tapahtuu.

Paljon on helpottanut, kun nykyinen puolisoni jaksaa minua lohduttaa ja on helpompaa, kun joku toinenkin mäkee asian toisen puolen. Joskus itselle on tullut ihan skitsofeerinen olo, että minä olen väärässä, pahat tapahtumat ovat vaan minun kuvitelmaani. Varsinkin, kun vanhempani pitävät kaikkia lapsuuteni kamalia muistikuvia valheina.

Äiti osaa loukata

Lähentelen viittäkymmentä ja vieläkin äitini pystyy nutistamaan minut ja loukkaamaan verisesti. Tunnen suorastaan fyysistä kipua, kun pahoitan niin mieleni. Tämä aamuna jouduin pyytämään häneltä kyytiä, kun autoni oli korjaamolla. Keskustelimme edes menneestä mummustani, äitini äidistä. Kerroin yhden kielteisen muiston mummustani ja äitini puuskahti heti, että valehtelen. Hän ei kuulemma enää ikinä voi luottaa minuun, kun valehtelen asioita menneisyydestäni. Minusta on todella outoa, että vanhempani ovat päätyneet siihen, että minun muistoni on vääriä ja minä valehtelen ja heidän muistonsa on oikeita.

Vähän hassu aihe kinata, mutta se vääristää meidän välistä suhdetta. Muistan lapsuudestani paljon epämiellyttäviä tapahtumia, mutta he väittävät yhdestä suusta ettei sellaista ole tapahtunutkaan. He ilmeisesti uskovat itse sanomaansa ja ovat jotenkin totaalisesti haluneet unohtaa sen vaiheen, kun he tuhosivat lapsuuttani. Voihan olla, että he ihan oikeasti luulevat minun valehtelevan ja he ovat niin hyvin kadottaneet sen kohdan elämästämme.

Se vaan tuntuu ihan kamalan mitätöivältä, että minun muistoninkaan ei ole minun ja ne on vääriä. Hetkeäkään he eivät kyseenalaista ettei itse olisi oikeassa. Se on myös minulle vastenmielistä, että äitini on aina samaa mieltä isäni kanssa ja hän suorastaan nauttii jos isäni mollaa minua. Ilmeisesti hän on ollut ikänsä kateellinen minulle isäni huomiosta, jota olen kuitenkin saanut minimaalisen vähän.

Jos olisin tarpeeksi vahva ja itsenäinen, niin en antaisi äitini sanomisten vaikuttaa niin syvästi. Jos joku muu minulle sanoisi vastaavaa en paljoakaan viitsisi päätäni vaivata. Jotenkin äitini osaa niin hyvin lyödä heikkoon kohtaani ja aina tunnen yhtä suurta pettymystä, kun äitini ei löydä minusta mitään muuta, kuin pahaa.

Ajan myötä tilanne tulee vielä pahentumaan, mitä vanhemmiksi he tulevat sitä vaikeammaksi suhteemme tulee. Äitini on aina elänyt mielikuvituksessaan ja vääristellyt asioita omien uskomuksiensa mukaan ja vanhenemisen myötä se aivan varmasti pahenee. Vielä tulee sekin heti, että hän syyttää minua varastamisesta, sehän on yksi oire demetiasta. Silloin minun pitää olla niin vahva ja erillinen ihminen, että pystyn auttamaan häntä ja ohitan pahanmieleni.

Huonoa seuraa

Olen mnettänyt uskon itseeni ja pelkään ettei kukaan halua seuraani. En ole enää varma, että haluaako parhaat ystäväni lähteä kanssani edes matkoille. Sen tiedän, että olen reumakipujen vuoksi väsynyt, enkä jaksa kävellä yhtä kovaa, kuin muut. Joudun myös yleensä lähtemään iltapäivällä hotelliin, kun on pakko päästä lepäämään. Pelkään myös etten ole muutenkaan mieleistä seuraa. En ole mikään hienostunut ja rauhallinen ihminen, olen äänekäs, näkyvä ja enkä kontroloi koko aikaa käytöstäni. Olen aina ollut hyvin huumorintajuinen ja se puoli on vaan korostunut, koska nykyisen puolisoni kanssa verbaalinen huumori on yhteinen juttu. Ehkä huumorini vaikuttaa rahvaanomaiselta ja seurassani ei viihdytä.

Se olisi minulle kuoleman vakava paikka jos menettäisin ainoat ystäväni. En kuitenkaan voi itseäni muuttaa, vaan minut pitää hyväksyä sellaisena, kun olen. Olen aivan liikaa joutunut elämäni varrella luopumaan omasta persoonastani. Viime syksynä olimme Lontoossa ja käytin nopea vaikutteista Tramalia, joka aiheutti pahoinvointia koko ajan. Oksensin lentoasemalla pois lähtiessä, mutta onneksi oli sentään oksenuspussi taskussa. Ei varmaankaan ole mukavaa, kun yksi yrjöilee melkein päälleen. Tietysti olin myös erittäin väsynyt, kun ruoka ei pysynyt kunnolla sisällä. No, onneksi se vaiva katosi, kun vaihdoin pitkävaikutteiseen Tramaliin. Sellaistahan ne myrkyt aiheuttaa.

