Eilen, kun kirjoitin Ilkan omituisesta äidistä, niin voisin kertoa myös suhteestani ensimmäiseen anoppiini eli Aarnen äitiin. Hän oli ihan mukava ihminen, eikä varmaan tiennyt miten paha Aarne oli minulle. Hän kärsi myös itse, kun tiesi hänen viinan ja aseiden kanssa sekoilut.
Aarnen vanhemmat olivat jo iäkkäitä, saman ikäisiä, kun minun isovanhempani. He olivat Karjalan siirtolaisia Viipurista. He olivat pitäytyneet karjalaisuudessa tiukasti ja puhuivat sitä murretta ja seurustelivat vain muiden siirtolaisten kanssa. Tosin heillä ei juurikaan ollut ystäviä, joten Aarnen epäsosiaalisuus lähti jo lapsuudenkotoa.
Minua jäi vaivaamaan Aarnen äidin kummallinen tapa suhtautua lahjoihin ja kiittämiseen. Ainoa kerta, kun hän suuttui minulle oli, kun kävin heillä saunassa ja sanoin aina tullessani, että kiitoksia saunasta. Sitten hän kerran rävähti minulle, että mitä ihmettä sinä oikein kiittelet, ei se ole sen ihmeellisempi sauna, kuin muillakaan ja ei sitä sinua varten lämmitetä. Hän loukkaantui siitä kiitoksestani, mikä oli taas meillä sanonta tapa, kun tultiin saunasta.
Lahjoihin hän myös suhtautui mielestäni erikoisesti, esimerkiksi joululahjat hän useimmiten palautti minulle, kun ne olivat huonoja tai hän ei tarvinnut niitä. Koskaan hän ei kiittänyt saamasta lahjasta, vaan se moitittiin perinpohjin. Olen miettinyt olisiko se voinnut olla joku karjalaisuuteen liittyvä toimintatapa, koska minun perheessäni sellainen käytös oli erittäin loukkaavaa. Olin aina oppinut, että lahjasta pitää kiittää ja olla tyytyväinen siihen mitä saa. Tämä exanoppini ei koskaan saanut minulta tarpeeksi hyvää lahjaa, lahjojen huonoutta saatettiin puida joulunakin pyhien läpi aina joulupöydässä. Hän jaksoi aina päivitellä, mitä ihmettä olin ajatellut, kun niin huonon lahjan olin hänelle valinnut.
Loppujen lopuksi, en enää välittänyt hänen käytöksestään, hankin lahjan niin, kuin minun hyväkäytös vaati ja annoin hänen nalkuttaa. Meillä ihmissillä on niin monenlaisia tapoja ja toista on niin vaikea ymmärtää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti