Taas uusi persoonahäiriöinen

Selviydyn tämän poliisiystäväni avulla Aarnesta irti enkä uskaltanut tehdä rikosilmoitusta, vaikka hän niin vaati. Pelkäsin Aarnen kostoa ja pelkäsin sitä lähes kymmenen vuotta. Tunsin Mikon, tämän poliisin jo lapsuudessani ja siksi häneen oli helppo tutustua ja luottaa. Näin jälkeenpäin tiedän, että hänelläkin oli joku persoonallisuuden häiriö, en voi kaikkia nyt narsistiksikaan nimittään.

Hänen luonteessa ei ollut hyvä ja toivon ettei kaikki poliisit ole sellaisia. Hän oli rasisti, sovinisti, homokammoinen alkohoilisoituva besserwisser. Hän kuvitteli olevansa kaikkien yläpuolella ja naisia hän halveksi. Voin kuvitella miten hankala työkaveri hän oli, jos naisia oli porukassa. Jotain suurta vetovoimaa koin häntäkin kohtaan, enkä silloin ollenkaan tajunnut, että siirryn toisesta hullusta toiseen.

Hän huijasi ja valehteli minulla jatkuvasti, itkin tuhannet itkut hänen takiaan. Aina hän lupasi tulla ja minä odotin milloin missäkin. Sitten hän kovasti aina selitti ja vetosi siihen, että minä en ymmärrä poliisin työtä ja hän oli työasioiden vuoksi tulematta. Myöhemmin ymmärsin, että hän taisi juopotella ihan yksinään eikä tarvinnut siihen kaveria. Jostain syystä hän ei kuitenkaan päästänyt minusta irti. Suhteemme ei myöskään ollut erityisen seksuaalinen, mitään sellaista hän ei edes kaivannut.

Roikuimme toisissamme ennemmän ja vähenmmän aktiivisesti 3-4 vuotta ja vielä nykyäänkin pidämme yhteyttä satunnaisesti.

Se on kummallinen ilmiö, että ihastuu ja rakastuu toiseen ja kuitenkin tajuaa ettei arvosta toisen luonteen piirteitä ollenkaan. Alusta asti tajusin, että Mikolla oli naurettavan ylimielinen asenne toisiin ihmisiin. Hän arvosti ihmisiä ammatin mukaan, minä olin alinta kastia, kun en edes ollut ylioppilas. Naiset oli muutenkin hänen mielestään heikkolahjaisia ja vähä-älyisiä. On ikävää, että sellaisella ihmisellä on poliisin valtuudet, mutta toivottavasti siinäkin ammattikunnassa on hyviä ihmisiä.