Koen myös, että nykyään ystäväni helposti hermostuvat minuun, ehkä olen heidän mielestään harmittavan veltto ja luuserimainen. Tiedän, että he eivät pidä väsymystäni muuna, kuin huonona kuntona ja liikunnan puutteena. Onhan se tietysti sitäkin, mutta suurin merkitys on reumalla ja Tramalilla. Vaan minä itse tiedän miltä minusta tuntuu, ne makaa laiskuuttani, vaan en yksinkertaisesti jaksa lähteä liikkeelle. Olen myös aina inhonnut liikuntaa ja se ei minua viehätä, siksikään ei ole edes motivaatiota lähteä harrastamaan jotain liikuntaa.

Vikaa on myös minussa

En oikein osaa aian ilmaista itseäni tarpeeksi selkeästi kirjoittamalla. Kun kirjoitan nopeasti ja inspiraation vallassa ei kaikki ole niin tarkkaan harkittuabja lukija voi saada väärän käsityksen. Voi myös olla, että lukija joka ei ole lukenut juttujani alusta saakka saa väärän käsityksen, kun hyppää mukaan keskenkaiken. Toivon, että jos joku asia kuulostaa ihan epäloogiselta laittaisitte siitä kommentin. Jos olette erimieltä johtopäätöksistäni nekin viestit ottaisin mielelläni vastaan, koska blogien tarkoitus on käydä keskustelua.

On myös syytä muistaa, että kirjoitan tätä juttua jälkiviisaana. On paljon helpompi kertoa jälkikäteen mitä tapahtui. Moni asia jäi huomaamatta silloin, kun se tapahtui, mutta pitkän miettimisen tuloksena se on nyt selvää. Olen myös paljon vanhempi ja pakko myöntää, että myös viisaampi.

Joku voi ajatella, että olin kamala ihminen, kun menin naimisiin Ilkan kanssa, vaikka en ollut sokeasti rakastunut. Ne on kuitenkin elämän tosiasioita, loppujen lopuksi harva menee naimisiin ihan terveen ja pyyteettömän halun takia. Suurella osalla on takana yksin jäämisen pelko, niin kuin minullakin oli. Enhän minä sitä silloin tajunnut, vaan sekin on tullut ilmi, vasta psykoanalyysin tuloksena, kun olen pystynyt miettimään omia vaikuttimiani. Halusin myös epätoivoisesti lapsia, sekin on monen syy avioitumiseen. Jos minulle olisi sanottu viisitoistavuotta sitten, etten tule saamaan koskaan lapsia, en tiedä miten olisin jaksanut elää. Sekin asia on pitänyt käsitellä pikku hiljaa pala palalta.

Kummassakin parisuhteessa olen tehnyt monia virheratkaisuja. Paras ja viisain ratkaisu olisi ollut, kun olisin älynnyt lähteä kauas niiden miesten lähettyviltä. En kuitenkaan osannut tehdä viisaita ratkaisuja ja jäin narsistin manipuloitavaksi. Erittäin harva pystyy näkemään läpi narsistin manipuloinnista, siihen lankaan menemisestä en itseäni syytä, koska he ovat uskomattoman taitavia toisten pyörittäjiä. Ilkka huijasi koko psykiatrianosaston henkilökuntaa, kun puhuin asian läpi oman psykiatrini kanssa hänkin ihmetteli miten ammattilaisetkin on välillä niin höynäytettävissä.

Tyhmäkö?

Minulla on koko ikäni ollut pelko siitä, että olen keskimääräistä tyhmempi, tai omaan tavallista enenmän huonoja ominaisuuksia. Se voi liittyä huonoon itsetuntoon tai masennukseen. Toisaalta itsetuntoni korjaantui paljon pitkässä psykoterapiassa. Varmaan myös narsististen ihmisten läheisyys on luhistanut itsetuntoani. Sehän on naristin perustarkoitus, alentaa toista, jotta voi tuntea itsensä ylivertaiseksi. Narsistithan myös ilman muuta uskovat, että kaikki muut on heitä tyhmempiä.

Viimeisinä vuosina äitini on paljon vaikuttanut minäkuvaani. Hän hokee, että minä en itse näe ollenkaan omia vikojani, vaan minä pidän itseäni ylivertaisena. Hän on saanut minut uskomaan, että en vaan itse ole huomannut huonoja puoliani. Hän ei myöskään ole koskaan löytänyt minusta yhtään hyvää puolta, eikä kehujen aihetta. Isäni on aivan samaa mieltä, olen ihan epäonnistunut yksilö heidän silmissään. Voi olla, että he ovat oikeassa tai sitten he ovat vaan saaneet minut niin uskomaan.

Muistan, myös kerran, että hyvä lapsuuden ystäväni hermostui minuun totaalisesti ja kauhisteli moneen kertaan tyhmyyttäni. Se on jäänyt mielleeni erittäin hyvin, koska hän on ainoa joka on suoraan minulle sanonut, että olen tyhmä. Pelkään aina erilaisissa yrittäjäkoulutuksissakin, että en ymmärrä asioita, niin kuin muut enkä opi yhtä hyvin. Kielitaitoni on myös erittäin huono ja minun on vaikea oppia kieliä. Missään muussa en olekaan konkreettisesti huomannut, että en pärjäisi siinä, kuin muutkin ihmiset.

Tämä elämäni poliisi, Mikko myös yleensä korosti omaa älykkyyttään ja naureskeli minua, etten pääse Mensan jäseneksi. Aina, kun oli tilaisuus hän mollasi minun ammattiani ja koulutustani. Olen käynyt, vaan keskikoulun ja hän mielellään toi julki ettei ihmisellä ole juurikaan älyä jos ei edes lukioo ole suorittanut. Ne puheet loukkasivat minua, mutta toisaalta tiedän, että hän itse oli sivistymätön moukka. Häneltä puuttui sydämen sivistys ja hän narsistisesti uskoi olevansa ehdottomasti viisaampi ja parempi, kuin muut.

Joudun vielä usein miettimään tätä tyhmyys aihetta. Senhän olen sanonut, että ensimmäinen avopuolisoni Aarne ei ollut mikään ruudinkeksijä ja sekin teki hänen ilkeydestään niin pahaa. Suhteessa häneen tiesin olevani älykkäämpi. Tyhmyyden pelko on heikko kohtani ja joudun varmaan joka elämänvaiheessa miettimään sitä. Pelkään myös, että joku kerta minulle itselleni todella paljastuu miten hionoja luonteen piirteitä minulla on. Olen jo pitkään yrittänyt kasvattaa itseäni paremmaksi ihmiseksi, ehkä se joskus tuo jotain hedelmääkin.

Herätän keskustelua

Sattumalta katsoin tuota Suomi24 keskustelupalstaa, kun blogin tilastojen mukaan sieltä tulee paljon lukijoita. Aika jännä juttu, että parissakin keskustelussa oli suositeltu blogiani. Yksi keskustelu oli sitten pitenpikin ja siinä oli siteerattu sanomisiani ja epäily vaikuttimiani. Myös sitä kritisoitiin, että syytän vain toista, enkä näe omia vikojani. Haluan selittää omaa näkökulmaani vastaukseksi tähän. Olen myös hyvin kiitollinen, että blogini herättää keskustelua, koska se on ollut tarkoitukseni ja olisin toivonut enemmän kommentteja suoraan tähän blogiini.

Kun aloitin tämän blogin yritin tehdä selväksi lukijoilleni, etten lähde nimittelemään ketään narsistiksi pelkän mutu-tuntuman perusteella. Olen käynyt läpi psykoanalyysin joka kesti lähes kymmenen vuotta ja kävimme pitkään Ilkan kanssa perheterapiassa. En ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, kun Ilkka joutui psykiatrianosastolle, mutta myös ammattilaiset diagnostoi hänet narsistiksi.

En missään tapauksessa syytä tässä blogissa muita ja pese itseäni vastuusta. Olen yrittänyt kertoa mahdollisimman rehellisesti mitä virheitä ihminen tekee, kun ajautuu narsistin puolisoksi. Syy siihen oli aivan minun itseni,mutta en vaan osannut sitä välttää, koska itse olin niin ripustuvainen. Koska oma persoonani ei ole täysin terve, ja kenenkähän meidän olisi, minun oli helppo tunte vetoa narsistiin. Sitä myös yritän kertoa, että on olemassa tällainen ihmistyyppi, kun minä joka ajautuu kerta toisensa jälkeen suhteeseen narsistin kanssa. Vaikka heitä on vain muutama prosentti Suomen kansasta, on ihmisiä joka tuntee vetoa heihin ja minä olen sellainen.

Kerron näitä asioita siksikin, että joku voisi ottaa opiksi niistä omassa elämässään. Kolmekymmentä vuotta sitten ei ollut puhettakaan narsiteista ja minä en tiennyt siitä mitään, joten miten edes olisin osannut välttää Aarnea. Myös se, että lapsuuden kodissani oli narsisti saa aikaan sen, että tunnen vetoa narsisteihin. Narsistin tavat on niin tuttuja ja turvallisia, kun olen niihin aina tottunut, etten osannut nuorempana niitä varoa.

Tunnen myös itse vastenmielisyyttä sitä kohtaan, että toinen ihminen leimataan pikkujutun perusteella narsistiksi. Itse en siihen lähde missään nimessä, minulla ei ole mitään syytä mollata toisia turhan takia. Ne ihmiset, jotka eivät ole olleet tekemisissä vaikeiden ihmissuhteiden kanssa, eivät oikein pysty ymmärtämään mistä on kyse. Loppujen lopuksi hyvin pieni ihmisryhmä on ollut narsistin puolisona, koska heitä on niin vähän. Silloin, kun itsellä ei ole kokemusta asiasta neuvoisin pidättäytymään tuomitsemisesta. On ihan eriasia sanoa, että miksi et tehnyt niin ja niin, kun toteuttaa se tosielämässä.

Jatkuva väsymys

Suurin ongelmani tällä hetkellä on jatkuva väsymys. Syytän siitä Tramal lääkitystäni, mutta voihan sen aiheuttaa myös tämä reuma. Olen aina tarvinnut paljon unta ja nauttinut päivätorkuista. Nykyään kuitenkin elämäni pyörii nukkumisen ympärillä. Yleensä nukun noin kymmenen tuntia yössä, menen työhönkin vasta klo 10 ja yleensä herään klo 9. Se ei kuitenkaan riitä minulle, ainakin parina iltana viikossa, kun tulen työstä noin kello kahdeksan, saatan illan maata puoliunessa sohvalla.

Viikonlopun nykyään nukun lähes kokonaan. Lauantaina saatan olla hereillä noin neljä tuntia, sunnuntaina ehkä kuusi. Vihaan itseäni ja laiskuuttani, eihän minulle jää aikaa tehdä mitään muuta, kuin nukkua. Vai olenkohan ottanut liikaa esimerkkejä kissoiltan?

Pelkään, että rakas mieheni vielä hermostuu minuun, koska ei ole ollenkaan kiva hänelle, että kumppani nukkuu kaikki vapaa-ajat. Tähän asti hän on suhtautunut ymmärtäväisesti, eikä ole mitään pahaa nukkumisestani sanonut, mutta tottakai ymmärrän miten kurjaa se on. Sitä vastoin äitini huutaa siitä todella usein ja jaksaa muistuttaa, ettei miheni minua kauaa siedä, kun vaan makoilen.

