Tappavaa masennusta

Kerroin lopettaneeni masennuslääke Cymbaltan tosi äkkiseltään, kun en kestänyt hikoilu. Kun aloiti lääkityksen, en mitenkään ihmeemmin huomannut, että se olisi vähentänyt masennusta. Sen pois jättäminen taas lisäsi masennuksen moninkertaiseksi.

Niin syvää masennusta en ole koskaan kokenut aiemmin. Onneksi tiesin, että se oli aivojen kemiaa ja elämän tilanteeni oli hyvä, joten kestin sen masennuksen. Kuitenkin, nyt ymmärrän miksi ihmiset ajautuu itsemurhaan. Pelkäsin jopa ajaa autoa, kun ajattelin jos vahingossa vippaan itseni vastaantulijan alle. Pelkäsin siis, mutten lopettanut autolla ajamista.

Koin niin voimakkaasti olevani taakka muille ihmisille ja perheelleni, että teen heille palveluksen jos tapan itseni. Nyt kun tätä kerron, älkää vaan kukaan ajattele, että nyt sellaista harkitsisin. Minä en tee itsemurhaa, koska osaan hakea apua ajoissa ja minulla on hyvä suhde puolisooni.

Olen usein miettinyt, että jos ihmisellä ei ole mitään kokemusta masennuksesta ja kokee sen tappavan syvänä, niin hän voi ajautua itsemurhaan, vaan siksi, että ajatusmaailma masentuneella on niin vääristynyt. Sitä ihan oikeasti kokee, että kaikki muut ihmiset pääsevät helpommalla, jos minä kuolen. Sen tuntee niin voimakkaasti, että kun rakastaa läheisiään tekee heille sen palveluksen, että ottaa hengen itseltään.

Olen myös kokenut terapiassa sen, että itsemurhasta ei saanut puhua. Se oli niin paheksuttava aihe, että ammattiauttajat ottavat heti nyrpeän ja vihaisen ilmeen ettei sellaisia saa puhua. Heille ilmeisesti opetetaan, että kun he suhtautuvat oikein negatiivisti, niin asiakaskin huomaa ettei saa tehdä itsemurhaa.