Väsymys on niin suuri, että se tuntuu ihan fyysisenä kipuna ja, kun väsymys menee tarpeeksi pitkälle tuntuu, että aivoni kulkee puurossa. En yksinkertaisesti saa itseäni nostettua sohvalta, vaikka kuinka haluaisin. Ystävättäreni eivät enää halua matkoille kanssani, koska olen niin huonoa seuraa. Ymmärrän sen hyvin, miten sitä seurustelee nukkuvan naisen kanssa. Toivon sydämestäni, että tämä joskus helpottaa, mutta en vaan keksi mikä sen voisi muuttaa. Ehkä pitäisi hakeutua taas kipuklinikalle, mutta olen lääkäreissä niin paljon ravannut, etten enää jaksa. Ja viimeksi sieltä jäi käteen, vaan Cymbalta resepti, mikä teki olon entistä kamalammaksi.

Minun pitäisi omatoimisesti vähentää Tramalia, ja kokeilla miten se auttaa. Mutta olen siinä ihan kierteessä, ilman vahvaa lääkitystä en pysty tekemään yli kymmentuntista työpäivää. Työni on myös niin raskasta, painavien laatikoiden purkamisia ja vaate pinkkojen kantamisia ja jaloillaan koko päivä. Olen niin kivulias, etten pysty työhöni, jos lääkitystä pienennetään. En myöskään voi vähentää työmäärääni, koska tällaisessa taloustilanteessa, en mitenkään voi ottaa lisää työvoimaa. Olen myös vielä niin velkainen, että senkin takia on pakko ponnistella. Vaikea yhtälö, on vaan yritettävä jaksaa päivä kerrallaan.

Yrittäjyyden iloja

Olen ollut yli kymmenenvuotta itsenäinen yrittäjä ja olen tyytyväinen työhöni ja elämääni. Ei yrittäjä koskaan rikastu, mutta työni koen mielekkääksi ja minulla on hyvä motiivi tehdä sitä. Rakastan kauniita vaatteita ja minusta on ihana olla tekemisissä ihmisten kanssa. On hienoa huomata miten asiakkaat ilahtuu, kun löytyy joku asu mikä sopii heille oikein hyvin.

Yrittäjänä kuitenkin on aivan varmaa ettei neljänkymmenentunnin työviikolla selvitä. Sen kun on tiedostanut eikä haikailekkaan muuta, niin asiat sujuu. Tietysti jos on terve se ei olekaan ongelma, mutta yrityäjyys ja sairastaminen on mahdoton yhtälö. Minulla on näiden vuosien aikana ollut aina 1-3 työntekijää, riippuen vähän työtilanteesta. Onneksi olen löytänyt ihmiset jotka ovat olleet minulla jo pitkään, yksi ihan vakituisena ja kaksi tuntityössä. Nyt ennen joulua teen taas itse seitsemän päivää viikossa ja loppuviikon aukiolo pidennetään kello 21 saakka. Se tietää sitä, että en paljoakaan ole kotona enää tämän vuoden puolella.

Silloin, kun elin pahinta aikaa Ilkan kanssa ja olin koko ajan ihan rikki, en olisi mitenkään jaksanut 50 tuntista työviikkoa. Silloin ajattelin, että kuolen työpaikalleni ja olin varmaan sen näköinenkin. Taloustilanne oli kuitenkin niin paha,että en olisi voinut mitenkään olla sairaslomalla. Hyvä, kun ylipäänsä silloin selvisin kuiville Ilkan tekemistä veloista. Enkä tietenkään ole niistä vieläkään kuivilla, ajattelen näin, että noin kymmenen vuotta vielä joudun maksamaan erehdystäni avioitua Ilkan kanssa.

Saan itseäni psyykata useinetten tulisi siitä katkeraksi, että monet ikäiseni jo voivat vähentää työtekoa ja yrittäjätkin pitää kunnon kesälomia. En usko, että vuosiin uskallan pitää enempää, kuin kahden viikon kesäloman. Yritän kuitenkin työntää ajatuksistani pois katkeruudet, koska se ei muuta tilannetta, kuin pahemmaksi.

Masennusta ilmassa

Nyt alkaa tuntua siltä, että marraskuun pimeys alkaa viedä mielialaa pelkkää alamäkeä. Voihan se johtua siitäkin, että kaikki asiakkaat ja tuttavat puhuvat omasta masennuksestaan. Mitään tämä ei kuitenkaan ole siihen verrattuna, mitä viime marraskuun masennus oli. Silloinhan olin lopettanut Cymbaltan elokuussa ja syksy oli aivan kamala. Tietysti sitä ei olisi pitänyt niin äkkiseltään lopettaa, mutta kun se hikoilukin oli niin sietämätön sivuvaikutus.

Olin viime syksynä todella vaikea ihminen, masennus toi myös kiukkuisuuden ja toisaalta itse pahoitin mieleni joka asiasta. Olimme Lissabonissa mieheni kanssa viikon verran viime itsenäisyyspäivänä ja se matka oli aika epäonnistunut hankalan mielialani takia. Onneksi kumppanini taas jaksoi senkin. Tunsin itseni niin huonoksi, että itkin koko ajan. Koin, että hyvät ystäväni halveksivat minua ja eivät halua enää olla kanssani. Tunsin jääneeni täysin yksin.

Ne ei ollut todellisia asioita, vaan aivojen kemian tuomia juttuja joka kesti niin kauan kunnes toivuin Cymbaltasta. Tämä aina pitäisi muistaa, että lääkkeet voivat vääristää kaikkia tunteita. Kuinkahan moni on tehnyt itsemurhan näiden kemiallisten aineiden sekoittavan vaikutuksen takia. Sitä sekavuutta on myös vaikea tunnistaa ellen olisi sitä itse kokenut. Onneksi minulla oli turvallinen ja hyvä kumppani joka auttoi jaksamaan viim esyksyn huonon elämän.

Siihen verrattuna tämä alakulon tunne on ihan normaalia pimeänajan väsymystä. Olemme tänä itsenäisyyspäivän lähdössä Teneriffalle. Sitä vaan ei oikein kehtaisi edes sanoa, kun tuntuu, että niin monella menee nykyään huonosti eikä ole varaa tavallisiinkaan asioihin. Itsekin olen tätä säästänyt pitkään ja joutunut monesta tinkimään. Tosin ei tässä iässä oikein enää mitään tavaroita haluakkaan mieluummin satsaa matkustamiseen.

Tuhoavaa käytöstä

Koko yhdessä olomme ajan Ilkka teki kaiken sen eteen, että vahingoitti minua. Ihan pienissäki asioissa hän kaivoi maata jalkojeni alta. Jälkeenpäin ajatellen en ymmärrä miten kestin sitä, hän manipuloi minua täysin ja yritti kaikin tavoin tuhota minut. Pidän suorastaan ihmeenä ettei hän saanut minua sekoamaan tai tekemään jotain tyhmää, oli ihme, että pysyin koossa senkin vertaa kun pysyin.

Hän varasti minulta jatkuvasti, en edes tajunnut sitä ensimmäisinä vuosina, kun en voinut uskoa, että puoliso varastaa toiselta. Minulla oli aina iltaisin putiikkini kassa käsilaukussa, koska en uskaltanut viedä sitä yösäilöön iltaisin, vaan vein sen vasta aamulla. Yleensä en ollut ehtinyt laskea rahoja ennen, kuin aamulla, mutta usein ihmettelin, kun rahaa tuntui puuttuvan.

Myöhemmin tajusin sen, että useita satoja markkoja katosi viikossa kassasta ja omasta rahapussistani. En enää voinut tuoda rahapussiani kotiin, koska Ilkka tyhjensi sen aina yön aikana. Jätin aina rahat auton hansikaslokeroon ja auton ovet lukkoon. Sitten varastaminen loppui, mutta jos vaan tilaisuus tuli niin kaikki vietiin. Oli se mies sellainen varas ja hamsteri, etten voi näin jälkikäteen, kuin ihmetellä, että sellaisia ihmisiä on edes olemassa.

Patologinen valehtelija

Näin jälkeenpäin voin sanoa, että Ilkka oli patologinen valehtelija. Hän valehteli aivan kaikesta, kaikki asiat hän muutti omaksi parhaakseen ja hän uskoi itsekin valheisiinsa. Omituisin valhe mitä hän viljeli oli se, että hän oli kotiorja. Hän kuulemma teki meillä aivan kaikki kotityö ja minä orjuutin häntä enkä arvostanut ollenkaan. Hän ei kuulemma ollut kissanpaskankaan arvoinen minun mielestäni.

Ne jutut kuulosti ihan hulluilta, koska kaikki tiesivät, että hän ei todellakaan laittanut tikkua ristiin meillä kotona. Hän käyttäyi niin ettei hän vahingossakaan tehnyt mitään hyödyllistä kotona. Se liittyi myös minun tuhoamiseen, ettei hän millään tavoin edes pikkuasioissa auttanut minua, vaan systemaattisesti tuhosi. Mihinkään kodin asioihin hän ei osallistunut, kaikki jäi minulle. Hän oli myös ehkä jotenkin lapsenomaisen kateelinen kissoilleni, kun tykkäsin niistä. Kaikki ihailu olisi pitänyt kohdistua, vaan häneen.

Jos meille tuli vieraita ja he kehuivat, että ompas hyvää kakkua, niin Ilkka ilmoitti heti tehneensä sen, vaikka kaikki tiesi ettei se ollut totta. Hän itse ilmeisesti uskoi niin, että kaikki hyvä oli aina hänestä lähtöisin. Kaikille hän kertoi johtavansa minun yritystäni ja minusta se oli vaan huvittavaa, koska kyllähän kaikki minun läheiseni tiesivät, että minä olin oman putiikkini luonnut. En ollenkaan osannut ajatella, että jotkut uskoivat häntä ja siitä tuli olemaan vielä paljon haittaa minulle.

Anopin erikoinen

Yksi outo piirre anoppini käytöksessä on vielä kertomisen arvoinen. Tapasin Ilkan vanhempia 4-5 kertaa vuodessa ja joka tapaaminen aloitettiin sillä, että keskustelimme miten monella tapaa ravintolassa voi tilata alkoholittoman juoman tai miten kieltäytyä juhlissa alkoholista. Se oli minusta tosi omituista, yritin kysyä Ilkalta, että kenellä teidän perheessä on alkoholi ongelma, kun se on nostettu niin silmätikuksi.

Olin omassa lapsuudenkodissani tottunut aika vapaaseen alkoholikäytökseen. Meillä tarjottiin vieraille alkoholia ja olen itse suhtautunut asiaan aika neutraalisti. Omassa lapsuuden perheessäni ei ole ollut kenessäkään alkoholismia. En voinnut tajuta, että kun tapasimme monen kuukauden päästä, niin muuta puhuttavaa ei ollut, kuin alkoholittomat juomat. Jotain outoa oli myös siinä, että ensimmäisenä vuotena, kun kävin anoppilassa he eivät antaneet Ilkalle alkoholia. Ihan, kuin kysymyksessä olisi hänen vieroituksena, kun kysyin siitä, niin hän sanoi sen olevan äitinsä kotkotuksia.

Sitäkään en osannut ottaa vakavasti, koska anoppi oli niin omituinen, että hänestä voi uskoa mitä vaan. Sen Ilkka kertoi, että hänen tätinsä, anopin sisar, oli sekakäyttäjä ja kuollut siihen. Hän muutamaan kertaan kertoi lapsuusmuistojaan, kun oli pelännyt tätiään, kun hän oli ollut ihan tokkurassa. Kukaan ei tiennyt ottiko hän lääkkeitä liikaa vahingossa vai tahallaan. Luulin, että hän oli kuollut jo parikymmentävuotta sitten, kun Ilkka oli ollut alakoululainen. Avioeromme jälkeen vasta selvisi, että hän oli kuollut noin vuosi ennen tapaamistamme. Tädin tytär, Ilkan serkku oli ollut myös pitkään Tanskan Kristianstadissa narkkarina. Hän otti kuulemma yhteyttä Ilkkaan eromme jälkeen ja oli päässyt kuiville ja Suomeen. Hän kertoi myös Ilkalle, että täti oli ollut vankilassakin, mutta syytä ei oikein tiedetty. Ymmärsin sen olleen yllätys Ilkallekin.

Sieltä suvusta ja Ilkan menneisyydestä nousi jos mitä vaarallisia sotkuja ja perintötekijöitä. Jos olisin sen kaiken tiennyt tutustuessamme olisin arvioinnut miehen ihan toisin.

Huumeet

On eräs kohta minun ja Ilkan välisessä keskustelussa mikä erityisesti harmittaa etten siihen reagoinnut tarpeeksi. Olimme tunteneet muutaman viikon ja katselimme jotain elokuvaa jossa oli jotain huumejuttuja. Kauhistelin sitä miten kamalaa olisi jos jäisi huumekoukkuun ja ettei koskaan pidä koskeakkaan huumeisiin. Ilkka sanoi minulle ettei huumeet ole vaarallisia, kun hänkin on päässyt niistä eroon.

En oikein tajunnut kuulemaani. Minun maailmassa huumeet olivat niin kaukaisia, vaikka Aarne oli alkoholistumaan päin hänelle riitti pelkkä viina. En osannut oikein reagoida Ilkan sanomisiin, yritin kysyä mitä hän tarkoitti, mutta hän ilmeisesti katui sanojaan ja alkoi puhumaan muusta. Sen keskustelun olisi pitänyt herättää minua ja miettiä mitä hänen taustallaan oikein oli. Otin sen kuitenkin lähinnä vitsinä, maalaispojan uhona. Ehkä hän oli kerran kokeillut jotain ja sitten kertoi siitä suurin sanoin.

En koskaan saanut tietää mikä oli totuus asiasta, hän kuitenkin sortui todella herkästi lääkkeiden väärinkäyttöön suhteemme jatkuessa. Hän myös selvästi ihaili narkkarijulkkiksia, Ozzy Osbornea, Jim Hendrixiä, Jim Morrisonia yms. Hänestä oli kivaa katsella elokuvia ja dokumentteja joissa muusikot örvelsi ihan huumehöyryissä.

Ulkopuolisten neuvoja

Varmaan moni lukija ajttelee mielessään, että olipa tyhmä nainen, olisi kerännyt tavaransa ja lähtenyt. Monia varmaan raivostuttaa, että miksi valittaa, kun itse on osansa valinnut. Siinä te olette kuitenkin väärässä. Ei kukaan valitse sellaista roolia, vaan rooli valitsee sinut.

Sinä joka olet syntynyt terveeseen perheeseen ja tavannut lähinnä persoonaltaan terveitä ihmisiä voit ylenmyyden tuntoisesti sanoa, että oma on vikansa. Koskaan et kuitenkaan saa tietää todellisuudessa miten olisit toiminut itse samassa tilanteessa. Kai minäkin olisin lähtenyt, jos olisin kummassakin parisuhteessa itse tajunnut mikä on vialla.

En todellakaan tiennyt jutun juonta ennen, kuin nyt jälkikäteen pitkän miettimisen jälkeen. Asioita, kun tapahtuu pikkuhiljaa ja hyviäkin hetkiä on välillä, niin tilanteeseen sopeutuu. Tapahtuu "sammakkoilmiö" eli, kun samakon heittää kylmään vesikattilaan ja laittaa hellan päälle, niin sammakko ei älyä hypätä pois, kun vesi alkaa kiehumaan pikkuhiljaa, sammakko sopeutuu ja kuolee siksi. Ihmiselle tapahtuu aivan samoin narsistin lähellä, asioihin tottuu ja aina pitää muistaa, että narsisti saattaa olla äärettömän hurmaava ihminen joiltain osin.

Ne lukijat, jotka ihmettelevät voiko edes tuollaista tapahtua, niin voin vaan sanoa, että sitä tapahtuu sinunkin lähipiirissäsi, et vaan sitä huomaa. Minun tarinani voisi olla kenen hyvänsä tarina. Voisin olla perhelääkärisi, työkaverisi, lapsesi opettaja tai tuttu kunnallispoliitikko. Nämä asiat tapahtuu ihan kunnon ihmisille ei millekään laitapuolen kulkijoille.

Suhtaudun kielteisesti lahkoihin

Toivottavasti en loukkaa ketään, kun kerron oman mielipiteeni uskonnoista. Ilkka oli kuulunut mormooneihin teini-ikäisestä lähtien ja ehkä liittynyt heihin päästäkseen karkuun kontroloivaa äitiään. Heidän perheensä ei kuulunut mormooneihin vaan hän oli ainoa. Asuin myös opiskeluaikana erään lestaadiolaisen kanssa yhdessä asuntolassa ja jo silloin sain yliannoksen uskovaisten ihme hömpötyksistä.

Mormoonithan hyväksyvät moniavioisuuden, vaikka se ei ole Suomessa hyväksyttyä ja ilmeisesti Suomen mormoonit sitä joten kieltävät, mutta ilmapiiri on salliva miesten moniavioisuudelle. Tämä oli hyvin nähtävissä Ilkan elämäntavassa. Hänen ensimmäinen vaimonsa oli ollut mormooni myös ja heidät oli vihitty Ruotsissa tai Sveitsissä mormoonimenoin, totuutta en saanut selville koskaan. Kaikki mitä sain yhteiselomme aikan selville Ilkan meneisyydestä tuli julki pieninä paloina vuosien varrella, mitään hän ei suostunut suoraan kertomaan.

Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkkokunta oli miesten uskontokunta. Miehet hallitsivat ja he olivat hyvin sisäänlämpiävä porukka. Ilmeisesti Ilkka oli ollut aika korkealla hierarkiassa, siitä hänen oli pakko leuhkia minulle. En voi kuitenkaan väittää, että hän olisi minua jotenkin käännyttänyt tai uskonto olisi meidän elämässämme näytellyt suurta osaa. Minun näkemykseni mukaan tuo uskonto oli ollut omiaan ruokkimaan Ilkan narsismia, siellä hän saattoi olla yli muiden ja alistaa naisia.

Avioliittomme aikana minulle kävi selväksi, että hän yritti kaikin tavoin kostaa muille naisille äitinsä teot häntä kohtaan. En tiedä oliko minussa jotain samaa, kuin hänen äidissään, koska hän oli valinnut minut koston kohteeksi. Hän loppuaikoina kertoi suoraam aikovansa tuhota minut ja yritykseni ja vanhempieninkin elämän täysin.

Rahastamista

Heti suhteemme alkuajoista saakka Ilkka hyväksi käytti minua taloudellisesti. Hän ei koskaan kysynyt, että miten voisi osallistua asumiskustannuksiin ja minä olin tyhmä enkä vaatinut mitään. Koko kahdeksan vuotisen yhdessä asumisen aikana hän ei maksanut penniäkään asumiskuluja. Hän oli ilmeisesti kertonut heti alusta lähtien ystävilleen käyttävänsä minua vai hyväksi, koska kuulin siitä avioliittomme jälkeen. Koen, että huijauksessa oli mukana paljon ihmisiä. Eräs puolituttu pariskunta omalta paikkakunnaltani jotka tunsivat Ilkan työn kautta, kertoivat asiasta eromme jälkeen. He olivat jotenkin syyllisen oloisia ja myönsivätkin ihan yllyttäneensä Ilkkaa. Ihmiset on kummallisia, kun toiselle halutaan niin helposti pahaa. Ilkka teki suorastaan rikoksen minua kohtaan, mutta näinhän on sattunut monelle muullekin.

Eniten minua harmittaa se etten ollut edes erityisen rakastunut Ilkkaan. Olin vaan niin kylöästynyt yksin elämiseen ja säälin Ilkkaa, pidin häntä jotenkin reppanana. Tunsin kuitenkin itseni koko ajan jotenkin yksinäiseksi, Ilkka ei päästänyt minua mitenkään lähelleen hän eli jotenkin omissa maailmoissaan. Hän oli myös paljon työmatkoilla, ensimmäisinä vuosina lähes 150 yötä hotelleissa.

Minä en ole ollut koskaan mustasukkainen enkä nytkään osannut ajatella, että Ilkalla olisi muita naisia. Vasta nyt jälkeenpäin osaan yhdistää asioita ja ilmeisesti hänellä oli pohjaton ihailun ja iskemisen tarve. Hän piti yllä ihan naisverkostoa meitä huijattavia oli varmaan, vaikka kuinka monta. Hän oli henkisesti niin kylmä ihminen ettei hän kyennyt kiintymään kehenkään.

Suuri huijaus

Ilkan ja minun avioliitossa oli kysymys suuresta huijauksesta. Olin joutunut huijarin kynsiin jolla oli tarkoitus hyötyä minusta. Alkuun en asiaa voinut uskoa, koska eihän pienellä yrittäjällä ole mitään rahoja huijattavaksi. Hän oli kuitenkin niin hölmö, että kuvitteli minulla olevan rahaa, koska asuin isossa omakotitalossa ja oli oma yritys.

Tapasimme Helsingissä ravintolan baaritiskillä ja aloimme juttelemaan. Hän oli myyntimies joka matkusti paljon sekä Suomessa, että ulkomailla. En pitänyt häntä hyvännäköisenä ja jotenkin hän vaikutti lapsenomaiselta. Seuraavalla viikolla hän tuli työreissulle kotipaikkakunnalleni ja tapsimme uudestaan. Jo sillä kerralla hän ihmetteli miten paljon minulla oli käteistä rahaa mukanani. Kun maksoin osuuteni ruuasta hän kurkisteli pussiini, silloin pidin sitä vaan epäkohteliaana. Hänen taustastaan oli vaikeaa saada selvää, hän oli eronnut reilu vuosi sitten ja samoihin aikoihin heidän lapsi oli kuollut auto-onnettomuudessa. Hän oli myös muuttanut asuinpaikka ja työpaikkaa vuoden sisällä. En osannut sitä ihmetellä, koska avierohan ajaa ihmisiä muutoksiin.

Jotain outoa hänessä kuitenkin oli mitä en ottanut tarpeeksi vakavasti, lähinnä säälin häntä. Usein hän otti esiin raha-asiat ja aina kun oli tilaisuus hän maksatti minulla kaikki. Se oli tuttua minulle koska Aarne oli samanlainen, jos minulla vain oli rahaa, niin hän ei koskaan käyttänyt omiaan. Sama ilmiö on äitini kohdalla, minusta on helppo tehdä maksumies. Parin kuukauden tuntemisen jälkeen hän alkoi painostaa yhteen muutamista. Minä asuin yksin isossa omakotitalossa, josta olin velkaa kurkkua myöden, mutta eihän hän sitä tajunnut. Hän suorastaan väkisin tuli tavaroinen kotiini ja sanoi vanhan asuntonsa irti. Silloin ihan oikeesti luulin hänen olevan rakastunut.

Hänellä oli ollut paljon työmatkoja Tallinnaan ja ilmeisesti vakionainen tai naisia siellä. Siitäkin olin niin naivi, että ajattelin ettei fiksu suomalainen mies käytä mitään huoria, mutta hänpä ei ollutkaan fiksu. Heti alkuunsa huomasin ettei hän paljoakaan välitä kotihommista ja muutenkaan ei ole ahkerammasta päästä ihmisiä. Hän tuli hyvin toimeen vanhempieni kanssa ja kissojeni kanssa mikä oli merkittävää ja aika pian hän esitteli minut vanhemmilleen ja ystävilleen. Silloin huomasin, että hän käytti nykyään eri etunimeä, kuin aikaisemmin eli hänen vanhempansa kutsuivat häntä hänen toisella nimellään. Kaikissa hänen tavaroissaan oli myös tämä toinen nimi eli hän oli muuttanut etunimensä. Hän ei myöskään halunnut osoitetietojaan väestörekisteriin julkisesti. Syyksi hän kertoi, että oli kuulunut uskonnolliseen lahkoon ja lähtenyt siitä ja heillä on tapana käydä käännyttämässä näitä karkulaisia joten hän ei halunnut tulla löydetyksi.

Hänellä oli tavaroissaan raamattu ja paljon uskonnollista aineistoa, joten niin varmaan olikin. Tämänkin olisi pitänyt minua hälyttää, koska itse olen melkein ateisti en todellakaan kaivannut mitään lahkolaista elämääni.

Lisää anoppijuttuja

Eilen, kun kirjoitin Ilkan omituisesta äidistä, niin voisin kertoa myös suhteestani ensimmäiseen anoppiini eli Aarnen äitiin. Hän oli ihan mukava ihminen, eikä varmaan tiennyt miten paha Aarne oli minulle. Hän kärsi myös itse, kun tiesi hänen viinan ja aseiden kanssa sekoilut.

Aarnen vanhemmat olivat jo iäkkäitä, saman ikäisiä, kun minun isovanhempani. He olivat Karjalan siirtolaisia Viipurista. He olivat pitäytyneet karjalaisuudessa tiukasti ja puhuivat sitä murretta ja seurustelivat vain muiden siirtolaisten kanssa. Tosin heillä ei juurikaan ollut ystäviä, joten Aarnen epäsosiaalisuus lähti jo lapsuudenkotoa.

Minua jäi vaivaamaan Aarnen äidin kummallinen tapa suhtautua lahjoihin ja kiittämiseen. Ainoa kerta, kun hän suuttui minulle oli, kun kävin heillä saunassa ja sanoin aina tullessani, että kiitoksia saunasta. Sitten hän kerran rävähti minulle, että mitä ihmettä sinä oikein kiittelet, ei se ole sen ihmeellisempi sauna, kuin muillakaan ja ei sitä sinua varten lämmitetä. Hän loukkaantui siitä kiitoksestani, mikä oli taas meillä sanonta tapa, kun tultiin saunasta.

Lahjoihin hän myös suhtautui mielestäni erikoisesti, esimerkiksi joululahjat hän useimmiten palautti minulle, kun ne olivat huonoja tai hän ei tarvinnut niitä. Koskaan hän ei kiittänyt saamasta lahjasta, vaan se moitittiin perinpohjin. Olen miettinyt olisiko se voinnut olla joku karjalaisuuteen liittyvä toimintatapa, koska minun perheessäni sellainen käytös oli erittäin loukkaavaa. Olin aina oppinut, että lahjasta pitää kiittää ja olla tyytyväinen siihen mitä saa. Tämä exanoppini ei koskaan saanut minulta tarpeeksi hyvää lahjaa, lahjojen huonoutta saatettiin puida joulunakin pyhien läpi aina joulupöydässä. Hän jaksoi aina päivitellä, mitä ihmettä olin ajatellut, kun niin huonon lahjan olin hänelle valinnut.

Loppujen lopuksi, en enää välittänyt hänen käytöksestään, hankin lahjan niin, kuin minun hyväkäytös vaati ja annoin hänen nalkuttaa. Meillä ihmissillä on niin monenlaisia tapoja ja toista on niin vaikea ymmärtää.